Moikka, olen 14-vuotias tyttö. Mummini kuoltua kesällä on heti sen jälkeen alkanut tapahtua kaikkea todella outoa. Tunnen koko ajan jonkun läsnäolon, mihin tahansa menenkin. Se joka on aina kanssani, ei ole paha. Se on puhunutkin minulle ja minä sille, mutta kukaan muu ei kuule tai aisti sen läsnäoloa. Sitten aina välillä aistin jonkun muunkin kuin sen läsnäolon. Osa on pyytänyt minulta apua... Yleensä en saa vastausta jos kysyn mihin he tarvitsevat apua. Jotkut taas sanovat, etteivät saa kertoa minulle miksi ovat täällä. Sitten myös tavaroita liikkuu eri paikkoihin ja niitä katoaa. Otetaan esimerrkinä tämä:
Olin eilen menossa vessaan ja jätin rannekoruni keittiön pöydällä. Se oli metallinen joten kuulin helposti kun se tipahti. Menin heti katsomaan ja siinähän se oli lattialla vaikka olin jättänyt sen keskelle pöytää. Ketään ei ollut kotona. Myös suihkut ja hanat aukeavat usein itsestään. Minulla on usein myös kylmä jostain syystä ja tuntuu kun jokin katselisi minua. Joskus tuntuu kuin jokin koskettaisi esimerkiksi kättäni.
Jos voisitte auttaa millään tavalla kertomaan mitä tämä voisi olla, olisin todella kiitollinen!