Mun edesmennyt koirani näki usein "tonttuja", eli alkoi haukkua tyhjyyteen, pelästyi jotain mitä me ihmiset ei ymmärretty ja tuijotteli pitkiä aikoja suuntaan missä ei ollut ketään. Asuttiin kyllä vanhassa omakotitalossa, eli toisaalta siellä saattoi olla entisiä asukkeja vierailulla, mutta myös toisaalta vanhoissa taloissa aina natisee ja kitisee ja kolisee joku paikka, eli voi olla että pikkukaveri pelästyi sellaisia.

Teorioitahan on, että lasten mielikuvituskaverit ovat oikeasti jotain henkiä. Me aikuiset ollaan niin "järkeviä", ja ollaan omaksuttu se ajatustapa ettei kummituksia ole olemassa, joten me ei niitä nähdä. Lapset on vielä avoimia asioille, ja he näkevät henkiä koska heidän mielensä ei tavallaan blokkaa niitä pois.

Kartanonrouva, olisiko kenties mahdollista että joku muu henkilö juttelisi poikasi kanssa? jos poikasi innostuisi kertomaan kokemuksistaan jonkulle vieraalle, joka osaisi olla todella kiinnostunut, ja tuntuisi poikasi mielestä turvalliselta puhekaverilta. Ehkä joku nuorempi sukulainen, jota poikasi ei mieltäisi niin aikuiseksi. Tälle henkilölle voisit sitten kertoa taustatietoja, joten hän osaisi kysellä täsmäkysymyksiä, esim. miksi poika lähtee pois saunasta, liittyykö se niihin täteihin?
Itse tunnet poikasi parhaiten, ja varmasti tiedät miten häntä on parasta lähestyä. Voit jutella hänelle siitä, että joskus ihmiset kuollessaan jäävätkin maanpäälle. Tämä tosin saattaa tuntuu liian pelottavalta, joten voisit lähestyä asiaa selittämällä että on olemassa asioita joita kaikki eivät nää, ja tämän takia poika on erityinen koska hän pystyy näkemään näitä olentoja. Kuten sanoin, itse tunnet poikasi parhaiten, ja tiedät miten lähestyä. Koita kannustaa, ja saada hänet ymmärtämään ettei hänessä ole vikaa, eikä ne tädit ole mitenkään pelottava tai paha asia.

Meidänkin koirat haukkuu usein ilmaa näkyvää syytä ja välillä,toinen ainakin,tuijottaa jotain näkymätöntä.Tuijottelua en osaa selittää,mutta koska koirilla voi olla parempi kuulo kuin ihmisellä ne saattavat kuulla ulkoa jotain ääniä. Joskus vuosia sitten ajattelin että koira tuijottaa kummitusta,mutta enää en jostain syystä usko sellaiseen teoriaan

Aurelian kertomusta oli mielenkiintoista lukea.

Mulla on ainakin ollut paljon rennompi olo aina nukkumaan käydessä kun kotona on koira, joka nukkuu rauhallisesti. Ennen oli aina jotenkin vähän varautunut olo kun yksin kävin nukkumaan.
Yhden kaverin koira on myös alkanut seurata jotakin keskittyneesti, mikä katossa/yläpuolella meni vaikka ihmissilmälle siellä ei mitään näkynyt.
Oma koira on tässä aikasemmin syksyllä kahtena, melkein peräkkäisenä iltana ollut vähän outo samassa kohdassa kerrostalon etupihalla, missä ei ole kuin asfalttitie ja vähän puita takana. Ensin se pysähtyi tuijottamaan suoraan tiettyyyn kohtaan, missä ei tietenkään mitään näkyvää ollut. En saanut koiraa liikkumaan kuin väkisin, se alkoi olla jännittynyt ja haukkui ja murisi niskakarvat pystyssä siihen kohtaan. Tuli vähän sellainen olo ettei siellä mitään hyvää ainakaan ollut, ei kovin miellyttävää pimeänä syysiltana kokea sellasta. Toisella kerralla se reaktio ei ollut yhtä voimakas kylläkään, en muista kummalla. Olin silloin lähes ulko-oveni edessä, kiva ajatella että siellä pihalla oli ehkä jotain... Jos koirani näkee muita koiria tai kissoja,oravia,lintuja jne... se kyllä käyttäytyy eri tavalla ja haluaa yleensä niiden perään.

Aurelia kirjoitti:Olisi toisaalta hienoa tutkituttaa lapsi, mutta vähän uumoilen että kävisi vain kuten itsellänikin. Jäisi lähinnä paljon avoimia kysymyksiä ja pahimmassa tapauksessa tarjottaisiin jotakin aivan turhaa lääkitystä tai vääränlaisen ihmisen tarjoamaa terapiaa.

No nyt on sekä lasta että äitiä tutkittu lisää eikä olla yhtään sen viisaampia kuin ennenkään, vaikka poika todettiinkin huippuälykkääksi. Tarkkaavaisuushäiriötä naperolla on kuten itsellänikin ja hänessä on autistisia piiretiä muttei mitään mikään voisi selittää kokemuksia. Kaikki on kuulemma vilkasta mielikuvitusta.

Ainoa muutos mikä on tapahtunut tässä parin viime vuoden aikana on se, että avopuolisoni on luopunut skeptisyydestään. Tavallaan olen vähän kateellinen ja ärsyyntynytkin siitä muutoksesta. Haluan vastaväitteitä ja kummallisten sattumien perusteellista tutkimista.

Suunnitteilla on jonkun vähän paremman videokameran hankkiminen jouluksi jos rahat riittää. Olen tosi innoissani vaikkei nykyisessä kodissa tapahdukaan juurikaan mitään selittämätöntä. Ajattelin mennä sen sijaan poltergeistista kärsivälle naapurilleni kuvaamaan.

Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe. Lapsista en osaa sanoa, mutta itselläni olevat kolme kissaa tuntuvat usein katselevan jotain mitä itse en näe. Yksi niistä tuntuu olevan herkempi tekemään tällaista. Aika hämmentävä tunne kun nukkumaan mennessä se seuraa katseellaan jotain. Mitään ei kumminkaan näy. Onhan eläimillä tarkempi kuulo, joten saattaahan se hiirikin rapistella jossain välikatossa ja seinän sisällä. Mutta sitten kun karvat nousee pystyyn ja elukka saa sätkyn niin alkaa aina epäillä että onkohan täällä nyt jotain? Itse en ole mitään kummempaa täällä kokenut, mitä nyt kerran joku koputti olkapäälle vaikka olin yksin kotona!

omastakokemuksesta kyllä ainakin koirat justii tultii lenkiltä ja ajattelin testin vuoksi mennä hautuumaanläpi koiran kans ja koiran käytös poikkes aika reippaasti normaalista lenkkeilystä...ajattelin jos joku yö siinä 12-1 aikaan menis uudestaan hautuumaalle koiran kans ja ottaas kameran mukaan että saa videon siitä touhusta

Mä luulen, että ainakin eläimet näkee. Niillä on kai joku aisti siihen.
Itse en ole koskaan nähnyt tai sitten en vaan muista.

Nerve Call kirjoitti:Mä luulen, että ainakin eläimet näkee. Niillä on kai joku aisti siihen.
Itse en ole koskaan nähnyt tai sitten en vaan muista.

olisko syynä se että niiden kuulo ja näköaistit on moninverroin ihmistä paremmat ja ehkä haju tosin en tiiä haiseeko haamut

Mulla on itsellnäni neljä kissaa ja kaksi koiraa, ja voin kyllä kertoa että nukun todella rennosti kun ne on rauhassa. Kissat yleensä myös nukkuu sängyssä, kaks mun pään molemmin puolin, ja niistä toinen yleensä vielä niin että nojaan siihen. Meillä ei sinäänsä mitään kummallista ookaan tapahtunut, kuulemani jutut on tapahtunu isällä ja äidillä, sekä muissa paikoissa. Molempien koirien kanssa oon äitillä käyny, muttei ne mun mielestä siellä oo mitään ihmettä katsellu/kuunnellu.. Nyt olis tosin tarkotus joulun jälkeen mennä pennun kanssa "mummolaan" eli äitin luo ihan yöks, ihan senkin takia että haluan testata omaa "herkkää vastaanottavuutta", joka sais kyllä olla herkempikin Uskon kyllä että eläimet ja lapset on herkempiä yliluonnollisille asioille, sekä myös eri äänille ja "näyille".

Juu kyllä itteäkin välillä ottaa jopa pannuun kun koirat möykkäävät kuin viimeistä päivää, ihan selvästi näkevät tai luulevat näkevänsä jotain. Välillä jaksavat haukkua vaikka kuinka kauan, ja aina kun menen niitä rauhottelemaan niin ei ne siitä juuri rauhotu. Kovin olen yrittänyt katsella että mille ne oikeen haukkuu, mutta mitään ei koskaan näy.

Uskon, että periaatteessa kuka tahansa voi nähdä henkiolentoja... Itselläni on niistä muutama omakohtainen kokemus lapsuudesta, mutta myös aikuisiältäkin.
Minulla on kolme koiraa ja kerran meille kävi iltalenkillä sellainen tapaus, että minä ja yksi koiristani nähtiin maassa liikkumassa jokin pienehkö hahmo (suunnilleen marsun kokoinen), mitä eivät kuitenkaan kaksi muuta koiraa nähneet ollenkaan, vaikka se kulki ihan niiden nenän edestä, kun haistelivat lumihankea siinä kaikki kolme suunnilleen samassa kohtaa. Reagoimme siihen koiran kanssa ihan samalla sekuntilla... Minä itse ihmettelin, että mikä se on, kun taas koira pelästyi ja hypähti todella äkkinäisesti hahmosta pois päin! Sitten se vaan katosi. Muut koirat eivät missään kohtaa reagoineet tapahtuneeseen mitenkään ja se sai minut varmistumaan siitä, että edestämme ei kulkenut mikään "oikea" eläin tai asia vaan se oli jotain selittämätöntä... Tämä koira, joka reagoi, on normaalistikin herkempi, mitä nämä kaksi muuta... En siis tarkoita, että haukkuu helposti vaan tuntuu omassa hiljaisuudessaan huomaavan asioita herkemmin, mitä muut ja, kun se katsoo minua silmiinkin niin tuntuu kuin se tietäisi kaikki ajatukset, mitä päässäni liikkuu...

Oon sitämiältä että joo, jopa varsin todennäköisesti näkevät.

Tässä keskustelussa on nyt moneen kertaan heitetty (ylivilkas) mielikuvitus, näkö- ym. aistiharhat noileeksi selitykseksi
pikkulasten henkien/kummitusten näkemiselle.. mutta selittäkääs : mistä semmonen 1-3½v (esim) ikänen lapsi, joka ei
välttämättä ole kuullukka vanhempiensa, leikkikavereittensa tai hoitajiensa puhuvan kummituksista, vois saada pieneen
päähänsä valehdella, kehittää jutun että lähellä on jotakin varjomaista,läpikuultavaa,liikkuvaa ja muutenkin havaittavaa
mitä kuitenkaan muut eivät näe.. Eihän se lapsi osaa jäsentää että "toi on kummitus" ja "tota ei pitäis olla olemassa"
koska kuten threadissa aiemminki sanottu, pienempien lasten (eikä välttämättä vielä vähän isompienkaan,kaikkien)
mieliä ei olla vielä iskostettu ajattelemaan / havainnoimaan todellista-epätodellista - siivilän läpitte.
Ja kuten kans aiemmin mainittu on, useilla lapsilla saattaa olla (/on saattanut olla) mielikuvitusystäviä, jotka lähemmän
ja perusteellisemman tarkastelun jälkeen ovat olleet olemassa ja todellisia ihmisiä 40-100 vuoden sisällä.

Tähän väliin voin kertoa, ettei minulla ole omakohtaista selkeää muistikuvaa, että mulla olis sellaista mielikuvitusystävää ollu
(tosin syy sellaisen läheisyyteen olisi tuskin ollut kaukaa haettu : mulla nimittäin oli kaksosveli; ei-identtinen, joka eli tässä
maailmassa noin tunnin syntymämme jälkeen [synnyimme molemmat ~3-4kk ennenaikaisina] -toinen tarina kertoo hänen menehtyneen syntymän yhteydessä.. minun mielikuvitusystäväni olisi siis tässätapauksessa ollut kaksosveljeni),mutta erittäin vilkas ja värikäs mielikuvitus mulla on aina ollut- myöhemmin koulussa jopa ainekirjoitusten yhteydessä ja taiteellisissa aineis-
sa suorastaan nerokkaaksikin kehuttu. (mulla siis lisäks on "oireita" (sanon mialuummin "taipumusta") enämpi tai vähempi
ADHDn,lievään keskittymishäiriöisyyteen ja Aspergerin syndroomaan -joku ei-ammatti-ihminen on sanonu ettei muka voi olla
samaanaikaan merkkejä ADHD/ADD:sta ja Aspergerista.. ja miksei muka voi ? mitenniin ei? kekä sen määrittelee..?)

Muistan pienenä nöösinä leikkineeni hyvinkin eläväisiä ja todentuntuisia leikkejä (useemmiten mieluiten yksikseni) missä
oli yksipuolisesti mukana henkilöitä -yksipuolisesti siinämielessä että he/ne eivät suoraan kommunikoineet mulle / mun
kauttani kellekkään; vaan leikkivät välistä mun mukanani -kansoitin siis omaa pikkumaailmaani.. Joskus sillonkin, kun
minulla oli kaveri/kavereita mukana leikissä, keksin niitä lisää -semmoisia,jotka olivat juuri haluamani kaltaisia.

En kuitenkaan voi muistaa sanovani nähneeni koskaan aaveita, vaikka näin täysi-ikäisenä ("aikuistahan" musta tuski saa
tekemälläkä -yritetty on) onkin ruvennut päässä pyörimää ajatuksia halusta kohdata tämä mennyt kaksosveljeni..
joko sillain että hän ilmestyisi mulle, että voisimme kommunikoida (vaikka vaan omassa mielessäni).. tai että hän lähettäisi jonkin viestin olemassaolostaan jollakin astraali tasolla. Onhan todettu tieteellisestikin että kaksosilla (identtisillä tai ei) on
erityisen vahva side keskenään.

Eläimistä vielä... en näe syytä epäillä,etteivätkö eläimet aisti/vaistoa henkimaailman asioita ja olentoja -jopa paljon meitä
ihmisiä paremmin. Useimmalla eläinlajillahan on meihin aistinsa ja vaistonsa taannuttaneihin ihmisiin verrattuna lähes yli-
vertaiset näkö- haju- ja kuuloaisti (ja tuntokin) eikä eläimellä ole ainakaan todettu olevan mitään ihmisen kehittämän veroista
"kummituksia ei ole olemassa"- yms. sosiaalisten, ulkopuolisten painostusten luomia ennakkoluuloja ja asenteita koska
nehän ovat rakentuneetkin henkisesti ja ruumiillisesti täysin eri tavalla kuin me ihmiset.

Hyvin kirjoitettu.

Olen koettanut miettiä keinoa saada se sosiaalisen painostuksen aiheuttaman filtterin pois päältä kunnolla; HALUAN nähdä kaiken mitä muutkin eläimet voivat nähdä. Tuloksetta kumminkin tähän asti.

Yochanan kirjoitti:
Tässä keskustelussa on nyt moneen kertaan heitetty (ylivilkas) mielikuvitus, näkö- ym. aistiharhat noileeksi selitykseksi
pikkulasten henkien/kummitusten näkemiselle.. mutta selittäkääs : mistä semmonen 1-3½v (esim) ikänen lapsi, joka ei
välttämättä ole kuullukka vanhempiensa, leikkikavereittensa tai hoitajiensa puhuvan kummituksista, vois saada pieneen
päähänsä valehdella, kehittää jutun että lähellä on jotakin varjomaista,läpikuultavaa,liikkuvaa ja muutenkin havaittavaa
mitä kuitenkaan muut eivät näe.. Eihän se lapsi osaa jäsentää että "toi on kummitus" ja "tota ei pitäis olla olemassa"
koska kuten threadissa aiemminki sanottu, pienempien lasten (eikä välttämättä vielä vähän isompienkaan,kaikkien)
mieliä ei olla vielä iskostettu ajattelemaan / havainnoimaan todellista-epätodellista - siivilän läpitte.

Hyviä pointteja! Ja niinkun täällä on monesti todettu, lapsi on ennakkoluuloton pieni, sielultaan puhdas ihminen. Lapsia pitää ja kannattaa kuunnella. Ihan kaikissa asioissa. Toki niissä höpinöissä on paljon liibalaabaa, mutta kasvavan ihmisen höpinöissä on paljon myös totta.

Lasten kanssa päivttäin työskentelevänä kuuntelen ja kuulen kyllä useita tarinoita, osa kummitusjutuista villiintyy porukassa, mutta osa kertomuksista kuulostaa aivan päteviltä. Kyllä siitä kertojan intensiteetistä usein osaa päätellä, onko lapsi todella nähnyt jotain vain kuvitellut vaan näkevänsä.

Jonkin verran olen myös kuullut "kun minä elin aikaisemmin..."-juttuja tietyiltä lapsilta. Pyrin kuuntelemaan ja kyselemään neutraalisti, enkä missään vaiheessa paljasta että itse uskon myös yliluonnolliseen. Menneistä elämistä en tiedä.

Kyllä mun mielestä lapset näkee herkemmin ku aikuiset. Mun ensimmäisessä asunnossa oli jonkun naisen henki ja yks 2.5 vuotias lapsi näki sen mut ketään muu koskaan ei nähny sitä...Kyllä mä aistin et siellä on joku henki ja niin aisti mun kaveritki et joku tuijottaa kokoaja ja välillä oli ihan kylmä koko kämppä,kerran nous kahvikuppi ilmaaan ja johdot mun telkkarin takana alko heilumaan harmi ku jouduin muuttamaan sieltä pois

Yochanan kirjoitti:Tässä keskustelussa on nyt moneen kertaan heitetty (ylivilkas) mielikuvitus, näkö- ym. aistiharhat noileeksi selitykseksi
pikkulasten henkien/kummitusten näkemiselle.. mutta selittäkääs : mistä semmonen 1-3½v (esim) ikänen lapsi, joka ei
välttämättä ole kuullukka vanhempiensa, leikkikavereittensa tai hoitajiensa puhuvan kummituksista, vois saada pieneen
päähänsä valehdella, kehittää jutun että lähellä on jotakin varjomaista,läpikuultavaa,liikkuvaa ja muutenkin havaittavaa
mitä kuitenkaan muut eivät näe.. Eihän se lapsi osaa jäsentää että "toi on kummitus" ja "tota ei pitäis olla olemassa"
koska kuten threadissa aiemminki sanottu, pienempien lasten (eikä välttämättä vielä vähän isompienkaan,kaikkien)
mieliä ei olla vielä iskostettu ajattelemaan / havainnoimaan todellista-epätodellista - siivilän läpitte.
Ja kuten kans aiemmin mainittu on, useilla lapsilla saattaa olla (/on saattanut olla) mielikuvitusystäviä, jotka lähemmän
ja perusteellisemman tarkastelun jälkeen ovat olleet olemassa ja todellisia ihmisiä 40-100 vuoden sisällä.

Totta, mutta mistäs tiedät, mitä lapset ajattelevat näkevänsä? Jos lapsella on sen verran hyvä mielikuvitus, että hän kuvittelee ilmassa leijailevan vaikkapa erivärisiä ilmapalloja ja alkaa jahdata/tuijottaa niitä, ei koko juttuun tarvita minkäänlaista käsitystä kummituksista. Me vain assosioimme tällaiset tapaukset helposti paranormaalin kanssa, vaikka todellisuudessa ihmismieli on tarua ihmeellisempi.

Mielikuvituskavereihin liittyen täytyy kertoa yksi omakohtainen kokemus. Minulla oli nuorempana "mielikuvituskaveri" tai siksi mummoni ja äitini sitä kutsui, mutta se ei ollut kaveri sillä se pelotteli ja siirteli tavaroita. Se ilmaantui ensimmäisen kerran, kun muutimme äitini kanssa erääseen asuntoon ja katosi, kun muutimme sieltä pois. Asuessamme siinä asunnossa se mielikuvituskaveri oli aina vastassa rappukäytävässä, kun tulin koulusta ja pelkäsin sitä ja siksi yritin päästä aina mahdollisimman nopeasti pois rappukäytävästä. Jostain syystä se mielikuvituskaveri ei tuntunut kykenevän olemaan kuin vain rappukäytävässä tai huoneessani ja tästä syystä pelkäsin siinä talossa molempia paikkoja ja etenkin huoneessani olemista enkä uskaltanut siellä olla kovinkaan paljoa yksin enkä etenkään nukkumaan öisin. Muissa huoneissa kotona tunsin olevani turvassa ja usein laitoinkin huoneeni oven kiinni etten näkisi sinne.

Erään kerran olin jättänyt leluja huoneeni lattialle tiettyyn järjestykseen ja poistuessani huoneesta laittanut oven kiinni, mutta palatessani huoneeseen huomasin lelujeni vaihtaneen paikkaa aivan kuin joku olisi käynyt siellä. Kysyintietenkin äidiltäni, että oliko hän käynyt huoneessa, kun leluni ovat siirtyneet, mutta äitini sanoi ettei ollut käynyt.

Kyllä uskon vakaasti tähän.
Valitettavasti olen syntynyt sukuun, jolla taipumus nähdä enneunia, /saamme ennakkotiedon jostain esim. tulevasta puhelinsoitosta tms,/ ajattelemalla soittaa jollekulle tämä henkilö soittaakin samantien ja kysyy kuulumisia ilman että hänellä oli mitään asiaa./ Saamme erilaisen näyn ja vahvan tunteen, jonka jälkeen joku kuolee, valitettavasti minä en ole pystynyt ennakoimaan kuka on kyseessä.

Valitettava-sanaa käytin, koska poikani perinyt saman taipumuksen, ja on todella peloissaan.

Tämän takia liityin tähän yhteisöönkin, jos saisin jonkin sortin apua, jolla voisin helpottaa poikani olotilaa.
Minä olen kokenut samat pelot ja vain joutunut hyväksymään asiat, kun äitini kertoi hänen äidillään olleen vielä vahvempi taito kuin hänellä, ja kuullessani että minun pitäisi olla kiitollinen lahjastani (en ole).

Poikani ei uskalla edes mennä tiettyyn taloon, koska on nähnyt rapussa muuOlennon. Hän pystyi selkeästi kertomaan minkä näköinen olento oli.
Minä vain näen tumman hahmon, jolla ei jalkoja, ja joka leijuu paikasta toiseen ja ulos suljetusta ovesta. Oma kokemukseni on omasta kodistamme. Poika nähnyt meillä useamman kerran tumman hahmon, kun kotona olemme olleet kaksinkin, mutta silloin olen häntä rauhoittaakseni joutunut valehtelemaan jotain. Poika tosin ei uskaltanut koskaan olla yksin kotona sen jälkeen. Hoitokeinomme: hankimme koiran. Joka haukkuu hermoheikkona "kaikelle ei millekään mitä muut näkisi". Mutta poika uskaltanut olla kotona, ja ainakin voi olla rohkeampi kuin koira. Ja nauraa asialle -silloin.
En ole nähnyt muuOlentoa koiran tultua taloomme.

En pitäisi mitenkään mahdottomana Tuli mieleen tilanne kun serkut olivat meillä yötä tuossa toukokuussa (21. päivä) ja näistä yks kysy multa illalla suunnilleen näin: "Saanko nukkua sun vieressä? Täällä talossa tapahtuu kummia!" Kysyin sitten leikilläni että mitä täällä muka tapahtuis jä hän jatkoi samaan vakavaan sävyyn "Entä jos joku tulee?" Muutoin en olisi moiseen kiinnittänyt huomiota, mutta epäilen itsekkin vakavissani että jonkin sortin paranormaalia tässäkin jo vanhemmassa talossa saattaa liikuskella. No.. Vakuuttelin kuitenkin lapsiparalle että ei tänne ketään tule ja hän meni luottavaisin mielin vanhempiensa luo nukkumaan.

No itse olen kuullut, että pienillä lapsilla on kehittyvissä aivoissa jotain ainetta joka aiheuttaa hallusinaaton tapaista, ja se aine poistuu aivoista iän myötä, no tämä on vain teoria, mutta erilaisempi näkökanta. Olen itsekkin nähnyt tonttuja pikkulapsena, ja myöhemminkin kaikenlaista samantyylistä, mutta siihen on tarvittu ulkoista ärsykettä, esim. Lsd on hyvä esimerkki siitä, mutta en todellakaan suosittele kenellekkään. Mutta en pidä henkiolentojakaan epätodennäköisinä, minullakin on koira joka on joskus yöllä käyttäytynyt todella oudolla tavalla esim. Tuijottaminen pimeässä huoneessa tyhjyyteen mikä oli todella häiritsevää kun rupesi itseänikin pelottamaan.