Dawid Wilcockin paljastuksia

Valoilmiöt, ufot, avaruusolennot, ulottuvuudet, kontaktit, viljapeltokuviot, karjansilpominen yms.
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Dawid Wilcockin paljastuksia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 03 Loka 2022, 06:06

Luin jo vuosia sitten Dawid Wilcokin Lähdekenttä kirjan ja pidän edelleen sitä parhaana teoksena salatusta tieteestä, siinä käy ilmi mm. se että ilmastohuijaus on todella huijaus ihmisen aiheuttamana koska muutkin planeetat aurinkokunnassamme lämpenee ja myrskyää nyt enempi, selitys tälle juontaa avaruudelliseen kohtaan, jonka läpi kuljemme aina 26000 vuoden välein, tässä kohdassa on kosminen pilvi jolla on mitattu erittäin voimakas mangeettikenttä, niin voimakas ettei tutkijat pitäneet sitä mahdollisena lähes tyhjässä avaruudessa, kentässä tai pilvessä on energiaa monessa muodossa, pölystä lähtien ja se nyt vaikuttaa koko aurinkokuntaan niin kauan kunnes olemme kulkeneet sen läpi. Maa kokeaa monia muutoksia, mangeettikentässä ja myrskyissä sekä on hienoisesti myös lämmennyt, tutkimukset perustuu Nasaan ja Venäläistutkijoihin, mutta tämä on salattua tiedettä kansalta jotta saadaan aikaan ilmastoverot ja sen kautta alasajo.

Syitä miksi merenpohjatkin lämpenee voi vain arvailla, ehkä lähimmäs päästään seuraavassa kun ymmärretään atomin toiminta ja mikä vaikuttaa mihinkin, eli pilvi vaikuttaa, pilvi olisi muuten valtavan donitsin mallinen ja se kokonaisuudessa sitten loisi niin voimakkaan mangeettikentän, onko donitsin keskellä jotain? Lähdekenttäkirjassa tuodaan esiin oikea teoria myös aineen synnystä ja sen ylläpitäjästä, eli atomit onkin pyörteistä virtausta jota ruokkii jatkuva virtaus nollapistekentästä ja tuo virtaus luo itse painovoiman, kuvainnollisesti kun ajat autolla lujaa siihen kohdistuu tuulen paine tuulilasiin, ilmiö on samankaltainen. Kun virtaus katkaistaan tai heikennetään niin atomi menettää sitovuuttaan sen olemassaolon yksi kulma on kadonnut ja ensin se kevenee, pehmenee ja lopulta katoaa, jos virtauksen esto keskeytetään niin atomi palaa ennalleen siten että sen paino nousee pykälittäin, on myös lukemattomia kokeita joilla tämä voidaan todistaa, luonnollisin pyörremyrskyt, jossa heinänkorsi menee teräksen läpi, sähkökentät toinen tapa, mieli, poltergeist selvimpänä jossa tavarat kulkee toisen tavaran läpi, taikurit, nopea pyöriminen, virtaus on suhteellisen hidasta, kuten veden virtaus, ehkä nopeampaa mutta silti hidasta.

Virtaus on erittäin pyörteistä, ja se vaikuttaa koko kasvi ja eläinkuntaan siten että Venäjällä rakennettujen pyramidien ympärille, jonka malli vaikuttaa virtauksen pyörteisyyteen alkoi kasvamaan kasveja jotka oli kuolleet miljoonia vuosia sitten sukupuuttoon, eli virtaus sen luonne luo omanlaisensa kasvikunnan ja eläimistön ja ihmisen, tutkijat päätyivät siihen että nollapistekentässä on tiedosto eri virtauksille jokaisella lajikkeelle jotta ne sopeutuu parhaiten kulloiseenkin tilanteeseen, eri planeetat, eri virtaus eri kohdassa galaksia kuten nyt se on muuttunut. No nyt se on siis muuttunut tuon pilven takia sen verran että meillä kuolee hyvin paljon eri eläinlajeja, muttei kerrota että uusia lajeja syntyy tilalle, ihminen muuttuu nyt myös jonkinverran, ainakin tähtilapsia on havaittu yhä enemmän. Nyt Kremlin ja Pentagonin ja kaikkien hallintorakennusten yllä on havaittu ainakin 2012-2017 välisenä aikana suuria kolmio pyramidin mallisia aluksia, varmaan arvaattekin miksi niiden malli on tietynlainen, jotta sen sisässä oleva rotu pysyy sinä mitä se on. Kasvit voi paremmin pyramidin mallisissa kasvatusalustoissa ja mitä isompi sen parempi, metallit taas sotkee virtauksen siksi kivipyramideja. Alumiinieristetyt talot eivät ole ehkä hyväksi muuta kuin siksi että eristää turhalta 5G säteilyltä, asioita ei todellakaan mietitä loppuun asti millään alalla, aika näyttää mitä mistäkin seuraa.


Mutta tässä siis linkki kirjaan joka kannattaa lukea jos on vähänkin salatusta tieteestä kiinnostunut. https://www.booky.fi/tuote/david_wilcoc ... 9522600691
Kirjaa on vaikea saada, mutta löytynee vielä kirjastoista.

Senpä takia sitten katsoin Wilcokin elokuvan ja se ei ole enään niin uskottavaa paljastamista, enempi on seassa uskomuksia, koska vastaavista tapahtumista on myös tutkimuksia joissa on päädytty eri lopputuloksiin, kuten Valery Uvarovin Venäläiset tutkimukset jonka valtio rahoitti, Venäjällä on muuten ehkä parhaat tiedemiehet ja se johtuu siitä että heidän elintaso on matala ja saavat täysin paneutua aiheeseen. Syynä uskottavuuden puutteeseen lienee se ettei tämä ole enään Wilcokia vaan osin hänen kavereiden kertomaa, eli tähän tietoon saa suhtautua pienellä varauksella, kuten yleensä kaikkeen tietoon.

The Cosmic Secret | Featuring David Wilcock (FULL MOVIE)
https://www.youtube.com/watch?v=_YlPx0-ebVU

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Dawid Wilcockin paljastuksia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 03 Loka 2022, 08:36

Tuossa ihmeteltiin miksi eri ihmiset näkee samoja unia, visioita eri puolilla maailmaa tulevista tapahtumista, syynä olisi että se on tulossa, ehkä näinkin, korkeampi tietoisuus vie voiton, toisaalta se voi olla juuri se humanoidien virus joka korvaa ihmisen, jota en halua.

Joka on tutustunut eläinmaailman ihmeellisyyksiin, ei ihmettele miksi eri ihmiset kokee samat, johtuu siitä mitä havaittiin tyynenmeren apinakokeissa, joissa yksi apina oppi kuorimaan potaatin, tieto levisi nopeasti apinajoukon keskuudessa, mutta ihme oli se että se levisi myös naapurisaarille, apinat ei osanneet uida. Eli jos joku näkee nyt vision ufo invaasiosta joka siirtää heitä toisille planeetoille, se on tietysti korkea tieto, jonka monet ottaa vastaan, mutta sen ei tarvitse olla mitenkään tosi. Eli lopulta luomme maailman itse. Se mitä haluamme toteutuu, ei niin että auringon purkaus tuhoaa sähköön perustuvan tietoisuuden joka hallitsee pahuutta, jossa ihmiset olisi sähköisen jatke, mihin pyrittiin mRNA rokotteilla, sen esiaste, ihmistä parannettaisiin yhteydellä pilveen ja samalle se olisi pilven orja, kaukana inhimillisyydestä, eli pahuus. Uskoisin että hyvä voittaa, mutta nämä uskomukset ei toteudu kuin osin ja paha jatkaa edelleen, loputon taistelu jatkuu hyvän ja pahan välillä, se ei poistu. Eli tämä aivopesu mikä oli videon lopulla ei uponnut minuun.
Mutta uskon että parempaa tulee kunhan tämä eliitti saa pahasti näpeilleen teoistaan ja se vaati työtä ja ihmisten heräämistä mistä videossakin puhuttiin.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Dawid Wilcockin paljastuksia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 04 Loka 2022, 06:41

Aion rikkoa nyt aikalinjaa.

Monet varmasti pitivät Wilcokin elokuvasta koska siinä todettiin nyt tässä meitä ympäröivässä kentässä se, että positiivinen ajattelu vahvistuu nyt positiivisissa ihmisissä ja negatiivinen ajattelu vahvistuu niissä jotka olivat aiemmin negatiivisiä, mutta näen tämänkin hienona aivopesuna matrixiin, galaktiseen liittoon jota moni alkaa pitämään ainoana tulevaisuuden totuutena, sanotaanko että se on kuitenkin väärä aikalinja jota iskostetaan meidän mieliin, olkaa kilttejä, positiivisiä niin saavutatte taivasten valtakunnan, kuin se olisi se ainoa kommonistinen tulevaisuuteemme missä ei sodita ja kaikilla on tasaarvo eikä kukaan omista mitään ja olet onnellinen, erittäin suuria lupauksia, mihin eliitti itse ei osallistu vaan omistaa kaiken ja sotii kysymättä sinulta jopa galaktisia sotia kuten historiassa kiviin hakattuina kerrotaan.

Tässä uudessa ajatusmallissa vapaus, yksilön vapaus on riistetty vedoten ilmastouhkaan, tai saastumiseen tai milloin mihinkin koronaan ilman todellista näyttöä, miten tämän kuvaisi, jos alistumme ajatukselle globalistinen maailmankaikkeus, olemme kuitenkin aina tuhoon tuomittuja, mutta mitä nämä kontaktihenkilöt sekä kanavoijat jopa tutkijat kertoivat lähes yhteen ääneen, kertoivat sen että meitä odottaa valoisa tulevaisuus kun olemme viimein yhtä galaktisen liittoutuman kanssa, se on nyt niin lähellä, toki ohjelmaan pääsi vain samanhenkiset, minähän en ollut siellä, heh, eikä moni muukaan tunnetumpi näin kärjistäen, jotka ei näe tulevaisuutta kommonismissä tai sosiaalidemokratiassa. Ohjelmassa oli tietysti suurinosa muutakin mielenkiintoista, mutta se 5% oli piiloviestintää minkälaisena tulevaisuus sinun kuuluu nähdä, eikä sitä kuulu kyseenalaistaa ainakaan näissä piireissä, mutta sama ideologia löytyy kaikista yhteiskunnan osaalueista, kohti globalismiä eikä sitä voi kyseenalaistaa ilman seuraamuksia, jopa työpaikan menetystä, ympäristön hyökkäyksistä puhumattakaan, se on iskostettu niin syvälle mieliimme ainoana hyvänä sodat estäen, mutta nythän olemme maailmansodan partaalla, eli onko näin?

Varsinkin koronahuijauksen aikana mieleni muuttui täysin koska se oli mielettömälle tasolle menevää, yritettiin pakkopiikityksiä olemattoman uhan vuoksi, se oli syvintä mitä olin kokenut koko elinaikananani, jossa yksilön vapautta rajoitettiin merkittävästi keksityn uhan avulla ja luotiin uusi todellisempi terveys uhka mRNA rokotteilla, joilla pyrittiin siihen että ihminen olisi myöhemmin koneen jatkeena yhteydessä pilveen, kyse on kybernetiikan esiasteesta, jossa oma immuniteetti sivutetaan keinotekoisella "paremmalla" suojalla, jossa myöhemmin sen aatteen edistyessä ihmisen osa korvataan koneella, jossa kun olet osa pilveä, sinulla ei ole omaa päätäntävaltaa edes omiin ajatuksiin, tämä on tietysti vielä pelkkien patenttien asteella, mutta kuten avaruusolioiden kerrotaan olevan biologisia robotteja ja he sanovat yhteen ääneen tietyissä kontaktitapauksissa, ettei heillä ole vapautta siten kuin ihmisellä on, tietysti tätä ei tuotu esiin Wilcokin ohjelmassa, mutta se tieto löytyy monesta vanhemmasta ufokirjasta, joissa humanoidit ovat tulleet keskustelemaan henkilön kanssa, jonka auto on oudosti sammunut, ehkä nämä kontaktihenkilöt näkivätkin vain tulevaisuuden, heillä oli vielä käsitys todellisesta vapaudesta, viimeisiä mohikaaneja jotka yritti kääntää väärän aikalinjan kehittymisen, selitän myöhemmin mistä tässä on kyse.


Eliitti joka ohjaa kaikessa salaa maailmaa, heidän päämäärä on kollektivismissä, mitä siitä wikipedia kertoo?

Kollektivistiset aatteet

Poliittista kollektivismia edustavat muun muassa sosiaalidemokratia sekä ja kommunismi. Kollektivismia ovat myös Jean-Jacques Rousseaun vaatimus yksilöiden alistumisesta ”yleistahdolle” ja G.W.F. Hegelin vaatimus yksilön alistumisesta kansallisvaltion instituutioille.

Anarkokollektivismi on sosialistinen aate, jonka perustajana pidetään Mihail Bakuninia, kun taas osa anarkisteista on anarkoindividualisteja. Kollektivismiin voidaan laskea myös muun muassa kansallissosialismi sekä islamismin kaltaiset teokraattiset aatteet.

Kollektivismin katsotaan tukahduttavan yksilöllisyyttä ja moniarvoisuutta vaatimalla yhteistä identiteettiä kuten nationalismia tai rotua. Lisäksi, kun poliittista valtaa käytetään kollektivististen päämäärien edistämiseksi, ihmisten itsemääräämisoikeutta rajoitetaan ja statismia edistetään.

Tunnetuimpia kollektivismin kritiikkejä on Friedrich von Hayekin kirja Tie orjuuteen (1944).

Ludwig von Mises kirjoitti:

”Kollektivismin perusajatukset johtavat väistämättä sosiaaliseen hajaannukseen ja jatkuvaan aseelliseen konfliktiin. On totta, että kaikki kollektivismin haarat lupaavat ikuista rauhaa siitä hetkestä alkaen, kun kyseinen haara saavuttaa lopullisen voiton ja tuhoaa kaikki muut ideologiat kannattajineen. … Heti kun jokin kollektivismin faktio voittaa haltuunsa valtiovallan, se voi kieltää muilta kaikki ne demokraattiset oikeudet, joiden avulla se aiemmin kamppaili itsensä valtaan.”

Demokraattinen sosialisti George Orwell katsoi kollektivismin johtavan siihen, että jokin ihmisten vähemmistö saa oikeutuksen sortaa enemmistöä vapauden tai jonkin muun ihanteen nimissä.

”Ei voida sanoa liian usein – mikään sanomisen taajuus ei ole läheskään tarpeeksi usein – että kollektivismi ei ole luonnostaan demokraattista vaan päinvastoin antaa tyrannimaiselle vähemmistölle sellaisen vallan, josta Espanjan inkvisitio ei edes haaveillut.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kollektivismi


Entä onko tämä kollektiivinen ajatusmalli todella eliitin luomaa?

"G. Edward Griffin kertoo vastaavanlaisesta tapauksesta kuin median kaappauksesta yksiin käsiin, jossa akateeminen historia kaapattiin:

He valitsivat yliopistotasolta kaksikymmentä ehdokasta, jotka tavoittelivat tohtorintutkintoa Amerikan historiasta. Sitten he menivät Guggenheim-säätiön pakeille ja kysyivät, “Myöntäisittekö apurahan valitsemillemme ehdokkaille, jotka ovat oikein asennoituneita, jotka arvostavat kollektivismia kuten me? Auttaisitteko heitä tohtorin aseman saavuttamisessa, jotta voisimme asettaa heidät akateemisen maailman keskeisiin johtoasemiin?” Vastaus oli “Kyllä.”

Näin he keräsivät listan nuorista miehistä, jotka halusivat tohtoriksi. He haastattelivat heitä, analysoivat heidän asennoitumistaan ja valitsivat kaksikymmentä tarkoituksiinsa parhaiten sopivaa. He lähettivät heidät Lontooseen ohjeistusta varten… Tässä tapaamisessa heille kerrottiin mitä heiltä odotetaan ja milloin he saisivat tavoittelemansa tohtorinarvon. Heille kerrottiin että heidän tulisi tarkastella historiaa, kirjoittaa historiaa ja opettaa historiaa siitä näkökulmasta, että kollektivismi on positiivinen voima maailmassa ja väistämättömyys.

Palataan itse hra Doddin sanoihin hänen kuvailessaan kyseistä tilaisuutta kameroiden edessä vuonna 1982. Hän sanoi:

Näiden kahdenkymmenen historioitsijan ryhmä muodosti lopulta American Historical Association –järjestön ytimen. 1920-luvun loppuun mennessä säätiö lahjoitti American Historical Associationille 400 000 $ [valtava summa tuohon aikaan] sellaiseen historian tutkimukseen, joka näyttää miltä tämä maa voi näyttää tulevaisuudessa…

Tiedotusvälineiden ja akateemisten alojen kokiessa muodonmuutoksen näiden voimien edessä ja Pyöreän pöydän ryhmien soluttamana, järjestöt kuten Rockefeller Foundation ja Carnegien talousimperiumi alkoivat ajaa globalistista agendaa aitoon Orwellilaiseen tyyliin, kolme vuosikymmentä ennen kuin Orwell on kirjoittanutkaan 1984:ää."
https://www.magneettimedia.com/todellinen-matrix-osa-4/

Eli näille valituille tuleville tohtoreille kerrottiin että heidän tulisi tarkastella historiaa, kirjoittaa historiaa ja opettaa historiaa siitä näkökulmasta, että kollektivismi on positiivinen voima maailmassa ja väistämättömyys. Eli tämä ajatusmalli ei ole minkään vieraan rodun liikkeelle panema ihanne, vaan Rockefellerien määräämä sanotaanko Kiina malli tulevasta alistetusta maailmasta jossa olet onnellinen etkä omista mitään WEF:än pomon sanoin. Valitettavasti Wilcokin valitsemat kontaktihenkilöt oli samaistuneet tähän malliin, koska heitä on ohjeistettu lapsesta lähtien siihen, minusta tämä vie pohjaa näiden kontaktien uskottavuudelta, eli ne olisikin vain sisään rakennettuja, upotettuja ajatusmalleja tulevaisuudesta.

Monet pitää ufohavaintoja todellisuuden luonnilla, ihmisiä joilla on kyky luoda mielikuvia todellisiksi tai puolitodellisiksi kohteiksi, ainakin osa tutkijoista on tätä mieltä kuten Jenny Randles joka tutki ufo sieppauksia, joissa ilmeni se kun heitä vedettiin ufoon, niin he näkivät itsensä ja auton alhaalla, eli vain henki ja mieli lähti alukseen joka oli tietysti tällöin myös puolitodellisuutta, he luovat näin tulevaa maailmaa mutta väärää aikalinjaa nämä mitkä Wilcock oli valinnut, koska he luovat Rockefellerin luomaa kollektivismistä aikalinjaa joka on huijaus orjuuteen.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Dawid Wilcockin paljastuksia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 04 Loka 2022, 16:03

Edward Griffin: Kuinka maailma oikeasti toimii
https://youtu.be/aSxnUGSZGzA
Video 1:24:54
Suomenkielinen tekstitys

Yli 60-vuotta politiikkaa tutkinut Griffin totesikin ettei vasemmisto ja oikeisto eroa paljoakaan toisistaan loppupelissä.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Dawid Wilcockin paljastuksia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 05 Loka 2022, 07:02

Näinhän se on, oikeistoa on pidetty perinteisesti kansan keskuudessa riistäjänä ja sitä se on, valtava itsekkyys taas ajaa oikeisto politikkoja, mutta nyt kun Marinin vetämä sosiaalidemokratia sai parhaan otteen vallasta jokin aika sitten EU:n tukemana, sama myös muissa EU maissa, tämä oli suunniteltu vallan kaappaus, siitä syntyi aate jonka turvin tehtiin valtavia rikoksia ihmisoikeuksia vastaan, estettin yrittäminen, liikkuminen, pyrittiin yksilöistä luomaan yhteinen mieli, käytännössä monelta normaalina pidetty elämä estettiin pelolla ja sitä jatketaan kierouksilla luoda nyt keinotekoinen energiakriisi, kaikki juontaa yksilön oikeuksien alistamiseen aatten vuoksi jossa ei ollut edes totuuspohjaa, perustui valheeseen rokotteet, nyt energiakriisiä pahennetaan valheilla, niiden tarve on valhe, vihreän siirtymän tarve on valhe, yksilöä ei ole vaan joukkomieli jota ohjattiin valtamedialla, eli syvintä syvintä unta, aivan kuten Neuvostoliitossa joitain vuosikymmeniä sitten, mutta astetta vielä pahempaa keskitysleiri kaavailuineen ja pakkorokotuksin Itävallassa tai 5000€ sakot kolmen kuukauden välein. Koko EU oli ja on vieläkin saman aatteen vallassa ja se juontaa WEF:än kouluttamiin nuoriin johtajiin jotka pitää sitä yllä, käytetään samoja konsteja ihmisten elämän tukahduttamiseen mitä ylempänä Wikipedian lainauksessa mainittiin. Hulluus vallitsi jota ei saa unohtaa nyt kun tulee vaalitkin ja nämä päättäjät oli samaa mieltä tämän hulluuden kanssa.


Palaa sivulle “Ufologia”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 39 vierailijaa