Ruumiistairtautuminen

Kummitukset, henkimaailma, telepatia, psykokinesia, selvänäkö, kanavointi, spiritismi, shamanismi, evp...
Avatar
Kaaosjumala
Maahinen
Viestit: 193
Liittynyt: 06 Touko 2011, 13:32
Paikkakunta: Turku

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Kaaosjumala » 23 Touko 2011, 15:52

Kyllähän siis joo niitä tiedemiehiä on jotka ovat täysin avoinna melkein kaikelle, mutta kyllä aika varmasti moni on, vaikkei sitä ääneen sanoisikaan, on sitä mieltä että he tietävät tarpeeksi jo tutkituista asioista ilman että niitä tarvitsee koskaan miettiä uudestaan. Ja totta kai tiedeyhteistö ottaa koko ajan selvää maailmankaikkeudesta, mutta kaikki tutkimustulokset ja hypoteesit perustuvat ihmisten luomiin teorioihin ja "lakeihin", esim. fysiikanlait kuulemma pätevät kaikkialla maailmankaikkeudessa. Tämä voi olla totta, mutta on ylimielistä väittää sitä täysin varmaksi.

Ja vaikka ruumista irtautumista on tutkittu, tuskin on tutkittu lähellekkään jokaista henkilöä joka väittää että pystyy tähän. Ja kaikenlisäksi tiede kertoo että ihminen käyttää max. 10% aivoistaan ja jotkut teorisoivat että aivojen uusien alueiden käyttö voisi antaa ihmiselle tällä hetkellä yliluonnollisena pidettyjä kykyjä. Mitä jos ruumiista irtautumisen voisi totetuttaa jollain aivojen käyttämättömällä osalla? Ennen kuin tiedetään varmasti mitä näiden 90% käyttö voi tehdä, on turha väittää ruumista irtautumisen tutkimustuloksia 100% varmaksi.
Tämä oli pointtini, en yrittänyt väittää että tiede on täysin ahdasmielistä ja että tutkimuksia ei voi pitää kunnollisena, mutta ei asiasta sen enempää minulta.
"There's something out there and it ain't no man"

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 01 Kesä 2011, 08:59

Niin, muistaakseni Geneveläiset lääkärit olivat tutkineet ruumistairtautumista koehenkilöä kuvaavan 3D-avataren avulla, jutussa oli "sekoitettu" tunto- ja näköaistimus jollain tavalla ja koehenkilö oli luullut avatar-hahmon olevan hän itse. Tuollainen koejärjestely ei kuitenkaan selitä niitä ruumiistairtautumiskokemuksia joissa henkilö on nähnyt jonkun sellaisen paikan jossa hän ei ole käynyt koskaan tai nähnyt mitenkään muuten paikkaa.
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

Avatar
OSITutkimusseura
IhmisSusi
Viestit: 979
Liittynyt: 04 Touko 2009, 22:59
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja OSITutkimusseura » 01 Kesä 2011, 10:06

Kaaosjumala kirjoitti:Ja kaikenlisäksi tiede kertoo että ihminen käyttää max. 10% aivoistaan ja jotkut teorisoivat että aivojen uusien alueiden käyttö voisi antaa ihmiselle tällä hetkellä yliluonnollisena pidettyjä kykyjä.


Ihminen käyttää aikalailla 100% aivoistaan, mutta tämä mystinen 10% luku lähinnä viittaa siihen, että emme tiedä tarkalleen, mitä se loppu 90% oikeasti tekee.

portinetsija197 kirjoitti:Tuollainen koejärjestely ei kuitenkaan selitä niitä ruumiistairtautumiskokemuksia joissa henkilö on nähnyt jonkun sellaisen paikan jossa hän ei ole käynyt koskaan tai nähnyt mitenkään muuten paikkaa.


Nuokin tapaukset ovat herättäneet sen ongelman, että ihminen on voinut nähdä kyseisiä paikkoja jossain, mutta muistaminen tapahtuu vain alitajuisesti. Eli henkilö ei kirveelläkään muista jos alkaisi tieten tahtoen muistelemaan, mutta mahdollisesti hypnoosin tai vastaavan tilan alaisuudessa asiat nousevat mieleen.
Tietysti olisi mukava ajatella, että ihmisen kyvyt ylittäisivät jonkin hämärän rajan ja kaikenlaiset "yliluonnolliset" kyvyt olisivat arkipäivää.
- Pasi

Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseura
OSIT Ry

http://www.osit.fi
http://ositutkimusseura.blogspot.com

S-postit:
ositutkimusseura[at]gmail.com
pasi[at]osit.fi

Avatar
Kaaosjumala
Maahinen
Viestit: 193
Liittynyt: 06 Touko 2011, 13:32
Paikkakunta: Turku

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Kaaosjumala » 01 Kesä 2011, 10:42

OSITutkimusseura kirjoitti:
Kaaosjumala kirjoitti:Ja kaikenlisäksi tiede kertoo että ihminen käyttää max. 10% aivoistaan ja jotkut teorisoivat että aivojen uusien alueiden käyttö voisi antaa ihmiselle tällä hetkellä yliluonnollisena pidettyjä kykyjä.

Ihminen käyttää aikalailla 100% aivoistaan, mutta tämä mystinen 10% luku lähinnä viittaa siihen, että emme tiedä tarkalleen, mitä se loppu 90% oikeasti tekee.

Näinhän se näköjään on, myönnän olleeni väärässä ja väärien "faktojen" harhaanjohdattama. Ilmeisesti kyllä tiedetään pääosin myös se mitä se 90% tekee, ainoastaan varsinainen toiminta, eli miten, se sen tekee on mysteeri.

Joka tapauksessa, pysyn edelleen sen takana että ruumiista irtautumista ei voi väittää täysin varmasti pelkäksi harhaksi. Mitä jos joidenkin ihmisten aivot ovat eri tavalla kehittyneet tai kehittyneet joltain pienin osin nykyisia "perusaivoja" paremmiksi joka voisi aiheuttaa jotain, edes pieniä, ns. yliluonnollisia kykyjä? Tai voisiko tämä oletettu aivojen erilainen kehittyminen olla mahdollisesti periytyvää, joka aiheuttaisi geneettisen muistin pienen kehittymisen alitajuntaan ja näiden muistikuvien vapautumisen kun yrittää päästä ruumista irtautumistilaan, jolloin voisi käydä paikoissa joita ei ole koskaan nähnyt, mutta esim. isoisä olisi käynyt ja nämä jääneet muistikuvat tuntuvat tässä tilassa omilta.

Aika scifiä osittain on joo, mutta välillä täytyy olla
"There's something out there and it ain't no man"

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 01 Kesä 2011, 10:54

Itse vierastan tuota "yliluonnollisia kykyjä", en usko että mitään yliluonnollista on vaan on ainoastaan asioita joita nykytiede ei pysty tutkimaan "alkeellisuutensa" takia. "Yli-aistilliset kyvyt" on omasta parempi termi kuvaamaan näitä normiaistimuksien ulkopuolisia asioita kuten selvännäköisyys, kaukonäkö ymv...
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

Avatar
Kaaosjumala
Maahinen
Viestit: 193
Liittynyt: 06 Touko 2011, 13:32
Paikkakunta: Turku

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Kaaosjumala » 01 Kesä 2011, 12:16

portinetsija197 kirjoitti:Itse vierastan tuota "yliluonnollisia kykyjä", en usko että mitään yliluonnollista on vaan on ainoastaan asioita joita nykytiede ei pysty tutkimaan "alkeellisuutensa" takia. "Yli-aistilliset kyvyt" on omasta parempi termi kuvaamaan näitä normiaistimuksien ulkopuolisia asioita kuten selvännäköisyys, kaukonäkö ymv...

Samaa mieltä, historia on täynnä tapauksia missä joku on tehnyt jotain epänormaalia ja tekijä on tuomittu olevan liitossa Saatanan kanssa tai vastaavaa, ja nykypäivänä kukaan ei kiinnittaisi asiaan huomiota.
"There's something out there and it ain't no man"

KatieMicaela

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja KatieMicaela » 13 Heinä 2011, 20:30

Lapsena koin ruumiistairtautumisen nukutuksen yhteydessä leikkauksessa.
Hoitajien kauhuksi aloin kyselemään leikkaussalin esineistä (myös katonrajassa kaapistojen päällä korkealla olevista esineistä :mrgreen: ) ja sisustuksesta (lasta ei viedä leikkaussaliin kuin vain nukutettuna) jonka vuoksi sain osastonhoitajan tiukkine kysymyksineen huoneeseeni. Kai ajatus hoitajilla oli että olenko herännyt kesken kaiken, en tiedä...

Myöhemmin sainkin kuulla nyttemmin suljetulla paranormaali-aiheisella palstalla, jotta tuollaisia kokemuksia ollut enemmänkin 80-90 luvun nukutuksissa. Ja tuolloin käytettyä nukutusainetta ei enään ihmisillä käytettäisi.
En muista aineen nimeä, mutta kun googlasin sen löytyi tekstiä että olisi lemmikkieläinten nukutusissa käytössä tänäänkin. Olin että woow! mitä kokemuksia ehkä omatkin lemmikit saaneet kokea :D

Koittanut saada itsekin aikaiseksi ruumiistairtautumiskokemuksia, tuloksetta.

Avatar
Chici
Jäsen
Viestit: 24
Liittynyt: 27 Huhti 2011, 13:40
Viesti:

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Chici » 11 Elo 2011, 20:04

Koittanut saada itsekin aikaiseksi ruumiistairtautumiskokemuksia, tuloksetta.[/quote]

Mielestäni sitä ei kannata yrittää. Jotkut ovat lukeneet tästä irtaantumisesta todella paljonkin ja sitten kokeilleet...eivät ole ikinä palanneet ruumiiseen. Tarkoitan siis ,että joskus ei välttämättä osaakaan mennä takaisin ja jää katsomaan elotonta ruumistaan ,joka ns kuollut. Sitten jää leijailemaan ikuisiksi ajoiksi. (jos osaat palata takisin niin toivotan vain onnea yrityksellesi :tapu: )
On paljon mahdollisempaa ,että avaruudessa on elämää ,kuin voittaa lotossa XDD

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 12 Elo 2011, 09:59

Chici kirjoitti:Tarkoitan siis ,että joskus ei välttämättä osaakaan mennä takaisin ja jää katsomaan elotonta ruumistaan ,joka ns kuollut. Sitten jää leijailemaan ikuisiksi ajoiksi. (jos osaat palata takisin niin toivotan vain onnea yrityksellesi :tapu: )

Ja tästä on palattu kertomaan miten? ;)
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

Avatar
Chici
Jäsen
Viestit: 24
Liittynyt: 27 Huhti 2011, 13:40
Viesti:

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Chici » 12 Elo 2011, 18:05

Aqua vitae kirjoitti:
Chici kirjoitti:Tarkoitan siis ,että joskus ei välttämättä osaakaan mennä takaisin ja jää katsomaan elotonta ruumistaan ,joka ns kuollut. Sitten jää leijailemaan ikuisiksi ajoiksi. (jos osaat palata takisin niin toivotan vain onnea yrityksellesi :tapu: )

Ja tästä on palattu kertomaan miten? ;)


Itseasiassa olen kuullut sen kaveriltani. Niin no ei kukaan siitä takaisin kertomaan ol tullut. On vain ajateltu ,koska kuulemma (en tiedä onko totta) joskus joku mies oli hyvin kiinnostunut kaikesta hypnoosista ,meditoinnista jne. Taitoja opetellessaan tämä luki jotain palstaa jossa puhuttiin ruumiistairtautumisesta ,kuten esimerkiksi tämä. Mies kertoi siitä veljelleen ja alkoi yrittämään tätä taitoa joidenkin huitsin ohjeiden mukaan. Veli ajatteli ,että nyt toi sekosi ja antoi tämän tehdä mitä lystää. Yhtenä iltana kuulemma veli oli soittanut tälle miehelle ja sanoi tulevansa kylään. Mies suostui ja sanoi odottaessaan yrittävänsä irtautua ruumiistaan jälleen kerran. Veljen tulossa kylään tämä löysi elottoman ruumiin sängyltä ihan nukkuvan näköisenä. Kuulema ei koskaan noussut. :o Ystäväni ajatteli ,että mies ei ollut vain koskaan päässyt takaisin omaan kehoonsa.Itse kyllä saattaisin miettiä sydänkohtausta ,mutta kuka tietää? (Tiedon ystäväni oli saanut jostain lehdestä.Oma versioni saattaa olla jotenkin vääristynyt sillä siitä ,kun tämä kertoi on kauan aikaa.)
On paljon mahdollisempaa ,että avaruudessa on elämää ,kuin voittaa lotossa XDD

Avatar
OSITutkimusseura
IhmisSusi
Viestit: 979
Liittynyt: 04 Touko 2009, 22:59
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja OSITutkimusseura » 13 Elo 2011, 00:48

Sen verran monen mutkan kautta tulee tuo informaatio, että todellisuusarvo voidaan mitata promillen tuhannesosissa.
- Pasi

Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseura
OSIT Ry

http://www.osit.fi
http://ositutkimusseura.blogspot.com

S-postit:
ositutkimusseura[at]gmail.com
pasi[at]osit.fi

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 15 Elo 2011, 10:10

OSITutkimusseura kirjoitti:Sen verran monen mutkan kautta tulee tuo informaatio, että todellisuusarvo voidaan mitata promillen tuhannesosissa.

Säästitpä minulta taasen vaivan.
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

Avatar
Chici
Jäsen
Viestit: 24
Liittynyt: 27 Huhti 2011, 13:40
Viesti:

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Chici » 15 Elo 2011, 16:12

Aqua vitae kirjoitti:
OSITutkimusseura kirjoitti:Sen verran monen mutkan kautta tulee tuo informaatio, että todellisuusarvo voidaan mitata promillen tuhannesosissa.

Säästitpä minulta taasen vaivan.


Itsekin tarinaa ystäväni kertomana epäilin.Tuntuu liian yksityiskohtaiselta. :?
On paljon mahdollisempaa ,että avaruudessa on elämää ,kuin voittaa lotossa XDD

porter
Jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: 29 Loka 2011, 17:23

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja porter » 29 Loka 2011, 17:25

Ystäväni koki Sienitripillä ruumista irtautumisen, oli kuulemma melkoine kokemus..! itse olin tätä vierestä katsomassa, luulin että hän on psykoosissa.

Avatar
Kaaosjumala
Maahinen
Viestit: 193
Liittynyt: 06 Touko 2011, 13:32
Paikkakunta: Turku

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Kaaosjumala » 31 Loka 2011, 09:48

porter kirjoitti:Ystäväni koki Sienitripillä ruumista irtautumisen, oli kuulemma melkoine kokemus..! itse olin tätä vierestä katsomassa, luulin että hän on psykoosissa.

sienitripillä kokema ruumiistairtautuminen ei hirveästi vakuuta. Juuri lueskelin tuossa kuinka kerroit toisessa topicissa kuinka sienitripillä luulit olevasi jahdattavana oleva leijona ja peilistä näit itsesi leijonan ja lohikäärmeen sekoituksena. Sanoisin että ruumiistairtautuminen on vähemmän "seko" hallusinaatio.
"There's something out there and it ain't no man"

porter
Jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: 29 Loka 2011, 17:23

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja porter » 31 Loka 2011, 19:10

Siinä on se ero että mää pystyin käyttäytyy normaalisti halutessani, ystäväni ei pystynyt.
Enkä luullut olevani leijona vaan kuvittelin olevani, selitin itseni ehkä hiukan väärin. Trippailussahan on ideana pääpiirteittäin että teet asioita mihin et ilman "deelejä" pysty , esim muuntelet kasvojasi, kunhan tiedät että olet tripillä, etkä ns flippaa ja luule oikeasti olevasi leijona.

Teresia_
Maahinen
Viestit: 156
Liittynyt: 27 Syys 2011, 00:01

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Teresia_ » 28 Marras 2011, 23:37

Taannoin koin hieman eriskummallisena, kun raahustin takaisin vuoteeseeni (käytyäni eräässä paikassa, josta en kerro, tekemässä jotain, mitä en kerro) ja kuulin raskaan hengityksen sieltä ja sydämen sykkeen, mutten nähnyt mitään, ketään, itseäni. Hassu tunne oli nousta hupsheijaa sängyn yläpuolelle ilman minkäänlaista ponnistelua, nostaa jalat ja takalisto vaakatasoon ja laskeutua siihen "toisen" näkymättömään ruumiiseen vasten hengitystä, painua ikään kuin läpi olemattomaan. Siihen sitten heräsin ja oletan olleeni itseni vaikken itseäni nähnytkään. Vai olenko nyt jonkun toisen ruumiissa... mistähän senkin voi lopulta tietää... Oudoksi kun on tuntenut itsensä aina muutenkin. :D

Onko kenelläkään kokemusta toisen ruumiiseen joutumisesta?

rotaatioflyer
n00b
Viestit: 2
Liittynyt: 06 Huhti 2012, 06:37

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja rotaatioflyer » 06 Huhti 2012, 06:48

http://rotaatioflyer.blogspot.com/?zx=258ba2e1cbbcec3

Tuolta voi lukea omista melko tuoreista kokemuksista.

Avatar
kartanonrouva
Jäsen
Viestit: 22
Liittynyt: 02 Huhti 2010, 15:21

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja kartanonrouva » 05 Touko 2012, 14:51

Minä koin 7-15 vuotiaana useita ruumiistairtaantumisia. En vain tiennyt, että ne ovat sellaisia. Ajattelin vain aina, että näen unta, koska en tiennyt mitään irtaantumisia edes olevan olemassa. Usein se tapahtui täysin tietoisesti. Ajattelin, että haluan taas "matkalle" ja illalla sänkyyn mennessä päätin näin. Talon rauhotuttua, "heräsin" ja nousin sängyn viereen seisomaan. Yleensä tein aina kokeen, etten ole hereillä oikeasti. Yritin laittaa valot päälle ja jos eivät menneet, olin irtaantuneessa tilassa. Toinen testi oli, pystynkö lentämään. Olin aina hieman lattiasta irti, noin puolisen metriä. Näin kaikki lastenlelut hohtavan valon ympäröimänä. Muistan kirkkaan keltaisen ja vaaleanpunaisen. Leijailin olohuoneeseen, missä meillä oli isot huonekasvit. Se oli kaunis näky, kun näin kasvien lehtien ympärillä hohtavan renkaan, isommissä lehdissä myös lehtiruodot hehkuivat. Kasvit liikkuivat hitaasti ja sain niistä tavattomasti voimaa. Kun olin siinä hetken leilaillut, sain ikään kuin käskyn takaisin. Sanoin itselleni, että palaa.

Harmittaa tavattomasti, että nämä kokemukset loppuivat aikuistuessa. Olen usein metsässä liikkuessani ajatellut, puiden hellivän samalla tavalla, kuin meidän huonekasvien. vasta kolemkymppisenä joku ystäväni kertoi, että olet tainut olla vähän irtaantunut, ei tuollaista kokemusta voi muuten selittää.

Vanhemmalla iällä, olen alkanut stressitilanteissa kävellä unissani. Lääkäri sanoi, ettei yli nelikymppinen vaan ala kävelemään, vaan olen kuvitellut. Vain lapset kävelee. Onneksi olen aina herännyt katsoessani itseäni peilistä. kerran olin jo ulko-ovella autonavaimet kädessä. Varsinkin lapsen ollessa pieni, nukuin huonosti ja aamulla vain katselin sitä jälkeä, mitä olin yöllä saanut aikaiseksi. Yleensä järjetön sotku :(

Squid
Jäsen
Viestit: 13
Liittynyt: 23 Kesä 2012, 03:00

Re: Ruumiistairtautuminen

ViestiKirjoittaja Squid » 17 Heinä 2012, 16:13

Mulle on käyny monta kertaa sillä tavalla, että kun illalla pistän maate ni ikäänkuin lähden lentoon siitä. Sillä lailla että pystyn kyllä ravistaa itteni hereille jos oikein yritän. Tuntuu vaan siltä että joko tipahdan lattian läpi tai sit menen suoraan katosta läpi. Yleensä alan pyöriä mielipuolisesti (tahtomattani, enhän pysty itse tätä hallita) ja sitten vähän niinku tunnen että palaan takasin kehooni ja siinä se sit on. Se on vaan tuo tunne, en näe tai kuule mitään ihmeellisyyksiä. Voisikohan tää olla jonkin sorttista ruumiista irtautumista?
That is not death which can eternal lie, and with strange aeons even death may die.


Palaa sivulle “Parapsykologia”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron