Tässä kahdeksannen luukun kokemukset.

Kauhukakara95 kirjoitti:

Tämä tapahtui, kun olin viidennellä luokalla. Olin siskoni ja kahden kaverini kanssa meidän naapurissa. Menimme siellä olevaan vanhaan navettaan. Siellä oli yksinäinen vasikka. Annoimme sille ruohoa ja vasikka jäi sinne mussuttamaan tyytyväisenä ruohoa. Sitten kun olimme lähdössä, vieressämme oleva ovi pamahti kiinni itsestään. Siskoni pukki minua eteenpäin ja huusi ”vauhtia nyt!”. Kaverimmekin juoksi kovaa vauhtia suureen heinälatoon. Siellä oli iso ovi, joka oli auki, ovesta näki naapurin pihan. Huokailimme helpotuksesta, mutta sitten minä purskahdin itkuun, en tiedä miksi, kai minua pelotti. Kaverini ja sikoni lohduttivat minua ja sanoivat, ettei muka ole mitään hätää. Sitten kun palasimme navetan sisälle, menimme sinne huoneeseen minkä ovi pamahti kiinni. Sen vastapäätä oli toinen ovi, mutta se oli naulattu kiinni. Näimme tumman hahmon nurkassa. Kiljuimme ja juoksimme ulos navetasta. Hyppäsimme pyörien selkään ja poljimme pois. Korviimme kantutui vain vasikan ääni.  Se oli tosi karmivaa. En ole sen jälkeen käynyt lähelläkään navettaa.

Eerika kirjoitti:

Olin kesäkuun alussa tädilläni, kuopiossa. Tätini asuu pienessä omakotitalossa. Kerran kun tätini pyysi hakemaan perunoita kellarista, astelin kellariin. Siellä oli pimeää, mutta minulla oli taskulamppu. Otin suuren perunasäkin nurkasta ja aloin lastata perunoita pienempään pussiin. Kuulin portaista askelia ja tietenkin ajattelin, että se on täti mutta kysyin varmuuden vuoksi: ”kuka siellä?” seurasi hiljaisuus. Sydän jyskytti ja minua puistatti. Katsoin portaisiin edelleen jyrkästi ja päätin tällä kertaa poimia perunoita niin, että portaat olisivat näkyvillä. Askelia ei enää kuulunut. Sen jälkeen huusin tätiä, koska en uskaltanut mennä portaikkoon. Täti ei vastannut. Ajattelin, että ehkä portaat vaan kumahtivat, kun olivat niin narisevat vanhat laudat, mutta ei. Yritin soittaa tädilleni, mutta siellä ei tietenkään olut tarpeeksi hyvää kenttää. Itkin ja itkin kunnes kuulin taas jonkun kävelevän portaissa. Siellä oli tätini ja hän kysyi, että  Huolestuin jo, kun olit niin kauan täällä, miksi itket?”. Vastasin että kuulin portaista monta kertaa askeleita. Täti sanoi, että mennään syömään ja unohdetaan murheet. Menin uteliaisuudestani katsomaan ruoan jälkeen vielä kellaria. Kävelin portaat alas ja kuulin kuisketta aivan vierestäni. Sain siitä jonkun verran selvää ja kuulin: ”minun kellarini!” ihmettelin rohkeuttani vastata: ”okei, annan sinun olla rauhassa.” Sitten juoksin portaat ylös. Sen koommin en ole käynyt tädilläni.

Henri kirjoitti:

Tästä on noin vuosi aikaa. Oli päivä ja olin täysin hereillä, olin vanhempieni huoneessa ja makasin sängyllä vatsallani. Edessäni oli peili, josta näin ovelle, sitten kaikki normaalit talon äänet kuten vanhempieni äänet ja koineitten äänet katosivat. En myöskään enää tuntenut omia raajojani. Näin, että ovesta käveli sissään kummitus, joka oli kuin kauhukuvista revitty. Se käveli taakseni ja pysähtyi katsomaan minua. Käännyin ympäri, siellä ei ollut mitään. Katsoin takaisin peiliin, ei mitään. Yhtäkkiä talon äänet palautuivat ja tunsin jälleen raajani. Olin täysin hereillä ja olen varma näkemästäni.

Fone kirjoitti:

Olin vielä pieni, kun tämä tapahtui. Olin tulossa kaupasta siskoni ja äitini kanssa. Oli ilta ja jäimme ulos katselemaan tähtiä. Näin erittäin kirkkaan tähden, joka vilkkui. Se tuli aina lähemmäs ja lähemmäs. Kysyin siskoltani, että näkeekö hänkin sen. Hän vain vilkaisi ”tähteä”, otti minua kädestä kiinni ja sanoi, että nyt mennään sisään.

Asuimme ennen omakotitalossa. Pesuhuoneesta kuului askelia, mutta olin niin pieni, etten ainakaan muista kuulleni niitä. Unohdin asian. Sitten muutimme nykyiseen kotiimme. Eräänä päivänä juttelimme siskoni kanssa. Olimme siskoni huoneessa, ja muita ei ollut kotona. Yhtäkkiä seinän takaa pesuhuoneesta alkoi kuulua askelia. Aivan kuin joku kävelisi puukengillä. Sitten kuului, että saunan ovi avattaisiin. Olin aivan paniikissa ja kysyin siskoltani, kuuleeko hänkin sen. Hän vastasi että kuulee ja kertoi myös, että sitä kuuluu aina välillä. Siskoni oli tottunut askeleisiin, eikä häntä pelottanut. Hän kertoi myös, että edellisessä kodissammekin oli pesuhuoneesta kuulunut askelia. Lähdimme siskoni huoneesta pois ja askeleet lakkasivat. Askeleet kuuluivat vain, jos olimme siskoni huoneessa. Ajattelin, ettei se niin pelottavaa ollut. Mutta sen jälkeen, kun siskoni kertoi asiasta, askeleet alkoivat mennä pesuhuoneesta vastapäiseen vessaan. Kuului, että pönttö olisi vedetty. Sitten askeleet menivät pesuhuoneeseen ja lakkasivat. Sitten niitä kuului joka puolelta taloa; seinien takaa, joissa ei itseasiassa ollut yhtään mitään, huoneista, joissa ei ollut ketään ja ”yläkerrasta”, vaikkei meillä sellaista olekkaan. Kun menin ystävälleni, kuulin sieltäkin askelia. Aivan, kun askeleet seuraisivat minua. Öisin se kävelee seinän toisella puolella (jossa ei ole mitään) ja en saa mitenkään unta. Äänet tuntuvat todella pahoilta ja minun on pakko nousta ylös.

Eräänä päivänä menin laittamaan saunaa päälle. Oven vieressä lauteilla oli joku, joka hengitti niskaani. Vilkaisin siihen ja näin hämärästi jonkun olennon. Se oli aivan kuin hirviö, mutta se oli yltä päältä koivun lehdissä. Pelästyin erittäin paljon, enkä ole sen jälkeen mennyt laittamaan saunaa päälle.

Ansu kirjoitti:

Ollessani ala-asteella koulumme metsässä odottamassa bestistäni näin vähän matkan päässä kahden puun välissä vaaleatukkaisen ikäiseni tytön, jolla oli valkoiset housut, valkoinen t-paita ja vaalea iho. Tyttö oli selkä minuun päin ja kävellessäni lähemmäksi hän käänsi katseensa ja lähti kävelemään toisen puun suuntaan. En tunnistanut tyttöä (olin viidenkymmenen oppilaan kyläkoulussa, jossa kaikki tunsivat kaikki), mutta hän näytti niin normaalilta, etten ymmärtänyt pelätä ennen kuin tyttö pääsi toisen puun taakse piiloon ja katosi. Myöhemmin sama tyttö samoissa vaatteissa käveliystäväni ja minun perässäni erästä lenkkipolkua metsän läpi (koulun liikuntatunnilla). Kysyin ystävältäni, näkikö hän tytön ja hän myönsi näkevänsä. Mietimme hetken uskaltaisimmeko puhua vieraalle lapselle, jota emme tunteneet emmekä olleet ennen nähneet ja kun taas käännyimme, oli tyttö kadonnut. Tällä kertaa oli täysin mahdollista, että tyttö olisi kääntynyt metsään ja jatkanut sen läpi matkaansa, mutta ensimmäisellä kerralla hän ei ole voinut päästä mitään kautta pois metsästä ilman, että olisin huomannut. Viimeisen kerran näin tytön parin vuoden päästä, kun hain toista ystävääni ulos ja hänen avatessaan ovea tuo tyttö katsoi minua oven vieressä olevasta ikkunasta. Kysyin ystävältäni kuka hänen kaverinsa on ja hän oli ihmeissään, koska oli kotona vain vanhempiensa kanssa. Tyttö on jokaisella kerralla näyttänyt täysin normaalilta, kävellyt normaalisti ja ollut muutenkin aivan kuin normaali ihminen. Tosin iho on lähes yhtä valkea kuin vaatteet ja hän oli vielä kolmannellakin tapaamiskerrallamme noin kuusi- tai seitsemänvuotias. En ole millään kerralla pelännyt tyttöä, mutta jotenkin aina on tullut omituinen, ontto olo.

_________________________________________________________________________

Onko sinulle, perheenjäsenellesi tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen yhteys(ät)paranormaaliblogi.net. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Jos haluat tapauksesi tutkittavaksi, niin kerro siitä viestissäsi, jolloin ohjaan samalla viestisi tutkijalle. Viesti näkyy blogissa vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.

Lomake:

Huom! Yllä oleva lomake on vain kokemuksia varten. Älä kommentoi viestejä yllä olevaan lomakkeeseen, vaan tee se käyttämällä kommenttikenttää.