ViestiKirjoittaja Koalani » 17 Huhti 2012, 01:09
Mäkin kuulun niille, jotka harkitsivät itsaria jo lapsina. Mut vietiin pakolla asumaan vieraaseen maahan vanhempien kanssa, joita vihasin. Mun ainoat ystävät olivat oman maan telkkari ja radio, jotka menetin, ja ainoa ratkaisu näytti olevan kuolema. Se olisi myös hyvä keino rangaista vanhempiani, niin ainakin silloin ajattelin. Mut mitä keinoa mä keksisinkin, en kehdannut, sillä mä pelkäsin kipua. Mun pelko fyysiseen kipuun oli suurempi kuin tunnelmalliseen kipuun, ja se siis pelasti mut. Samalla mulla oli se pienen pieni toivo, että joskus asiat muuttuisivat. Huono tuuri ja onnettomat rakkaudet jatkui ja niin masennuskin, peräti 35 vuotta , ja aina se itsemurhan ajatus palasi. Enkä hakennut psykiatrista apua, sillä en uskonut, että lääkkeet voisivat muuttaa elämänseikkojani.
Masennus kyllä hävisi kun vihdoinkin löysin spirituaalisen tien ja totuuden. Jotkut sanovat pelastuneensa uskonnon kautta, mutta se ei mulle kelvannut, sillä se on täynnä dogmaa ja puolitotuuksia. Masennus on useimmiten vieraiden negatiivisten energioiden ja tunteiden vallassa olemisen tulos. Kun löytää, mitkä ne on ja vapautuu niiltä, palaa elämisen ilo ja elämäntarkoitus. Masennus on tietysti myös sairaus, mutta jos ei ole geneettisiä tai fyysisiä tekijöitä, useimmat sairaudet alkavat henkisellä tasolla.
Mä voin sanoa, että mä ymmärrän täysin niitä, jotka päättävät elämänsä, koska ne ei jaksa tunnelmallista kipua. Jos ei ole sitä kokenut, ei niitä voi ymmärtää. Kuten Hartsa hyvin huomautti, nykyisessä yhteiskunnassa sekoitetaan rakkautta ja riippuvuutta, jonka lähde on pelko. Pelko, ettei ole mitään korkeampaa kuin se, mitä me näemme. Pelko, ettei meidän elämällä ja kärsimyksellä ei ole mitään tarkoitusta. Kun sain selviä merkkejä ja todisteita tuonpuoleisesta ja henkimaailman täydellistä jäjestyskestä ja kaiken tarkoituksesta, kaikki pelko hävisi. Nyt mä en pysty masentumaan, mitä paskaa elämä heittäisikin mun eteen. Mä oon töissä kanavoinneilla ja hypnooseilla ja eri tapausten kautta mä oon saanut monta esimerkkiä siitä, miten voi käydä toisella puolella.
Mitä sitten tapahtuu niille, jotka ottavat oman elämänsä? Kristinuskossa on joissakin tapauksissa jonkinlaista perustaa, mutta todellisuudessa asianlaita on paljon monimutkaisempaa kuin että sielut menisi ”helvettiin” . Mun käsityksen mukaan kristinuskon varoituksilla haluttiin yksinkertaisesti varoittaa tavallisia ihmisiä itsemurhan mahdollisista vaaroista (kuten muillakin varoituksilla, kuten esim. ettei saisi kommunikoida kuolleiden kanssa). Jos on masentunut ja kuolee, olisiko itsarilla vai toisella tavalla, tulos on sama. Masennuksen värähtely on matala, eikä pääse valoon. Joutuu siis vaeltamaan ympäri matalan astraalimaailman tienoilla. Jos ottaa oman elämänsä hyvän tarkoituksen protestina tai pelastaakseen jotakuta, värähtely on korkea, ja pääsee valoon. Siinä tapauksessa on sankari sekä ihmisten että oppaiden keskuudessa ja henkinen taso nousee valtavasti. Jos lopettaa elämänsä eutanasialla koska ei halua kärsiä, menee myös valoon, sillä värähtely on korkea. Jos kuolee epätoivon, vihan, tai koston alhaisena, taas pysyy matalalla astraalitasolla. Jos tämmöisiä matalalla astraalitasolla olevia minä-sieluja (edellisistä elämistä) on riittävän paljon, voi käydä niin, ettei korkealla minällä (joka lähettää sieluja inkarnoimaan) ole enää energiaa lähettämään lisää sieluja. Ja silloin käy kuten kristinusko kertoo, että pysyy ”helvetissä”. Helvetti ei ole siis paikka, jossa sieluja kidutettaisiin ikuisesti tai paikka, jossa sielut kuuluisi Perkelelle, vaan paikka, jossa negatiiviset tunteet korostuvat, ja josta on hyvin hankalaa päästä itse pois. Mutta mikään tilanne ei ole ikuinen, ja joissain vaiheessa tulee apua ja sielu menee valoon.
Mutta matalalta astraalitasolta löytyy kaikenlaisia pelkoja, kuten demonit ja demoninmaiset alienit. Ne voivat houkutella valheellisilla lupauksilla ja jos solmii sopimuksen niiden kanssa, ainoa tapa valoon on eksorkismi. Sama juttu voi tapahtua niille, joiden aurassa on tällainen entiteetti . Siksi henkinen terveys ja hoito on niin tärkeää. Valitettavasti harvat ihmiset tietävät tai edes uskovat tämmöisiin ilmiöihin.
Mä voin antaa tässä muutamia esimerkkejä: Yksi asiakas kysyi meidän henkioppaalta ukistaan, joka oli tappanut itsensä n. 20 vuotta sitten, koska se oli vararikossa. Ukko ei ollut valossa, vaan eksynyt. Kun se löydettiin, se ei enää oikein muistanut paljon elämästään, mutta sitä vaivasi epäonnistumisen tunne. Se luuli, ettei sen perhe ollut antanut sille anteeksi. Kun sen lapsenlapsi sanoi sille, et koko perhe oli antanut sille anteeksi, sen värähtely tuli riittävän korkeaksi, ja se meni valoon. Anteeksiantaminen on siis hyvin tärkeää.
Toinen asiakas kyseli energian puutteesta, josta se kärsi. Se sai tietää edellisestä elämästään Venäjällä . Sen äiti oli luvannut sen avioliittoon tytön kanssa, jota hän ei rakastanut. Hän rakasti salaa toista tyttöä ja kieltäytyi äidilleen. Luvatun tytön veljen velvollisuus oli sisarensa kunnian puolustaminen ja se meni kaksintaisteluun asiakkamme edellisen minän kanssa. Viime tipassa tämä huusi, kuinka sen oma äiti oli varastanut kunnian siltä ja se kieltäytyi murhaamasta viattoman. Ja se ampui itsensä. Se oli sankari. Mutta se ei siltikään mennyt valoon. Se meni rakastettunsa luo, joka tunsi sen ja eli koko elämänsä sen kanssa. Ja siellä ne oli edelleen molemmat. Mutta vain yksi pala sen sielusta oli tytön kanssa. Muut palat meni palasiksi suuren surunsa johdosta. Enkelit ja oppaat auttoi rakastavaiset valoon ja keräsivät muut palaset ja palauttivat ne asiakkaamme nykyiselle minälle.
Mulla oli myös teinipoika, joka tuli salaa mun luo, sillä se oli yrittänyt itsarin lääkkeillä. Se ei tajunnut, miksi se oli saanut näitä itsemurhan ajatuksia. Hypnoosilla se näki, et sen aurassa oli kaksi henkeä, jotka lähetti sille näitä ajatuksia. Toinen oli ranskalainen sotilas, joka oli kuollut Napoleonin sodassa ja oli vihainen. Toinen oli onneton orpopoika, joka pari sataa vuotta sitten oli tehnyt itsemurhan. Molemmat sai tietää taivaasta ja mahdollisuudesta syntyä uudelleen, ja ne meni iloisesti valoon.
Yksi ystävä päätti oman elämänsä muutama vuosi sitten. Se ei uskonut yliluonnollliseen, eikä siis hakenut multa apua. Se oli kärsinyt depressiosta koko elämänsä eikä jaksanut enää. Mä kysyin oppaaltani siitä, ja vastaus oli, et sen masennuksen syy oli demoni edellisestä elämästä. Kaveri oli siis pysynyt matalalla astraalitasolla, ei niinkään masennuksen takia, vaan koska demoni piti sen siellä. Enkä toistaiseksi saa sitä auttaa. Sen pitää mennä eri koettelemusten läpi, ja yksi niistä oli alieni, joka teki sille tarjouksen.
Mun oma tapaus oli vielä monimutkaisempi, sillä 4 edellisten elämien minäsielut olivat demoneja. Ne toi mulle vastoinkäymiset ja masennuksen. Tämä oli mun viimeinen tilaisuus pelastua, sillä mun korkealla minällä ei olisi voinut lähettää lisää sieluja. Mä oon siis hyvä esimerkki siitä, ettei kannata menettää toivoa ja että vaikeimmatkin ongelmat voivat ratkaistua.
Lopuksi, meillä oli myös sellainen tapaus, jonka korkea minä ei voinut lähettää enää sieluja. Sen demonisielut ovat syntyneet toisten demonien avulla, jotka toimivat sen oppaina. Ja sellainen tuli meille. Se tiesi olevansa pimeä. Sen ongelma alkoi jo Keskiajalla, jossa se oli mustan magian uhri. Se oli rakastunut noitaan, joka rituaalilla sitoi sen itselleen iankaikkisesti. Tässä elämässä sillä oli tilaisuus rikkoa sen rituaalin, mutta sen pimeä opas sai sen epäilemään meistä ja se hävisi. Mutta sen isä siitä Keskiajan elämästä, joka on henki, etsii oikansa muita edellisiä minä-osia läpi aikojen ja maiden pelastaakseen niitä. Apua tulee siis, mutta medän on osaava ottaa se vastaan.