Ahdistava läsnäolo

Kummitukset, henkimaailma, telepatia, psykokinesia, selvänäkö, kanavointi, spiritismi, shamanismi, evp...
Joahn
Jäsen
Viestit: 10
Liittynyt: 03 Touko 2009, 14:42

Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Joahn » 03 Touko 2009, 14:51

Jo pidemmän aikaan ongelmanani ovat olleet häiritsevät äänet, tuntemukset ja näkemiset. Olen nimittäin nähnyt yksinkertaisesti mm. käsiä valokuvissa, joita olen itse ottanut. Eräänäkin iltana, oleskelin yksin talomme alakerrassa ja päätin ottaa muutaman valokuvan itsestäni. Valokuvia sitten jonkin aikaa räpsittyäni, selailin niitä ja huomasin, että eräässä kuvassa paljaalla olkapäälläni hiuksien seassa nuoren naispuolisen henkilön käden. Käsi oli täysin selvä, siitä pystyi täydellisesti erottamaan sormet, jotka lepäsivät olkapäälläni. Valitettavasti säikähdin sen verran, että menin poistamaan valokuvan ja saan nyt itseni vaikuttamaan aivan hullulta, kun kerron tätä ilman todisteita.
Tuota aiemmin, kerran kouluun menoni aikana lähestyin erästä tieristeystä, se taisi olla ihan aikaista kevättä, kun koulu oli vasta alkanut, risteykseen tultuani tunsin jonkun vetävän minua taaksepäin polven kohdalta. Kun käännyin, ei takanani ollut ketään. Päätin sitten vain jatkaa matkaani.
Useasti suihkussa ollessani, kuulen alakerran tyhjästä asunnosta askeleita, kuulen kuinka joku yrittää avata suihkuhuoneen lukittua ovea tai kuinka joku kävelee suihkutilassa minun ollessa saunassa.
Myös ollessani täysin yksin talossamme, ja taas minun ollessani alakerrassa, kuulen yläkerran asunnosta juoksu askelia erittäin usein. Myös yläkerrassa ollessani kuulen viereisistä huoneista narinaa ja askelia.
Joskus kuulen selvästi kuinka joku kutsuu minua nimeltä. Kuulen yksinollessani hyvin useasti myös vaimeaa puhetta.
Musiikkia kuunnellessani kuulokkeiden kanssa kuulen yleensä musiikin yli kuinka joku, taas kerran, kutsuu minua nimeltä tai puhuu minulle hiljaa. Musiikin ollessa pausella kuulen yhä vaimeaa musiikkia kuulokkeistani.
Aina joskus tunnen myös jonkun hengittävän niskaani, koskevan hiuksiini tai nojaavan minuun. Lähes jatkuvasti tunnen myös jonkun katselevan minua, mikä on todellakin erittäin rasittavaa ja häiritsevää.

Joka kerta, kun jokin näistä tapahtumista tapahtuu minulle, tulen hyvin ahdistuneeksi. Pelkään lähes kuollakseni. :D Ilmeisesti syynä on jonkinlainen henkiolento (yksi tai useampi), koska mitä muutakaan se voisi olla? Miten voisin saada selville miksi hän/he ahdistelee/-vat minua ja miten voisin päästä siitä eroon? En todellakaan nimittäin haluaisi saada elinikäistä pahantahtoista ystävää/ystäviä.. :D
Viimeksi muokannut Joahn, 04 Touko 2009, 14:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I need you to be here with me... Now and forever, dear...

Avatar
Jaarno
Isojalka
Viestit: 1756
Liittynyt: 09 Kesä 2008, 16:39

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Jaarno » 03 Touko 2009, 16:24

Veikkaisin että yksi asia on johtanut toiseen ja olet nyt hitusen vainoharhainen. Olet jotain luullut näkeväsi/kuulevasi/kokevasi ja olet alkanut ottamaan tarkemmin huomiota kaikista äänistä yms. Nyt luulet kuulevasi kaikkea ja tsädäm! Luulet että sinulle kummitellaan.

Ota nyt kuitenkin kuvia ympäri taloa, jätä videokamera rullaamaan johonkin jos mahdollista, äänitä yms. Todisteita kaipaamme.

P.S. Älä mene poistamaan niitä hyviä kuvia. ;)

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 03 Touko 2009, 16:56

Lainatakseni Interwebzin 67 periaatetta:
"Pic or it never happened"

;] Odotamme materiaalia.
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

Avatar
Regendos
Ylläpitäjä
Viestit: 1297
Liittynyt: 15 Tammi 2008, 07:04
Viesti:

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Regendos » 03 Touko 2009, 17:03

Yhdyn Jaarnoon vainoharhaisuuden suhteen.

Jos talosi on yhtä aktiivinen kuin väität sen olevan, ei muutaman valokuvan tai ääniraidan saaminen olisi vaikeata. Pistät nauhureita paikkoihin jossa tapahtuu ja näpsi valokuvia tuon tuosta, niin eiköhän jotain ilmene.

Joahn
Jäsen
Viestit: 10
Liittynyt: 03 Touko 2009, 14:42

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Joahn » 04 Touko 2009, 14:54

Myös eräs ystäväni on sattunut kuulemaan askeleita yläkerrasta meidän ollessamme talossa kahdestaan.
Olimme juuri tulleet koulusta ja päätimme mennä alakerran asuntoon katsomaan elokuvaa. (Prinsessan päiväkirjat... :oops: Joten äänet eivät olleet voineet tulla elokuvaraidasta :D) Siskoni oli kaverillaan ja isäni oli töissä (äitini on kuollut, kesäkuussa 2004, joten perheeseeni kuuluu vain isä ja pikkusiskoni) eli talo oli täysin tyhjä siinä vaiheessa. Niin, elokuvaa jonkun ajan katsottuamme, yläpuoleltamme (mikä taitaa jopa olla, kappas vain, oma huoneeni) alkoi kuulua askelia. Kysyin tänään kaveriltani, että onhan hän varma, että myös hän kuuli nämä äänet, ja hän vastasi myöntävästi. Hän kuvaili, että kuulosti siltä kuin joku hyppisi huoneessani. Omasta mielestäni äänet muistuttivat enemmän juoksua. Joten, hetken niitä kuunneltuamme päätimme mennä katsomaan mistä on kyse. Oven ulkoeteiseen avattuani, isäni seisoi siinä. (Joten voitte uskoa, että säikähdin aika pahasti) Siinä sitten minä ja ystäväni kysyimme isältäni, että oliko hän käynyt yläkerrassa tai olisiko pikkusiskoni jo kotona. Isäni sanoi, että tuli vasta kotiin ja oli nyt matkalla viemään vaatteitaan alakerran suihkuun kuivumaan, joten hän ei ollut käynyt yläkerrassa. Hän myös sanoi siskoni tulevan vasta parin tunnin kuluttua kotiin. Minä ja ystäväni menimme sitten vielä tarkistamaan asiaa, että kukaan ei varmasti ollut siellä, ja asia osoittautui sellaiseksi kuten isäni sen kuvaili. Yläkerran asuntomme oli tyhjä.

Eilen päätin sitten taas jälleen viettää aikaani elokuvan parissa alakerrassa. (Titanic.. :D) Päätin myös ajan kuluksi räpsiä muutamia valokuvia. Kuvissa ei näkynyt mitään muuta poikkeavaa paitsi, että joka toisessa ottamassani kuvassa näkyi valopalloja, joita en nähnyt paljaalla silmällä. Verhot olivat kiinni, joten auringon valoa se ei voinut olla, enkä usko sen olevan heijastus mistään kirkkaasta pinnasta, sillä sellaisia ei siellä ole.
I need you to be here with me... Now and forever, dear...

Avatar
Jaarno
Isojalka
Viestit: 1756
Liittynyt: 09 Kesä 2008, 16:39

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Jaarno » 04 Touko 2009, 16:00

Pistäppä nuo kuvat nettiin missä näkyi näitä valopalloja. Saadaan vähän käsitystä minkälaisia ovat.

Avatar
Regendos
Ylläpitäjä
Viestit: 1297
Liittynyt: 15 Tammi 2008, 07:04
Viesti:

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Regendos » 04 Touko 2009, 17:14

Nämä valopallot voivat tulla vaikka pölystä. Olen sitä toilottanut ja toilotan yhä: Valopallokuvat ovat as good as nothing.

Avatar
Zrud
Loch Nessin Hirviö
Viestit: 2563
Liittynyt: 08 Heinä 2008, 22:43
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Zrud » 04 Touko 2009, 17:36

ei ne tuu ikinä tota oppimaa Ragendos :P
"uskon koska tahdon" jokanen ihan pikkuriikkinenki asia jossai kuvassa, metseännä olevista oksista muodostuva ihmisen hamoa muistuttava rykäelmä on heti sata varma haamu tai muu paha henki. pienet pylystä / roskista valoa takaisin heijastavat kökkäreet ovat heti haamuja tai vastaavia henkiolentoja...

Ei ne tuu tätä ikinä oppimaa koska ne ei taho.
Feel the LOVE

Avatar
Hartsa
Vuoden foorumilainen 2008
Viestit: 452
Liittynyt: 22 Tammi 2008, 20:33
Paikkakunta: Kuopio

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Hartsa » 05 Touko 2009, 00:23

Otetaanpas vähän tätä toista kantaa sitten tähän, kun skeptisiä mielipiteitä asiasta on jo saatu varmaan tarpeeksi. Itsehän en myöskään voi tietää ovatko tapahtumat aidosti jotain epänormaalia, vai onko kyseessä vilkas mielikuvitus tai jotain tällaista kuten loput tässä ketjussa tuntuvat väittävän. Mutta itse kyllä ymmärrän että jos tällaista oikeasti tapahtuu, niin sille ei ehkä voi paljon mitään, eikä ensimmäisenä mielessä ole kameraa/nauhuria hakea kun oikeasti pelottaa järjettömästi. Tietysti jos näitä tapahtuu niin paljon, että pystyt ennakoimaan milloin jotain tapahtuu niin voit valmistautua asiaan etukäteen ja kenties hankkia ihmisten kaipaamia todisteita, jos todistelu nyt yleensäkään kiinnostaa.

Elikkä, itse asiaan kun lepyttelyt on saatu alta. Ensinnäkin olisi mielenkiintoista tietää tapahtuuko näitä asioita kuinka usein noin suunnilleen, jatkuvasti, päivittäin, viikottain vai mitenkä? Ja tapahtuuko näitä pelkästään kotonasi, vai kaikkialla mihin menet, kerroit kyllä että vähän muuallakin tapahtunut, mutta oliko kyseessä harvinainen tapahtuma? Luonnollisesti myöskin olisi hyvä tietää keksitkö tapahtumien alkamiselle jotain tiettyä tapahtumaa, josta voisit kuvitella homman alkaneen, kuten muutto uuteen taloon, traumaattinen kokemus, spiritismisessio yms. melkein mitä tahansa tai alkoivatko tapahtumat kenties kun tulit murrosikään ja olet edelleen murrosikäinen, eli voisiko kyseessä olla oikein klassinen poltergeist tapaus..

Näihinhän on vaikka jos minkänmoista poppakonstia olemassa, mutta riippuu luonnollisesti onko kyseessä paikasta, vai sinusta riippuva henki(jos nyt mennään oletuksella ettei kyse ole pelkästä mielikuvituksesta), jos sinusta riippuva niin minkä tyyppinen jne, jotain kokeiltavaa voin toki kertoilla kunhan homma vähän avautuu. Siinä olen samaa mieltä ketjun muun porukan kanssa että mielikuvituksesta / muista yleisistä peloista johtuvat jutut sinut pitäisi ensiksi poissulkea järkekevien selityksien piiristä. Mieli voi kuitenkin temppuilla, varsinkin jos odottaa jotakin tapahtuvan. Tämän nyt on varmasti kaikki kokenut nuorempana vaikkapa jonkin kauhuleffan katsomisen jälkeen kun kodin normaalit risahdukset ja rasahdukset rupeavat saamaan mitä kummallisimpia merkityksiä syyttä suotta. Pelkojen ruokkiminen kun kasvattaa vain pelkoa.

Voit ihan vapaasti ottaa yhteyttä minuun yksityisviestillä (painat nick -> lähetä yksityisviesti), jos et halua vatvoa tätä avoimella foorumilla, tai muiden hyökkäävä asennoituminen sinun kokemuksiasi kohtaan rupeaa häiritsemään. En ole tältä alalta mikään ammattilainen, mutta hieman on kokemusta lähipiiristä, ja luettua asiasta on tullut kohtuullisesti. Kenties voin olla avuksi. Voimia sinulle.
"I reject your reality and substitute my own"

Avatar
Jaarno
Isojalka
Viestit: 1756
Liittynyt: 09 Kesä 2008, 16:39

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Jaarno » 05 Touko 2009, 16:50

Aivan Reg ja Zrud mutta mistä mekään tiedämme koska emme ole kuvia nähneet? Siksi kysyinkin kuvia ennen kuin menen mitään sanomaan mitä ne "pallot" voisivat olla.

Avatar
Zrud
Loch Nessin Hirviö
Viestit: 2563
Liittynyt: 08 Heinä 2008, 22:43
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Zrud » 05 Touko 2009, 16:59

MUTTA ! vaikka kuvat näkisitkin, ja ne kyseiset valopallot.... mitäpä kukaan meistä voisi mennä todistamaan että mitä ne ovat? Valopallot eivät kirjaimellisesti voi todistaa H*von V*ttuakaan. Koska ne voivat olla joko näidin ihmistin mielestä jotka uskovat vain koska haluavat jotain tosi pahoja haamuja tai muutenvain harhailevia sieluja.
Tai ns terveen skeptikon silmissä ne ovat vain jonkin satunnaisen roskan / muun ilmassa olevan objektin, esim ötökkä, roska, mahdollisuuksia on monia.

Niin sitä tässä ajan takaa että vaikka joku postaisi kuvan missä olisi miljoona ja yksi tun tuhatta valopalloa... ei siitä voisi mitään mennä todistamaan tai sanomaan... Ainoastaan sen mitä mielikuvituksemme antaa meille ilmi siitä mitä näemme.


e
Feel the LOVE

Avatar
Jaarno
Isojalka
Viestit: 1756
Liittynyt: 09 Kesä 2008, 16:39

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Jaarno » 05 Touko 2009, 17:29

Hyvin mahdollista mutta emme me tiedä minkälaisia ne valopallot ovat. Enempää niitä ei ole kuvailtu kerta. Mistä sen tietää vaikka ne ihan mielenkiintoisen näköisiä olisivatkin. Itsekin kyllä melko samalla linjalla kanssasi olen mutta ikinä ei voi tietää.
Ei nyt kuitenkaan tästä kiistellä enempää vaan odotellaan todisteita tjsp. topicin aloittajalta. :)

Avatar
slipknotrulez
Alieni
Viestit: 131
Liittynyt: 13 Touko 2009, 17:46
Paikkakunta: Oulu/Kiiminki

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja slipknotrulez » 13 Touko 2009, 18:36

Jos nuo jutut vielä jatkuu, niin ota kaveri mukaan (Yksin saattais olla vähän karmivaa) ja pistäkää paia pimeeksi ja kamera käteen. No ei ehkä ihan, mutta kuitenin, yrittäkää jotenkin houkutella se piinaaja esiin ja saada hieman pitäviä todisteita ;)
http://www.youtube.com/watch?v=2USj8sTLKGk Corey Taylor vetää herneen nenään CD-koteloista :DDDD

Avatar
OSITutkimusseura
IhmisSusi
Viestit: 979
Liittynyt: 04 Touko 2009, 22:59
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja OSITutkimusseura » 13 Touko 2009, 19:35

Valopalloista, tai orbeista, sen verran, että niillä ei tosiaan tee yhtään mitään.
Hyvänä esimerkkinä viimekertainen tutkimuskeikka ja sen tuottamat sadat valopallot. Tosin kaikki johtui siitä, että kohteessa oli hyvin paljon pölyä tietyissä paikoissa ja salamaa käyttäen pöly muuttuu juuri näiksi surullisen kuuluisiksi valopalloiksi.
Sitten jos saat videokameralle tallennettua orbin joka liikkuu ns. älykkäästi, voi hommassa olla jotain perää, mutta muutenhan nuo ovat niin täyttä turhuutta kuin vain voi.
Muistakaa, että jos tilassa on paljon pölyä mikä ei pääse liikkumaan sieltä kovin helposti pois (kellarit, varastot, jne.) on turha odottaa etteikö näitä orbbeja tunkisi joka kuvaan jos salamaa käytät.
- Pasi

Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseura
OSIT Ry

http://www.osit.fi
http://ositutkimusseura.blogspot.com

S-postit:
ositutkimusseura[at]gmail.com
pasi[at]osit.fi

Avatar
Phantom
Demoni
Viestit: 523
Liittynyt: 18 Syys 2008, 20:38

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Phantom » 15 Touko 2009, 22:53

Joahn kirjoitti:Jo pidemmän aikaan ongelmanani ovat olleet häiritsevät äänet, tuntemukset ja näkemiset. Olen nimittäin nähnyt yksinkertaisesti mm. käsiä valokuvissa, joita olen itse ottanut. Eräänäkin iltana, oleskelin yksin talomme alakerrassa ja päätin ottaa muutaman valokuvan itsestäni. Valokuvia sitten jonkin aikaa räpsittyäni, selailin niitä ja huomasin, että eräässä kuvassa paljaalla olkapäälläni hiuksien seassa nuoren naispuolisen henkilön käden. Käsi oli täysin selvä, siitä pystyi täydellisesti erottamaan sormet, jotka lepäsivät olkapäälläni. Valitettavasti säikähdin sen verran, että menin poistamaan valokuvan ja saan nyt itseni vaikuttamaan aivan hullulta, kun kerron tätä ilman todisteita.
Tuota aiemmin, kerran kouluun menoni aikana lähestyin erästä tieristeystä, se taisi olla ihan aikaista kevättä, kun koulu oli vasta alkanut, risteykseen tultuani tunsin jonkun vetävän minua taaksepäin polven kohdalta. Kun käännyin, ei takanani ollut ketään. Päätin sitten vain jatkaa matkaani.
Useasti suihkussa ollessani, kuulen alakerran tyhjästä asunnosta askeleita, kuulen kuinka joku yrittää avata suihkuhuoneen lukittua ovea tai kuinka joku kävelee suihkutilassa minun ollessa saunassa.
Myös ollessani täysin yksin talossamme, ja taas minun ollessani alakerrassa, kuulen yläkerran asunnosta juoksu askelia erittäin usein. Myös yläkerrassa ollessani kuulen viereisistä huoneista narinaa ja askelia.
Joskus kuulen selvästi kuinka joku kutsuu minua nimeltä. Kuulen yksinollessani hyvin useasti myös vaimeaa puhetta.
Musiikkia kuunnellessani kuulokkeiden kanssa kuulen yleensä musiikin yli kuinka joku, taas kerran, kutsuu minua nimeltä tai puhuu minulle hiljaa. Musiikin ollessa pausella kuulen yhä vaimeaa musiikkia kuulokkeistani.
Aina joskus tunnen myös jonkun hengittävän niskaani, koskevan hiuksiini tai nojaavan minuun. Lähes jatkuvasti tunnen myös jonkun katselevan minua, mikä on todellakin erittäin rasittavaa ja häiritsevää.

Joka kerta, kun jokin näistä tapahtumista tapahtuu minulle, tulen hyvin ahdistuneeksi. Pelkään lähes kuollakseni. :D Ilmeisesti syynä on jonkinlainen henkiolento (yksi tai useampi), koska mitä muutakaan se voisi olla? Miten voisin saada selville miksi hän/he ahdistelee/-vat minua ja miten voisin päästä siitä eroon? En todellakaan nimittäin haluaisi saada elinikäistä pahantahtoista ystävää/ystäviä.. :D
Uskon kun nään todisteita esim:valokuvan ESPeetä yms yms....ilman niitä väittäisin että valehtelet. Kumoa väitteeni ja näytä jotain todistetta. Tänne nettiinhän voi toki kirjotella aina mitä haluaa.
"Its preparations are concealed, not published. Its mistakes are buried, not headlined. Its dissenters are silenced, not praised. No expenditure is questioned, no rumor is printed, no secret is revealed." JFK

Avatar
Regendos
Ylläpitäjä
Viestit: 1297
Liittynyt: 15 Tammi 2008, 07:04
Viesti:

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Regendos » 16 Touko 2009, 00:15

Jaarno kirjoitti:Hyvin mahdollista mutta emme me tiedä minkälaisia ne valopallot ovat. Enempää niitä ei ole kuvailtu kerta. Mistä sen tietää vaikka ne ihan mielenkiintoisen näköisiä olisivatkin. Itsekin kyllä melko samalla linjalla kanssasi olen mutta ikinä ei voi tietää.
Ei nyt kuitenkaan tästä kiistellä enempää vaan odotellaan todisteita tjsp. topicin aloittajalta. :)

Orbien pitäisi olla riippumattomia ympäristöstä, joten vakuuttavammat todisteet saadaan videokameralla. Videokamera ei myöskään läiski outoja naamoja ja ihmeellisiä pyörteitä kuviin, niin se on heti PALJON vakuuttavampaa materiaalia kuin kuvat. Kamerat tuppaavat kusemaan aika reilustikkin, oli syy sitten mikä hyvänsä.

Avatar
Vic Rattlehead
Meedio
Viestit: 675
Liittynyt: 31 Tammi 2008, 17:50
Paikkakunta: Tampere

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Vic Rattlehead » 25 Touko 2009, 17:07

Itselle herää epäilys kun täällä tuntuu olevan muutama tällainen tapaus, että postannut pari viestiä ja alkaa heti kertoa kuinka hämmästyttäviä asioita on kokenut. Ja että muka kuva poistettu? Pyh, ota uusi jos tuota olet pidemmän aikaa kokenut niin kai nyt saat kyseisen jutun kaapattua uudestaankin kameralle.

Tuntuu joltakin huijaukselta eniten epäilyksiä herättää vähäinen postaaminen varsinkin kun ei mikään ihan eilen kirjautunut postaaja ole kyseessä.

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Wespa » 25 Touko 2009, 18:34

Joitain kiinnostaa vaan sen oman kokemuksen tulkittavaksi tuominen, eikä niinkään muu keskustelu alueella. Näin se homma vaan menee. On näitä muitakin muutaman viestin tyyppejä, jotka eivät välttämättä ole kommentoineet kuin muutamaan keskusteluun. Kiitän kuitenkin kaikkia jotka ovat foorumilla aktiivisia. Mielenkiintoisia keskusteluja on paljon.

Nyt onkin sitten hyvä palata taas itse aiheeseen. Niin ja kuvia olisi hienoa saada kuten mainittiin. :)
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
slipknotrulez
Alieni
Viestit: 131
Liittynyt: 13 Touko 2009, 17:46
Paikkakunta: Oulu/Kiiminki

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja slipknotrulez » 25 Touko 2009, 20:56

Olisi myös hauska saada pieni tilannepäivitys. Topicin aloittaja ei ole kirjoittanut kuin kaksi viestiä (nekin kuuluvat tähän aiheeseen) ja se haiskahtaa vähän huijaukselta. Eli pientä updatea, please?
http://www.youtube.com/watch?v=2USj8sTLKGk Corey Taylor vetää herneen nenään CD-koteloista :DDDD

Avatar
Vic Rattlehead
Meedio
Viestit: 675
Liittynyt: 31 Tammi 2008, 17:50
Paikkakunta: Tampere

Re: Ahdistava läsnäolo

ViestiKirjoittaja Vic Rattlehead » 26 Touko 2009, 13:15

Wespa kirjoitti:Joitain kiinnostaa vaan sen oman kokemuksen tulkittavaksi tuominen, eikä niinkään muu keskustelu alueella. Näin se homma vaan menee. On näitä muitakin muutaman viestin tyyppejä, jotka eivät välttämättä ole kommentoineet kuin muutamaan keskusteluun. Kiitän kuitenkin kaikkia jotka ovat foorumilla aktiivisia. Mielenkiintoisia keskusteluja on paljon.

Nyt onkin sitten hyvä palata taas itse aiheeseen. Niin ja kuvia olisi hienoa saada kuten mainittiin. :)

No vaikka mihkä tahansa tahdotkin uskoa, ei mun mielestä kannata niin sinisilmäinen olla, että antaa kenen tahansa randomin tehdä accountti ja nauraa "kustannuksellamme" kertomalla ihmeellisistä kokemuksistaan ilman mitään näyttöä ja saada kaikki hihhulit täällä miettiään päänsä puhki sitä juttua. Usko pois, jotkut ihmiset saavat sellaisesta kicksejä.

Eli mulla on ainakin tietty uskottavuus aste mikä pitää ylittää ennen kuin alan pohtia enempiä tämän kaltaisia viestejä. Ainakin voin sanoa, että jos tästä tyypistä ei mitään kuulu niin ei ainakaan onnistunut mua huijaaman.


Palaa sivulle “Parapsykologia”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa