SAKSA
Saksa on EU:n pääveturi ja EU:n tärkein maa.
Nyt en erittele eri asioita niinkään ryhmiin vaan kerron lyhyesti itse miten tämä etenee Saksassa ja se vaikuttaa suoraan meihin niin kauan kuin olemme EU:ssa, minulla on syntynyt selkeä visio mitä tulee tapahtumaan jo useiden ennusteiden, myös eri ennustajien tulkinnan ja pohdinnan seurauksena sekä kasvaneen poliitisen tietämyksen avulla ja Izabela kertoo saman suuntaista myös. mutta tämä on syytä kasata tulevien tapahtumien ohjenuoraksi jottemme ole liian luottavaisia ennen kuin korkein eliitti on tuomioilla.
Saksaan tulee erittäin vaikea aika myös ja WEF vihreine nollauksineen on vielä hyvin voimissaan poliittisten käärmeidensä ansioista lähiajat, Saksassa on erittäin tukahduttava ilmapiiri, raskas energia, tummia pilviä WEF:än alasajon seurauksena. Tämä johtaa kasvaviin mielenosoituksiin ja ihmisten tilanteen heikkenemiseen, romahdukseen, myös sotaan kiihotetaan yhä voimakkaammin, mutta ihmiset ei sitä halua, yhä vain suurempi osa Saksalaisista sanoo ei sodalle. Hallitus muuttuu pelokkaaksi, koska kansan sydämmet ja sielut ovat heränneet, mitä he eivät odottaneet menettämänsä ymmärtämättömyyden vuoksi että ihmisellä on vapauden tahto ja näin menettävät otteensa.
Tähän sanon että myös Saksassa johtava eliitti on negatiivisten voimien vaikutuksen alaisena, lentävä käärme on vanha Saksan edellisten sotien sotakoneissa ollut merkki, Izabela näki käärmeitä, joka kuvaa tiedetysti yhteyttä muukalaisiin. ( 2000 luvulla kolmio pyramidin malliset avaruusalukset on videokuvattu hallitusrakennusten yllä), mahdollisesti päättäjät on siepattu ja samalla "ohjeolmoitu" kuten Valery Uvarov päätyi laajassa tutkimuksessa hyvin erilaisiin lopputuloksiin, vai ihmisliskojako kuten Dawid Icke on nähnyt (näkijä hänkin), samalla omaksuneet "avaruusolioiden" ajattelun jossa vapaus on täysin vieras käsite ja tilalle valtio totalitarismi, tämä imperiumi ei vain toimi maassa, edes alistuvissa Kiinalaisissa kuten uutisissa kerrotaan valtavista mielenosoituksista Kiinassa, jossa ihmiset ovat eläneet valtavan pelon alla vuosikymmeniä, taas varsinkin me valkoiset olemme kehittyneempiä, sanotaanko meillä on voimakkaampi tarve vapauteen kuin muilla roduilla, henkinen kyky hyvin korkealla, mitä näillä negatiivisillä avaruusolioiksi kutsututuilla ei taas ole, mielestäni ne ovat demoneja esiintyen avaruusolentoina ja ovat "asuttaneet" maata aikojen alusta asti kuten Rense, tutkija lääkäri Usko Ahonen kertoi luennossaan. Näinpä globalismi, keksitty Galaktinen federaatio, maailmanhallitus epäonnistuu täysin, kuten niin monta kertaa aiemminkin, viimeksi Ranskan vallankumouksessa. Olemme huomattavasti kehittyneempiä kuin nämä "avaruusolennot" hienoine henkisin arvoin joita materialistinen aikakausi ei arvostanut, mutta se ajattelu on ohi. Toki WEF pyrkii tuhoamaan ihmisen kehittyneisyyden vielä mm. mRNA rokotteilla joita nyt yritetään syöttää lihan mukana koska karja ei ole riittävän kehittynyttä ne kuulemma rokotetaan mRNA:lla!!!, mm Bill Gates tämän takana ja sanoo videolla tämän, tietokone nörtistä tuli menestyttyään mielipuoli piikkeineen, mikä hänet sekoitti?
Hyviä avaruusolentojakin on, Wirgil Armstrong CIA agentti, US Army officer, tiedottaja kertoi pari vuosikymmentä sitten että alkuvaiheessa presidentti Trumanin ja Eisenhooverin aikakaudella meillä armeijalla oli yhteyksiä hyväntahtoisiin avaruusolioihin mutta niiden täytyi poistua ja varoittivat heidän jälkeen tulevista olennoista, no varoitusta ei ole otettu kuuleviin korviin, sen näkee nyt. Mielenkiintoista tässä on se että Adamski joka kohtasi pitkiä vaaleita avaruusolentoja aavikolla, todistajat kertovat tämän todella tapahtuneen ja oli niihin kontakteissa 1940 luvulla ehkä hiukan myöhemminkin kertoi näiden avaruusolentojen sanoneen saman varoituksen, että heidän jälkeen tulee negatiiviset avaruusolennot maanpiiriin. Valitettavasti newage ei ole vieläkään tätä täysin ymmärtänyt, liekkö taustalla manipulointi, mitä nykyisin CIA tekee vaikutaen henkisiin ryhmiin tunkeutuen kanavointeihin, ties kehen henkiseen tai ufo vaikuttajaan, koska nämä piirit luovat uuden maailman koska ovat heränneimpiä, tämä ei ole minun näkemys, mutta olen samaa mieltä.
Muutos alkaa siitä että piikkihaitat paljastetaan koko kansalle, Izabela kertoo tämän, ilmeisesti vanhassa mediassa myös myöhemmin, heidän on pakko tehdä se, tämä johtuu mielestäni Usan korkeimman oikeuden rokotehuijaus rikostutkimuksista joka selvästi viedään maaliin asti. Saksassa on myös jäljellä ankara rikosoikeus järjestelmä kunhan se vain saadaan mukaan ja se lähtee nyt mukaan! Lääkärit jotka vaiennettiin saa myös nyt puhua vapaasti medioissa piikkihaitoista, kaikki paljastuu.
-Saksalainen tärkeä politikko paljastetaan, hän ei häpeä tekojan vaan paljastumistaan.
-Poliisit jotka toimivat sulkutilojen aikana kuin natsit joutuvatkin nyt oikeuteen teoistaan.
-Neiti Ursula pakenee Saksaan EU:n päämajasta tuttavien piilottamaksi, mutta hän jää kiinni ja joutuu myös tuomittavaksi.
-Salaisesti ihmisiä vakoillut poliisi joutuu syytteisiin teoistaan jotka ei kestä päivänvaloa.
-Kahdenlaista armeijaa, toinen toimii salaisesti. Erittäin paljon sotilastoimintaa. (tästä tarkemmin etempänä joka paljastaa tärkeää tulevasta)
-Sveitsin rajat suljetaan, Saksan rikollisesti toiminut eliitti, hallinto yrittää paeta sinne tekemiensä rikosten takia. (Sveitsissä juuri järjestetään WEF:än kokous jossa Sveitsin 5000 armeijan miestä suojelee näitä korkeita rikollisia jotka ajoivat tätä alasajoa ja kansanmurhaa, eli Sveitsi jää pedolle, aikaa ei tiedetä, Sveitsi on tunnnetusti Vaticanin vanhan salaseuran vallan seuraaja muodostaen temppeliritarit 1291 ja sitä kautta synnyttäen 1776 illuminaatin yhdessä vapaamuurarien ja khazaarimafian kanssa, vasen ja oikea siipi ja sveitsi on keskisiipi Vaticanin vallan jälkeläinen, tätä tämä kolme pylvästä tarkoittaa salaseurojen merkeissä. Nykyisin illuminaatista muotoutui WEF, Bilderberg ryhmäkin tätä aiemmin jotka hallinnoi YK:ta, WHO:ta, CIA:ta, jne, jne, jne, luoden niiden avulla nykyisen pedon valtakunnan.) Jatketaan Saksasta.
-Huostaanotetuista lapsista nousee skandaali, heitä on kadonnut ja kuin olisi ollut itse tarkoitus ottaa huostaan lapset eikä mitenkään auttaa vaikeuksiin joutuneita perheitä. (Saksan ss meininki elää vieläkin perintönä pyrokratiassa.)
-Dusseldorfissa kokoontuu muiden maiden armeijoita (huomatkaa tämä).
-piikkihaittojen vuoksi paljon terveysongelmia mikä paljastetaan ja ihmiset ovat huolissaan.
Eli ensin tulee WEF:än manipuloima vallankaapausyritys ulkomaisin armeijoin, se on ainakin suunnitelma, se voi jäädä torsoksi, ehtiikö se? estetäänkö se kun se nyt on paljastettu? suunnitelma kuitenkin on jo koska se nähdään ennustuksessa, mutta samaan aikaan paljastuu Usan korkeimman oikeuden rikostutkimus jossa tuomitaan WEF:ää myöten päättäjiä ja siitä se alkaa WEF:än romahdus, Usan aloittama korkein oikeuden rikostutkimus piikkihuijauksesta siirtyy myös Saksaan, entiseen sotatuomioistuimeen ja tuomittavaksi joutuu suuri osa päättäjistämme kaikista EU maista! tämän siis näkee Izabela ja se käy myös järkeen. Tämän jälkeen tulee se toisenlainen armeija joka sulkeekin rajat ainakin Sveitsiin johon eliitti yrittää paeta Saksasta, siksi Izabela näkee kahdenlaista armeijaa, eli ensin tulee false flag isku jolla pyritäänkin täyteen alasajoon armeijan ottaessa vallan, mutta se epäonnistuu piikkihaittojen paljastumisesta että se on suuri huijaus jossa eliitti on takana, paljastuen kaikelle kansalle. Se johtaa kaiken paskan paljastumiseen ja vankilat täyttyy hiukan myöhemmin eliittirikollisista Izabelan mukaan. Maa on kuitenkin ajettu "raunioille" tekaistuin energiakriisein, monien talous meni karille. Izabela näkee sitten käärmeitä, hän tulkitsee sen tarkemmin ja sanoo ettei Saksan talous nouse ennenkuin nämä käärmeet on eliminoitu pois vallasta, kerroin hiukan ylempänä käärmeiden taustaa, mahtisukuja taustalla, näin tapahtuu ja aikanaan Saksa palaa suuruuteen tietävien ja taitavien ihmisten avulla Izabela sanoo.
Sitten tärkein, SAKSA EROAA MYÖS EU:STA!!! Izabela näkee että Saksa ei eroa viimeisenä vaan kolmanneksi viimeisenä, melkoista, KOKO EU HAJOAA!!!! Aivan kuten luin Nostran ennusteiden rivien välistä miten EU:lle käy, Nostra näki tälle ajalle EU:n, muttei puhunut siitä myöhemmissä ennusteissa mitään ja kuvailemien mukaan ei ollut EU:ta selvästi enään olemassakaan. Suomi eroaa tietysti, emme ole tietenkään se viimeinen maa vaan ensimmäisten joukossa uuden halllituksen synnytystuskien jälkeen, tulee uudet vaalit Suomeen ja sen ymmärtää miksi, osa päättäjistä kun pidätetään kun ehtivät. Mutta en usko kaiken tapahtuvan tänä vuonna vaan lähivuosina, EU erot vie aikaa kuten Berittien kohdalla huomattiin, uskon kuitenkin sen nyt olevan vain ilmoitus koska kaikki paljastetaan.
Miten joku voi edes kuvitella tähän enään WEF:än ajamaa digivaluuttaa kun WEF on tuomittu?
Izabela jatkaa ja hän on selvästi näkemisen tilassa, erotan jo hänestä eri tilat ja kertoo että hän näkee uuden valuutan ja se on SAKSAN MARKKA !!!!!!! Saksalaisille. Voisi olettaa että se on loogisesti päätellen Suomen kohdalla Suomen markka, ehkä digi ehtii mutta en usko sen pysyvyyteen jos tulee esim. Nordeaan, op ryhmään, mutta sitä ei koskaan liitetä valvontayhteiskuntaan koska sen takana oleva koneisto ennusteen mukaan romahti, kannatan markkaa ehdottomasti meillekkin, Euro tietysti EU:n hajotessa katoaa. Näin paljastuen ymmärtää miksi meille tulisi takaisin Venäjän kanssa hyvät välit ja miksi Suomi lähtisi kukoistamaan ja miksi naton lippu katoaisi sumuun.
Suomen kohdalla Izabela sanoi jotenkin armeijasta että jokin salaisuus paljastuu myöhemmin ja näki sukellusveneen, eli vois ajatella että Suomenkin armeija on valjastettu false flag iskulle mikä on piilotettuna kuin sukellusvene, luulisin kuitenkin että sitä ei tiedä kuin aivan korkein kun käsky käy miksi toimitaan, mutta sitä ei tule Suomeen, pääsimme vähimmällä, taistelu käydään muissa maissa jotka raivaavat uuden maailman.
Predictions on Germany for January to July 2023
https://www.youtube.com/watch?v=3qBv8wS6YrQ