ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Päivittäinen arkisto: joulukuu 23, 2007

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Faktaa kummitteluista

– Moni parapsykologi uskoo, että yksi kahdeksasta kodista Amerikassa tulee kokemaan tai on jo kokenut paranormaalia toimintaa.

– Uskoa kummituksiin esiintyi jopa 3 500 vuotta ennen Kristusta egyptiläisissä hieroglyfeissä. Ne koskivat henkiä ja ruumiista irtautumista.

– Yhdysvaltain Valkoista taloa vaivaa demonikissa, joka ilmestymällä kellariin kertoo kansakunnallisesta katastrofista.

– Thomas Edison rakensi laitetta, jolla ottaa yhteyttä kuolleisiin. Valitettavasti hän ehti kuolla ennen työnsä valmistumista.

– Abraham Lincoln (joka oletetusti kummittelee valkoisessa talossa) näki unen jossa kerrottiin hänen salamurha kaksi viikkoa ennen kun murha tapahtui. Hän väitti että näki ruumiinsa makaamassa Valkoisessa Talossa hautajaisväen ympäröimässä arkussa. Hänen salamurhansa jälkeen tuo näky toteutuikin. Hänet ollaan nähty Valkoisessa Talossa kummittelemassa sen jälkeen.

– Anne Boyley on luultavasti kaikista nähdyin kummitus tähän mennessä. Hänet teloitettiin Lontoossa 1536 petettyään miestään Henri yhdeksättä. Hänet ollaan nähty yli 70 000 kertaa 500 vuodessa.

– Vaikka vain neljännes amerikkalainen uskoo kummituksiin, yli 98% uskoo elämään kuoleman jälkeen tai edes mahdollisuuteen, että sellainen saattaa olla.

– Yksi kuudesta amerikkalaisesta uskoo, että he ovat joko nähneet, kuulleet tai tunteneet hengen ainakin kerran elämässään.

– Kaikista eniten vierailuja kerännyt kummitteleva paikka koko maailmassa on Gettysburg, Pennsylvania, missä 53 000 sotilasta kuoli taistelussa kesäkuun ensimmäisen ja kolmannen päivän välillä 1863. Lukemattomat raportit kummittelusta johtuvat tästä taistelusta.

– Joidenkin kummituskuvien päivämäärät ovat jopa vuodelta 1839.

– Kummitusten metsästykset itsenään ovat jopa 150 vuotta vanhoja. Ensimmäiset organisaatiot tulivat esille Euroopassa 1800-luvun puolivälissä.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Aikamatkustusta

Hämmästyttävä video, jossa Håkan kertoo, että tapasi itsensä tulevaisuudessa.

Kiitokset Fivalle vinkistä. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joulukalenteri (Luukku 23)

Luukku 23

Tämän kuvan otti Tony O’Rahilly vuonna 1995, kun Wem Town Hall, Shropshiressa, Englannissa, paloi. Kuvan tyttöä ei näkynyt ikkunassa kuvaamisajankohtana. Kuvausekspertti Vernon Harrison (Royal Photographic Societyn johtaja) tutki kuvan ja kertoo sen olevan aito.

Myös vuonna 1977 tässä rakennuksessa oli palo, jonka vahingossa sytytti pieni tyttö nimeltään Jane Churm. Onko kyseessä hänen ”ilmentymänsä”.

Haamu Ikkunassa

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto