Tanskassa osoitetiin mieltä sulkutiloja sekä rokotepassia vastaan, rokotepassia on jopa ehdotettu tarvittavaksi julkisiin tiloihin mentäessä, tämähän olisi käytännössä johtava pakkorokotuksiin.
Muuten Suomessa on kielletty jopa mielenosoitukset, kymmenen henkilön rajoitukset, eli ei täällä tilanne ole edes Tanskan veroinen. Davidsson toi esiin mahdolliset tulevat ulkonaliikkumiskiellot, siis Suomessa! Mutta sanoi myös että kokoontumisrajoituksia ei tule noudattaa koska kyse on perusoikeuksista osoittaa mieltä. Koko hallitus vain mäkeen, tämä on mennyt liian pitkälle.
Ihmisoikeuksia poljetaan suohon hallituksen taholta. Mainitakoon vielä ettei korona kuolleita ole sen enempää kuin aiempina kymmenenä edellisenä vuotena, ei ole edes huippuvuosi, vaikka väärentävät tilastoja ylöspäin reilusti.
Kyse on globaalista vallankaappauksesta, pedon valtakaudesta, joka on jo tullut, tätäkö halutaan loppuelämän ajaksi? Valta kansalle takaisin!
Sitten takaisin Tanskaan:
"Vapautta vaativat mielenosoittajat kuvailevat maan pääministeri Mette Fredikssonin toimia diktaattorin toimina ja vertaavat sitä historiallisiin diktaattoreihin. Mielenosoittajat syyttävät Frederiksenia tarpeettomien rajoitusten asettamisesta ja ihmisten pakottamisesta rokotteen ottamiseen."
https://mvlehti.net/2021/02/08/massiivi ... ssa-video/