Paranormaali on tabu
Paranormaalista puhuminen ja paranormaalien (PSI) ilmiöiden tutkiminen on edelleenkin suuri tabu. Tässä esitelmässä/presentaatiossa Dean Radin kertoo tarkemmin tästä kyseisestä tiedepiirissä ym. pyörivästä tabusta.
”Do telepathy, clairvoyance and other ”psi” abilities exist? The majority of the general population believes that they do, and yet fewer than one percent of mainstream academic institutions have any faculty known for their interest in these frequently reported experiences. Why is a topic of enduring and widespread interest met with such resounding silence in academia? The answer is not due to a lack of scientific evidence, or even to a lack of scientific interest, but rather involves a taboo. I will discuss the nature of this taboo, some of the empirical evidence and critical responses, and speculate on the implications.
Speaker: Dean Radin
Dean Radin is a researcher and author in the field of parapsychology. He is Senior Scientist at the Institute of Noetic Sciences and four-time former President of the Parapsychological Association. He holds an undergraduate degree in electrical engineering from the University of Massachusetts Amherst, and a masters degree in electrical engineering and a doctorate in educational psychology from the University of Illinois at Urbana-Champaign. He has worked at AT&T Bell Labs and GTE Labs, mainly on human factors of advanced telecommunications products and services, and held appointments at Princeton University, Edinburgh University, University of Nevada, Las Vegas, SRI International, Interval Research Corporation, and Boundary Institute. At these facilities he was engaged in basic research on exceptional human capacities, principally psi phenomena. ”
Törmäsin tähän kiinnostavaan videoon Paranormaali -yhteisössä, jossa Etoji Pao oli linkittänyt kyseisen videon.
Myös Gamma kirjoitti paranormaaliin liittyvistä tabuista omassa blogiartikkelissaan.
Joulukalenteri 2008 – Luukku 2
Tässä toisen luukun kokemukset.
Jenny kirjoitti:
Siskollani ja minulla on kyky, mitä meidän tietääksemme ei muilla suvussa ole. Me näemme henkiä. Kerron tässä siskoni muutaman kokemuksen, jotka ovat huomattavasti omia kokemuksiani kiehtovampia.
Siskollani on ollut useita poikaystäviä, joista yksi kuoli autokolarissa ja toinen teki itsemurhan hyppäämällä korkean talona katolta. Siskoni kertoo, että talon katolta hypännyt poikaystävä ilmestyy hänelle aina sillointällöin, kuin tarkastaakseen, kuinka siskoni voi.
Muutama vuosi kolarissa kuolleen poikaystävän jälkeen, siskoni alkoi seurustella uudestaan. Siskoni oli umpirakastunut tuohon poikaan, mutta sitten kolarissa kuolleen pojan henki ilmestyi siskoni luokse, verisenä, sellaisena, jona oli kuolinhetkenä ollut. Poika alkoi ilmestyä siskolleni lähes päivittäin, kunnes siskoni sai tietää, että hänen poikaystävänsä oli pettänyt häntä siitä lähtien, kun kuolleen henki oli hänelle ensi kerran ilmestynyt.
Nouneim kirjoitti:
Heräsin yöllä kolmen aikoihin. Kuulin, kun koirani vinkui ja raapi seinää unissaan. Vähän ajan päästä se alkoi häiritä minua. Huusin koirani nimeä varmaan kahdesti, kun kuulin yhtäkkiä vastapäätä olevasta huoneesta askelia. Ne kuulostivat siltä, kuin joku olisi laahustanut jollain tavalla. Ne kuulostivat laiskoilta. Se ei voinut olla isäni, koska kuulin hänen kovan kuorsauksensa ja äitini se ei myöskään voinut olla. Hänellä ei ole tapana heräillä yöllä, enkä muutenkaan nähnyt ketään siellä päin. Sängystäni näkee siis melkein suoraan vanhempieni makuuhuoneeseen. Tai siihen ovelle ainakin. Nämä askeleet eivät kuuluneet kauaa, mutta minua pelotti silti. nukahdin kuitenkin vähän ajna päästä uudelleen. En ole kuullut enää outoja askelia.
Anniina kirjoitti:
Muutimme n. 4 kuukautta sitten tampereen pispalaan. Kävimme asuntoesittelyssä katsomassa taloa, johon ihastuin heti. Asuntoesittelyssä oli perheeni lisäksi yksi vanha pari ja yksi pieni perhe. Menin tutkimaan yksin yläkertaa ja menin kylppäriin. Katsoin itseäni peiliin ja suoristin hiuksiani. Takanani näin varjomaisen läpinäkyvän naisen. Käänsin pääni, mutta olin huoneessa vain yksin. Sydän jyskytti tuhatta ja sataa koska olin niin järkyttynyt. Avasin vanhan narisevan oven ja juoksin alakertaan äitini luo. Teimme kauppoja viikon päästä asuntoesittelystä ja me ostimme talon. Olin järkyttynyt, koska minulle ei olllut koskaan ennen tapahtunut mitään tälläistä.
Noin 2 viikon päästä talon ostosta:
Menin suihkuun ja levitin shampoon hiuksiini, kun tunsin silmissä kirvelevän. Menin katsomaan peilistä, että oliko saippuaa mennyt silmään. Huuhdoin silmästä saippuan pois kunnes silmäni peitettiin kylmillä läpinäkyvillä käsillä. Näin peilistä omat kasvoni ja naisen läpinäkyvät kädet. Naisen ilme oli surullinen ja vino. Tällä kertaa sanoin, että ”lopeta, tuo ei ole yhtään kivaa”. Ääneni kuulosti pelokkaalta ja vihaiselta. Ihmettelin rohkeuttani huutaa ja hän katosi. Kaikki on tapahtunut vain tässä tietyssä kylppärissä.
Julia kirjoitti:
Itse en muista tapahtunutta ,sillä olin aika pieni, noin kaksi vuotias, mutta kuulin tarinan äidiltäni. Asuimme silloin Järvenpäässä ja minä olin leikkimässä takapihalla. Yhtäkkiä juoksin sisälle, missä äitini teki ruokaa. Sanoin äidilleni, että ”valkoinen mummo tuli ja nosti minut syliin”. Äitini juoksi takapihalle, mutta ei nähnyt ketään. Hän ihmetteli tapahtunutta, sillä takapihamme oli ympäröity suurilla pensasaidoilla, joten sinne oli vaikea päästä muuten kuin sisäkautta. Äitini antoi asian olla, sillä luuli minun keksineen kaiken.
Noin tunnin päästä äitini sai puhelinsoiton. Hänelle kerrottiin, että minun isomummoni oli kuollut. Itse en muista isomummostani mitään, mutta olen kuullut, että hän piti minusta todella paljon ja tahdon ajatella, että tämä ”valkoinen mummo” oli isomummoni haamu, joka tuli jättämään hyvästit – tosin kukaan sukulaisista ei usko, että kyseessä olisi muu kuin sattuma, että minä pienenä olin keksinyt tämän ”valkoisen mummon” ja isomummoni kuoli sattumalta kyseisenä päivänä.
Keijo kirjoitti:
Heräsin kotona kellon soittoon noin puoli seitsemältä. Olin lähdössä kouluun ja menin pesemään hiuksia, kunnes näin takanani kaksi pientä, puoliksi läpinäkyvää lasta kulkevan oviaukon ohi. Iältään ehkä 5-7 vuotiaita. Toinen oli tyttö ja toinen poika. Kummallakin oli valkoiset vaatteet ja tytön hameessa oli paljon pitsikoristeita. Poika taisi olla hieman lyhyempi. Nämä siis kulkivat käsikädessä, eivätkä katsoneet minuun, vaan ulko-ovelle päin. Pelästyin todella paljon, mutta jälkeenpäin analysoituna aivoni saattoivat olla vielä puoliksi unessa. Olin siis herännyt pari minuuttia ennemmin.
Viimeisimmät kommentit