Näkevätkö eläimet ja ihan pienet lapset henkiolentoja?

[Wespa]

Jos meillä ei olisi tätä kaavaa niin ei se tarkoita sitä, että painovoimaa ei olisi olemassa. Eli vaikka jotain ei ole vielä pystytty tieteellisesti todistamaan (osittain kyllä on, Kvanttifysiikka!) niin ei se tarkoita automaattisesti, että sitä ei olisi olemassa. Jos kaikki tiedemiehet olivat ajatelleet näin, niin olisimme vieläkin kivikaudella ja luulisimme, että maapallo on litteä...

Kun ihminen jumiutuu tiettyihin kaavoihin ja ajattelutapoihin ym. niin hän rajoittaa omaa ajatteluaan, kun taas lapsi osaa käyttää mielikuvitustaan mitä ihmeellisemmin eikä ole vielä rajoittunut. Jos kuumailmapallon keksimisen aikaan olisi vain ruvettu tekemään kehittyneempiä kuumailmapalloja miettimättä toista tekniikkaa (lentokoneet) niin vieläkin lentelesimme kuumailmapalloillla. Aika kauan olemme olleet myös rajoittuneisuuden takia kiinni öljyssä ja vasta lähiaikoina on ruvettu miettimään mm. aurinkoenergiaa, biopolttoainetta ja vetyä polttoaineena.

Tätä myöten toivon myös, että palaisimme aiheeseen, joka on siis aiheen otsikon mukainen.

[Tunhhu]

Wannabe-tieteilijään... kiitos vain.

Minä yksinkertaisesti haluan asioihin kaavan, selvyyttä, järkeä, rationaalisuutta.
Minun mielestäni se vain yksinkertaisesti kuluttaa liikaa ja turhaan tärkeitä resursseja, jos kuluttaa aikansa, rahansa ym. tällaiseen kuvitteluun.
Kerrankin, sain päästettyä tukahdutetun skeptisyyden sisältäni ja heti tulee feedbackiä.
Jos edes kerran, saisi jonkun ajattelemaan haaveilemisen sijasta. Jos edes kerran.
Paranormaali -sana on paradoksi, sillä mikään ei voi mennä yli luonnon. Ei mikään. Jos se on olemassa, se on luonnollista.
Jos se menee yli luonnon, sitä ei ole olemassa.
Jos, jos, ja jos. Jossitteluja, aina vain lisää jossitteluja ja what if -mietteitä.
Kyllä, salaliittoteoriat ovat kaikki totta ja ihminen ei ole kertaakaan käynyt avaruudessa.
Kyllä, on olemassa kaiken maailman henkioppaita ym. hengellisiä ilmiöitä.
Kyllä, on elämää kuoleman jälkeen.
Kyllä, saamme yhteyden kuolleisiin jonkin pelilaudan kautta.
Kyllä, mitkään luonnonlait eivät enään pidä paikkaansa.
Kyllä, tieteet ovat aina olleet väärässä, ja lastensatujen tontut hyppelevät valloittamassa Argentiinaa.
Kyllä, sekosin aivan täydellisesti ja nyt turhauttaa oiken kunnolla.
Kyllä, ufot ovat käyneet planeetallamme ja raapustaneet jotakin meidän peltoihimme, paljon sivistyneemmän kommunikoinnin sijasta.
Kyllä, tuo oli sarkasmia.
Kyllä, tiedän kyllä, että kohta pitäisi lopettaa tämä.
EI, EN USKO MIHINKÄÄN TUOHON! Ja minusta on kerta kaikkiaan ihmeellistä toki, että jollain on ollut kokemuksia ja muuta hauskaa, mutta en silti vain usko! Kaikki on keksittyä, kaikki on väärin! EI kaikki ole niin monimutkaista. Kaikki menee kaavan mukaan.
JA olen hyvinhyvinhyvin pahoillani, jos syvästi loukkaan jotakuta joka on abduktoitu ym. mutta vihdoinkin, kerrankin, pääsen sanomaan mitä OIKEASTI ajattelen, ilman mitään formaalisia tieteellisiä perusteluja ja faktoja. Tämä on mielipiteeni, ei perusteluni!!!!!

tuntuu sulla olevan vähän turhan skeptinen asenne kaikkeen ? oletkohan ihan oikeilla sivuilla juttelemassa... kuten jo niin monta kertaa täällä keskusteluissa on todettu, niin tottakai jokainen saa uskoa mihin haluaa ( ja pitääkin), mutta tuntuu rasittavalta tuommonen kaikkien teorioiden ylimalkainen kumoaminen.. (tai lähinnä yrittäminen) ps. ei millään pahalla,,,

[Aqua vitae]

Uh... siksi käytänkin kahdesta tekniikasta vain toista tällä foorumilla.
Toinen on aito, säästelemätön mielipiteeni, jota en ollut itse asiassa kertaakaan julkaissut täällä... Muutenkin kävin vähän ylikierroksilla kirjoittaessani tuota viestiä...
Se taas, mitä tuppaan käyttämään on järkiperustelut ym. argumentit joista ovat tunteet karsittu pois. Ihan vain analysointia rehellisestä näkökulmasta.
Tietenkin voin myöntää, että pari lipsahdusta on tainnut sattua, näiden puolueettomien argumenttien kohdalla?

Mutta overall, tuossa on minun aito mielipiteeni, enkä yleensä julkaise sitä, sillä sitten tulee juuri tälläisiä viestejä, valituksia ym.

[Tunhhu]

Uh... siksi käytänkin kahdesta tekniikasta vain toista tällä foorumilla.
Toinen on aito, säästelemätön mielipiteeni, jota en ollut itse asiassa kertaakaan julkaissut täällä... Muutenkin kävin vähän ylikierroksilla kirjoittaessani tuota viestiä...
Se taas, mitä tuppaan käyttämään on järkiperustelut ym. argumentit joista ovat tunteet karsittu pois. Ihan vain analysointia rehellisestä näkökulmasta.
Tietenkin voin myöntää, että pari lipsahdusta on tainnut sattua, näiden puolueettomien argumenttien kohdalla?

Mutta overall, tuossa on minun aito mielipiteeni, enkä yleensä julkaise sitä, sillä sitten tulee juuri tälläisiä viestejä, valituksia ym.

mä olen siitä todella samaa mieltä, että jokaisella saa olla omat mielipiteet jne. Mutta pointti oli siinä että sun nickillä tuntuu tulevan vaan aina sellasta tekstiä, että kenenkään sanoma ei voi olla totta ja kenelläkään ei ole mitään tietoa mistään.. siitä oli kyse.. pointti on, että ei täällä kannata hienoilla fraaseilla ja tiedejutuilla yrittää käännyttää ihmisiä jotta nämä ei ajattelis omilla aivoillaan asioita.. jokaisella on joka asiasta omat mielipiteet (kuten sullakin) ..menee vaikeeks ..

[Aqua vitae]

Hyvä on sitten.
Minulta vain taitaa loppua tekemiset täällä...^^

[Phantom]

Itsellä pari lasta ja toinen sellanen 3v että osaa puhua kumminki....Yöllä kun tässä olen pelaillut koneella 24:00-03:00 aikoihin...Niin lapseni on herännyt ja puhuu/huutaa jotain huoneessaan kuullostaen pelästyneeltä..Olen sit tietyst mennyt huoneeseen rahoittelemaan. Tyttö yleensä istuu sängyllä ja tuijottaa jalkopäähän. Näyttää siltä että tyttö olisi todella peloissaan..... Olen sit lohduttanu viemällä äipän ja isin sänkyyn ja siellä nukkuu sit melko hyvin. Saattaa tietyst olla että näkee pahoja unia ja sit puol unissaa istuu siinä ja puhuu/huutaa. Tyttö on muutenki kova puhumaan unissaan ja yleensä todella levoton nukkuessaan. Tälläst olen esim kuullut hänen suustaan yöllä:Mä kerron iskälle /äitille .....vie sut pois .. Mee pois ... Älä kiusaa!! en oo tyhmä
ite oot.Tai sit yksinkertasesti huutaa äitiä tai iskää. Jotain pitempiäkin muminoita olen huoneesta kuullut. Säikäyttää kivasti ku istut hiljasessa kämpässä ja lapsi huutaa raastavalla äänellä että ITKÄ!!!!!!! Vois nauhottaa joskus näitä yöllisiä heräämisiä ja olen miettinyt EVP:Tä mutta muija lievästi sanottuna skeptinen noiden suhteen ja en haluis sitä salassakaa nauhottaa.

[Zrud]

niin. tähänkin asiaan ei ikinä tulla saamaan vastausta.

[Phantom]

niin. tähänkin asiaan ei ikinä tulla saamaan vastausta.

Hyvin todennäköistä

[Aurelia]

Tätä on tullut mietittyä tosi paljon sekä oman lapsuuteni että poikani tekemisien takia. Olen jopa koettanut etsiä tietoa mielikuvitusystävistäni mutten ole saanut käsiini mitään mikä todistaisi heidän joskus olleen olemassa. Olen käynyt läpi melkoisen myllytyksen aikoinaan. Sekä lääkärit että äitini ovat olleet ensimmäisinä hokemassa että minulla on ylivilkas mielikuvitus, ettei kummituksia ole ja olen ollut pitkiä jaksoja kirjasto- ja elokuvakiellossa etten ruokkisi mielikuvitustani lisää. Pahinta ehkä oli kun vanhempiani epäiltiin täysin syyttä insestistä ja jouduin todella inhottaviin tutkimuksiin ja kannan edelleen syyllisyyttä siitä koska se oli koko perheelle hirvittävän vaikeaa aikaa joka olisi ollut vältettävissä jos olisin vain ollut hiljaa omista jutuistani. Mikään ei kuitenkaan ole auttanut "harhoihini", joskin nykyään tapahtuu paljon vähemmän enkä juuri koskaan enää konkreettisesti näe mitään selittämätöntä enkä enää pysty siihen mitä lapsena, että tavallaan otin sen jollain tapaa päälle sellaisen tilan missä näkee enemmän.

Poikani on seitsemän ja hän leikkii edelleen paljon mielikuvituskavereittensa kanssa. Niillä oli jopa yhteinen bändi ja poika kaikkien hämmästykseksi lauloi päiväkodissa kevätjuhlassa laulun tulimiekasta joka sivaltaa ilmasta epäilyksen ja taivaallisista sotajoukoista. Ihmiset olivat ihan tyrmistyneitä, vallankin sanoitukset tässä improvisoiden keksityssä laulussa olivat aika raamatulliset ja meillähän ei kotona edes ole raamattua kun en kuulu kirkkoon joten poika ei ole mistään voinut oikein sellaista tekstiä kuulla. Olin itsekin ihan puulla päähän lyöty kun juhlassa sai siis mennä esittämään jonkun tuntemansa laulun ja muut siellä veti jotain tuiki tuiki tähtöstä ja piiri pieni pyörii juttuja ja mun lapsi sitten heittää jotain tollaista sekaan.

Yksi mielikuvitusbändiläinen jota poikani kutsui nimellä Sinko oli ilkeä ja pahoja kepposia tekevä. Hän kuulemma oli ajanut autoakin vaikka oli vasta kahdeksan. Poikani sanoi aivan kuin mitättömänä juttuna joskus että Sinko voi ajella ihan huoletta autolla, hänelle ei käy mitään koska hän on jo kuollut. Usein kun esimerkiksi jokin valokuva tippui kirjahyllystä, poika torui Sinkoa tai Juhoa. Juho taas on rauhallisempi kaveri ja on seurannut muutossa mukana tähän nykyiseenkin asuntoon. Juho tykkää laittaa telkkarin kiinni ja pusutella minua. Kipeintä koko hommassa on se, että olen pariin kertaan tuntenut ihan selvän kosketuksen ja poikani on sanonut sitten että Juho on halannut tai antanut suukon.

Edellisessä asunnossamme paras ystäväni, erittäin skeptinen mies tuli hiukan humalassa yökylään luoksemme. Hän kertoi sitten aamulla erittäin hämmentyneenä öisiä tapahtumia ja vannoi ettei mitenkään voinut olla niin humalassa että olisi kuvitellut. Herra skeptinen oli siis yöllä heränny olohuoneessa ja kuullut ensin radion kohinaa ja jotakin epäselvää puhetta. Sitten hän oli aivan selvästi kuullut poikani sanovan että häntä pelottaa ja minä olin lohdutellut ja sanonut suojelevani häntä. Miekkonen siis tuli ja avasi makuuhuoneen oven kertoakseen naperolle ettei ole mitään hätää koska hänkin on olohuoneen puolella ja suojelee. Hänen yllätyksekseen olimme kuitenkin pojan kanssa molemmat sikeässä unessa. Hän kuuli jonkinlaisen rahinan ja kääntyessään näki aivan takanaan jonkin valtavan punasävyisen hahmon ja säikähti aivan suunniltaan ja juoksi laittamaan valot päälle ja telkkarin auki. Aamulla hän kertoi tätä ja poikani alkoi nauraa että Sinko on ollut taas kiusaamassa ja haki tekemänsä piirustuksen jossa oli suuri punamusta naurava hahmo. Skeptinen ystäväni sanoi ettei tule meille enää yöksi mutta muutamaan viikkoa myöhemmin hän jo vähätteli koko hommaa ja totesi olleensa vain humalassa ja nähneensä siksi olemattomia.

En tiedä mikä olisi paras tapa näitä asioita setviä lapsen kanssa. Itse aikoinaan kärsin kovasti kun minua syytettiin valehtelusta kun kerroin omasta mielestäni totta olevia asioita. En halua niin tuomitsevaa asennetta käyttää mutten myöskään halua mitenkään ruokkia lapsen pelkotiloja. Nyt aina kun hän on nähnyt pahoja hahmoja olen hakenut hänet pois huoneestaan ja ottanut viereeni nukkumaan ja sanonut aamulla hänen nähneen pelottavaa unta. Poika alkaa olla vaan niin iso että muistaa kyllä itsekin onko ollut hereillä vai ei. Vallankin uhkaavat tilanteet on vaikea käsitellä. Isoäitini antoi pojalleni viime syksynä pienen suojelusenkelipatsaan mutta nyt poika on alkanut valittaa ettei enkeli suojele häntä enää koska siihen on tullut särö mistä voimat valuvat hukkaan ja että pahat hahmot kiusaavat häntä eivätkä anna hänen nukkua.

Jonkin verran olen mennyt pojan leikkeihin mukaankin koska ne ovat niin samankaltaisia kuin itsellänikin oli lapsena. Esimerkiksi silloin kun isäni sairasti syöpää, poika penkoi laatikoita ja löysi jostakin minun tavaroista kivilaatikon. Siinä oli kiviä joita lapsena olin kerännyt tunturilta ja joita pidin leikeissäni pyhinä voimakivinä. Napero valkkasi niistä kaksi ja silitti kiviä ja pyysi minua yhdessä kanssaan puhaltamaan niihin voimaa. Tein työtä käskettyä ja kivet vietiin sitten mummolaan missä poika asetti toisen isäni paikalle sängyn alle ja toisen äitini yöpöydälle. Olin tosi liikuttunut ja toisaalta hämmentynyt sillä tein itse ihan vastaavaa lapsena enkä kuitenkaan ole pojalle niistä mitään puhunut. Tälläkin hetkellä pojalla on sänkynsä alla keräämiään voimakiviä jotka on aseteltu pelottavan samantyyppisesti kuin minulla omani lapsena. Moisesta ei varmaankaan ole kenellekään haittaa mutten tiedä mitä sitten kun koulusterveydenhuollossa aletaan kiinnittää huomiota lapsen juttuihin. En koe olevani valmis käymään läpi samaa myllytystä kuin omat vanhempani aikoinaan. Epäröin enkä tiedä kieltäisinkö yliluonnollisen olemassaolon vai pyytäisinkö lasta valehtelemaan ihmisille mutta säilyttämään itse uskonka ja kykynsä. Hän tulee kävelemään slekäni päälle kun minulla on selkäsärkyjä ja on muutaman kerran täysin selittämättömästi poistanut minulta päänsäryn. Pelkään vain että jos tuollaisia puhuu niin ollan kohta molemmat jossain laitoshoidossa.

[Dala]

Olipa mielenkiintoinen juttu Aurelia! Minusta ei missään nimessä pitäisi torua lasta tai vaatia häntä olemaan hiljaa kokemuksistaan, ja onneksi et niin teekään. Kaikki mitä olet kokenut ja mitä lapsesi kokee, on täysin luonnollista ja normaalia. Voithan ottaa yhteyttä hyväksihavaittuihin selvänäkijöihin tai meedioihin, jospa he osaisivat sanoa jotain ratkaisua/auttaa näiden "mielikuvitusystävien" häätämisessä. Puskaradio lienee paras keino löytää luotettava henkilö siihen hommaan. Voittehan myös yrittää vaikka yhdessä poikasi kanssa pyytää heitä poistumaan.

Suosittelisin myös tutustumaan kirjallisuuteen koskien indigo-lapsia.

[Wespa]

Tätä on tullut mietittyä tosi paljon sekä oman lapsuuteni että poikani tekemisien takia. Olen jopa koettanut etsiä tietoa mielikuvitusystävistäni mutten ole saanut käsiini mitään mikä todistaisi heidän joskus olleen olemassa. Olen käynyt läpi melkoisen myllytyksen aikoinaan. Sekä lääkärit että äitini ovat olleet ensimmäisinä hokemassa että minulla on ylivilkas mielikuvitus, ettei kummituksia ole ja olen ollut pitkiä jaksoja kirjasto- ja elokuvakiellossa etten ruokkisi mielikuvitustani lisää. Pahinta ehkä oli kun vanhempiani epäiltiin täysin syyttä insestistä ja jouduin todella inhottaviin tutkimuksiin ja kannan edelleen syyllisyyttä siitä koska se oli koko perheelle hirvittävän vaikeaa aikaa joka olisi ollut vältettävissä jos olisin vain ollut hiljaa omista jutuistani. Mikään ei kuitenkaan ole auttanut "harhoihini", joskin nykyään tapahtuu paljon vähemmän enkä juuri koskaan enää konkreettisesti näe mitään selittämätöntä enkä enää pysty siihen mitä lapsena, että tavallaan otin sen jollain tapaa päälle sellaisen tilan missä näkee enemmän.

Poikani on seitsemän ja hän leikkii edelleen paljon mielikuvituskavereittensa kanssa. Niillä oli jopa yhteinen bändi ja poika kaikkien hämmästykseksi lauloi päiväkodissa kevätjuhlassa laulun tulimiekasta joka sivaltaa ilmasta epäilyksen ja taivaallisista sotajoukoista. Ihmiset olivat ihan tyrmistyneitä, vallankin sanoitukset tässä improvisoiden keksityssä laulussa olivat aika raamatulliset ja meillähän ei kotona edes ole raamattua kun en kuulu kirkkoon joten poika ei ole mistään voinut oikein sellaista tekstiä kuulla. Olin itsekin ihan puulla päähän lyöty kun juhlassa sai siis mennä esittämään jonkun tuntemansa laulun ja muut siellä veti jotain tuiki tuiki tähtöstä ja piiri pieni pyörii juttuja ja mun lapsi sitten heittää jotain tollaista sekaan.

Yksi mielikuvitusbändiläinen jota poikani kutsui nimellä Sinko oli ilkeä ja pahoja kepposia tekevä. Hän kuulemma oli ajanut autoakin vaikka oli vasta kahdeksan. Poikani sanoi aivan kuin mitättömänä juttuna joskus että Sinko voi ajella ihan huoletta autolla, hänelle ei käy mitään koska hän on jo kuollut. Usein kun esimerkiksi jokin valokuva tippui kirjahyllystä, poika torui Sinkoa tai Juhoa. Juho taas on rauhallisempi kaveri ja on seurannut muutossa mukana tähän nykyiseenkin asuntoon. Juho tykkää laittaa telkkarin kiinni ja pusutella minua. Kipeintä koko hommassa on se, että olen pariin kertaan tuntenut ihan selvän kosketuksen ja poikani on sanonut sitten että Juho on halannut tai antanut suukon.

Edellisessä asunnossamme paras ystäväni, erittäin skeptinen mies tuli hiukan humalassa yökylään luoksemme. Hän kertoi sitten aamulla erittäin hämmentyneenä öisiä tapahtumia ja vannoi ettei mitenkään voinut olla niin humalassa että olisi kuvitellut. Herra skeptinen oli siis yöllä heränny olohuoneessa ja kuullut ensin radion kohinaa ja jotakin epäselvää puhetta. Sitten hän oli aivan selvästi kuullut poikani sanovan että häntä pelottaa ja minä olin lohdutellut ja sanonut suojelevani häntä. Miekkonen siis tuli ja avasi makuuhuoneen oven kertoakseen naperolle ettei ole mitään hätää koska hänkin on olohuoneen puolella ja suojelee. Hänen yllätyksekseen olimme kuitenkin pojan kanssa molemmat sikeässä unessa. Hän kuuli jonkinlaisen rahinan ja kääntyessään näki aivan takanaan jonkin valtavan punasävyisen hahmon ja säikähti aivan suunniltaan ja juoksi laittamaan valot päälle ja telkkarin auki. Aamulla hän kertoi tätä ja poikani alkoi nauraa että Sinko on ollut taas kiusaamassa ja haki tekemänsä piirustuksen jossa oli suuri punamusta naurava hahmo. Skeptinen ystäväni sanoi ettei tule meille enää yöksi mutta muutamaan viikkoa myöhemmin hän jo vähätteli koko hommaa ja totesi olleensa vain humalassa ja nähneensä siksi olemattomia.

En tiedä mikä olisi paras tapa näitä asioita setviä lapsen kanssa. Itse aikoinaan kärsin kovasti kun minua syytettiin valehtelusta kun kerroin omasta mielestäni totta olevia asioita. En halua niin tuomitsevaa asennetta käyttää mutten myöskään halua mitenkään ruokkia lapsen pelkotiloja. Nyt aina kun hän on nähnyt pahoja hahmoja olen hakenut hänet pois huoneestaan ja ottanut viereeni nukkumaan ja sanonut aamulla hänen nähneen pelottavaa unta. Poika alkaa olla vaan niin iso että muistaa kyllä itsekin onko ollut hereillä vai ei. Vallankin uhkaavat tilanteet on vaikea käsitellä. Isoäitini antoi pojalleni viime syksynä pienen suojelusenkelipatsaan mutta nyt poika on alkanut valittaa ettei enkeli suojele häntä enää koska siihen on tullut särö mistä voimat valuvat hukkaan ja että pahat hahmot kiusaavat häntä eivätkä anna hänen nukkua.

Jonkin verran olen mennyt pojan leikkeihin mukaankin koska ne ovat niin samankaltaisia kuin itsellänikin oli lapsena. Esimerkiksi silloin kun isäni sairasti syöpää, poika penkoi laatikoita ja löysi jostakin minun tavaroista kivilaatikon. Siinä oli kiviä joita lapsena olin kerännyt tunturilta ja joita pidin leikeissäni pyhinä voimakivinä. Napero valkkasi niistä kaksi ja silitti kiviä ja pyysi minua yhdessä kanssaan puhaltamaan niihin voimaa. Tein työtä käskettyä ja kivet vietiin sitten mummolaan missä poika asetti toisen isäni paikalle sängyn alle ja toisen äitini yöpöydälle. Olin tosi liikuttunut ja toisaalta hämmentynyt sillä tein itse ihan vastaavaa lapsena enkä kuitenkaan ole pojalle niistä mitään puhunut. Tälläkin hetkellä pojalla on sänkynsä alla keräämiään voimakiviä jotka on aseteltu pelottavan samantyyppisesti kuin minulla omani lapsena. Moisesta ei varmaankaan ole kenellekään haittaa mutten tiedä mitä sitten kun koulusterveydenhuollossa aletaan kiinnittää huomiota lapsen juttuihin. En koe olevani valmis käymään läpi samaa myllytystä kuin omat vanhempani aikoinaan. Epäröin enkä tiedä kieltäisinkö yliluonnollisen olemassaolon vai pyytäisinkö lasta valehtelemaan ihmisille mutta säilyttämään itse uskonka ja kykynsä. Hän tulee kävelemään slekäni päälle kun minulla on selkäsärkyjä ja on muutaman kerran täysin selittämättömästi poistanut minulta päänsäryn. Pelkään vain että jos tuollaisia puhuu niin ollan kohta molemmat jossain laitoshoidossa.

Kiinnostava kirjoitus.

Yksi vaihtoehto olisi hankkia pojallesi samanikäisiä lapsia, joilla on samanlaisia kokemuksia jolloin hänen olisi helpompi käsitellä omia kokemuksiaan. Toki jos teillä on avoin suhde ja hän voi kertoa juttuja sinulle, niin hyvä. Päiväkodista tms. tuskin tulee palautetta, sillä he varmaankin pitävät koko juttua mielikuvituksena, sillä onhan kaikilla lapsilla vilkas mielikuvitus. Pelottavissa/huonoissa tilanteissa voi myös pyytää hekioppaalta/suojelusenkeliltä apua. Onko poikasi kertonut mitään suojelusenkelistä tai muusta suojelevasta hahmosta?

[Jaarno]

Aurelia tuo oli yksi mielenkiintoisimmista viesteistä mitä olen parablogissa lukenut.
Suosittelen kyllä että kun lapsesi on isompi niin kerrot hänelle omista kokemuksistasi ja sanot että ei ole ehkä hyvä kuuluttaa koko kansalle kaikkea sitä mitä itse näkee tai kokee.
Toivon kyllä kovasti ettei sinun tarvitse kokea sitä kaikkea uudestaan mutta eri näkökulmasta.

[Bugitus]

Aurelia, mielenkiintoista! Uskon että teidän mielikuvitusystävä olikin ehkäpä jokin henki tai jopa henkiopas? Mielikuvitusystäväthän ovat yleensä vain hyvin hetkellisiä. Mielestäni sinun kannattaisi jutella lapsesi kanssa tästä "mielikuvitusystävästä". Kuitenkaan ei olisi järkevää keittää samanlaista soppaa lapsellesi, mitä sinulle oli käynyt.

Uskon että sinä ja lapsesi olette indigoa (http://www.kolumbus.fi/lootuskirja/indigolapset.htm). Jos et ole törmännyt käsitteeseen indigo, suosittelisin sinua lukemaan kirja INDIGOLAPSET - uudet lapset ovat täällä. Lisäksi tämä kirja on mielenkiintoinen, myös varmasti auttaisi sua.

--

Itse uskon että lapsilla ja eläimillä ovat parempi kyky aistia henget kuin aikuisilla. "Lapsien tieto perustuu aisteihin, kun taas aikuisilla teorioihin."

[Aurelia]

Yksi vaihtoehto olisi hankkia pojallesi samanikäisiä lapsia, joilla on samanlaisia kokemuksia jolloin hänen olisi helpompi käsitellä omia kokemuksiaan. Toki jos teillä on avoin suhde ja hän voi kertoa juttuja sinulle, niin hyvä. Päiväkodista tms. tuskin tulee palautetta, sillä he varmaankin pitävät koko juttua mielikuvituksena, sillä onhan kaikilla lapsilla vilkas mielikuvitus. Pelottavissa/huonoissa tilanteissa voi myös pyytää hekioppaalta/suojelusenkeliltä apua. Onko poikasi kertonut mitään suojelusenkelistä tai muusta suojelevasta hahmosta?

En valitettavasti ole löytänyt pojalle leikkikaveria jolla olisi vastaavia kokemuksia. Nykyisessä kodissamme asiat ovat hienosti siinä mielessä, että pojalla ylipäätään on ystäviä. Joskin hän mieluiten viettää koulussakin aikaa itseään vanhempien lasten kanssa. Eskari-ikäisenä pojalla oli todella vaikeaa koska häntä kiusattiin sekä pukeutumisen että leikkien ja puhuttujen juttujen takia. Ilmeisesti nykyinen ympäristö on jotenkin vastaanottavaisempi. Meidän taloillamme asuu paljon vähäosaisia ja maahanmuuttajia ja ylipäätään ongelmaperheiden lapsia. Oma poikani on avoimen kiinnostunut ongelmaisten lapsien oloista. Olen saanut kuulla uskomattomia juttuja Irakista ja Venäjältä lasten näkökulmasta ja tietysti sitten pojan omalla erikoisella pohdinnalla varustettuna. Mutta pääasia tosiaan, että syrjintä loppui kun muutimme. Tuntui tosi pahalta vielä alkuvuodesta kuulla sellaisia juttuja että pikkupojat haukkuivat poikaani homoksi, koska hän pitää värikkäistä vaatteista, (usein punaista ja oranssia yllä) ja koska hän on todella herkkä ja itkee ja liikuttuu herkästi.

Meillä on keskenämme hyvä puheyhteys ja ihan kaikesta voidaan puhua. Siitä lähtien kun poika oppi puhumaan, on hänellä ollut aika pikkuvanha ja aikuismainen tapa keskustella joten oikeastaan mitä vain on voinut setviä keskustellen.

Silloin kun poika oli päiväkodissa, tuli palautetta lähinnä siitä että hän on erityisen herkkä ja temperamenttinen. Saattaa purskahtaa itkuun todella pienestäkin. (tosin tädit usein korottivat ääntään komentaessaan ja poika koki sen niin että hänelle huudettiin, mitä minä en harrasta kuin ehkä kerran vuodessa kun jotain todella ikävää on tapahtumassa, esim lapsi meinaa kävellä auton alle, joten hän ottaa sellaisen todella raskaasti) Mutta toisaalta tuli kiitosta hänen lempeydestään ja sydämellisyydestään. Naperolla kun on tapana halata tarhantätejä taikka ylipäätään ketä tahansa joka sattui olemaan lohdun tarpeessa. Valitettavasti sekin tapa on vähän karsiutunut ikävän ikätovereiden palautteen takia.

Koulu kun alkoi vasta tänä syksynä niin ei ole vielä ollut sitä ensimmäistäkään keskustelutuokiota. Tuskin sujuu kovin positiivisissa tunnelmissa, koska nappula ei ole pätkääkään kiinnostunut lukemisen opettelemisesta (matikka taas menee ihan luonnostaan sen kummemmin panostamatta) ja on huono keskittymään kuten minäkin samassa iässä olin. Itse olin luki- tuki- ja puheopetuksessa ensimmäiset kouluvuodet

Mitä noihin suojelusenkeleihin tulee niin poika sanoo että hänellä on sellainen. Näyttää kuulemma vähän muumiolta, koska pää ja vartalo on kääreissä ja sormet kuin puuta.
Tänään juteltiin mielikuvitusystävistä ja hän totesi pitävänsä mielikuvitusystävät meidän välisenä salaisuutena koska ihmiset ja vallankaan lapset eivät ymmärrä mitä näkymättömyys on. Ja tämä siis hänen omana päätöksenään ilman että oli alkanut aiheesta puhua. Joskus tuntuu että poikani tietää jo ennakkoon mistä ja miten aion puhua.

Olisi toisaalta hienoa tutkituttaa lapsi, mutta vähän uumoilen että kävisi vain kuten itsellänikin. Jäisi lähinnä paljon avoimia kysymyksiä ja pahimmassa tapauksessa tarjottaisiin jotakin aivan turhaa lääkitystä tai vääränlaisen ihmisen tarjoamaa terapiaa.

[Aurelia]

Suosittelisin myös tutustumaan kirjallisuuteen koskien indigo-lapsia.

Aika moni on sanonut samaa mutten ole edelleenkään saanut aikaiseksi hankkia käsiini sitä kirjaa. Ne vähäiset jutut mitä aiheesta netistä olen penkonut kyllä osittain osuvat yksiin tuon lapsukaisen ja itsenikin kanssa. Edelleenkään en itsekään tiedä mihin uskoa joten on hankalaa löytää se tie mihin lähtee lastakin viittomaan. Olen ainoastaan keskittynyt opettamaan niitä arvoja jotka itselleni ovat olleet aina itsestäänselvyyksiä, mutta tuntuu että lapsen kasvaessa se ei enää riitäkään.

[Wespa]

Mitä noihin suojelusenkeleihin tulee niin poika sanoo että hänellä on sellainen. Näyttää kuulemma vähän muumiolta, koska pää ja vartalo on kääreissä ja sormet kuin puuta.

Aika kiinnostavaa. Tuosta tulee mieleen jokin Egyptissä asunut henkilö, joka on sitten muumioitu. Sen mitä itse olen ymmärtänyt, niin korkemmilla dimensioilla tms. voi päättää miltä näyttää ja ehkä tämä henkiopas on sitten päättänyt säilyttää Egyptin aikaisen muotonsa...

[Tonza133]

"Skeptisen vastauksen mukaan indigolapseksi väitetyn näennäinen erilaisuus saattaa johtua ADD:stä tai ADHD:stä."

Siinä teille taas järkevä selitys yhteen asiaan. En tosin ole varma, että tuo on totta, koska eloluutiohan ei ole vielä pysähtynyt, ja osasta ihmisistä tulee "parempia", kun evoluutio yrittää jatkua.

[tuputhy]

Minäkin olen yrittänyt siirtää lapsilleni omia elämänarvojani, mutta huomannut sitten, että he ovat viisaampia kuin minä, siis henkisesti.
Monesti he kertoivat pieninä jotain juttuja, että ihmettelin, mistä he tuonkin tietävät, vaikka en ollut niistä kertonut. Mystistä.

[Aurelia]

Mitä noihin suojelusenkeleihin tulee niin poika sanoo että hänellä on sellainen. Näyttää kuulemma vähän muumiolta, koska pää ja vartalo on kääreissä ja sormet kuin puuta.

Aika kiinnostavaa. Tuosta tulee mieleen jokin Egyptissä asunut henkilö, joka on sitten muumioitu. Sen mitä itse olen ymmärtänyt, niin korkemmilla dimensioilla tms. voi päättää miltä näyttää ja ehkä tämä henkiopas on sitten päättänyt säilyttää Egyptin aikaisen muotonsa...

Tuota en muuten ole tullut ajatelleeksi, en vaikka parhaillaankin säästämme rahaa koska poika haluaa ehdottomasti matkustaa Egyptiin. Itse ajattelin että se on lähinnä sitä, että hän on kiinnostunut piirrettyjen ja dokkareiden kautta pyramideista ja sen sellaisesta.

[aavenainen]

Tätä on tullut mietittyä tosi paljon sekä oman lapsuuteni että poikani tekemisien takia. Olen jopa koettanut etsiä tietoa mielikuvitusystävistäni mutten ole saanut käsiini mitään mikä todistaisi heidän joskus olleen olemassa. Olen käynyt läpi melkoisen myllytyksen aikoinaan. Sekä lääkärit että äitini ovat olleet ensimmäisinä hokemassa että minulla on ylivilkas mielikuvitus, ettei kummituksia ole ja olen ollut pitkiä jaksoja kirjasto- ja elokuvakiellossa etten ruokkisi mielikuvitustani lisää. Pahinta ehkä oli kun vanhempiani epäiltiin täysin syyttä insestistä ja jouduin todella inhottaviin tutkimuksiin ja kannan edelleen syyllisyyttä siitä koska se oli koko perheelle hirvittävän vaikeaa aikaa joka olisi ollut vältettävissä jos olisin vain ollut hiljaa omista jutuistani. Mikään ei kuitenkaan ole auttanut "harhoihini", joskin nykyään tapahtuu paljon vähemmän enkä juuri koskaan enää konkreettisesti näe mitään selittämätöntä enkä enää pysty siihen mitä lapsena, että tavallaan otin sen jollain tapaa päälle sellaisen tilan missä näkee enemmän.

Poikani on seitsemän ja hän leikkii edelleen paljon mielikuvituskavereittensa kanssa. Niillä oli jopa yhteinen bändi ja poika kaikkien hämmästykseksi lauloi päiväkodissa kevätjuhlassa laulun tulimiekasta joka sivaltaa ilmasta epäilyksen ja taivaallisista sotajoukoista. Ihmiset olivat ihan tyrmistyneitä, vallankin sanoitukset tässä improvisoiden keksityssä laulussa olivat aika raamatulliset ja meillähän ei kotona edes ole raamattua kun en kuulu kirkkoon joten poika ei ole mistään voinut oikein sellaista tekstiä kuulla. Olin itsekin ihan puulla päähän lyöty kun juhlassa sai siis mennä esittämään jonkun tuntemansa laulun ja muut siellä veti jotain tuiki tuiki tähtöstä ja piiri pieni pyörii juttuja ja mun lapsi sitten heittää jotain tollaista sekaan.

Yksi mielikuvitusbändiläinen jota poikani kutsui nimellä Sinko oli ilkeä ja pahoja kepposia tekevä. Hän kuulemma oli ajanut autoakin vaikka oli vasta kahdeksan. Poikani sanoi aivan kuin mitättömänä juttuna joskus että Sinko voi ajella ihan huoletta autolla, hänelle ei käy mitään koska hän on jo kuollut. Usein kun esimerkiksi jokin valokuva tippui kirjahyllystä, poika torui Sinkoa tai Juhoa. Juho taas on rauhallisempi kaveri ja on seurannut muutossa mukana tähän nykyiseenkin asuntoon. Juho tykkää laittaa telkkarin kiinni ja pusutella minua. Kipeintä koko hommassa on se, että olen pariin kertaan tuntenut ihan selvän kosketuksen ja poikani on sanonut sitten että Juho on halannut tai antanut suukon.

Edellisessä asunnossamme paras ystäväni, erittäin skeptinen mies tuli hiukan humalassa yökylään luoksemme. Hän kertoi sitten aamulla erittäin hämmentyneenä öisiä tapahtumia ja vannoi ettei mitenkään voinut olla niin humalassa että olisi kuvitellut. Herra skeptinen oli siis yöllä heränny olohuoneessa ja kuullut ensin radion kohinaa ja jotakin epäselvää puhetta. Sitten hän oli aivan selvästi kuullut poikani sanovan että häntä pelottaa ja minä olin lohdutellut ja sanonut suojelevani häntä. Miekkonen siis tuli ja avasi makuuhuoneen oven kertoakseen naperolle ettei ole mitään hätää koska hänkin on olohuoneen puolella ja suojelee. Hänen yllätyksekseen olimme kuitenkin pojan kanssa molemmat sikeässä unessa. Hän kuuli jonkinlaisen rahinan ja kääntyessään näki aivan takanaan jonkin valtavan punasävyisen hahmon ja säikähti aivan suunniltaan ja juoksi laittamaan valot päälle ja telkkarin auki. Aamulla hän kertoi tätä ja poikani alkoi nauraa että Sinko on ollut taas kiusaamassa ja haki tekemänsä piirustuksen jossa oli suuri punamusta naurava hahmo. Skeptinen ystäväni sanoi ettei tule meille enää yöksi mutta muutamaan viikkoa myöhemmin hän jo vähätteli koko hommaa ja totesi olleensa vain humalassa ja nähneensä siksi olemattomia.

En tiedä mikä olisi paras tapa näitä asioita setviä lapsen kanssa. Itse aikoinaan kärsin kovasti kun minua syytettiin valehtelusta kun kerroin omasta mielestäni totta olevia asioita. En halua niin tuomitsevaa asennetta käyttää mutten myöskään halua mitenkään ruokkia lapsen pelkotiloja. Nyt aina kun hän on nähnyt pahoja hahmoja olen hakenut hänet pois huoneestaan ja ottanut viereeni nukkumaan ja sanonut aamulla hänen nähneen pelottavaa unta. Poika alkaa olla vaan niin iso että muistaa kyllä itsekin onko ollut hereillä vai ei. Vallankin uhkaavat tilanteet on vaikea käsitellä. Isoäitini antoi pojalleni viime syksynä pienen suojelusenkelipatsaan mutta nyt poika on alkanut valittaa ettei enkeli suojele häntä enää koska siihen on tullut särö mistä voimat valuvat hukkaan ja että pahat hahmot kiusaavat häntä eivätkä anna hänen nukkua.

Jonkin verran olen mennyt pojan leikkeihin mukaankin koska ne ovat niin samankaltaisia kuin itsellänikin oli lapsena. Esimerkiksi silloin kun isäni sairasti syöpää, poika penkoi laatikoita ja löysi jostakin minun tavaroista kivilaatikon. Siinä oli kiviä joita lapsena olin kerännyt tunturilta ja joita pidin leikeissäni pyhinä voimakivinä. Napero valkkasi niistä kaksi ja silitti kiviä ja pyysi minua yhdessä kanssaan puhaltamaan niihin voimaa. Tein työtä käskettyä ja kivet vietiin sitten mummolaan missä poika asetti toisen isäni paikalle sängyn alle ja toisen äitini yöpöydälle. Olin tosi liikuttunut ja toisaalta hämmentynyt sillä tein itse ihan vastaavaa lapsena enkä kuitenkaan ole pojalle niistä mitään puhunut. Tälläkin hetkellä pojalla on sänkynsä alla keräämiään voimakiviä jotka on aseteltu pelottavan samantyyppisesti kuin minulla omani lapsena. Moisesta ei varmaankaan ole kenellekään haittaa mutten tiedä mitä sitten kun koulusterveydenhuollossa aletaan kiinnittää huomiota lapsen juttuihin. En koe olevani valmis käymään läpi samaa myllytystä kuin omat vanhempani aikoinaan. Epäröin enkä tiedä kieltäisinkö yliluonnollisen olemassaolon vai pyytäisinkö lasta valehtelemaan ihmisille mutta säilyttämään itse uskonka ja kykynsä. Hän tulee kävelemään slekäni päälle kun minulla on selkäsärkyjä ja on muutaman kerran täysin selittämättömästi poistanut minulta päänsäryn. Pelkään vain että jos tuollaisia puhuu niin ollan kohta molemmat jossain laitoshoidossa.

toki voit lapsesi kanssa keskustella ja sanoa että kaikki ihmiset ei ymmärrä tuota kykyä joka joillain ihmisillä on että ei puhu asiasta kellekkään joka ei tiedä siitä mitä hänellä on mutta yllättävän hyvin lapset osaa kyllä arvata mitä ei kannata puhua ulkopuolisille. koska totta jos tuollasia puhuu niin voihan siitä jotakin sanomista tulla.. valitettavasti ja epäilyksiä jne.. kun tuokin on ihan lapsen kengissä tuo parapsykologia ja aaveet/kummitukset jne.. telepatiaa lienee kun on jonkin verran tutkittu juu..

vähän sama kun aikoinaan naurettiin nimeä en muista mutta sellaselle hemmolle joka esitti että itsensä peseminen ehkäisee tauteja ja olikohan 100v sen jälkeen se todettiin että juu-u näin on pitää pestä itsensä niin on terveempi.