kuinka moni siis tuntee henkien läsnäolon vaikkei näkisikään niitä tai muuten eivät ilmiantaisi itseään!? Onko tuo yleistä? itse jostain syystä tunnen kaikkien ihhmisten plus ei ihmisten läsnäolon!! :O

Henget puhuu sano mummu kun se pieras. Onkohan samasta asiasta kyse..?

Tuskinpa.

Helvetinhurtta kirjoitti:kuinka moni siis tuntee henkien läsnäolon vaikkei näkisikään niitä tai muuten eivät ilmiantaisi itseään!? Onko tuo yleistä? itse jostain syystä tunnen kaikkien ihhmisten plus ei ihmisten läsnäolon!! :O

Olisi kiva tietää että miten aistit ne?

Ernest kirjoitti:

Helvetinhurtta kirjoitti:kuinka moni siis tuntee henkien läsnäolon vaikkei näkisikään niitä tai muuten eivät ilmiantaisi itseään!? Onko tuo yleistä? itse jostain syystä tunnen kaikkien ihhmisten plus ei ihmisten läsnäolon!! :O

Olisi kiva tietää että miten aistit ne?

no nyt kun tuli puheeksi, niin emmää oikeastaan tiedä. se vaan että tunnen ( Varoitan, tästä tulee sekavaa... ) Kaikkien tajunnan ikään kuin tunnustelemalla ajatuksillani. Elikkä että niinkuin koittaa keskittyä ympärillä olevaan tarpeeksi pieneen tilaan ja sitten vain alkaa päässä kihelmöimään jännästi kun tietää että on muitakin. :O eli aika sekoa joo. näitä mun selityksiä on niin hauska lukee... että että. mutta hienoahan se kuitenkin on. sen vaan tuntee / Tietää mielessä joss lähellä on muitakin.

Meditaation aikana olen kokenut kaikenlaista ulkopuoliselta tuntuvaa henkiolentoa tai muuta otusta, mutta vaikea määritellä asiaa sen tarkemmin. Tapahtuuko tämä vain päässäni vai pystyykö meditaation kautta olemaan yhteydessä johonkin ulkoiseen/ulkoisiin voimiin.

Toisaalta taas uskon, että lopulta kaikki on yhtä ja kaikki tapahtuu kokemuksemme sisällä, oli se sitten oma ruumiimme tai ruumiimme kautta aistimamme ja kokemamme asiat kuten vaikkapa tämä näyttö jota luet. Kaikki on tietoisuutemme sisällä kokemuksena.

Tavallaan se on verrattavissa siihen, kun vaistoaa sen että joku tuijottaa sinua (Siis ihan elävä ihminen!) vaikka bussissa. Ja siihen, että vaistoaa sen että tilassa on itsesi lisäksi joku toinen ihminen. Aina kun tulen kotiin, vaistoan jo eteisessä onko puolisoni kotona vaikkei hän pitäisi mitään ääntä, on monesti ollut nukkumassakin. Sen vaan jotenkin tietää. Samanlailla tuntee sen, ettei ole yksin vaikkei tilassa olisi toista elävää ihmistä. Siitä on tehty aivan hirveästi tutkimuksia, että mistä/miten ihminen aistii toisen presenssin. Joskus tuli telkkarista dokumentti, jossa rakennettiin täydellisesti ihmisen näköistä robottia, jonka kanssa pystyi kommunikoimaan ja joka räpytteli silmiäänkin kuin ihminen. Silti, sillä ei ollut läsnäoloa vaikka sitä olisi luullut ihmiseksi muuten. Sen tiedemiehen ongelma oli nimenomaan se, että kuinka robotti ja ihminen eroaa läsnäololtaan ja onko mahdollista saada robotille samanlainen presenssi.

Selittämätön painostava olohan se lähinnä, tai tunne että joku katsoo sinua, kun moista ei ole syytä epäillä lähinnä itellä. Tai sitten se legendaarinen ("pahan") läsnäolon tuntu, jonka tietää jokainen joka on sen kokenut. Joissakin tapauksissa toki mahdoton mennä sanomaan, että onko siinä sitten mitään ollut vai ihan omaa kuvitelmaa.

Uutena ja vielä varsin nuorena käyttäjänä höpinäni otetaan tietysti enemmän tai vähemmän humpuukkina, mutta haluampa nyt kuulla teidänkin kommaa tästä:
Kaikki alkoi n. 1½ vuotta sitten kun näin eräänä yönä harvinaisen realistisen unen. Unessa olin parvisängyssäni, samassa jossa oikeastikkin nukuin silloin. Ikään kuin heräsin siis siinä unessani ja minulle tuli pakottava tarve kurkistaa kaiteen yli lattialle. Siinä minä sitten näin sen sängyn tikkaiden juurella, musta ihmisen kaltainen hahmo, kuin sillä olisi ollut kaapu päällä katsoi minua ja säikähdin ihan tajuttomasti. Säpsähdyksen oloisesti piilouduin peiton alle. No, enhän minä unissani kauaa peloissani pysy joten jotenkin onnistuin leijumaan lattialle tuota hahmoa vastapäätä. Lähempää näin, että hahmolla tosiaan oli musta kaapu. Se/hän tuntui leijuvan hiukan lattian yläpuolella, sillä jalkoja en nähnyt. Kaavun laahuskin oli ikään kuin läpikuultava. Kasvoja en nähnyt kuin hologrammin kaltaisesti, tai jos nyt ihmisen kalloa voi kasvoiksi sanoa. Juttelimme hahmon kanssa niitä näitä ja lakkasin pelkäämästä sitä, kunnes yritin kysyä, miksi se oikein oli tullut huoneeseeni. Siinä vaiheessa puhekykyni katosi. Tuntui kuin jokin olisi väkisin pitänyt suutani kiinni ja heräsin.
Uni jäi vahvana mieleeni ja toisin kuin yleensä en pelkää uniani laisinkaan, tästä koitui minulle jopa traumoja. Olin hysteerinen viikkoja, menin aikaisemmin nukkumaan, kosken halunnut kulkea huoneeni halki, kun siellä oli pimeää. Tuolloinkin olin kuitenkin jo yli 14-vuotias, enkä todellakaan tavallisesti mitenkään hermoheikko.
Aloin tuntea läsnäolon huoneessani. Pahimman järkytyksen häivyttyä lakkasin pelkäämästä. Odotin ja "etsin" sitä iltaisin huoneestani. Henki oli ja on aina sama. Se tuo mukanaan tunteen, etten ole yksin, vaikka onkin pimeää. Pidin itseäni kahjona moneen otteeseen, joskus vieläkin. Kenties hulluinta hommassa on, että tunnun aistivan kyseisen hengen mielentiloja silloin kun sen muutoinkin tunnen olevan huoneessa. Joskus se lohduttaa, joskus tarkkailee vain sivusta, joskus tuntuu murjottavan. Ehkä hulluinta on, että minulle tulee myöskin aina tunne, etten saisi puuttua sen tekemisiin saati yrittää tietää siitä liikoja. Aivan kuten unessanikaan en kyennyt siltä kysymään sitä, minkä koin tärkeäksi.
Joka tapauksessa, aloin ottaa selvää kaiken laisista henkiolennoista saadakseni selville mikä/kuka henki huoneessani oikein on. Kummituksen voi laskea pois ainakin sillä perusteella, ettei talossamme ei ole kuollut kukaan. Myöskään minkään sortin hautaa ei ole tienoolla, jollei lemmikkien hautoja lasketa. Jonkin sortin suojelushenkikin se voisi olla, mutta miksi se sitten varoittaisi minua lähestymästä sitä? Teoriat siitä, että henki olisi jonkin sortin kaksoisolentoni voidaan myöskin laskea pois, koska jostain syystä tiedän hengen olevan miespuolinen. Vai voisiko kaksoisolento sitten olla vastakkaista sukupuolta? Hetken unen näkemisen jälkeen pohdin myöskin, olinko mahdollisesti nähnyt itse Kuoleman, mutta sitten järkeilin. Ketään ei kuollut. Miksi Kuolema olisi minulle näyttäytynyt? Paholaistakin olen pitänyt vaihtoehtona. Henkilökohtaisesti en ole mikään innokas kristitty, joten sekään ei olisi minulle mikään ongelma.
Unta pohtiessani tuli myöskin mieleen aiempi uni, jossa olin nähnyt samanlaisen hahmon samassa huoneessa ja vielä samalla kohden lattiaa. Tuon unen olin nähnyt ollessani n. viisivuotias.
Kysyin asiasta jopa kahdelta kaveriltanikin, jotka molemmat ovat joskus yöpyneet kanssani kyseisessä huoneessa. Kumpikaan heistä ei kieltänyt, etteikö huoneessa heidän mielestään voisi olla jotakin epätavallista, toinen peräti vahvisti epäilyni sanomalla, että oli tuntenut jonkin läsnäolon.
Varsinainen syy siihen, miksi viimein päätin rekkautua tänne foorumille ja tulla asiasta kertomaan ja kysymään liittyy tapaukseen, joka tapahtui joskus viimeviikolla. Tavalliseen tapaani nukkumaan mennessä suljin silmäni ja rentouduin saadakseni jonkin sortin tuntemuksen siitä, oliko henki huoneessani. Ikään kuin kutsuin sitä mielessäni ja saatoinkin sen hetken päästä tuntea leijuvan yläpuolellani, ikään kuin tunsin sen hengittävän, vaikkei ilma liikkunutkaan. Tässä vaiheessa on syytä mainita, että olin siis täysin rentoutunut ja ruumiini oli ikään kuin puutunut. Ainoa kohta, joka vielä jotain tunsi, oli selkäni, jonka yhä tunsin patjaa vasten. Joka tapauksessa, kurkotin ikään kuin mielelläni henkeä kohti kokeillakseni saisinko siihen kerrankin selkeän puheyhteyden, kun kerta olin ensimmäisen kerran onnistunut peräti kutsumaan sen paikalle. Ja sillä hetkellä kun olin aikeissa onnistua, tunsin jotain kummallista. Kuin henki olisi lyhästänyt jollakin tapaa lävitseni kohti lattiaa. Ja nyt en valehtele, sillä hetken ajan tunsin suurta painetta, kuin olisin litistynyt patjaa vasten ja sitten kihelmöintiä kaikkialla ruumiissani. Minun oli jopa vaikea hengittää. Reaktion omaisesti nousin istumaan ja karistelin puutumuksen raajoistani. En kyennyt enää tuntemaan hengen läsnäoloa, enkä ole sen jälkeenkään. En mahda sille mitään että tunnen tapauksesta syyllisyyttä, kun kerta minua tavallaan varoitettiinkin. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tahtoisin silti tämän öisen seuralaiseni takaisin. Tuntuu kuin tämä olisi jäänyt jollakin tapaa kesken.
//anteeksi kirjoitusvirheet jos niitä on. Kirjoittaminen on hiukan vaikeaa kun kirjoituslaatikko haluaisi niin mielellään siirtyä keskikohtaan jok ikisen näppäimen painalluksen jälkeen.//

En kyennyt enää tuntemaan hengen läsnäoloa, enkä ole sen jälkeenkään

En tiedä miten saisit hengen takaisin ,mutta saman tyylistä kokemusta on ,kuten "En ole yksin" tunnetta.

Joskus yritin paineen alla sulkeutumalla huoneeseeni saada tasapainoa hetken istumalla ja vain miettimällä miten parantaa elämän tapaa ja muuta. Sitten aloin hokea : "Miksi olen näin tyhmä!Enkö tajua ,että pilaan kaiken?!" Sitten aioin satuttaa itseäni jollain tapaa ,kunnes tunsin kylmyyttä ja aivan ,kuin joku olisi mennyt lävitseni.Lamaannuin siihen hetkeksi vain ja katselin ympärilleni. Olin hämilläni ja päätin ,että olen vain hulluuden partaalla ja aloin nauraa. Ihme kyllä pääsin kaikesta inhottavasta olosta eroon sen jälkeen ja aloin vain piirtää.

Scarlett kirjoitti:Tavallaan se on verrattavissa siihen, kun vaistoaa sen että joku tuijottaa sinua (Siis ihan elävä ihminen!) vaikka bussissa. Ja siihen, että vaistoaa sen että tilassa on itsesi lisäksi joku toinen ihminen. Aina kun tulen kotiin, vaistoan jo eteisessä onko puolisoni kotona vaikkei hän pitäisi mitään ääntä, on monesti ollut nukkumassakin. Sen vaan jotenkin tietää..

jep. ^^ ehkä nyt saan selvennettyä tätä lisää, kun lisääkin kokemuksia on tästä ollut. jo pienenä ( ehkä 6 - 7 vee? ) tunsin läsnäoloa ja monasti mutsilta kysyinkin että " Äiti, onko meillä vieraita? " sillä jo kotiovelta aistin ettei kaikki ollut kuten normaalisti, vaan tunsin erikoista läsnäoloa, joka ei ollut sitä tuttua, turvallista perheenjäsenten läsnäoloa. Henkien tunteminen tuntuu hiukan erilaiselta kuin tuttujen ja perheenjäsenten aistiminen, joka tuntuu lämpimältä ja turvalliselta, huokuu hengistä ja tuiki tuntemattomista sellainen viileä, ehkä kylmäkin ja hieman "paha" tuntu. esimerkiksi kerran kokeilin kävellä koulussamme side silmillä ( Joo........ ) ja tunsin sellaista outoa ( mitensennytsanois ) ... usvaa, sumua, mitälie, kun kävelin eteenpäin. välittömästi pysähdyin ja otin siteen silmiltä. edessäni oli eräs kaverini, joka kysyi että Vau, miten sä ton teit... sää näät sieltä!! mutta näytin etten ollut nähnyt mitään laittamalla siteen hänen silmilleen... ( O.o ) tunnen vain kaksi henkilöä jotka minun lisäkseni aistivat henkiä ymnpäröivän "auran" tai usvan. se ei ikinä kerro minkä muotoinen, mitä sukupuolta, Tms. henki on, eli se ei kerro hengestä itsestään, vaan antaa vain ilmi hengen läsnäolon. perjaatteessa uskoisin, että kaikki aistivat henkiä, mutta vain 2 muuta ihmistä aistivat ne yhtä selkeästi kuin minä. molemmat ovat ystäviäni. sillä esim. side silmillä tuntee, ja näkökyky ei auta mitään. kun näkee, tekee mieli etsiä henkeä katseellaan, ilman sitä, hengestä voi saada enemmän tietoja irti kuin jos näkisi ympärilleen. tämäkin melko sekavaa..

Itsekkin olen aistinut henkiä/henkiolentoja pikku nallikasta asti. Ei ole pitkä aika kun minut tavallaan herätettiin aamulla Käsiä läpsäyttmällä yhteen äänellä:D!. Henkioppaani kanssa aistin usein olevan läsnä kanssani.

Läsnäolon tuntua tulee joskus koettua vaikkei mitään havaitse näkyvällä alueella, aika usein tuollaisessa tilanteessa jos katsoo ympärilleen siten kun katsoisi jonkun auraa on näkynyt "energiapilviä" enemmän tai vähemmän säännöllisessä muodossa, mitä sitten lienevätkään. Ehkä niitä voisi kutsua hengiksi.

Tarkoitatko tuolla aistimisella ikään kuin jonkin läsnäolon tuntemisen ilman, että kukaan muu (aineellinen) on samassa tilassa? Siinä tapauksessa vastaan, että kyllä. Minulle on tapahtunut jonkin verran paranormaaleja asioita ja niihin aikoihin olen tuntenut vahvasti jotakin, jota en ole pystynyt selittämään jälkeenpäin. Ehkä se kaikki on mielikuvitusta, ehkä ei.

Itsekin kuulun tuohon aistija- katgoriaan. Ennen, ihan pienestä pitäen, olen nähnytkin kaikenlaista. Viimeisenä parina vuotena kaikki on jotenkin kadonnut, enää satunnaisesti aistin jonkun esimerkiksi koskettavan kättäni/ tunnen etten ole huoneessa yksin/ tiedän minne pitää kääntyä jne.
Elämästäni tuli liian hektistä ja surettaa julmetusti kadottaa niinkin hieno kyky. On kun osa identiteettiäni olisi viety. Paha sanoa miten saan kaiken takaisin:/

Minä tunnen hyvin paljon energioita, eli henkiä, yleensä lämpönä. Tunnen ihmisten aurat, vaikken näe niitä (sen takia hankala lukea niitä, mutta erilaiset energiat eri auroissa - en ole jaksanut asiaan panostaa kyllä kummemmin), itselläni on kaikesta päätellen valkoinen aura, koska omaan parantajan kykyjä.

Kyllä miekin olen niitä henkiä asitinut. Joissain paikoissa vain tulee semmonen tunne että täällä varmasti kummittelee.
Aistimukseni osui oikeaan ainakin viime kesänä kun olin kaverini tädin luona Tampereella. Jo ennen kun astuin taloon tuli semmonen fiilis että "jaahas, kummitustalo" ja kappas, täti kertoikin näkevänsä usein yöllä kummituksia.

Vasta ostettiin uusi mökki ja siellä tuli kans heti semmonen tunne että henkiä on läsnä, odottelen tässä innolla sinne pääsyä yöksi ; ) Saa nähdä..

Sotakoira kirjoitti:Kyllä miekin olen niitä henkiä asitinut. Joissain paikoissa vain tulee semmonen tunne että täällä varmasti kummittelee.
Aistimukseni osui oikeaan ainakin viime kesänä kun olin kaverini tädin luona Tampereella. Jo ennen kun astuin taloon tuli semmonen fiilis että "jaahas, kummitustalo" ja kappas, täti kertoikin näkevänsä usein yöllä kummituksia.

Vasta ostettiin uusi mökki ja siellä tuli kans heti semmonen tunne että henkiä on läsnä, odottelen tässä innolla sinne pääsyä yöksi ; ) Saa nähdä..

Kyllä varmaan melkein jokaiselle tulee jossain paikoissa olo että "täällä kummittelee varmasti". Itselläkin on ollut monta kertaa sellainen olo, esim. uusimpana tapauksena isoveljeni uusi talo. Mutta mitään en ole kuullut että siellä olisi jotain tapahtunut. Että kuinka monta kertaa olet ihan itse kokenut jotain näissä paikoissa?

En tunne/aisti missää minkäänlaista näkymätöntä voimaa tai henkiä. En ole oikeastaan ikinä ajatellutkaan asiaa, mutta olisi varmaan jännää aistia jonkinsortin henkiä. Mikään paikka tms. ei ole herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia, pikemminkin kuvittelen murhaajan hyppäävän ovesta sisään ennemmin kuin haamun... Sen tunnen, jos joku ihan aineellinen ja elossa oleva ihminen tuijottaa, mutta en muuta. Ehkä epäilen asiaa liikaa niin henget karttavat :D?

Jopelius kirjoitti:Minä tunnen hyvin paljon energioita, eli henkiä, yleensä lämpönä. Tunnen ihmisten aurat, vaikken näe niitä (sen takia hankala lukea niitä, mutta erilaiset energiat eri auroissa - en ole jaksanut asiaan panostaa kyllä kummemmin), itselläni on kaikesta päätellen valkoinen aura, koska omaan parantajan kykyjä.

Valkoinen tai vihreä ovat parantajan auraväri koulukunnista riippuen, vihreä taitaa olla enemmän suosiossa. Reikiä harrastaneilla henkilöillä olen nähnyt vihreän värin aurassa.