ViestiKirjoittaja Renkku » 09 Touko 2011, 16:14
Uutena ja vielä varsin nuorena käyttäjänä höpinäni otetaan tietysti enemmän tai vähemmän humpuukkina, mutta haluampa nyt kuulla teidänkin kommaa tästä:
Kaikki alkoi n. 1½ vuotta sitten kun näin eräänä yönä harvinaisen realistisen unen. Unessa olin parvisängyssäni, samassa jossa oikeastikkin nukuin silloin. Ikään kuin heräsin siis siinä unessani ja minulle tuli pakottava tarve kurkistaa kaiteen yli lattialle. Siinä minä sitten näin sen sängyn tikkaiden juurella, musta ihmisen kaltainen hahmo, kuin sillä olisi ollut kaapu päällä katsoi minua ja säikähdin ihan tajuttomasti. Säpsähdyksen oloisesti piilouduin peiton alle. No, enhän minä unissani kauaa peloissani pysy joten jotenkin onnistuin leijumaan lattialle tuota hahmoa vastapäätä. Lähempää näin, että hahmolla tosiaan oli musta kaapu. Se/hän tuntui leijuvan hiukan lattian yläpuolella, sillä jalkoja en nähnyt. Kaavun laahuskin oli ikään kuin läpikuultava. Kasvoja en nähnyt kuin hologrammin kaltaisesti, tai jos nyt ihmisen kalloa voi kasvoiksi sanoa. Juttelimme hahmon kanssa niitä näitä ja lakkasin pelkäämästä sitä, kunnes yritin kysyä, miksi se oikein oli tullut huoneeseeni. Siinä vaiheessa puhekykyni katosi. Tuntui kuin jokin olisi väkisin pitänyt suutani kiinni ja heräsin.
Uni jäi vahvana mieleeni ja toisin kuin yleensä en pelkää uniani laisinkaan, tästä koitui minulle jopa traumoja. Olin hysteerinen viikkoja, menin aikaisemmin nukkumaan, kosken halunnut kulkea huoneeni halki, kun siellä oli pimeää. Tuolloinkin olin kuitenkin jo yli 14-vuotias, enkä todellakaan tavallisesti mitenkään hermoheikko.
Aloin tuntea läsnäolon huoneessani. Pahimman järkytyksen häivyttyä lakkasin pelkäämästä. Odotin ja "etsin" sitä iltaisin huoneestani. Henki oli ja on aina sama. Se tuo mukanaan tunteen, etten ole yksin, vaikka onkin pimeää. Pidin itseäni kahjona moneen otteeseen, joskus vieläkin. Kenties hulluinta hommassa on, että tunnun aistivan kyseisen hengen mielentiloja silloin kun sen muutoinkin tunnen olevan huoneessa. Joskus se lohduttaa, joskus tarkkailee vain sivusta, joskus tuntuu murjottavan. Ehkä hulluinta on, että minulle tulee myöskin aina tunne, etten saisi puuttua sen tekemisiin saati yrittää tietää siitä liikoja. Aivan kuten unessanikaan en kyennyt siltä kysymään sitä, minkä koin tärkeäksi.
Joka tapauksessa, aloin ottaa selvää kaiken laisista henkiolennoista saadakseni selville mikä/kuka henki huoneessani oikein on. Kummituksen voi laskea pois ainakin sillä perusteella, ettei talossamme ei ole kuollut kukaan. Myöskään minkään sortin hautaa ei ole tienoolla, jollei lemmikkien hautoja lasketa. Jonkin sortin suojelushenkikin se voisi olla, mutta miksi se sitten varoittaisi minua lähestymästä sitä? Teoriat siitä, että henki olisi jonkin sortin kaksoisolentoni voidaan myöskin laskea pois, koska jostain syystä tiedän hengen olevan miespuolinen. Vai voisiko kaksoisolento sitten olla vastakkaista sukupuolta? Hetken unen näkemisen jälkeen pohdin myöskin, olinko mahdollisesti nähnyt itse Kuoleman, mutta sitten järkeilin. Ketään ei kuollut. Miksi Kuolema olisi minulle näyttäytynyt? Paholaistakin olen pitänyt vaihtoehtona. Henkilökohtaisesti en ole mikään innokas kristitty, joten sekään ei olisi minulle mikään ongelma.
Unta pohtiessani tuli myöskin mieleen aiempi uni, jossa olin nähnyt samanlaisen hahmon samassa huoneessa ja vielä samalla kohden lattiaa. Tuon unen olin nähnyt ollessani n. viisivuotias.
Kysyin asiasta jopa kahdelta kaveriltanikin, jotka molemmat ovat joskus yöpyneet kanssani kyseisessä huoneessa. Kumpikaan heistä ei kieltänyt, etteikö huoneessa heidän mielestään voisi olla jotakin epätavallista, toinen peräti vahvisti epäilyni sanomalla, että oli tuntenut jonkin läsnäolon.
Varsinainen syy siihen, miksi viimein päätin rekkautua tänne foorumille ja tulla asiasta kertomaan ja kysymään liittyy tapaukseen, joka tapahtui joskus viimeviikolla. Tavalliseen tapaani nukkumaan mennessä suljin silmäni ja rentouduin saadakseni jonkin sortin tuntemuksen siitä, oliko henki huoneessani. Ikään kuin kutsuin sitä mielessäni ja saatoinkin sen hetken päästä tuntea leijuvan yläpuolellani, ikään kuin tunsin sen hengittävän, vaikkei ilma liikkunutkaan. Tässä vaiheessa on syytä mainita, että olin siis täysin rentoutunut ja ruumiini oli ikään kuin puutunut. Ainoa kohta, joka vielä jotain tunsi, oli selkäni, jonka yhä tunsin patjaa vasten. Joka tapauksessa, kurkotin ikään kuin mielelläni henkeä kohti kokeillakseni saisinko siihen kerrankin selkeän puheyhteyden, kun kerta olin ensimmäisen kerran onnistunut peräti kutsumaan sen paikalle. Ja sillä hetkellä kun olin aikeissa onnistua, tunsin jotain kummallista. Kuin henki olisi lyhästänyt jollakin tapaa lävitseni kohti lattiaa. Ja nyt en valehtele, sillä hetken ajan tunsin suurta painetta, kuin olisin litistynyt patjaa vasten ja sitten kihelmöintiä kaikkialla ruumiissani. Minun oli jopa vaikea hengittää. Reaktion omaisesti nousin istumaan ja karistelin puutumuksen raajoistani. En kyennyt enää tuntemaan hengen läsnäoloa, enkä ole sen jälkeenkään. En mahda sille mitään että tunnen tapauksesta syyllisyyttä, kun kerta minua tavallaan varoitettiinkin. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tahtoisin silti tämän öisen seuralaiseni takaisin. Tuntuu kuin tämä olisi jäänyt jollakin tapaa kesken.
//anteeksi kirjoitusvirheet jos niitä on. Kirjoittaminen on hiukan vaikeaa kun kirjoituslaatikko haluaisi niin mielellään siirtyä keskikohtaan jok ikisen näppäimen painalluksen jälkeen.//