Ajattelinpa tässä nyt esitellä teille tällaisen suomalaisen kansanuskon helmen, josta toivoisin lisätietoja jos jollain sellaisia on. en tiedä pitäisikö tämä laittaa tuonne kummitusosastolle vai tänne... En usko tällaisten olentojen olemassaoloon, mutta lisätarinat kyseisestä oliosta olisivat mukavia. Tämä olento oli minulle täysin tuntematon, kunnes törmäsin tähän uskomukseen yllättävässä paikassa. Jos siis joku tietää jotain, mitä tässä ei ole, kertokaa ihmeessä.

Ihtiriekko, saamelaisessa kansanuskossa Isseriekko, on muinaisten suomalaisten uskomusten mukaan siunaamatta, kastamatta tai väärään paikkaan haudatun lapsen tai sikiön kummitus. Ihtiriekko oli usein äpärälapsi, jonka äiti salasi, antaen jonkin puoskarin abortoida lapsen tai surmasi sen tai jätti sen kuolemaan turvatakseen maineensa neitsyenä ja samalla oman aviokelpoisuutensa. Jossain pän Suomea, muistaaksen maan itäosissa, liekkiö on tarkoittanut samaa olentoa, tosin muualla suomessa liekkiö on aivan erilainen sielu.

Sana on johdannainen Itsesielusta, joka on yksi saamelaisten kansanuskon kolmesta sielutyypistä. He uskoivat, että jos lapsen tappaa tai sen hautaa väärin, sen itsesielu jää maan päälle niin kauaksi aikaa, kun lapsi olisi elänyt jos hänelle olisi annettu mahdollisuus normaaliin elämään. Isseriekko parkuu ja itkee surkeana sen paikan kohdalla, johon sen ruumis on haudattu, mutta se saattoi perimätiedon mukaan myös seurailla ihmisiä. Useimmat vain kuulivat sen valittavan äänen, mutta jos ihmisellä oli erityisiä näkijän ominaisuuksia, hän saattoi nähdä valkean linnunhahmon. Isseriekon valituksen sai vaikenemaan kaivamalla ruumiin ylös ja hautaamalla sen oikein (ts. kirkkomaahan papin siunauksen jälkeen), tai tarinoiden joissain versioissa siunaamalla sen tai paljastamalla lapsen äidin. Yleensä Isseriekko huuteli tarinoiden mukaan talon pihapiirissä tai tunkion tai suon läheisyydessä, sillä tällaisiin paikkoihin ruumiit usein päätyivät. Joissain päin Suomea Isseriekko saattoi esiintyä myös suolla ns. virvatulena. Helsingin yliopiston erään teologian tohtorin mukaan eräs kansanperinnearkistoon haastateltu muisti äitinsä nähneen kerran Isseriekon tunkion päällä ja toisen kerran erään talon ikkunalaudalla, ikkunan sisäpuolella. Niin tunkiosta kuin talon lattian altakin oli kaivettu esiin vauvan ruumis. Sinä aikana Isseriekkohavainnot otettiin kylillä hyvin vakavasti. Nainen oli haastatteluhetkellä, muistaakseni 60-luvulla, yli 90-vuotias ja nämä tapahtumat olivat hänen lapsuudestaan.

Itse törmäsin tällaiseen uskomukseen arkistossa papereita lueskellessani. Erään kylän (Keski-Pohjanmaalla) tuomiokirjoja lueskellessani tutustuin tapaukseen, (tapahtunut 1800-luvun puolivälin tietämissä) jossa erään talon likapyykkien seasta oli kantautunut voimakasta hajua. Hajun lähde paljastui jo pitkälle edenneessä mätänemistilassa olevaksi vauvan ruumiiksi. Talon väen haastattelu ja kuulustelut johtivat tunnustukseen. Eräs piika myönsi synnyttäneensä kaikessa hiljaisuudessa äpärän, joka oli eloton jo syntyessään. Eräs toinen palvelusväkeen kuulunut nainen vahvisti tämän. Piika oli onnistunut salaamaan raskauden muilta, helppoa sen ajan hameilla. Piika vakuutteli kyynelissä, että hänen ainoa tarkoituksensa oli ollut odottaa sen aikaa, että hän pääsisi käymään kotipitäjässään, jossa hän olisi haudannut vauvan asianmukaisesti. Hän pelkäsi työpaikan menetyksen lisäksi myös sitä, että jos hän olisi salaa haudannut lapsen, siitä olisi tullut Ihtiriekko, jota hän ei toki halunnut. Piika sai sakot, työpaikan menetyksestä ei ollut merkintää.

Lähteenä tässä tekstissä olen käyttänyt tuomiokirjan lisäksi "uskontotieteen perusteet" -luentosarjan materiaaleja.

En ole tälläisestä koskaan kuullutkaan, mutta luettuani tekstin tämä asia alkoi kiehtoa minua. Olisi tosiaan kiva saada lisää tietoja ja havaintoja tälläisistä henkiolennoista.

Mielenkiintoinen tarina. Tosta sais vaikka hyvän kirjan aikaseksi, jos haluais.
Melko pelottavaa aatella, jos kuulis koko ajan jotain vauvanitkua takana ja aina ku sinne kattois ei näkyis mitään.

Enpäs ole kuullutkaan tällaisesta tarinasta, vaikka olen itse lapista. Äpäristä olen kyllä kuullut, ja siitä miten ne metsässä huutavat kuin pikkulapset. Itse ajattelen ainakin näiden äpärä-tarinoiden johtuneen huolesta, joka syntyy vanhemmilla lasten juostessa metsään ja pelosta lapsen eksymiseen. Tottahan toki siihen aikaan kun nämä uskomukset ovat syntyneet, niin aikuiset ihmisetkin ovat uskoneet vähän vaikka mihin. Ja tämä äpärä-uskomus on mielestäni lähtöisin jäniksistä. Ne nimittäin huutavat joskus kuin pikkulapset joutuessaan yllätetyiksi ja tapetuiksi. Ei mitenkään kauhean mukava ääni... Ja tuota mainitsemaasi uskomusta on näköjään aika muuttanut. Ei ole nimittäin saamelaisilla ollut kovinkaan pitkään tarvetta haudata ketään "siunattuun maahan". Ristinusko on ikävä kyllä tuotu väkisin pilaamaan vanhat uskomukset, jotka liittyvät saamelaisten omiin "jumaliin"...

Kiinnostavaa, mutta jäi hieman epäselväksi se, että millaisina nämä ihtiriekot ovat ilmentyneet, vai ovatko virvatuli ja äänet ainoita ilmentymistapoja? Myös kiinnostaisi tietää virvatulen suurinpiirteinen koko ja millaisia äänet olivat.

Sori jos nämä lukevat jo tekstissä.

Samankaltainen oli myös liekkiö.

Tapaturmaisen tai väkivaltaisen kuoleman uhriksi joutuneen ihminen katsottiin vanhaan aikaan haluavan jotenkin ilmaista itsensä näyttäytymällä usein jossain muussa kuin omassa hahmossaan. Eräs tällainen olento on liekkiö, jonka uskottiin olevan salaa surmatun, metsään kätketyn lapsen kummitus. Yleisen käsityksen mukaan liekkiö oli pimeän aikana levottomasti liikehtivä kummituslintu, joka seurasi vaeltavaa matkamiestä, ja eri tavoin äännellessään saattoi kirkua, huutaa tai jopa toistaa ihmisen puhetta. Se kulki ihmisen rinnalla, mutta ei kuitenkaan tehnyt mitään pahaa. Uno Harva uskoo, että tämä lintu on ollut jonkinlainen pöllö. Norjassa esimerkiksi on metsään surmatun pienokaisen kuviteltu huutavan siellä huuhkajan hahmossa

Lisätietoja aiheesta:Harva, Uno, Suomalaisten muinaisusko. Porvoo: WSOY, 1948

ValkeanLeidin tekstissä taisikin jo tosin olla maininta tästä.

Tuopa kiintoisaa tekstiä ja sait kaikenlisäksi vastattua jokaiseen kysymykseeni. Kiitoksia tästä tietoiskusta. Tuo lähdekirjallisuutesi herättää kosoltin mielenkiintoa. Taidanpa päätyä metsästämään kyseisen kirjan käsiini tokkoppa ehdin saatika muistan.

Mä luin just ala-asteen hissan kirjasta semmosen tarinan kun "Etkö jo kultani pelkää".
Tietääks kukaan mun lisäks ton tarinan ja onks se joillain tavalla Ithriekko tai liekkiö?

Ali G- kirjoitti:Mä luin just ala-asteen hissan kirjasta semmosen tarinan kun "Etkö jo kultani pelkää".
Tietääks kukaan mun lisäks ton tarinan ja onks se joillain tavalla Ithriekko tai liekkiö?

Ööh... Kuulostaa tutulta. Kyllä mä sen oon lukenut joskus, en vaan ny muista oikee
(ihtiriekko-????)

Ei se kyl varsinaisesti.
Luin uudelleen "tavallinen" elävä kuollut tarinan "päähenkilö"