Jousijalka-Jack (Spring Heeled Jack) on jousitetuilla kengillä hyppivä ulkonäöltään pirunoloinen hahmo, jonka kerrotaan eläneen Englannissa viktoriaanisella ajalla ja pelotelleen ihmisiä. Mahdollisesti kyseessä on eräänlainen kaupunkitarina. Ensimmäinen muistiin merkitty havainto Jousijalka-Jackista tapahtui vuonna 1837, ja havaintoja samankaltaisista hahmoista tehtiin myöhemmin 1870-luvulla.
Paranormaalit näkemykset
Jousijalka-Jackille on keksitty laaja kirjo erilaisia paranormaaleja selityksiä.
* Charles Berlitz on esittänyt hypoteesin, jonka mukaan Jousijalka-Jack oli ulkoavaruudesta
tullut olento. Tämä selittäisi epäinhimilliset piirteet ja ihmeelliset kyvyt.
* Vierailija toisesta universumista. [1]
* Demoni, joka oli vahingossa tai tarkoituksella kutsuttu maan päälle. [2]
Näiden teorioiden kannattajat ovat sitä mieltä, että mikään senaikainen laite ei olisi voinut mahdollistaa Jousijalka-Jackin mahtavan suuria loikkia.
Näin lukee wikipediassa.
Mitä mieltä olette, urban legend vai ihan oikeasti joku demoni?
Itse pidän tätä vaan urbaanina legendana tai sitten joku sekopää on laittanut jouset kenkänsä pohjaan ja lähtenyt kiusaamaan ihmisiä.