Nouseeko Suomesta sittenkin valo?

Kummitukset, henkimaailma, telepatia, psykokinesia, selvänäkö, kanavointi, spiritismi, shamanismi, evp...
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Nouseeko Suomesta sittenkin valo?

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 20 Kesä 2021, 09:13

Blavatsky oli yksi teosofisen seuran perustajista.
Blavatskyn esimerkiksi väitettiin tuottavan tekstiä tai kuvan paperille mielensä voimalla, aineellistavan esineitä suljettuun rasiaan ja kirjeitä ilmaan. Väitetysti kolme henkilöä kirjoitti hänen kauttaan, mutta tuota ennen Blavatsky oli kiertänyt maailmaa etsien viisasten kiveä ja tutustunut Lontoossa Intialaiseen ruhtinaaseen, josta tuli hänen mestarinsa, Morya. Morya mm. ilmaantui hänelle, eli "aineellistui" myöhemmin, tämä on kuitenkin hyvin merkillinen juttu koska tuo Morya on henkilö joka pystyi aineellistumaan, tai ainakin ilmaantumaan kuin todellisena toisaalle, Morya kuului Viisauden Mestareihin eli Mahatmoihin, he jakoivat 300 kirjettä Kuthumin kanssa mm. ilmestymällä henkilöiden eteen tyhjästä ja katoamalla tyhjään, kirjeissä oli ohjeita. Ilmeisesti he olivat Tiibetin henkisiä mestareita ja mm. Blavatsky sai myös heiltä kirjeitä.

Edelleen on henkisiä mestareita jotka on pystyneet ilmaantumaan tv kameroiden eteen tyhjästä, tuntuisi että he olisivat tällöin konkreettisia? Omassa dopermannitapauksessa tyhjästä ilmaantuneet olennot oli todellisia, mies, nainen ja dopermannikoira, näin kun he laskeutuivat taivaalta ja tyhjästä tiivistyivät täysin konkreettisen oloisiksi kun olivat maahan asti laskeutuneet, mutta samaan aikaan kuin aika pysähtyi, eli aikakato, koska heidän kadotessa tyhjään ilta pimeni hetkessä sen verran mitä olivat siinä olleet, ehkä jopa puoli tuntia. Se alkoi siten että tulivat ensin tyköni ja siinä keskusteltuamme he halusivat lopulta nähdä ilmassa tuon kopterin, joten otin sen ilmaan ja tein silmukoita, ym. vaikeita liikkeitä, mutta sitten tapahtui yhtääkkinen pimeneminen ja minun oli vaikea ottaa ilmassa ollut helikopteri alas kesken esityksen, olin siis tuolloin talvella lennättämässä perinteistä isohkoa radioohjattavaa sähkökopteria. Eli en ollut unessa tai alemmassa tietoisuuden tilassa, akku myös tyhjeni, nämä on selittämättömiä, toki ylempien keskusten tieto on voinut sekoittua päivätoimintaan, mutta miten selittää aikakato ja hetkessä pimeneminen, se on mahdotonta, olisin jo aiemmin ajanut kopterin sököksi pimeyden takia kun tein isoja silmukoita, eli kuin aika olisi pysähtynyt siksi ajaksi mitä olivat siinä mutta silti kaikki toiminta oli normaalia, kuin aikakuplassa ja kun katoavat, aikakupla puhkeaa ja samantien normaali aika palaa ja hetkessä on pimeä kuten kuuluisikin olla. Ja varmaan arvaatte että lähdin juuri tämän tapauksen vuoksi aivan toiseen suuntaan kulkemaan ja tässä olen. mutta palataan silti pääaiheeseen.

Ensimmäisen kirjeen sai Blavatskyn täti Nadjezhda Andrejevna de Fadejev. Tämän kirjeen toimitti aasialaista muistuttava lähetti, joka sen jälkeen hävisi suoraan hänen silmiensä edessä. Fadejev on lisännyt kirjeen saapuneeksi 9.11.1870. Mahdollisesti kirje on Tiibetistä. Teosofit sanovat kirjeen olevan Kuthumin kirjoittama, koska käsiala on sama kuin mahatmakirjeissä.
Jos kirjeen antaa lähetti joka katoaa hänen edessä tyhjään, eikö silloin fyysinen kirje ole tullut henkisiä teitä?

Ohjeellisia kirjeitä oli 300 ja viimeinen Moryan lähettämäksi väitetty kirje oli kreivitär Wachtmeisterin vuonna 1903 saama kirje Saksassa, jossa kehotettiin häntä menemään tapaamaan suomalaista teosofia Pekka Ervastia. Moryan kirjeessä varoitettiin Ervastia politiikkaan sekaantumisesta, koska hänestä tulisi tärkeä kansansa auttaja. Näin myös kävi.
Ervasti kirjoitti tärkeimmät teoksensa tuon vuosiluvun jälkeen, jos hän olisi sekaantunut politiikkaan, nuo teokset olisi ehkä jääneet kirjoittamatta silloisten Venäjän sortotoimien johdosta.

Mahatmakirjeitä, eli näitä 300 kirjettä säilytetään British Libraryssä.

Madame Blavatsky kertoi ennustuksen Saksassa asuessaan juuri kreivitär Wachtmeisterille.
minkä julkaisi juuri Pekka Ervast. Ennustus koski Suomea. Suomesta tulee valo.
Ennusteen arvoa nostaa se että se voi hyvinkin olla henkisten mestareiden ennustus, koska juuri 1903 kreivitär kertoi ennustuksen Ervastille, samaan aikaan kun hän sai itse viimeisen kirjeen henkisiltä mestareilta.

Tulee niin vaikea aika että kaikki ihmiset maailmassa on kadottaa tasapainonsa, kaikki tuntuu pettävän jalkojen alta ja pimeys vallitsee maailmassa. Muistakoot teosofit silloin että kääntävät kasvonsa pohjolaa kohti, koska Suomesta tulee valo, näin sanoi Madame Blavatskty.
Teosofeja ei enään juuri ole, mutta heidän kaltaisia henkisiä, oikeudentuntoisia on.

Kreivitär kertoi vielä Ervastille että Blavatsky tarkoitti henkistä pimeyttä ja henkistä valoa aiheutukoon sitten pimeys poliittisista tai muista syistä.

No niin koko maailma on nyt kääntänyt katseensa Suomeen, Ano Turtiaiseen, suoraselkäiseen ja rehelliseen mieheen. Valtiomies Ano Turtiaisen varoitus eduskunnalle 9.6.2021 leviää nyt maailmalle. https://mvlehti.net/2021/06/19/kansaned ... -raportti/

Usalainen reportteri Jonathan Widell kirjoittaa: "Turtiainen on mies paikallaan. Kuten videon kommenteissa todetaan, samanlaista suoraa puhetta poliitikolta ei tule muualta – ei ainakaan rapakon tällä puolella. Tulkoon se sitten Suomesta!"

Voisiko todella olla että Ilkka Tiaisen perustama uusi puolue Ano Turtiaisen kanssa kääntäisi lopulta koko maailman tästä pimeydestä pois? Se lähtisi Suomen suoraselkäisen Ano Turtiaisen innoittamana leviämään ympäri maailmaa?

Toivotaan että tapaan jolla Suomessa on hoidettu politiikkaa viime aikoina ja ne kansanedustajat jotka ovat sen nähneet oman oikeudentunnon vastaisena loikkaisivat tähän uuteen puolueeseen jotta näkisimme todellakin valon nousevan Suomesta.

Uusi puolue on nimeltään Valta kuuluu kansalle ja hyviä päämääriä ovat korruption kitkeminen, rajotteiden purku, kansanäänestykset, jne.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Nouseeko Suomesta sittenkin valo?

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 01 Heinä 2021, 08:26

Ensinnäkin meillä ei ole ollut mitään poikkeavaa koronaa koko aikana, sitä samaa jokavuotista talvista räkätautia on ollut tilastojenkin mukaan, sitä samaa viimeiset kymmenen vuotta mikä ei oikeuta nyt olleisiin sulkutiloihin eikä oikean pandemian julistukseen, minkä WHO antoi itselleen, itselleen luvan 2009 lähtien julistaa pandemia mistä tahansa, vaikka turhasta, koko ihmisten huijaus on saatu epäkelvolla PCR testillä aikaiseksi maailmanlaajuisesti.

Meillä on vallassa tällöin täysin demonisoitunut hallitus joka noudattaa säntillisesti maailman talousfoorumin ohjeistusta, minulle selvisi viikko sitten että Suomi on salaa sitoutunut suureen nollaukseen, eli alasajoon. Tilalle tulee jokin neljäs teollinen vallankumous ja koska maamme korkeaa johtoa on sitoutunut tähän, niin he tekevät lain vastaisia päätöksiä jatkuvasti.

Nyt hallitus esittää että terveet ihmiset laitetaan pakkotestiin, ensinnäkin tämä rikkoo perustuslakiamme sekä mitä enemmän he testaavat sen enempi löytyy vääriä positiivisia ja sitä enemmän he voivat "perustella" kovempia sulkutiloja, tämä on erittäin kieroa ja häikäilemätöntä toimintaa hallitukseltamme ajaa maamme rapakuntoon. Suurin osa pienistä yrittäjistä ilmoittaa olevansa jo nyt erittäin väsyneitä, konkurssiaaltoa on estetty siten että konkurssia ei saa hakea, mutta entä kun tämä kielto puretaan jossain vaiheessa? Yrityksiä on jo nyt tuettu yli kahdella miljardilla ja sekin raha on suuntautunut etupäässä niille jotka ei sitä tarvitse. Jos turhia rajoituksia hallituksen toimesta ei olisi tehty, tuokin raha olisi voitu suunnata sinne mihin sitä Suomessa tarvitaan. Marinista pyritään antamaan hyvin positiivista kuvaa tv lähetyksissä, mutta huomasin eilen että oli myös lipsahtanut videota jossa hän käveli kuin vimmatuna, vihan täyttämänä, todellinen demonisoitunut luonto tuli esiin koska on noussut yllättävää valon vastustusta.

Ano, josta on jo noussut yksi keulakuva pohjolasta nousevasta valosta, hänen puheet on levinneet ympäri maailmaa, on jälleen tuonut esiin epäkohtia hallituksemme kierolle suunnitelmalle, mitä enempi PCR testejä, sen enempi löytyy vääriä positiivisia jotka oikeuttaa koveneviin rajoituksiin viimeistään ensi talveksi. Jos tätä ei pystytä estämään, meillä voi olla vaikea talvi edessä, toki hallitus voi kaatua tai mitä tahansa tapahtua esim. ulkomailla joka muuttaakin suunnan.

"Hallitus esittää, että terveet laitettaisiin pakkotestiin ja koronainfektioilla myrkytetyt viruslingot päästettäisiin vapaasti maahan levittämään variantteja, sanoi kansanedustaja Ano Turtiainen (VKK) puheenvuorossaan 29.6.2021 liittyen hallituksen esitykseen tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta."
https://mvlehti.net/2021/06/30/uusi-tar ... nen-video/

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Nouseeko Suomesta sittenkin valo?

ViestiKirjoittaja Andromeda » 01 Heinä 2021, 10:31

Eiköhän Rotsaildi ja Rokkivelleri ole jo saaneet tarjouksen Valkohatuilta. Jos globaali kansanmurha-kampanja ei pääty alkaa Genevessä ja muuallakin tapahtua. Vulvoordi tästä kirjoitteli aivan hiljattain.
viewtopic.php?f=21&t=3662&start=500#p61312
Kyllä tässä on selvästi nähtävissa Valon ja Varjon taistelu ja sitä käydään vielä toistaiseksi aika hiljaisesti. Kolmas maailmansota on informaatiosota kuten siitä on pitkään jo kirjoitettu eri sivustoilla vuosien ajan.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Nouseeko Suomesta sittenkin valo?

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 18 Heinä 2021, 08:15

Hiljaisuus on nyt kadonnut tästä valon ja varjon sodasta, Ranskasta se tietenkin alkoi uudestaan keskellä kesää jolloin ei ole koskaan ennenkään ollut koronaa (on vain pcr-testin väärät tulokset sekä rokotteen aiheuttamat vauriot ja kuolemat joita väitetään koronan varianttien aiheuttamiksi, mitä taas ei ole edes olemassa kun niitä alettiin tutkimaan). Macron on määrännyt rokottamattomat valtaviin sakkoihin ja jopa 6kk vankilatuomiot on mahdollisia jos menet ravintolaan syömään, yrittäjä joka päästää rokottamattoman syömään, saa vielä suuremmat tuomiot ja sekin, että valtavalla kiireellä nyt luodaan kauhu yhteiskuntaa jottei kukaan rokottautumaton ehdi nauttia loppukesästä terasseilla, eli 1.8 alkaen uusi Hitlerismi astuu valtaan Ranskassa! Siellä on sitten noussut mielenosoitukset joista meidän valtamediat vaikenee täysin, poliisi kaasuttaa rauhallisia mielenosoittajia kyynelkaasuin Ranskassa.
Kuin natsisaksassa jossa lahdattiin juutalaisia, ei mitään arvostusta heille jotka ei alistu valheelliselle maailmalle, demokratia täysin kadonnut ja tilalle tullut totalitarisminen valtio.
Hitlerin natsisaksa toistuu!

Tätä Orwellia edistää myös vääristynyt pikku hitlerimäinen ajattelu osassa kansaa, jotka toteavat, että jos eivät rokottaudu, saavat kärsiä kohtuuttomia rangaistuksia, 10000 € sakot tulee jos tavataan ravintolasta syömässä rokottautumaton tai jopa 6kk vankilatuomio. Kansa jaetaan kahtia ja kaiken takana oleva vallanhimoinen, sadistinen ja täysin kieroutunut omatunnoton eliitti, joka on tämän kaiken takana saa vapaammat kädet kun kansa jakaantuu.

Eipä olisi muutama vuosi sitten millään uskonut, että EU alue vajoaa tällaiseen hulluuteen. Rokotteista kun on enempi haittaa, nyt on jo näyttöä että rokotteet aiheuttaisivat moninkertaisesti enempi vaurioita ja kuolemia, Israelilaisissa tutkimuksissa jopa yli sata kertaa enempi nuorille, normaalisti rokote olisi vedetty tässä vaiheessa ehdottomasti pois markkinoilta, mutta nyt ei tehdä mitään, koska kyseessä on muut päämäärät kuin olemattoman koronan kukistus. Jos tosiaan ajattelee järjellä, olemme astuneet helvettiin päättäjien toimesta. Valtamediat vielä manipuloi osan kansasta tähän mukaan, manipuloitu kansa sanoo että rokottautumattomat anasaitsee vankilatuomiot, ihan kuin natsisaksassa jossa juutalaisten keskitysleirit hyväksyttiin uutena normaalina! Näin sanovat valtamedian turvin tiedon hankkineet ja kun vaihtoehtotietoa lukeneet vielä yrittää näitä pikkuhitlereitä jopa pelastaa rokotteen tulevilta sydämmen vajaatoimintaan johtavilta kuolemilta, miksi sitten edes kertoa heille RNA rokotteiden vaaroista? Ehkäpä siksi että joukossa on myös enkeleitä joiden kohtalo on määrätty toisin.

Itse en aio sydämmen vajaatoimintaan kuolla mihin RNA rokote johtaa sitä varmemmin, mitä enempi ottaa RNA rokotteita, nythän on jo tulossa kolmas ja suunnitelmissa on neljäs ja viides RNA rokote, he todellakin aikovat tappaa suurimman osan ihmisistä verisuonitukoksiin, minkä RNA rokote aiheuttaa muutamassa vuodessa! Odottelenkin pahimman dystopian yli, ehkäpä jopa varaudun jotenkin ensi talveen, tältä tämä näyttää nyt, kohtahan samat rajoitukset on myös Suomessa, Suomessa on myös samat Great reset suunnitelmat tehty salaa kansalta.

En laita nyt linkkejä tähän, koska ne kertoo vielä karumpaa kieltä kuin minä.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Nouseeko Suomesta sittenkin valo?

ViestiKirjoittaja Andromeda » 19 Heinä 2021, 08:30

Nuo rokotteet sekoittavat immuunipuolustusjärjestelmän. Piikkejä yksi toisen jälkeen. EU olikin tilannut (avoin.media) nelinkertaisesti rokotteita mitä on väestöä Euroopassa. Siinä ovat kaiketi huomioineet käsikirjoituksen miten virusvariantteihin "tarvitaan tehosterokotus". Rokotteita oli siis tilattu 1,2 miljardia annosta jos oikein muistan tuon kirjoituksen.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Nouseeko Suomesta sittenkin valo?

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 19 Heinä 2021, 20:02

Immuunipuolstusjärjestelmä sekoaa ja uutena, Kanadalainen tohtori Charles Hoffe toi esiin että parissa vuodessa RNA rokotteet tukkivat sydämmen ja keuhkojen ohuet verisuonet ja ihminen kuolee lopulta sydämmen vajaatoimintaan, Bhardi taas toi esiin kuinka tämä eteneminen todennetaan D-dimeeritestillä. Nelinkertainen määrä rokotteita EU:hun, koska rokotteita on jo suuniteltu jaettavaksi viiteen kertaan, vaikka korona loppuisi niin rokottavat viiteen kertaan, hyvin suunniteltua sydämmen ohuvien verisuonten tukkimiseksi, mitä useampi rokotus kerta, sen varmemmin tulee sydämmen pysyvä vajaatoiminta, tässä on ihan tarkoituksellinen populaation vähentäminen menossa, tai sitten maailman huippututkijat keksii jostain syystä satuja. Lukekaa ja päätelkää onko satu vai huolestuneiden tohtoreiden tiedotus RNA rokotteen muodostamasta hengenvaarasta:
https://mvlehti.net/2021/07/14/tohtori- ... sta-video/

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Nouseeko Suomesta sittenkin valo?

ViestiKirjoittaja Andromeda » 21 Heinä 2021, 10:41

Niin tolla 1,2 miljardilla rokoteannoksella rokottaisi kaikki Eurooppalaiset kaiketi neljään kertaan, näin Riikka Söyring muistaakseni asiasta kirjoitti tuolla avoin.media sivustolla. Eli tyhmempikin ymmärtänee että ovat suunnitelleet useampaa "apuharvennus-annosta" jonka "aivottomat lampaat" sitten mukisematta ottavat tai oikeastaan oikein vaativat että saavat ensimmäisten joukossa veritulpan itselleen vuoden parin viiveellä. Näinhän tästä on kerrottu vaihtoehtomediassa. Vautsi oli itse maininnut v.2005 että hydroksiklorokiini tehoaa hyvin K-Viruksiin ihan omilla nettisivuillaan. Rumppi myös kertoi tästä klorokiinistä. Mutta eihän valtamediat näistä tietenkään mitään kerro, joten ovat täysillä mukana tässä kusetuksessa.
Valtaosa ihmisistä on hypnoosissa, eivät pysty erottamaan mikä on oikeaa ja mikä on väärää tietoa. He uskovat toimivansa oikein pitäessään rättiä naamallaan ja ottaessaan kaikki rokotteet mitä Keitsin sponsoroima WHO ilmoittaa. THL noudattaa mitä WHO esittää.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Nouseeko Suomesta sittenkin valo?

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 22 Heinä 2021, 09:31

Tuohon koronaan ei yleensä tarvi mitään lääkkeitä koska 99% on jo vastustuskyky koronalle, mutta kuoleville vanhuksille jotain, kuten tuo hydroksiklorokiini on varmasti turvallisempi kuin RNA rokote, RNA rokote aiheuttaa isompiakin verisuonitukoksia, mutta nyt uutena tietona tukkii myös hiussuonet kuten tuon Kanadalaisen Hoffen tutkimuksissa ilmeni, 62 prosentilla hänen rokotepotilaista oli hiussuonet alkaneet tukkeutua jo nyt piikkiproteenien kertyessä ohuiden verisuonien seinämiin ja aiheuttaa pieniä tukoksia. johti keuhkojen hapensaanti ongelmiin ja sydän joutui sen takia kovemmalle joka aiheuttaa sydämmen ohuiden verisuonten tukkeutumisen ja ihminen kuolee lopulta sydämmen vajaatoimintaan kolmessa vuodessa Hoffen mukaan. Mitä useaman rokotteen ottaa sen varmempi kohtalo miinus suolaliuos rokotteet jotka ei aiheuta mitään.
Ilmeisesti ensimmäinen rokote oli suolaliuosta suurimmalle osalle, jotta ihmiset saadaan rokottautumaan, toinen ei sitten enään ole ainakaan kokonaan, ehkä puolet on ja sitä rataa?

Pitäisi alkaa miettimään mitä tämä kauhu skenaario aiheuttaa yhteiskunnassamme? pahimmillaan puolet tutuistani lähtisi muutamien vuosien sisällä! Jollei nyt ihmiset ala kieltäytymään RNA rokotteista. Toki Hoffe voi olla väärässä, mutta koska tällainen skenaario on, on siihen suhtauduttava vakavasti.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Nouseeko Suomesta sittenkin valo?

ViestiKirjoittaja Andromeda » 22 Heinä 2021, 09:59

Tässä pätkä s-postiviestistä jonka sain Kalevilta:
”On todella surullista, että me istumme nyt maailmassa, jossa satoja miljoonia ihmisiä piikitetään taudinaiheuttajia stimuloivalla tietokonesekvenssillä, jota myydään heille sellaisilla perusteilla, mitkä eivät edes täytä patenttiviraston, lääketieteen ammattilaisten ja FDA:n omia kliinisiä standardeja rokotteen määritelmästä. Mutta tätä termiä käyttämällä, me altistamme nyt sadat miljoonat ihmiset sille, minkä tiesimme jo vuonna 2005 biologiseksi aseeksi.”

Tohtori Martinin suosikki lainaus tätä pandemiaa koskien löytyy jo vuodelta 2015:

”Meidän on lisättävä ihmisten yleistä ymmärrystä lääketieteellisten vastatoimien tarpeellisuudesta, kuten pan-koronavirusrokotteen tarpeesta. Media toimii tässä eteenpäin ajavana voimana ja talous tulee seuraamaan tätä hypetystä. Meidän on käytettävä tätä hypetystä omaksi eduksemme, jotta pääsemme oikeisiin asioihin. Sijoittajat ovat kyllä mukana, jos he näkevät tuotot prosessin loppupäässä.” -Peter Daszak

Tässä muutamia lainauksia vielä tohtori Martinilta patentteja koskien:

”Syksyllä 2001 me aloimme seuraamaan valtavaa määrää bakteeri- ja virustaudinaiheuttajia, joita patentoitiin NIH:n, NIAID:in, USAMRIID:in ja muiden kansainvälisten yhteistyövirastojen kautta. Meidän huolenaiheena oli se, että koronavirus nähtiin paitsi potentiaalisesti manipuloitavana ainesosana käytettäväksi rokotevektorina, mutta se nähtiin selkeästi myös biologisena ase-kandidaattina.”

”Vuonna 2002 NIAID (ja Anthony Fauci) rakensivat tarttuvan replikaatio-viallisen koronaviruksen, joka oli kohdennettu nimenomaan ihmisen keuhkokudokseen. Toisin sanottuna, me teimme SARS:in. Ja me patentoimme sen 19.4.2002 ennen kuin Aasiassa oli vielä puhjennut mitään väitettyä epidemiaa, koska se tapahtui vasta muutamaa kuukautta myöhemmin.”

”Patentintarkastajan tekemän hylkäämisen ja sen jälkeen, kun CDC oli joutunut maksamaan valitussakkoja vuosina 2006 ja 2007, CDC kumosi patenttiviraston tekemän hylkäämisen ja sai lopulta vuonna 2007 patentin SARS-koronavirukselle.”

”Ikävä kyllä, jos katsomme sitä, minkä he raportoivat olevan uutta, tulet löytämään 73 patenttia, jotka on myönnetty vuosien 2008-2019 välisenä aikana ja joista löytyy niitä ainesosia, joiden väitetään nyt olevan uusia SARS-CoV-2:ssa (koronaviruksessa).”

”Patentti 7279327: Keuhkoihin kohdistetun koronaviruksen rekombinanttista luonnetta koskeva patentti siirrettiin salaperäisesti UNC Chapel Hilliltä NIH:lle vuonna 2018. Tällä yhdellä patentilla, joka tarvittiin NIH:n toimeksiantoon, joka jaettiin UNC Chapel Hillin ja Modernan kanssa marraskuussa 2019, kun UNC Chapel Hill, NIAID ja Moderna aloittivat piikkiproteiinirokotteen sekvensoinnin vain kuukautta ennen pandemian alkua.”


Palaa sivulle “Parapsykologia”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa