Kirous

[Koalani]

Et loukannut, sen sijaan eräs vanha tutu kyllä loukkaa sitä kun se kutsuu mua koalaksi sillä väiteellä, ettei se muista uutta nimeäni, koska se on tottunut vanhaan... Olipa sulle löytymispäivä, tiistai 13. päivä voi olla onnenkin päivä!

[Teresia_]

Näihin onnennumeroihin ja -päiviin en kyllä ole koskaan tuntenut suurta luottamusta. Numero kolmetoista kyllä tuntuu puhuttelevan minua ja se liittynee jotenkin siihen, että näen tai koen numerot jonkinlaisina hahmoina enkä niinkään lukuna. Se, miten tämä asia kiroukseen liittyy, on taas oikeastaan kaikki linkittyneenä tuohon perjantai 13. päivään. Se ei ole ollut minulle erityisesti hyvä eikä huono päivä.

Ai niin. Maya-skooppien mukaan lukuni on kolmetoista, joka aiheuttaa mm. kosmisen yksinäisyyden tunteita. Tai jotenkin noin se meni...

Eikö numero 3 pitäisi olla suojaava luku? Sitä nyt sitten käyttämään kaikki, jotka tuntevat kirouksen vaanivan edessä ja takana!

[Koalani]

En ole hyvin perehtynyt numerologiaan, että osaisin kaikkien numeroiden merkitystä ulkoa, mutta enimmillä numeroilla on sekä hyvä että paha arvo. Pohjoiseuroopassa ja -Amerikassa on epäonnen päivä perjantai 13., kun taas etelä-euroopassa ja -Amerikassa se on tiistai 13. Tää johtuu varmaan pahoista historiallisista tapahtumista. Esim. Konstantinopolis kaatui sellaisena päivänä. Sillä ei tartte olla mitään tekemistä meidän kanssa henkilökohtaisesti. Muta kyllä kolmella voi olla erottava arvo.

[Teresia_]

Numerologiasta puhuttaessa täytyy myöntää, että kun mennään syntymäaikojen ja nimien kääntämiseen numerologiseen muotoon ja tutkitaan mm. elämänopetuksen numeroa, niin aivan käsittämättömän hurjia löytöjä sieltä tekee. Kävin lähipiirini läpi mm. elämänopetuksennumeron ja "viestin" löytämiseksi ja kyllä täytyy sanoa, että ei mennyt yksikään harhaan. Ja kun taas niitä yritti sovittaa jollekin toiselle, niin eivät ne oikein istuneet. Suurimmaksi osaksi sai selvyyden siihen, miksi elämä oli itse kullakin työntänyt koko ajan esille tietynlaista toimintaa. Toki yhteen numeroon ei ole tarttuminen vaan numerologiassakin on kyse kokonaisuudesta ja harmoniasta eri vaikuttimien kesken.

Jotenkin tulee sellainen olo, että mitä vähemmän maailmasta ja elämästä ymmärtää, niin sen mielenkiintoisemmaksi se käy. Painotan tässä kyllä heti sitä, että sen ymmärtämisen väheneminen on sitä aidompaa, mitä pidemmälle polkua taivaltaa. Eli se, että vain ykskantaan toteaa, ettei ymmärrä eikä tarvitsekaan eikä kiinnosta, niin se ei ole vielä ei-ymmärtämistä. Se on ohittamista. Selitys ei ehkä ollut aivan 10-suoritus, mutta annan siitä silti itselleni leiman vihkosen nurkkaan.

[Koalani]

Joo, mäkin sain jossain vaiheessa täydellisen numerologisen analyysin ja kaikki osui täysin! Numerologia lienee taivaallista harmoniaa.

Se mitä sä puhuit ohittamisesta, mä luulen, et jokainen meistä haluaa ymmärtää sitä, mihin se on valmis. Jos ei ole vielä valmis, ohittaa.

[Squid]

Itse olen joskus kuvitellut olevani jollakin tapaa kirottu. Joskus skidinä (etenkin 10-vuotiaana) perässäni 'loikki' sellanen musta pieni otus. Se oli tosi nopea ja katosi aina johonkin pintaan osuessaan. Se myös ilmestyi aina jostain pinnasta, teki nopeita loikkia ja katosi sitten. Kerran näin sen hyppäävän vieressäni olevassa laatikossa ja näin minkä muotoinen se oli. (Hyvin vaikeasti selitettävissä, mutta olen joskus piirtänyt siitä kuvankin). En kiinnittänyt siihen mitään huomiota, sillä luulin näkeväni omiani eikä kukaan siihen mennessä ollut sitä nähnyt kun olin kysellyt heiltä että ''Näitkös ton?'', mutta tällä kertaa vieressäni istuva kaverini kysyi ''Mikä musta tuosta hyppäs?''. Vuosia myöhemmin toinen ystäväni näki otuksen hyppäävän peilistä samaan aikaan kun minäkin näin sen.
Nykyään näen otusta harvemmin, mutta en vieläkään tiedä mikä se on. Saattaa toki olla mieleni tuotos tai vastaava, mutta koska sen on muutama muukin ihminen nähnyt niin... jaa'a. En tiedä mikä se on.

Empä ole meedioilta apua pyytänyt tai auraani tarkistuttanut. Voisihan tuotakin harkita joskus.

[Koalani]

Se voisi olla pelkkä ajatushahmo. Yksi mun asiakas pystyy näkemään niitä ja se on kuvaillut niitä tommoisina, vaikka ne ei näytä hyppäävän... Mut jos sulla ei oo ollut suuria vaikeuksia elämässäsi kyseessä ei oo mikään kirous. Elukka voisi olla joku kaveri edellisestä elämästä, vaikka lapsi tai eläin...

[arborman]

Wanha ketju, ja näin alkuun täytyy todeta, että paljon on tapahtunut niistä ajoista, kun aloitin tämän ketjun 15 vuotta sitten.

Ne olivat suorastaan helppoja aikoja verrattuna tähän päivään. Oi niitä aikoja, mutta tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee.

Vuonna 2016, asuttuani 27 vuotta Helsingissä, muutin takaisin synnyinkaupunkiini Tampereelle, koska silloinen ympäristöni, monen vuoden jälkeen, alkoi tuntua turvattomalta.

Mutta sen jälkeen alkoikin varsinainen noidankehä. On olemassa kirja nimeltä 'Darkness over Tibet' (Theodore Illion 1938), mutta enemmän omaa tilannettani kuvaava väännökseni siitä on 'Darkness over apartment houses'.

Nykyinen asuntoni on jo kuudes tässä kaupungissa. Muuttaminen on täysin perseestä, varsinkin jos on pakottava tarve.

Se mitä olen kokenut tässä kaupungissa naapurien taholta on ollut, ja tuntuu edelleen olevan ikäänkuin kirous.

Lukuisia kokemiani tapauksia ja niiden yksityiskohtia jatkossa.

[arborman]

On ihmisiä, jotka ovat menevät täysin kiimaan saadessaan suoranaista sadistista nautintoa siitä, miten kohtelevat naapuriaan. Ja sen kiusaamisen muodot ovat lukemattomat - mutta yksi yhdistävä tekijä tuntuu niissä olevan, että yksilöt, jotka tekevät kiusaa toisille, tekevät mielellään sen tavoilla, joista ei jää niin helposti kiinni, sekä myös se, että pyrkimyksenä on saada kohteena oleva ihminen reagoimaan niiden toivomalla tavalla.

Pääosalla niistä pitää olla "hovi", eli "kavereita" tai "perhe", joilla osotetaan että "sä oot kuule ihan yksin meitä vastaan". Aivan samankaltanen ilmiö mitä koin aikanaan amiksessa 80-luvulla kun sain niiltä turpaan ilman mitään syytä.

Ja auta armias, jos sellasia vastaan alkaa ryppyilemään, niin nehän menee oitis vasikoimaan niille "kavereille", jotka tulee sit joukolla kimppuun.

Haluaisin vaan elää rauhassa poissa toisten tieltä - mutta eihän se moisille kiusaajille riitä - nehän näemmä skannaa sitä ympäristöään, etsien "heikkoa" tai "helppoa" kohdetta", joka pitää saada kärsimään. Viidakon laki elää tänäkin päivänä - ja tulee varmasti elämään maailman tappiin asti.

Olen miettinyt miten opetella "hexaamaan" moisia kiusaajia (tässä tapauksessa nykyistä seinänaapuria). Tokihan siinä on riskinsä, ja pahat henget - niillähän on loputon nälkä, ja saattavat hyvinkin palata lähettäjänsä kimppuun, ja kiinnittyä tähän negatiivisena entiteettinä, aiheuttaen ties mitä vastoinkäymisiä, jos niitä kutsuu.

[Koalani]

Sä kuvailet täsmällisesti minun tilannetta ja kokemuksia nykyisten naapurieni kanssa. Ne ovat jopa pystyneet lähettämään mut yöksi vankilaan. Mä en kuitenkaan kodistani lähde, mä odotan, että ne lähtee. Yksi niistä, hässäkän aloittaja, lähtikin, toivottavasti pysyvästi, Tää ei kuitenkaan mikään kirous ole, ne on vain hyökkäyksiä. Moiset ihmiset ovat pimeitä tai vapaamuurareita.

[arborman]

Voisin kait kirjoittaa kokonaisen romaanin näistä asioista, mutta ehkä lyhyempikin versio riittää tässä kohtaa - tapaus kerrallaan. Esimakua:

Ensimmäinen asunto 2016 kesäkuussa oli Tammelassa. Aika hyvä paikka sinänsä, mutta mun yläkerrassa oli joku helvetin rotta, jonka piti heitellä jotakin palikoita sinne lattialleen toistuvasti. Kivastihan se kuuluu kun on laminaattilattia. Kävin jossain vaiheessa katsomassa, että mikä nimi sillä on siinä kämpän ovessa - siinähän ei ollut nimeä.

Ajattelin siinä kohtaa että kai siihen on hyvä syy, ettei sillä ole sitä nimeä ovessa.
Mutta mä veikkaan että sillä kävi jotakin diilereitä siellä. Eihän sellasta pysty todentamaan, mutta käydesssäni siinä pihalla tupakilla, törmäsin kahteen nuoreen jannuun, jotka ei asuneet siellä, melkein joka viikko.

Niihin aikoihin mulla oli tapana pyöräillä päivittäin, ja sitten eräänä päivänä pyöräilyn jälkeen mä kävin kotosalla, ja ajattelin että vois lähtee uudestaan pyöräileen, niin eikös mun fillarin etupyörä ollut puhki. Kyllästyin siinä kohtaa siihen touhuun. Kerroin mun siskolle, että jos haluat, niin saat ton pyörän lainaan. No sehän sit haki sen ja kerto mulle, että se etupyörän kumi on puhjennut sieltä vanteen puolelta. Eli siinä on joku käynyt ihan tarkotuksella puukottamassa. Ettei vaan olis ollut se yläkerran rotta, kuka muukaan.

Mä muistan sillon alussa kun mä muutin sinne, niin mullahan oli tarve saada jonkinlaista tukee, ja soitin tietenkin eri tahoille. No sitten kun mä kerroin siitä tilanteesta puhelimessa, niin sieltä keittiön ilmastointiventtiilistä kuulu ihan selkeesti toistamiseen: Höhöhöö. Toisin sanoen: paskasta naurua.

Se vihan, inhon ja kyttäämisen määrä mitä mä olen kokenut täällä synnyinkaupungissani, on aivan käsittämätön. Ja se, että ihmiset eivät vaan osaa pitää huolta omista asioistaan.

Aikanaan ollessani työelämässä, kykenin aika hyvin käsittelemään siellä olevia kiusaajia, mutta se vaatii aika lailla voimavaroja, joita mulla ei enää ole - jouduin jäämään pois töistä myrkyllisen ilmapiirin ja työpaikkakiusaamisen takia vuonna 2007.