ViestiKirjoittaja se,.URY » 06 Touko 2012, 20:01
Itseäni vaivasi kummittelu, joka alkoi koputuksilla, joita en osannut pelätä. Se päättyi lopulta kaikkeen muuhunkin, enkä oikein meinannut uskaltaa enää mennä edes kyseiseen "kummitustaloon". Tärkeintä on kysyä, että kuka ja miksi. Joku on sanonut, että kummittelemme tavallaan itse itsellemme. Eli oma mielikuvituksemme kehittelee koko ilmiön. Olen saanut omasta mielestäni vastauksen kuka ja miksi. En aio kuitenkaan tässä selvitellä miksi kukakin tilanteessani missäkin kummitteli. Pelottavaa oli se kun vaatteeni syttyivät palamaan ilman syytä. Huomasin vain tulen lieskat rinnuksillani. Sain sammutettua tulen ja takkiin jäi palaneen jälkeä sille kohtaa. Monella on kerrottavana syitä, mutta vain minä tiedän, etteivät ne kelpaa selitykseksi. Sekin, että minua lyötiin jalkaan pimeässä huoneessa, jossa myös aistin jotakin tai jonkun. Ikäänkuin siinä huoneessa olisi asunut joku, vaikka ei asunut. Nukuin siellä kesäisin. Olen tietysti kuudennen aistin omaava ihminen ja uskoin, että minun oli saatava tämä viesti sain sen sitten itseltäni tai keneltä tahansa. Olin aina vieroksunut sitä taloa ja jotenkin aistinut siellä jotakin outoa, jota pohdin tarkasti aina käydessäni siellä. Tämä pyrki tietoisuuteen kuin oma minäni. Huom. omalla minällä en tarkoita mitään negatiivista sen enempää kuin pelkkää positiivistakaan vaan kokonaisuutta, joka aiheuttaisi tämän ilmiön. Olen varma, että tämä kummittelu jatkuu, ellei siihen jotain keksitä. Tämä siunaaminen kuulostaa aivan järkevältä jos se rauhoittaa tilanteen. Jotenkin olen kuitenkin yhteydessä tähän kummitteluun itsekin. Yhdistin kuitenkin sen tulen syttymisen johonkin vihan palamiseen, mikä on hallitsematonta. Ehkä tämä oli varoitus jostakin tulevasta tai olevasta. Kerran tulin saunasta ja oven pielessä oli metallisanko, johon en voinut millään koskea. Silti sinä kopsahti halko. Aina kun pelko valtaa mielen, eikä se ole vain liikkeelle paneva voima, on jokin mielestäni hullusti. En kuitenkaan silloinkaan pelännyt, vaikka tavallaan vaistosin, että halko heiluu itsekseen. Panin sen merkille ja katsoin sitä sekä pohdin jälleen kuumeisesti. Kerran päätin, etten voi enää mennä sinne. Se kuulosti kyllä hieman sairaalta ajatukselta. Että jos menen sinne, jotain voi tapahtua. Vähän kuin pakkoneuroosilta. Olen nyt jotenkin sitä mieltä, että otan rennosti, enkä kiinnitä enää sen kummempaa huomiota niihin kummituksiin, koska täällä asunnossanikin kummittelee koko ajan. Kyseessä on vain eri kummitukset. Olen sen verran älykäs, että voin ne havaita. Se on kai suuri lahja, josta moni olisi kiitollinen. Ja voinhan todella opetella rentoutumaan niiden aikana. Ehkä saan niin enemmän irti tästäkin tilaisuudesta.