Tässä luukun seitsemäntoista kokemukset.

Orko kirjoitti:

Olin tietokoneella ja näyttömme yläpuolella oli taulu, josta pystyi katsomaan taaksensa. Olin omassa rauhassa kotosalla ja olin yksin, koska pikkusiskoni ja vanhempani oli kaupassa ja minä jäin kotiin koska olin kipeä. Tunsin että jokin tujotti minua, mutta eihän se ollut mahdollista millään tavalla koska olin yksin. Muutaman minuutin päästä katsoin tuohon tauluun ihan vahingossa ja takanani oli n.2m pitkä tummahahmo, mutten kiinnittänyt huomioo tohon. Sitten n.10 sekunnin päästä älysin, että mitä ihmettä näin. Tosin en tiedä oliko tuo nyt sitten kummitus tai joku muu henkimaailman olento, mutta pistää silti niskavillat pystyyn.

Kyseisessä asunnossa on myös mennyt telkkari päälle keskellä yötä, radio on mennyt päälle. Kun radio on laitetty päälle, niin se on saattanut sammua tai lisätä ääntä. Sitten pikkusiskoni kanssa keskustellessamme äänemme on alkanut kaikumaan vaikka yleensä ei ole kaikunut.

Kaikista pahin tapahtui asunossa, missä asuimme koska meidän asuntoa remontoitiin homeongelman takia. Minulla oli kelloradio, koska minulla ei yksinkertaisesti ollut kelloja seinällä, koska asuimme sielä vain pari viikoa.  En ollut vielä radiota asentanut verkkovirtaan ja siinä ei ollut pattereita sisällä. Heräsin aamuyöstä neljän aikaan, kun kyseisen härpätin oli mennyt päälle ja sielä kuului jotakin erikoista mylvintää. Mutta eihän se ollut mahdollista, koska siinä ei ollut virtaa! Laitoin sen sitten verkkovirtaan ja nyppäsin irti. Sen jälkeen se mylvintä loppui. En tiedä mikä nuo kaikki on aiheuttanut… Muutimme kyseisestä rakennuksesta pois syksyllä ja sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään tuon tapaista.

Koski kirjoitti:

Olimme aamulla 8-10 aikoihin pyöräilemässä, kun kuului outoa surinaa ja pari minuuttia myöhemmin outo musta esine lensi meidän yli. Se oli joku 15m meidän yläpuolellamme. Seuraavana yönä myrskysi hirmuisesti ja satoi. Kello oli yöllä noin 03.00, kun kuulin mörinää ikkunan ulkopuolelta. Noin kello 03.20 taas kuului suhinaa, joka kesti 5-10 sekuntia. Seuraavana päivänä löysin takapihalta kuusen oksan, joka oli todella paksu. Sitä ei myrsky olisi voinut katkoa.

Andro kirjoitti:

Aivan ensimmäiseksi kerron tarinan jonka kuulin eräältä tuttavalta. Elettiin 1900-luvun puoliväliä. Tapahtumapaikka oli pohjanmaalla. Tämän kertonut henkilö oli perheensä ja ystävänsä kanssa mökillänsä, keskellä metsää. Paikalla oli Isä, Äiti, Sisko, Veli (henkilö joka kertoi minulle tämän tarinan) ja Veljen kaveri. Kaikki alkoi siitä kun päivä alkoi kääntyä illaksi ja kaikki olivat kerääntyneenä järven rantaan. Yhtäkkiä kaikki havaitsivat ison kiiltävän sikarinmuotoisen aluksen taivaalla. Kaikki olivat aivan ymmällään. Kukaan ei tiennyt, että mikä se oli! No ilta jatkui, ja pojan kaveri päätti lähteä kotiinsa. Hän oli liikkeellä polkupyörällä. Kotimatkallansa hän tunsi kummaa kihelmöintiä ja ihmetteli sitä suuresti. Matkan loppuvaiheilla tie kulki pienen laakson läpi ja tänne saavuttuaan poika koki elämänsä hämmästyksen. Alus, jonka kaikki olivat nähneet, oli laskeutuneena laakson pohjalle. Poika pelkäsi ajaa sen ohi, vaikka hänen kotinsa oli aivan kivenheiton päässä. Aikansa rohkeutta kerättyään hän lähti sen ohi, kotiin päin. Kun hän pääsi aluksen kohdalle hän tunsi ”kentän” tai jonkun energian, joka tuntui kihemöivän joka paikassa. Hän ei enää pelännyt ja kosketti alusta. Tämän jälkeen hän ei osannut kertoa tarinaa loppuunn tarkasti. Pojan vanhemmat ovat kertoneet hänelle, että kun hän tuli myöhään yöllä kotiin (tapahtumahetkestä useita tunteja, vaikka matkaa vain satoja metrejä) ja otti lakin pois päästään niin samalla putosivat kaikki hänen hiuksensa. Ne eivät koskaan ole sen jälkeen kasvaneet takaisin. Mahdollinen abduktio?

Toinen on viime heinäkuulta. Olimme kavereiden kanssa olleet juuri katsomassa helsingissä Ice Cubea ja fiilis oli korkealla. Päätimme mennä istumaan iltaa yhdelle korkealle kalliolle. Tähtitaivas oli mahtava ja ilta lämmin. Yhtäkkiä aikamme oltua siellä minulle tuli outo olo. Hetki tämän jälkeen kuun viereen ilmestyi kaksi todella kirkasta valoa, aivan tyhjästä! Valot olivat aikansa paikallaan, mutta yhtäkkiä ne lähtivät liikkumaan. Ne ikäänkuin tulivat alaspäin ja välillä katosivat ja välillä tulivat taas näkyviin. Kaikki jotka olivat mukana näkivät nämä valot.

Höpö kirjoitti:

Olin noin 4-vuotias, kun yksi yö näin jonkun painajaisen ja heräsin. Olin matkalla vanhempieni huoneeseen, kun yhtäkkiä aloin leijua. Leijuin ilmassa ja olo oli todella outo. Lensin heidän viereensä ja aamulla kun heräsin niin olin heidän sängyssään.  Myös myöhemmin kun olin ensimmäisellä tai toisella luokalla, niin hypimme hyppynarua tyttöjen kanssa ja minun vuoro oli hypätä. Muistan kun jäin leijumaan ilmaan pitkäksi aikaan ja tytöt vahvistivat leijumiseni. Opettaja sanoi meillä olevan hyvä mielikuvitus. Myöhemmin muistan kuinka juoksimme ja riehuimme luokassamme. Kiipesin korkean pöydän päälle ja hyppäsin. En heti tippunutkaan maahan, vaan jäin siihen hetkeksi leijumaan. Myöhemmin osa luokkakavereistani kysyi kuinka tein sen. Myös koulusta lähdettyäni muistan, kun otin todella pitkiä askeleita ja hetken kuluttua ne muuttuivat noin 3-5 metrin loikiksi ja pelkäsin, etten pystyisi pysähtymään ja hyppäisin liian korkealle. En ole kovin paljon uskaltanut puhua kenellekkään näistä, koska he kuvittelevat, että minulla olisi vilkas mielikuvitus, vaikka jotkut olivat silloin paikalla näkemässä kun leijuin ilmassa.

Coman kirjoitti:

Pari kaveriani oli kivisaaressa leirillä. Se sijaitsee helsingissä. Siellä monta ihmistä näki jotain valonvälähdyksiä. Vähän kuin olisi joku pallo tullut taivaalta lähemmäs ja välähtänyt. Välähdykset tapahtuivat noin 20-30 minuutin välein. Jotkut kuulivat myös jotain ihme surinaa samalla kun se pallo tuli. Hassua, että niin monta koki tuon, eli sen on pakko olla jotain.

Tässä luukun kuusitoista kokemukset.

Frost kirjoitti:

Näin viime viikolla jotain todella outoa. Näin todella ison ja kirkkaana hohtavan valopallon. Erikoisin asia oli se, että näin sen sisällä talossamme paljain silmin. Olin istunut hyvän tovin olohuoneessa läppärin ääressä, kun tuli vaan tunne, että nyt pitää katsoa ympärilleen ja olla varovainen. Näin valon eteisessämme. Sisimmässäni tunsin pelkoa, mutta jotenkin en halunnut näyttää sitä ulospäin.

Istun sohvalla ja yritin rauhoittua, mutta se valo katosi. Tätä kesti hädintuskin kymmentäkään sekuntia, mutta olen edelleen ymmälläni asiasta. Tässä samaisessa talossa on näkynyt runsaasti kirkkaita valoja ja vilkkuvia valoja. Nämä valot yleensä peittävät kokonaisen huoneen, eivätkä ole kotoisin ”normaalista” valon lähteestä. Huoneeni ikkunastakin on näkynyt sininen valo, joka seilasi ikkunassa edestakaisin. Myös talomme yläpuoletla kuuluu usein hurinaa ja toisinaan punainen valo kuultaa ikkunasta sisään.

Tänä aamuna sattui toinen erikoinen asia. Olin menossa vessaan ja yhtäkkiä jokin sammutti vessasta valon. Katkaisija oli kyllä päällä. Sanoin isälleni, että lamppu paloi. Isäni ei kuullut sitä, vaan itse meni vessaan ja kappas, lamppu kyllä syttyi tällä kertaa. Katsoin ihmeissäni ja äitini tokaisi, että ”taidat vaan olla niin sähköinen tyyppi”.

Mimmu kirjoitti:

Viime kesän alussa olimme kaverini kanssa juttelemassa joenrannalla olevalla rakennuksella. Aikamme olimme siellä jutelleet ja yhtäkkiä kuulimme kumpikin useaan otteeseen pikkuisen tytön äänen huutavan nimiämme. Katsoimme ympärillemme moneen suuntaan, mutta ei siellä näkynyt ketään. Silloin ihmettelimme, että ei kai kukaan niin pieni tyttö (arvelimme äänen perusteella tytön iäksi n. 3-5v.) tiedä nimiämme, saatika sitten menisi piiloon, kun etsimme häntä. Parin päivän päässä olimme samassa paikassa tämän saman kaverini kanssa ja lisäksemme mukana oli myös toinen kaverini. Istuimme siellä juttelemassa ja samassa kuulimme jälleen saman tytön äänen huutavan nimiämme. Tosin nyt tämä ”uusi kaverimme” ei kuullut yhtään mitään. Jälleen kerran jäimme vain avuttomina pyörittelemään päitämme ja etsimään ”huutajaa”.

Itselläni on nyt kahden viikon ajan ollut aina välillä koulussa tunnilla tunne, että nyt pitää laittaa puhelin äänettömälle. Koulussamme jos puhelin soi tunnilla, se varikoidaan loppupäiväksi. Seuraavalla tunnilla tai sitä seuraavalla puhelin on sitten alkanut soimaan taskussa. Yleensä minulle ei soita kukaan kesken koulupäivän, tai ylipäätänsäkkään. Onneksi kuitenkin olin totellut ”sisäistä ääntäni” ja laittanut puhelimeni äänettömälle.

Hybridfriend kirjoitti:

Olimme saksalaisen mieheni kanssa syyskuussa tavanomaisella Saksanreissulla autolla. Trier’issä tapasimme mielenkiintoisen naisen, joka sanoi olevansa hybridi. Hän kertoi, että hänen isänsä on toiselta planeetalta ja äitinsä on tavallinen Maan ihminen. Ensin vähän oudoksuin ajatusta, mutta…

Hän syntyi Ruotsissa. Lääkärit kertoivat vanhemmille: ”Lapsi on terve ja kaunis, mutta… me emme tiedä mikä hän on. Hänellä ei ole sukupuolta. Voitte kasvattaa hänet miten haluatte… pojaksi tai tytöksi.” He päättivät kasvattaa hänet pojaksi.

12-vuotiaana hän alkoi muistuttaa enemmän ja enemmän tyttöä. Lääkärit tutkivat häntä ja todettiin, että hänellä on kohtu ja kaikki naisen ”vehkeet” sisällään. Hänelle tehtiin leikkaus ja hänestä tuli tyttö, Julia. Samoihin aikoihin Julia sai ensimmäisen kontaktin ”oikeaan isäänsä” toiselta planeetalta. Sen jälkeen hän on käynyt ”siellä” ja kontakteja on silloin tällöin.

Julia on elänyt naisen elämää ja hänellä on 18-vuotias lapsi. Tällä hetkellä hän on kuitenkin naimisissa naisen kanssa Saksassa. Julia on siis lesbo. Vai onkohan kuitenkaan, kun oli alunperin poika?

Hän on kaunis ja naisellinen, mutta samalla poikamaisen näköinen sekä hyvin pitkä (yli 190 cm). ”Oikea isä” on myös pitkä, yli 250 cm.
Mitähän tästä ajattelisi? Pidän Juliasta kovasti ja hänestä tuli minulle oikein hyvä ja lämmin ystävä. Onko hybridejä olemassa? Onko Suomessa tavattu hybridejä? Toivoisin, että joku tutkija voisi kertoa minulle, voiko tälläista olla. Kaikkea muutakin jännää tapahtui Julian kanssa Saksassa.

Tia kirjoitti:

Olin varmaan 5-6v ja vanhempani olivat silloin vielä yhdessä. Asuimme edellisessä talossamme, joka oli rivitalo. Nukuin äitini ja isäni välissä heidän huoneessaan enkä saanut unta. Sitten ykskaks aloin näkemään, että verhojen ja oven, joka oli auki, takaa tuli jotain hahmoja. Ne olivat samantapaisia, kuin Egyptin jumalat (esim ihminen, jolla on härän pää) ja en tiedä onko tämäkin Egyptistä: nainen, jolla oli hiusten tilalla käärmeitä. Ne kävelivät huoneen perällä oven ja verhojen taakse ja sitten katosivat. Liikkuessaan he katsoivat minua.

Elina kirjoitti:

Kerran kun ystäväni oli yökylässä luonani, olimme menneet nukkumaan aamuyöstä. Hieman ennen auringon nousua, heräsimme kumpikin kamalaan jysäykseen. Emme huomanneet mitään erikoista, muuta kuin DVD-kotelon, joka oli vielä nukkumaan mennessämme kirjahyllyssä. Pointtini tässä on: 1 DVD-kotelosta ei voisi kuulua niin kovaa ääntä pudotessaan. 2 Kirjahyllyni on toisessa päässä huonetta ja DVD-kotelo oli päämme vieressä, kun heräsimme. DVD-kotelon olisi pitänyt lentää vaakasuorassa toiseen päähän huonetta.

Tässä luukun viisitoista kokemukset.

Pelto kirjoitti:

Olin lomalla Pariisissa äitini, mummini ja serkkuni kanssa. Olin silloin toisella luokalla. Matkustimmme eräänä päivänä disneylandiin joka on melko suui turistikohde, eli se oli täynnnä taskuvarkaita. Noh mummiltani vietiin tietysti lompakko, ja se pilasi tietysti hiukan matkailoa. Kun olimme matkalla löytötavaratoimistoon aloin huutaa yhtäkkiä, että mummin lompakko on tuolla! Osoittaen samalla erästä naistenvessaa (emme olleet käyneet tuossa vessassa aikaisemmin). No lompakkoa ei tietenkään löytynyt löytötavaratoimistosta. No menimme pyörimään ympäri disneylandia ajan kuluksi ja huusin jälleen kyseisen vessan kohdalla ,että mummin lompakko on tuolla! En kyllä tiedä miksi huusin, se nyt vain tuli suusta. no menimme jälleen löytötavara toimistoon ja lompakko oli kuin olikin siellä. Äitini pyysi virkailailijaa kertomaan mistä lompakko löytyi. Tietenkin se löytyi kyseisestä vessasta jota olin aikaisemmin osoittanut ja huutanut. Sattumaako? En usko sillä kaikki Pariisin dissneylandissä käyneet tietävät kuin suuri paikka se on ja kuinka paljon vessoja ja muuta siellä on.

Aslak kirjoitti:

Tämä kokemus on tapahtunut ystävälläni, toisessa olin mukana. Kutsun ystävääni tässä nimeltä ”L”. L asui kauniissa talossa, pienessä kylässä. Olimme todella monta kertaa heillä yötä, ja tulimmekin aina yöllä vasta nukkumaan. Talossa oli aina todella karmivat vibat. Talo oli vanha ja todella antiikkisesti sisustettu. No kun olimme kerran menossa nukkumaan katsoimme peiliin (joka oli samalla ovi jonne pääsi vaatekomeroon). Naureskelimme ja yhtäkkiä ovi aukeni. Kummatkin pelkäämme kamalasti näitä juttuja, joten se jäi siihen. Komerossa on tapahtunut todella outoja asioita. Yksi niistä on se, kun L:n vanhemmat löysivät sen komeron nurkasta raamatun, joka oli jäässä. Tämä tapahtui kesällä. Ei mennyt kauaa, kun he muuttivat pois siitä talosta.

Otso kirjoitti:

Olin yksin kotona, kuulin ylhäältä askelia asumme rivitalossa , joten laitoin sen naapurien ääneksi mielessäni. Menin kuitenkin katsomaan utelias kun olen. Katsoin ovelle, oven alla oli jalat. Sekavoituin pelosta ja juoksin alakertaan ja ulos. Menin pyytämään kaveriani turvaksi. No kun tulimme takaisin sisälle, ovi oli auki. Laitan aina oven kiinni, kun menen ulos. Olimme alakerrassa odottamassa tuleeko ylhäältä ketään, sitten taas kuului meteliä, se oli ylhäällä. Haimme lisää porukkaa. Kavereita tuli, mutta ketään ei ollu ylhäällä. Olimme matkalla alakertaan, jolloin ovi josta tulimme meni jysähtäen kiinni. Kaikki juoksimme pois. Nykäänkin ihmettelen tapahtumia. Torstai-illoin tapahtuu aina kuukausien välein. Monet sanovat, että kuvittelen, mutta itse mietin asiaa. Onko teille tapahtunut tällaista? Kuulen myös puhetta tyhjistä huonesista. Myös outoa on että aikuiset eivät ole kuulleet mitään?

Kakara kirjoitti:

Olin ehkä noin 3-vuotias ja nukuin. Heräsin yhtäkkiä ja näin yläpuolellani läpikuultavan sulkaisan siiven, joka liikkui vasemmalle ja katosi. En enempää sitä jäänyt ihmettelemään, käänsin kylkeä ja nukahdin uudestaan.

Isäni äiti kuoli, kun olin kolmevuotias noin kolmen aikaan yöllä. Isäni nukkui, mutta keskellä yötä hän heräsi kamalaan pamaukseen/rysähdykseen. Hän säikähti kovasti ja katsoi kelloa. Se oli kolme yöllä. Aamulla hänelle soitettiin, että hänen äitinsä oli nukkunut pois noin klo 3. Isäni ei tätä vieläkään osaa selittää.

Untitled kirjoitti:

En nyt ole aivan varma onko tämä mitenkään yliluonnollist,a mutta kerron tämän nyt kuitenkin.  Olin noin kello 24.00 ulkona kuistilla ja kun katsoin taivaalle näin siellä sellaisen aika soikean/pyöräkän muotoisen himmeän valon. En tiennyt mikä se oli, joten minua alkoi pelottamaan ja käänsin hetkeksi pääni alas. Kun vihdoin uskalsin katsoa uudestaan, tämä samainen valo oli vielä samassa kohti, mutta sitten se vain yhtäkkiä katosi todella hitaasti ja siirtyi seuraavan paikkaan, hiukan sivummalle missä se aikaisemmin oli, yhden ison puun taakse. Nyt se oli vähän lähempänä, kuin silloin ensimmäisen kerran. Minulla alkoi heti mielikuvitus laukkaamaan ja häivyin todella nopeasti sisälle. Sen jälkeen en enää ole tuota samaista valoilmiötä nähnyt. Ajattelin kertoa tämän siksi, koska haluaisin saada jostakin mahdollisen selityksen.

Tässä luukun neljätoista kokemukset:

Loen kirjoitti:

Meillä on kissa, jonka saimme äitini ystävältä n. vuosi sitten. Olimme äitini ystävän luona käymässä viikon ajan, kun kissamme oli vasta alle kuukauden vanha. Yhtenä yönä en saanut kunnolla nukuttua ja kello oli jo varmaankin 1 yöllä. Sohvalta, jolla nukuin, näki aivan selvästi eteiseen, josta pääsi vessaan. Vessan ovi oli aina auki, että kissamme emo pääsisi myös yöllä tarpeilleen. Sinä yönä, kun en saanut nukuttua, näin tumman kissa hahmon menevän vessaan ja menin katsomaan, oliko se emo, mutta vessassa ei ollut mitään tai ketään ja kävin vielä kissojen nukkumapaikalla ja siellähän se emo tyytyväisenä möllötti. Säivähdin hieman, mutta menin vielä nukkumaan. Jonkin ajan kuluttua, ehkä 15 minuutin päästä, näin sen uudestaan. Tällä kertaa menin ensin katsomaan nukkumapaikalta, mutta emo ei ollut siellä, joten kävin vessassa katsomassa ja siellä se sitten oli. Seuraavana päivänä kerroin äidille asiasta ja hän kertoi, että tällä hänen ystävällään, jonka luona olimme käymässä, oli ennenkin ollut kissa, mutta se kuoli. Uskon, että aiempi kissa oli se aiempi, joka oli jo kuollut, sillä tuskin kissa käy tarpeillaan 15 minuutin välein, eikä emo olisi voinut luiskahtaa niin nopeasti takaisin nukkumaan, ettenkö olisi huomannut.

Erään ystäväni luona kuulen aina alakerrasta outoja ääniä ja myös ystäväni kuulee ne. Me olemme ainoat jotka kuulevat ne. Äänet ovat yleenkä paukauksia yms. Kerran, kun olimme alakerran huoneessa ja ystäväni isä oli toissä ja äiti ulkona hoitamassa pihaa. Yhtäkkiä joku koputti huoneen oveen 3 kertaa ja olimme ystäväni kanssa ihan paniikissa. Kun viimein uskalsimme avata oven, ei siellä ollut ketään. Ystäväni äiti ei uskonut meitä eikä ollut nähnyt ketään ulkona. Talo on vanha ja yläkerta on rakennettu paljon myöhemmin. Ääniä kuuluu yhä silloin tällöin.

Minulle tapahtuu muutakin hyvin outoa, mm. näen näkemiäni asioita myöhemmin uudestaan kuten esim. koiramme joka on aina kesäisin ulkona narussa. Joskus saatan nähdä sen siinä salla paikalla sillointällöin, mutta se katoaa aina kun käännän katsettani. Koira ei ole kuollut, tuossa se nytkin nukkuu vieressäni.

Olokali kirjoitti:

Tämä tapahtui viime syksynä vanhassa kaksikerroksisessa isossa rakennuksessa, jossa bändimme treeni-tilat sijaitsevat. Bändin kanssa sovimme treenit eräälle päivälle. Menin muita aikasemmin treenikämpälle syömään grilliruokaa. Hetken aikaa syötyäni alakerrasta alkoi kuulua askelia, jotka tulivat portaat ylös, käytävän päähän ja kolme porrasta alaspäin aivan viereeni treenitilamme oven ulkopuolelle. Luulin sen olevan basistimme, ja mölisin jotain siihen suuntaan, että tiesin hänen olevan siellä. Vastausta ei kuulunut, avasin oven ja kappas: ei ristin sielua koko rakennuksessa. En vieläkään ajatellut siitä mitään sen kummempaa, vaan luulin hänen piiloutuneen johonkin ovelaan paikkaan. Otin puhelimen käteeni ja soitin, basisti vastasi kotona kännekkään. Menin pihalle tupakalle ja hetken kuluttua muut bändin jäsenet kaarsivat autoilla paikalle. Kerroin tästä myös eräälle paikalliselle nuorisotyöntekijälle, joka vastasi: ”tiedätkö sää kuinka monta venäläistä sotilasta tänne on toisen maailman sodan aikana kuollu!?!!”. Eipä enään paljoa tee mieli yksin sinne iltasin mennä.

Tyttö17-v kirjoitti:

Isäni oli Saksassa työmatkalla ja olin äitini kanssa kaksin kotona. Olin tuolloin jotain 6 tai 7-vuotias. Nukuin sinä yönä äitini vieressä. Äitini heräsi yöllä kahden aikaan vahvaan kädenpuristukseen ja sytytti valot, puristus tuntui vieläkin. Äitini luuli, että isä oli tullut työmatkalta, mutta ketään ei näkynyt. Ihmeteltyään sitä vähän aikaa hän kuitenkin alkoi uudestaan nukkumaan. Seuraavana päivänä meille soitettiin, että mummini oli kuollut sinä yönä ja sairaalasta sanottiin, että mummi oli kuollut kolmelta, mutta äitini oli varma että kahdelta. Äitini oli hyvin tärkeä mummilleni ja hänellä oli aina vahva kädenpuristus. Luulen, että mummini oli tullut hyvästelemään äitini.

Pelkääjän paikalla kirjoitti:

No äitini on aina ollut todella urhea, eikä pelkää mitään turhaa. Kun äitini oli nuori, he asuivat talossa jossa kuulemma kummitteli. Keskellä korpea vielä. Mutta ei siihen aikaan ihmiset mitään turhia pelänneet. No ensimmäinen muisto minkä äiti muistaa kummitelusta on se kun äitini ja hänen sisko menivät saunaan. Sauna oli erillinen rakennus talosta. Äiti ja hänen siskonsa alkoivat peseytymään kun näkivät ikkunassa hahmon joka tuijotti heitä. Kumpikin tietenkin alkoivat huutamaan ja edesmennyt ukkini juoksi rakennukseen rauhoittamaan tyttöjä. Ukki tarkisti koko pihan, kunnes näki sen samaisen ikkunan alla jalanjäljet. Yhdet kappaleet vain, suunnattuna ikkunaan.

Kun äitini sitten täytti 16, hän muutti kotoa Tukholmaan. Ukki sanoi kuulleensa kaksi viikkoa ullakolta vauvan ääniä. Kunnes äänet loppuivat moneksi kuukaudeksi. Kunnes äänet taas palasivat, samalla palasi äitini, joka oli raskaana ja muutti takaisin kotiinsa.

No ukkini sitten kuoli. En tiedä vuosilukua mutta siitä on aikaa. Mummoni asui vielä samassa talossa, ja myös äitini sisko (sama joka oli saunassa silloin.) He kertovat että ukki tuli aina käymään illalla kun mummo oli vielä hereillä. Esim mummon ei ikinä tarvinnut laittaa tuoleja pöydän päälle koska ukki oli tehnyt sen hänen puolestaan. 🙂

Kun mummoni oli pakko muuttaa pienenpään taloon ja sellaiseen missä ei tarvitse tehdä kotitöitä niin paljon, niin päätti hän myydä talon. Talo meni heti kaupaksi, kaunis vanha puutalo, kukapa ei sitä haluaisi. No meni kaksi viikkoa, kun mummo saa vihaisen puhelinsoiton. Ja ostaja sanoi ”Miksi möitte meille talon jossa asuu jo joku?” Mummoni kertoi että se on vain ukkini (eli hänen miehensä) ja että kyllä se siitä menee. Ei mennyt, ja talo laitettiin uudestaan myyntiin. Talo ostettiin aina pariksi viikoksi, kunnes taas talosta tuli valituksia. Se oli pakko purkaa, eikä sitä tonttia ole vielä tänäkään päivänä kukaan ostanut.

No vielä tuli tämä yksi mieleen, joka on siis oma kokemukseni. Olin noin 10-12 vuotias ja olimme ystävieni kanssa huoneessani. Muistan kun minulla oli uudet stereot seinää vasten, ja seinä oli siis toisella puolella missä ovi. Oli syysilta ja kuuntelimme musiikkia (radio suomipoppia, sen muistan :D) ja kun tytöt olivat lähdössä, niin lähdin saatamaan heitä oville. Mutta kun olimme minun huoneeni oven aukaisseen, musiikki pamahti kauheaan ääneen ja näimme kuinka volymi nousi. Numerot nousivat ja peitin korvani ja huusin toisen ystäväni nimeä koska luulin että hän tahallaan oli pistänyt sen. Ystäväni seisoivat aivan takanani katsoen minua ja kääntäen katseensa steroihin. Pistin stereot kiinni. Kaukosäädintä niihin ei ollut vielä edes laitettu, ei ollut edes paristoja sisällä. Muistan elävästi että biisi oli Hectorin lumi teki enkelin eteiseen. Kun kerroin äidilleni tästä, hän vain muistutti että on mummoni syntymäpäivä.

alfa7omega kirjoitti:

14.10.1999. Olin Vihdissä, Taivaskalliontiellä, jossa yövyin vanhassa citikassa. Tarkoituksena oli aamulla alkaa rakentamaan matkailuautoa. Kävin nukkumaan takapenkille makuupusin sisään. Heräsin puolen-yön aikoihin voimakkaaseen hurinaan, ja aloin katselemaan mistä moinen ääni tuli. Näin tuulilasista ulos ja huomasin jokin valtavan pyöreän latautasmaisen aluksen kohoavan puidenlatvojen yläpuolella kohti autoani. Hurina voimistui mitä lähemmäksi alus tuli. Autoni ovien lasit alkoivat helistä huonojen tiivisteiden johdosta ja kohta koko auto tärisi kuin sitä olisi ravisteltu voimakkaasti. Olin aivan pakokauhussa. Alus lipui auton yläpuolelle ja samassa sen valo alkoi hohtaa autoni yllä, niin että en nähnyt ulos enää mitään, koska kaikki lasit olivat aivan huurussa. Näin vain pelkää usvaa tai sumua autoni ulkopuolella. Olin niin järkyttynyt, että vedin makuupussin pääni yli ja rukoilin, että Jeesus Kristus suojelisi minua. Sitten menetin tajuni. Heräsin aamulla autoni takapenkiltä makuupussista ja luulin sen olleen unta. Päätin kuitenkin kokeilla auton ovien sivulaseja. Lasit olivat irti ja tärinä saisi ne helisemään. Pakkasin kamani ja lähdin pois sieltä, enkä ole sen koomin siellä juuri käynyt. Jos voi pakokauhu viedä tajun, niin nyt sen olen itse kokenut.

_________________________________________________________________________

Onko sinulle, perheenjäsenellesi tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen yhteys(ät)paranormaaliblogi.net. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Jos haluat tapauksesi tutkittavaksi, niin kerro siitä viestissäsi, jolloin ohjaan samalla viestisi tutkijalle. Viesti näkyy blogissa vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.

Lomake:

Huom! Yllä oleva lomake on vain kokemuksia varten. Älä kommentoi viestejä yllä olevaan lomakkeeseen, vaan tee se käyttämällä kommenttikenttää.

Tässä kolmannentoista luukun kokemukset.

S kirjoitti:

Olin tällöin 10-vuotias, kun olin pikkusiskoni kanssa illan kahdestaan mökillä. Ajattelimme vaan maata laiturilla ja katsella tähtiä. Vähän ajan päästä tunsin koskettelua vartalollani, siskokin oli kauakana minusta joten hän ei sitä tehnyt. Sen pidin vielä ihan normaalina asiana, enkä pelästynytkään paljoa, vaan jatkoin tähtien katselemista. Meni noin 15-minuuttia ja näin taivaalla liikkuvia vaaleita hahmoja, säikähdin kauheasti ja kysyin siskoltani mitä nuo olivat. Hän sanoi ettei nähnyt mitään. Taas pari minuuttia ja sama ilmestyi uudestaan. Olen aivan varma, että silmieni edessä leijaili ”otuksia”. En vain tiedä mitä ne olivat. Sen jälkeen en ole enää ollut missään pimeässä kauaa yksin.

Liina kirjoitti:

Istuin ruokapöydässä syömässä lounasta perheeni kanssa, yhtäkkiä lautaset lähtivät leijailemaan ilmaan. Ne nousivat vähän pöydästä. Olimme lounaalla silloin kuolleen mummoni talossa, jossa oli kuollut melkein koko sukumme. Se on kauhean pelottava talo ja sinne en yksin menisi. Tämä ei ollut edes ainut kerta, yläkerrasta kuuluu usein pianon soittoa ja verhot liikkuvat itsestään.

Janne kirjoitti:

Tämä tapahtui noin 2 ja puolivuotta sitten. Meillä on 5 vuotias poika. Poikamme oli tällöin noin kolmen vanha. Katsoimme vaimoni kanssa jotain elokuvaa televisiosta iltamyöhään. Samassa minulle tuli tunne, että jokin tai joku tarkkailisi meitä. En välittänyt paljoakaan tuosta tunteesta, kun yhtäkkiä kuulin henkäyksen joka sanoi minulle hyvin vaivautuneella ja varoittavalla äänellä, että pitäisi mennä katsomaan poikaamme, koska tämä oli vaarassa. Ensin ihmettelin tilannetta, mutta en välittänyt siitä sen enempää. Kuulin saman toiseen kertaan mutta kovempaa ja ehkä hieman ärtyneellä äänellä. Nyt minua alkoi jo pelottaa, ja samassa se ääni ”huusi” jo korvaani että ’Mene katsomaan nyt poikaanne, hän on vaarassa! Tämä jokin tai joku tempaisi minut ylös ja juoksin suoraa päätä lastenhuoneeseen. Olimme unohtaneet vaimoni kanssa silitysraudan päälle ja se oli sytyttämässä lievän tulipalon.

Toinen tapahtuma sattui aikaisempaa noin 5 kuukautta myöhemmin. Oli yö ja heräsn lapsemme itkuun (olimme siirtäneet lastensängyn lastenhuoneesta meidän huoneeseemme). Samassa näin kuin jokin tumma varjo tuli lastensängyn luo ja ns. silitti tätä. Samassa lapsen itku loppui ja se nukahti uudelleen. Samassa hahmo katosi yhtä nopeasti kun tulikin ja noin 15. min hahmon katoamisen jälkeen saimme soiton, että minun isäni on menehtynyt. Lieneekö isäni tullut sanomaan hyvästit pojallemme.

Liris kirjoitti:

Tämä tapahtui minulle kun olin luokkaretkellä yhden yön Valkeakosken läheisessä Kariniemen leirikeskuksessa. Siellä on sellainen iso keltainen puutalo, jossa on ennen asunut joitain. Sinne meni joka vuosi noin joka luokka yöksi. Siellä kiertää huhu, Musta Mummo, joka on kuulemma siinä keltaisessa talossa kummittelemassa, siis ”Vanhassa Kariniemessä”. Minä innokas yliluonnollisesta menin tietenkin luokan tyttöjen ja pikien kanssa n. varttia vaille keskiyötä tuohon ”kummitustaloon” kuvaamaan kamerallani videota, sitä olin himoinnut jo pitkään. Kävelin pientä käytävää. Tunsin, että joku olisi koskettanut olkapäätäni! Katsoin taakseni, mutta siellä ei ollut ketään. Huusin kavereilleni: ”Joku koski mua!”. Katsoin seinän viereen. Siinä oli musta hahmo istumassa ja nojaamassa seinää vasten. Se tuijotti minua silmiin. Kun käskin kavereita katsomaan, hahmo katosi.

Pantheist kirjoitti:

Tämä on ihmeellisin kokemus jonka olen koskaan elämässäni kokenut. Se tapahtui lokakuun 10. päivä vuonna 2002. Olin tuolloin 13-vuotias ja olin kaverini perheen luona Porissa viettämässä hänen syntymäpäiväänsä. Vieraina olivat minä ja kuusi muuta kaveriamme. Vietimme kekkereitä, katsoimme televisiota, pelasimme tietokoneella ja kuuntelimme lempi-bändiemme musiikkia. Lopulta tuli kuitenkin ilta ja kaikki muut kaverit tekivät jo lähtöään, kun minä jäin vielä kaverini luokse. Minun oli tarkoitus olla heillä yökylässä.

Johonkin kello puoli kahdeksan aikaan kaverini isä kysyi että haluaisimmeko vielä tehdä jotakin kivaa yhdessä näin synttärien kunniaksi, niin kuin vaikka esimerkiksi katsoa jonkin kaverini lahjaksensa saaman elokuvan. Kaverini mietti hetken ja ehdotti että mitäs jos tehtäisiin taskulamppujen kanssa iltaretki Pomarkun Isonevan suolle, jossa hän oli käynyt vanhempiensa kanssa joskus viime vuonna retkeilemässä ja lintuja bongaamassa. Kaverini vanhemmat sanoivat että tuopas se on ihan hyvä ja omaperäinen ehdotus, että mikäs siinä. Kaverini äiti meni keittiöön tekemään meille eväitä retkeämme varten samalla kun isä haki meille kaikille kellarista enemmän tai vähemmän kunnolliset taskulamput.

Lopulta olimme valmiina lähtöön. Kello oli jo yli kahdeksan. Menimme sitten kaikki kaverini isän autoon. Meitä oli siis minä, kaverini ja hänen vanhempansa. Pysähdyimme tankkaamaan bensaa Noormarkussa joka on sopivasti matkan varrella. Sitten jatkoimme kohti Pomarkkua. Oli jo hyvin pimeää ja pian alkoi sellainen alue jossa on ajettu paljon hirvikolareita. Kuuntelimme rauhassa musiikkia ja luin takapenkillä Aku Ankkaa kun yhtäkkiä teimme hirveän äkkijarrutuksen. Olin saada sydänkohtauksen. Aika kauas eteemme oli hypännyt iso hirvi, jonka silmät kiiluivat auton valokeilassa. Kaverini isä pysäytti auton kokonaan ja odotimme että hirvi lähtisi tieltä. Pian se lähtikin ja jatkoimme varovasti matkaamme. Kohta saavuimme Isonevan suon parkkipaikalle jonne pysäköimme automme.

Oli jo todella pimeää. Taskulamput käsissämme lähdimme kulkemaan pimeällä suolla puisia lankkuja pitkin. Lenkki tuntui aika pitkältä kun kerran lintubongaustornille, joka oli kääntöpaikkanamme, oli kuitenkin kohtalaisesti matkaa ja liukkailla kapeilla lankuilla oli käveltävä varovasti ettei tipu suohon. Pimeys vielä hidasti kävelyä huomattavasti. Jonkin ajan päästä sitten torni alkoi häämöttää kauempana. Sitten kun olimme päässeet sen juurelle, lähdimme perättäin kiipeämään ylös sen jyrkkiä rappusia. Ylhäällä kaivoimme eväät repuistamme ja aloimme syömään leipiä ja juomaan mehua.

Pian kaverini sanoi kovalla äänellä: ”Mikä tuo on?” Katsoimme kaikki kaverini osoittamaan suuntaan. Näimme pimeällä taivaalla jonkin tumman lentävän kiekon. Katselimme sitä ihmeissämme kun se koko ajan läheni meitä ja siirtyi lentämään matalemmalla. Yhtäkkiä se alkoi loistamaan kirkkaana valopallona ja tekemään siksakkia päämme yläpuolella. Olin todella peloissani ja niin olimme kaikki. Sitten se siirtyi sivummalle ja jäi leijumaan paikalleen. Siinä se oli varmaan melkein kymmenen sekuntia kun tuijotimme sitä totaalisen järkyttyneinä ja jähmettyineinä kuin patsaat. Sitten se syökähti valtavalla nopeudella päämme yli. Silloin ainakin minulta tuli kuset housuun. Valopallo jatkoi lentoaan ja kiihdytti yhä vauhtiaan kunnes katosi parin sekunnin sisällä kauas horisonttiin. Olimme yhä hirveän pelon vallassa vaikka kykenimme jo sentään liikkumaan. Pulssini oli varmaan lähelle kaksisataa. Muut olivat aivan paikoillaan järkytyksen vallassa,
sanaakaan sanomatta.

Sitten kun viimein olimme jo rauhoittuneet sillä tavalla että pystyimme keskustelemaan, aloimme puhua näkemästämme. Olimme kaikki sitä mieltä että se oli oikeasti jonkin vieraan sivilisaation tekninen laite. Mitään muita mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti voinut olla. Päätimme sitten lähteä takaisin autolle. Jonkin ajan kuluttua saavuimme takaisin lenkin alku-paikkaan. Auto seisoi vielä aivan samalla tavalla parkissa kuin olimme sen siihen jättäneetkin. Lähdimme ajamaan rauhallisesti takaisin kaverini kodille. Kun sitten lopulta pääsimme perille, soitin heti kotiini ja kerroin mitä olimme nähneet. Vanhempani vain nauroivat, mutta nauru loppui siihen kun kaverini isä otti puhelimen ja sanoi että se kaikki on ihan oikeasti totta.

Vielä nykyisinkin perheeni epäilee tapahtuman todenperäisyyttä, mutta minä en siitä välitä. Itseasiassa olen vain iloinen siitä että olen saanut nähdä omin silmin jotain sellaista jota ainoastaan minimaalinen osa ihmiskunnasta saa koskaan kokea. On mukavaa saada olla varma siitä että meidän ei tarvitse olla yksin tässä niin suunnattomassa ja valtavassa maailmankaikkeudessa.

Tässä kahdennentoista luukun kokemukset.

J47 kirjoitti:

Noin 3-4 vuotta sitten leikin metsässä ja rakentelin majoja. Menin vakiomajalle yksin vuolaamaan puun oksista ”aseita”. Siellä sitten hiljaa puukko kädessä keppiä veistelin. Vähän ajan päästä suolta alkoi kuulua kuiskausta muutamalla sanalla ”Lopeta.” ja jotain muuta mitä en muista. Olen kuullut sieltä kuiskintaa kahtena eri päivänä. Oli sen verran valoisaa ja harvassa niin ohuita puita, ettei niihin olisi voinut pienikään ihminen piiloutua. Jäin vain tuijottamaan sinne muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen lähdin kotiin.

Annika kirjoitti:

Olin ystävälläni Mellalla yötä ja hänen äitinsä lähti juhliin. Jäimme kotiin kahdestaan. Klo 23.00 aikaan menimme syömään keittiöön ja jätin puhelimeni sohvalle. Sohvalle palattuamme huomasin kännykkäni kadonneen. Etsimme kännykkääni pitkään, kunnes Mella päätti soittaa siihen.
Puhelimeen ei saatu yhteyttä ja se hälyytti vain varattua. Ihmettelimme, että miten puhelin voi noin vaan hävitä ja sitten yhtäkkiä hälyyttää varattua kun siihen soittaa. Unohdimme kokojutun kunnes taas rupesimme etsimään ihan jokapaikasta. Vieläkin puhelin tuuttasi varattua, kun siihen yrittii soittaa. Aloimme jo olla peloissamme. Katsoimme vain telkkaria ja makasimme sohvalla. Yhdessä vaiheessa siltin kädelläni mattoa ja huomasin yhtäkkiä puhelimen kädessäni. Katsoimme Mellan kanssa pelosta kankeana puhelintani kädessäni. Siinä näkyi Mellan numero ja se oli soittamassa. Siis eihän kännykkä voi yhtäkkiä hävitä sohvalta ? Etsittiin sohvan alta, tyynyjen alta ja kaikki kohdat, mutta kännykkää ei näkynyt missään. Sitten yhtäkkiä se on vaan kädessäni? Tapahtumasta on nyt kulunut puoli vuotta ja aina välillä tapahtuma palautuu mieleen, eikä me ymmärretä vieläkään miten se oli mahdollista.

Angelo kirjoitti:

Tämä tapahtuma jonka kerron tapahtui noin 4 vuotta sitten Turun linnassa. Kun pääsimme linnaan lähdimme oppaan kanssa kierämään linnan eri paikkoja. Sitten opas johdatti osan porukasta linnan ala-osiin, jossa sijaitsi paikka missä vankeja ja hulluja oli pidetty, ns. tyrmä tai jonkinlainen hullujen huone. Kun pääsimme kaltereiden taakse siihen vanhaan haisevaan selliin, opas alkoi kertoa, että täällä oli ollut hullu vanki joka oli tappanut vartian ja sellitoverinsa. Minulle tuli kylmiä väreitä ja tunsin oloni jotenki masentuneeksi ja ahdistuneeksi, kun näin vankien kuvat. Ne olivat vielä oikein synkät taulut. Huonekkin oli ahdas, ankea ja todella synkkä ja siellä oleva outo haju oli jotain todella outoa.
Sitten se tapahtui… Yhtäkkiä tunsin, että joku tai jokin yritti mennä korvani kautta kehoni sisään, kuin jokin paha henki tai jotain. Kun se jokin yritti mennä korvani kautta sisään, korvassani kuului naurua ja sellaista tuskan kuuloista ääntä. Siis sitä ääntä on vaikea kuvitella. Se oli jotain todella outoa. Ääni oli niin voimakas ja kuulosti ihan joltain demonin ääneltä. Kun kuulin tämän kammottavan äänen rupesin heti kaivamaan korvaani ja olin todellakin pienessä shokissa. Jokin paha henki yritti päästä sisääni tai pääsi sisääni vanhassa Turun linnassa, mutta kellekkään en kertonut tästä eikä kukaan huoneessa olleista ihmisistä huomannut tätä. Se on mietittyttänyt, että mikähän se oli. Tässä lähiaikoina aijon vielä käydä Turun linnassa ja samassa vankityrmässä, missä tämä outo ”henki” meni korvaani.

Martsa kirjoitti:

Ollessani noin kymmenvuotias vietin koulupäivien jälkeen iltapäivät yksin kotona, koska molemmat vanhempani olivat töissä. Eräänä päivänä istuin olohuoneen sohvalla katsomassa televisiota. Sohva oli sijoitettu niin, että olin aivan keittiön oven edessä selkä keittiöön päin. Yhtäkkiä tunsin jonkun laskevan käden olkapäälleni. Arvelin sen olevan äitini, mutta kun vilkaisin taakseni, siellä ei ollut ketään. Lämpö kuitenkin tuntui olkapäälläni vielä parin sekunnin ajan. En kuitenkaan pelästynyt, koska kokemus ei tuntunut pelottavalta. Jatkoin television katselua. Äitini tultua kotiin kerroin hänelle mitä oli tapahtunut. Hän ei tuntunut ottavan minua vakavasti, vaan kuittasi asian sanomalla, että kyseessä oli varmaan minun suojelusenkelini. Nyt aikuisemmalla iällä en enää usko, että asialla oli enkeli. Olen kuitenkin edelleen vakuuttunut siitä, että jokin oikeasti kosketti minua. Kokemus oli niin todentuntuinen, että muistan sen edelleen. Ehkä se oli se kotikummitus, jota isälläni oli tapana syyttää, jos jotakin katosi.

Phoebe kirjoitti:

Olin illalla (melko aikaisin) menossa nukkumaan. Menin sänkyyni, ja käännyin kyljelleni, selkä huonetta päin. Olin aivan rauhassa, kunnes tunsin kuinka kylmä käsi hiveli selkääni. Pelästyin ja nousin ylös. Outoa tässä oli se, että en kerinnyt edes silmääni ummistaa, tai olla edes kovin väsynyt.

Toisella kerralla olin myös illalla huoneessani. Istuin sängylläni ja rukoilin hiljaa perheelleni voimia (meillä sattuu olemaan kotona todella huonosti asiat). Samalla rukoilin itselleni voimia jaksaa. Kun rukouksen jälkeen menin sängylle makaamaan, näin kuinka tumma hahmo kulki savun lailla kohti kattoa ja vilkutti minulle kuin hyvästiksi. Tuo kokemus oli niin pelottava ja aito, että nykyäänkin minulle saattaa tulla paniikki huoneessani.