Samuli Perälältä video jossa hän näkee ettei tämä kulje hyvään suuntaan, ainakaan videon puolivälissä näy valoa. Muunmuassa sanoo että ensi vuoden alussa valtion viranomaiset saa lukea tekstiviestisi ja sähköpostisi. Samulin mukaan datakeskuksia tullaan käyttämään sinun jokaisen liikkeen seuraamiseen, hän tuo esiin totuuksia ettei niitä tarvita videoiden pyörittämiseen, vaan kaiken tiedon tallentamiseen sinusta sinun elinikäsi ajan. Jos näin niin Orwelli on todella tulossa tässä mielessä, ainakin sitä ajetaan nyt voimalla, datakeskusten järjetön määrä ei kyllä selity millään muulla kuin valvonnalla. Hän kertoo kuinka tämä on muuttunut demoniseksi, väittäen että Epstein paljastukset tehtiin vain siksi että kansalle näytetään että eliitti tekee mitä haluavat, ottaa myös esimerkin jostain sotilas suvusta jossa nämä näyttää videoilla kuinka he tekevät rituaalimurhia, en ole kyllä kuullut, mutta onko mahdollista joutumatta tuomiolle. Hän tuo esiin kuinka maatalous ajetaan vaikeuksiin ja lopettamisen jotta ruuan hinta saadaan nousemaan ja keinolihaa ajetaan myös Suomessa lihan tilalle jonka terveellisyys kyseenalaistuu, myös kemikaalivanojen nyt lisääntyminen on minunkin mielestä outoa? Koska Trump vähensi niitä ja täällä vain lisätään johtaen ilmastomuutoksiin ja viljasatojen heikenemiseen ja ilmastovalheet edelleen jatkuu tietenkin.
Tämä on kyllä niin negatiivista jos tämän näin näkee, mutta onko nyt sitä negativiota tullut koviinkaan paljoa lisää parin vuoden takaisesta? Izabela sanoo että joudumme yhä kovemmalle ennen kultaaikaa ja kultaaika alkaa siitä kunhan opimme elämään intuitiosta jonka taas Samuli sanoo, hyvin sanottu, unitila estää kultaajan sanon minä ja kun meidät on kasvatettu kuuntelemaan auktoriteettejä alaluokilta asti ja ottamaan kaiken tiedon heiltä pysymme unessa ja intuitio on rapakunnossa. Haluaisin kuitenkin nähdä posittiivistakin kehitystä, jota kyllä on nyt noussut esiin Trumpin ajaessa alas viimeisenä muunmuassa Lontoo Cityn, EU:n kannatus on alhaisin sen olemasaolon aikana, WHO on ajettu alas Usan ja monen maan erotessa siitä, mRNA rokotteet kyseen alaistetaan, Muskin X loistaa paljastaen kaiken, USAID lopetetiin joka vaikutti tänne asti, ohjaus tuli kaikkeen globalismiin Usasta ja se ajettiin alas Trumpin toimesta, mielestäni Usan tilanne vaikuttaa tänne, toki viiveellä ja lohikäärmeen pää on katkaistu ja se etenee nyt Lontoo Cityyn asti väitetysti, mikä on se merkittävin asia tässä.
Asiat kääntyy, mutta kultaaika sen tulo vaatii auktoriteettien poistumisen jotta ihmiset siirtyvät intuition käyttöön, Usa tekee nyt juuri niin, sinne tulee uusi järjestelmä globalismin tilalle joka kannustaa ja ei estä yrittämistä, kun taas täällä Samulin sanoja löyhästi mukaillen, patriarkkaalinen hallintomuoto tuhoaa itsensä lakiviidakon takia joka vain tihenee ja lopulta et voi tehdä mitään koska jokin laki estää sen, toki se on luotu niin että suurimmat firmat saa vapauden, niitä ei rajoiteta koska pystyvät hankkimaan kaiken mitä tarvitaan yrittämiseen mitä ilmastonmuutos vaatii, lait koskee vain pieniä ja ne on jo järjettömiä koska järkeviä ei enään löydy. EU on edelleen tällä kuolevalla patriarkkaalisella linjalla ja se ei lopu ennen harmageddonin taistelua johon tämä päättyy ilmestyskirjan mukaan, siinä johtava eliitti pidätetään. Alkaa kultaajan syntyminen, se ei synny ilman intuitiota ja tarvitaan tilalle vapaa Usan kaltainen hallinto ja talous malli jonka he ovat nyt ottamassa käyttöön joten EU:n täytyy poistua ennen kuin kultaaika tulee, Usassa jo siirtyvät siihen, miten voisin edes nähdä kaiken negatiivisena koska intuitioni sanoo että olemme menossa kohti sitä mutta millä aikataululla, Izabela näkee Italia EU erohakemuksen vuoden lopussa tai 2027 alusa joka räjäyttää kyllä Suomenkin päättäjät miettimään mihin tämä menee.
Tekoäly luo sieluttoman yhteiskunnan, Ihmiset tyhmenee tekoälyn käytössä ja intuitio vaihtuu tekoälyyn joka johtaa syvenevään unitilaan. Kyllä tämä eliitti yrittää tehdä nyt EU:sta entistä Itäsaksaa, se näkyy jo siinä että kirjoitetaan perustuslain vastaisia jossa vaaditaan pakkopiikitys tai vankila THL:än haetuin perustein Tamara Tuumisen mukaan ja Orpo tietysti allekirjoitti sen koska iso auktoriteetti on takana. Toinen mikä tuli Samulin aiemmassa videossa esiin on uusi sananvapauslaki joka johtaa siihen että tulevaisuudessa ne jotka ovat vastaan vaikka pakkopiikityksiä julistetaan teroristeiksi Samulin tiedon mukaan, uskomatonta kehitystä jos näin todella on, että se mahdollistaa sen ettet voi puolustaa omia oikeuksia jonkin keksityn suuren jutun takia, paisutetun jutun takia kuten edellinenkin pandemia oli, mutta en halua lähteä tälle negatiiviselle pelon linjalle, haluan edelleen uskoa että nämä olisi vain mahdollisuuksia joita ei koskaan käytetä, kuten Elon Musk sanoo että on vain 10-20% mahdollisuus että tekoäly luisuu totalitarismiin, tällöin olisimmekin linjalla parempaan ja myös se mitä luot se toteutuu ja jos luot pelon niin se jumittaa jopa neljän seinän sisään ja auktoriteettien valta on todella mennyt, sen näkee siinä ettei kansa lue valtamedioita, aina on myös uhkakuvia mutta ne jää yleensä vain kyteväksi tulipesäkkeeksi joka sammutetaan ajoissa pelottomuudella.
Mutta hyvä ja tärkeä tuoda myös esiin uhkakuvat kuten Samuli tuo ja minä toistan viestintuojana jotta niitä vastaan voidaan toimia oikein, tekoäly on tietysti hyväkin, muutoinhan sitä ei olisi saatu läpi.
Tekoäly vastaan jumalan äly ja tämä tulee Samulin mukaan nousemaan ja ihmiskunta on ollut muinaisessa historiassa täysin telepaattinen. Tämä muuten on hyvin mielenkiintoista, jos ajattelen jotain ohikulkevasta naisesta vaikka hän ei näe minua niin hän katsoo ja etsii lähettäjän suunnan, tämä tapahtuu jatkuvasti minulle, se voi johtua siitä että olen enempi siellä 4-5d tiloissa kuin keskimäärin ihmiset, mutta miksi he ottavat vastaan vaikka heistä suurin osa on 3d tilassa? Riittääkö se että lähettäjä on 4d- 5d tilassa, kuten humanoidi yhteyksissä sanotaan että ne puhui telepaattisesti, toki minulla on oma näkemys mitä humanoidit edustaa, mutta en mene siihen sen enempää kuin, sanon vain että paikalle eksynyt viidakon asukki näkee samassa yhteydessä esiisänsä.
Samuli kuvaa että uusi maa aukeaa vain puhdassydämmisille, paratiisi aukeaa, no ilmeisesti en ole koska en koe moista, lähinnä olen enempi maanpinnalla jossa näen kultaajan tulon konkreettisena poliittisena muutoksena ja se silti vaatii heräämisen intuition vapautumisen auktoriteettien vallan mentyä joka näkyy jo nyt valtamedioiden lukija hävikkinä, jos nyt lähdetään vielä syvemmälle etsimään henkistä uutta maata, eli paratiisiä, mikä on hyvä tavoite johon suurin osa ei koskaan kykene, niin se on kova juttu, en usko pääseväni puhdasydämmiseksi, koska en tiedä edes mitä se tarkoittaa. Voi olla että jopa olen, mutta en koe mitään paratiisiä, sen olen huomannut, mitä vähempi negativioita omaan mieleeni, alan nähdä kauneutta paikoissa jota en ennen huomannut.
Tämä aikakausi kuvaa jäykän mielen ohjelmoinnin aikakautta ja ne jotka ovat tämän pedon sisällä mielen tasolla, siihen kasvaneet, ovat unessa, ei voi ymmärtää sydämmen valtakuntaa, en silti ymmärrä vaikken ole unessa, en saa kiinni mitä Samuli tarkoittaa.
Samuli sanoo, jos haluaa tälle tielle, sitä pitää pyytää omalta korkeammalta minältä ja sinua opetetaan sen jälkeen ja muu karsitaan pois ja valhe väistyy. Valhe on kyllä väistynyt, mutten koe silti mitään paratiisiä, mutta asiaan voisi perehtyä, mistä johtuu että tunnen olevani edelleen 3D maailmassa 5D kyvyin, se on kyllä totta että viime vuotena olen alkanut karttaan vaikeita 3D persoonia, heidän seura ei kiinnosta, videoita valitessa ei vedä videot jotka ennen veti, viihdyn paremmin yksin kuin vannoutuneen 3d tyypin kanssa ja Samuli sanoo että et ole yksin edes yksin ollessa kun olet 5d tilassa, olet yhteydessä kaikkeen, nämä on vaikeita ja 5d tasojakin on useita sanoo Gurdjieff, joka kuvaa tilaa vain heräämisen eri tasoina, aihe kyllä kinnostaa ja Samulin videoihin täytyy paneutua enempi ja kyllä hän on selvästi henkinen mestari. Itse käyn ajoittain intuitioissa alemmilla 5d tasoilla. Sekin että luen kuka sanoo mitäkin sen takia, ei johdu siitä että olisin auktoriteetti alisteinen edelleen vaan siitä että kuka on mitäkin mieltä, on hyvä tuoda esiin eri henkilöiden näkemyksiä ja vertailla ja se laajentaa näkökenttää että on monta tietolähdettä, se on myös heräämistä että huomaa ettei ole yhtä totuutta, vaan on totuuksien kirjo ja on myös valheiden kirjo.
Livelähetys - Ihmiskunnan vapautuminen, totalitäärinen dystopia vai jotain muuta?
https://www.youtube.com/watch?v=dv8FuO53OeYKirjoitan tämän loppu kommentin aamulla 24.8. jolloin näin unen jossa näin naisen jonka kanssa meillä on voimakas pitkäaikainen sielunkumppani suhde, näin myös hänet vuosia sitten meditaatiossa noin pari kuukautta ennen kuin kohtasimme, haluaisin että juttumme etenisi siitä mutta olemme vain ystäviä. No unessa näen tämän naisen kun tulen ulkosaunasta ja hän tulee pihamaalla nurkan takaa, en noteeraa häntä ja hän ilmaantuu uudelleen toiselta puolen eteeni sanoen mikset huomannut häntä ja selitän etten huomannut vaikka huomasin, sen jälkeen menen takapihalle sammuttamaan televisiota joka on äänekäs ja sammutan sen jotta voidaan jutella, huomaan samalla että on yhtääkkiä hyvin pimeää, jopa jotenkin pelottavaa ja herään ilmeisesti siksi ja huone jossa nukun sen seinät ja katto on täynnä valoilla tehtyjä kukkasia, ne valaisee selvästi huonetta, kuin valo tulisi varjostimen läpi johon on reijitetty erillaisia kukka aukkoja, kasveja, katselen sitä useita minuutteja kunnes valo pikkuhiljaa himmenee pois ja huone pimenee todella pimeäksi, olin täysin hereillä kun heräsin näkemään oudon ilmiön, otin tämän suojeluksena ja henkisemmän ajanjakson tuloksena. Ufonäyt on viimeisinä vuosina muuttuneet enempi siksi mitä ne edustaa ilman kollektiivisen kentän demonin vaikutusta.
Joku toinen olisi samassa yhteydessä voinut nähdä humanoidin, jopa sieppauksena kokea sen, olen tätä mieltä lukuisten erillaisten kokemusteni johdosta. Nämä tulee luovasta energiasta, korkea informaatiota ja henkisyyttä ja kosmista rakkautta, tämän voisi yhdistää enkeliin joka oli huoneessa ja kun maallinen tilani voimistui herätessäni katosi suora yhteys. Demonit jotka ovat enempi kolektiivisen kentän tasolla muuttaa nämä yhteydet Ufoiksi ties miksi vääristymiksi, jopa pelottaviksi sieppauksiksi pelon takia, mutta samaiset ilmiöt hyvin uskovaiset näkisi Maria ilmestyksinä, itse näen tai koen ne näin jo useamman vuoden ajan eri variaatioina. Toki emme tiedä paljoakaan mitä kaikkea muuta sisältyy humanoidien ja Ufojen taakse esim aikasiirtymien kautta ja konkretiaa on myös, itsekin kokeneena.
Videon loppupuolella Samuli sanoo että olkaa rauhassa, minä olen johdossa, minällä hän tarkoittaa saatanan yläpuolella olevaa.