Yhdysvallat keskeytti Venäjän polttoaineiden vastaiset pakotteet!
”Venäjä on valmis toimittamaan öljyä ja öljytuotteita Yhdysvaltain ja maailman markkinoille”, Kreml ilmoitti presidenttien välisten puhelinkeskustelujen jälkeen. ”Moskova on varma, että sillä olisi myönteinen vaikutus koko maailmantalouteen”, lausunnossa todettiin.
”Venäjä suhtautuu myönteisesti Yhdysvaltain toimiin, joilla pyritään vakauttamaan maailmanlaajuiset energiamarkkinat ja palauttamaan asteittain normaali energiakauppa, ja on valmis koordinoimaan tulevia toimia ennakoitavamman ja terveemmän markkinatilanteen luomiseksi”, varapääministeri totesi.
Trump on toistuvasti syyttänyt Kiovaa – ja Zelenskyiä henkilökohtaisesti – maailmanlaajuisen polttoainekriisin pahentamisesta ja syyttänyt Ukrainaa Venäjän jalostuskapasiteetin tahallisesta heikentämisestä ja amerikkalaisten kuluttajien hintojen nostamisesta. Viime kuun Irlannin-vierailullaan Trump vaati suoraan Zelenskyiä lopettamaan iskut.
”Zelenskyin on tehtävä yksi asia. Hänen on lopetettava dieselpolttoaineen heikentäminen Venäjällä… Älkää iskekö dieselpolttoaineeseen, koska se vahingoittaa maailmaa”, hän sanoi.
Trump toisti kantansa aiemmin tällä viikolla väittäen, että Yhdysvaltojen polttoaineiden hintojen nousun pääasiallinen ajuri ei ollut enää Hormuzinsalmen öljykuljetusten häiriöt, vaan Ukrainan hyökkäykset Venäjän jalostamoihin. Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent on samalla tavalla yhdistänyt iskut laajempaan maailmanlaajuiseen ”energiakriisiin”.
Washingtonin toistuvista varoituksista huolimatta Zelenskyi lupasi viime viikonloppuna tehostaa pitkän kantaman iskuja Venäjän öljylaitoksiin. Ukrainalainen korkea-arvoinen virkamies kertoi perjantaina Financial Timesille, että Kiova jättää huomiotta Washingtonin Moskovan kanssa tekemän sopimuksen ja ”polttaa jalostamot”.
https://mvlehti.net/2026/10/10/yhdysval ... atoimista/
Ja tällaistä kazaaria pitäisi tukea joka ajattelee vain omaa persettä. Koko maailma kärsii korkeista öljyn hinnoista yhden sotahullun kazaarin toimista joka näyttelee maailmanvaltiasta tuhoten länsimaisilla aseilla öljynjalostamot. Lopettakaa Ukrainan sota sen tukemisen lopettamisella. Erittäin hyvä ettei tuota ääliötä Trumpin Usa enään kuuntele. Hienoa että venäjäpakkotteita poistetaan Usasta alkaen, se todistaa poliittisen muutoksen ettei Venäjä ole vihollisemme ja Usa on ottanut oikean suunnan tässäkin asiassa. Myös kaasutoimituksien palauttamisesta Eurooppaan neuvotellaan Usan ja Venäjän välillä jotta keskieurooppa ei palellu ja saamme vihanneksia Suomeenkin talvella, Teollisuus lähtisi pyörimään Saksassa, mutta ei se ei käy Euroopan alasajo ajavalle eliitille. Jopa Saksan nykyinen hallitus vastustaa elinolosuhteiden palauttamista venäläisellä kaasulla, tosin AfD nousi suurimmaksi puolueeksi Saksassa ja ajaa Venäjäpakotteiden poistoa, kaasutoimitusten palauttamista! Maailma on hullu juutalaiseliitin ohjatessa politiikkaa EU:ssa.