Ensinnäkin miehet mustissa, eli MIB aihe on haluttu tehdä Hollywoodissa niin kuvottavaksi ja älyttömäksi ettei juuri kukaan enään ota niitä muuta kuin viihteenä, mutta pilanteko on juuri tehokkainta vaientamista, juuri niin, vaientamista jottei suurempi tekijä paljastu. Toiseksi mitä olen lukenut vanhoja artikkeleja tapahtumista ennen MIB elokuvia, niin nämä olennot katosivat tyhjään, jopa autot katosi tyhjään poliisien niitä seuratessa, renkaanjäljet loppui tyhjään savisella tiellä sekä poliisin seuratessa tuliterää mustaa MIB autoa suureen sadevesi viemäritunneliin niin renkaanjäljet päättyi tyhjään, niiden pohjalla on aina mutaa.
Miksi tämä kiinnostaa, itselläni ei varsinaista havaintoa ole muuta kuin dopermannitapauksen yhteydessä nähty 1950 luvun musta uudenveroinen mersu, joka kävi tapauksen jälkeen kaksi kertaa paikalla seuraten kopteri lennätystäni, autossa oli samat henkilöt jotka ilmaantui aiemmin tyhjästä ja katosi tyhjään sekä selvästi havaittu aikakato kun katosivat, ilta pimeni hetkessä. Yhden karran tuli vastaan ylimataloitu, katto laskettu amerikan rauta keltaiset valot loistaen, sitä ennen paranormaalia aktiivisuutta paikalla jossa tapahtui dopermannitapaus, mainittakoon että niin ylimataloitu katto jenkkiraudassa ettei se olisi läpäissyt Suomen katsastusta.
Mutta minulla ei ole varsinaista MIB havaintoa. Kysehän on vaientajista. Uskoisin että ne voisi liittyä ohjelmointiin, tiedättehän muurahaispesän, se on täysin ohjelmoitu organisaatio joka ei tiedä suuresta maailmasta mitään, miksi ne eivät voi vain lähteä pesästä? Sama ihmisellä, se on ohjelmoitu kuin muurahainen pääsemättä tiettyjen rajojen ulkopuolelle ja sama paska kierre jatkuu suurin nollauksin aikaajoin, joilla vielä varmistetaan tämä ulospääsemättömyys, kun elintaso romahtaa, korkeakulttuuri romahtaa perässä, aivan, olemme samalla lailla vankilassa mitä muurahainen keossaan, toki eliittikin siinä on mukana omine psykopaattisin vallan tarpeineen, emme edes tarvitsisi eliittiä, olemme jo niin kehittyneitä ja siksi meidät pitää nollata. Mutta siinä on myös syvempi tekijä, kymmenen DNA kierrettä on katkaistu, tutkija sanoi että se on suoritettu keinotekoisesti muinoin, jos joku pyrkisi ulos, se estetään "henkitasolla" olevilla vaientajilla, jotka ilmaantuu nyt MIB muodossa ufotutkijoille, kuten muurahaispesässä on henkinen taso, kun muutama litistyy kauempana, kohta sata auttajaa saapuu apuun, eli henkinen tasomme on ohjelmoitu rajottein. Mutta minkälainen oli ensimmäinen tunnettu MIB tapaus?
Kesäkuun 22. 1947
Harold E. Dahl sai oudon puhelinsoiton, jossa tuntematon soittaja pyysi häntä päivälliselle, Dahl sopi tapaamisen seuraavaksi päiväksi kotiinsa. Kun tuntematon soittaja ilmaantui Dahlin kotiin niin hän osoittautui noin 40 vuotiaaksi, keskipitkäksi, tavallisennäköiseksi mieheksi jolla oli musta puku. Mies pyysi Dahlia seuraamaan keskikaupungille, Istuuduttuaan viimein lounastamaan mies kertoi Dahlin edellisen päivän Ufo havainnon yksityiskohtaisesti ja kehoitti Dahlia vaikenemaan tapauksesta, ellei halunnut perheelleen tapahtuvan mitään pahaa.
Tämä kaava sitten toistui lukemattomissa tapauksissa, ei se ollut Pentagonin agentti, eivät olisi vaivautuneet ja mistä Pentagon olisi edes tiennyt yksittäisen miehen ufo havainnosta, paljon tärkeämpi Ufo havainto oli tapahtunut edellisenä päivänä 21 kesäkuuta 1947, eli lentäjä Kenneth Arnoldin näkemät lentävät lautaset eikä siihenkään puututtu uhkauksin.