ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Mars-planeetalta on löydetty lisää elämään viittaavia merkkejä Osa 2

1. Outoja ”objekteja” tasaisin välein

Nasan Opportunity -kameran ottama kuva Tammikuussa 2007.

Kuusi Kohdetta

Kuvassa näkyy kuusi lähes identtistä kohdetta, joiden välimatka on tasainen. Onko kyseessä vain luonnon oudosti sijoittama kivirykäelmä, vai kenties keinotekoisia rakennelmia.

2. Outo ura/tie

Kuvassa näkyy outo ura, joka nousee vuorenrinnettä ylös laaksoon. Miten tällaisen uran muodostuminen olisi mahdollista luonnossa?

Ura

Muodostelma löytyy tästä kuvasta.

3. Kolme kohdetta

Kuvassa näkyy kolme kohdetta Terra Meditianissa, joidenka välimatka on tasan 800 jalkaa (n. 245 metriä).

Kolme kohdetta

Oudon kuvasta tekee se, että välimatka on tasainen ja kohteet lähes identtisiä, joka viittaisi keinotekoisiin rakennelmiin.

Katso myös Osa 1:sen elämään viittaavat merkit.
Lähteestä lisää tietoa, sekä muita outoja muodostelmia.

– Wespa

Lähde: Above Top Secret

Tykkäys ja jakotoiminnot:

52 kommenttia aiheeseen: Mars-planeetalta on löydetty lisää elämään viittaavia merkkejä Osa 2

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Regendos sanoo:

    Nämä eivät oikein vakuuta minua. En usko vieläkään marsin elämään. Jos olisi, se olisi ainoastaan positiivista.

  • Kerttu sanoo:

    Mun mielestä toi on ihan selvä nakki, että ne ovat keinotekoisia rakennelmia.
    Elleivät ole sitten feikkikuvia. Toi ura kyllä voi olla vaikka maanjäristyslinja tahi jättiläiskäärmeen aamukävelyreitti. Ha ha ha ha ha.

  • Kerttu sanoo:

    Piti vielä sanoman, että tuskin siellä enää on elämää vaan nuo ovat muinaisen sivilisaation jäänteitä, ilmakehä on tietysti lentänyt taivaan tuuliin magneettisuuden myötä tai jotain sellaista.

  • jaaco96 sanoo:

    2012 ku nihmiset menee marsiin vois olla siellä sitten vähä kauvemmin kuin viikon kun noita kuvia vaan otetaan uskon että marsissa on jotain

  • jaaco96 sanoo:

    huomasin viellä että kun katsoo tarkaan näkee ekan jutun oikealta niin näkyy siitä vähän oikealla jokin pieni juttu kaukaa

  • Haukka sanoo:

    En ole tästä ollenkaan varma mutta Mars-kulkijoiden jättämiä jälkiä Marsin pintaan on onnistuttu kuvaamaan ja se voi olla selitys tuolle toiselle kuvalle. Marsin pinnanmuodot muuten saatetaan tuntea paremmin, kuin maan koska sitä on kuvattu niin intensiivisesti viime aikoina, siksi jopa voidaan saada kuvaa kulkijoiden jättämistä jäljistä. Myös kulkijoiden laskeutumispaikat ja siellä olevat rojut, kuten törmäystä pehmentäneet laskuvarjot on kuvattu.

  • gh0stb0y sanoo:

    Voi herran pieksut!! 😀 Voi Marsissa olla jotain mutta jotain pikku palloja luullaan rakennelmiksi ja tyo ura on joku kuva virhe.

  • gh0stb0y sanoo:

    tuo ura*

  • Kerttu sanoo:

    Nyt kyllä mun on kerrottava totuus tosta Mars-planeetasta. Nykyisten asteroidien tilallahan oli muinoin planeetta kunnes se räjähti kappaleiksi. Tuo räjähdys suisti tolaltaan Marsin ekosysteemin sun muut ja ne ihmismäiset olennot evakuoivat itsensä tänne Maahan. He toivat tänne nämä muinoin kukoistaneet korkeakulttuurit mm. Mayat tunsivat pöyristyttävän hyvin tähtein ja planeettain liikkeet. Ja koristeena kakun päällä: Darwinin puuttuva linkki on tietysti marsilainen. Mutta… jotakin heidän geenimanipulaatiokokeissaan on mennyt vikaan, koska ihmioliosta on tullut ympäristöään eli tosiasiassa itseään tuhoava hirviö. Tai sitten tarkoitus olikin olla vain tietyn ajan kestävä kokeiluplaneetta tämä Maa kunnes alkaa taas uudet kujeet. Marsilaiset on ihan kivoja kun niihin tutustuu paremmin.

  • Wespa sanoo:

    Pystyykö sellainen mars-kulkija/mönkijä muka menemään jyrkkää vuorenrinnettä ylös ja miten se voi jättää siihen jäljet?

  • Haukka sanoo:

    Kulkijat ovat kyllä kulkeneet rinteitä ylös ja jättäneet jälkiä Marsin hiekaan mutta kuten sanoin: en ole ollenkaan varma selitykseni varmuudesta.

  • thebel sanoo:

    Onko missään aidon värisiä versioita noista kuvista? nuo on taas niitä väriteltyjä kuvia.

  • nörääjä sanoo:

    kerttu… iha mielenkiintone teoria… mutta en oikee usko tuohon?

  • GiH sanoo:

    NASA:n pitäisi lähettää tuonne mönkijöitä tutkimaan noita kummallisia kuvia.

  • Tohtori sanoo:

    No niin, jonoon lääkkeitä ottamaan…

  • Nestori sanoo:

    Kakkos kuva on kyl niin muokatun näkönen että pystysin itekki tekee paremman näkösen windowssin paint ohjelmalla.

  • Lulz. I am see martian

  • Jeesus sanoo:

    Tuon toisen kuvan alla lukee ”Tästä kuvasta”. Painakaa sitä ja sen kuvan keskellä näkyy kaksi naamaa.

  • Miske sanoo:

    Jotain feikkikuvia joita USA:n hallitus on väsännyt että voi ottaa Marsin haltuunsa sotilastukikohdaksi. Perus juttu, eiksje?

  • pikkumyy sanoo:

    joo turha näitä kuvia on katsella sen tarkemmin.meinaan vaan että ennenkin kuvia on muokattu ja jos näissä kuvissa on jotain mielenkiintoista ollu ni eiköhän se oltais otettu näistä pois ennen kuin päästetään julkisuuteen..itsekkin uskon että siellä jotain on mutta ennen kuin joku luotettava ihminen pääsee siellä käymään ja näyttämään aidot kuvat julkisuudessa ni sit on jotain järkevää kateltavaa kuin vaan kallioita. sitä odotellessa.

  • Paradox sanoo:

    Kyllä ei ole mitään järkeä sensuroida tai muokata näitä kuvia.
    Elkäähän ihmiset olko niin epäluuloisia kaikesta.

  • Gannondorf sanoo:

    no mitäs sitä ihmettelemään ku ystävämme pienet haisevan vihreat miehet o järkänny meille muutaman bunkkerin marsiin tasasin välein että voiaan sitte rupatella 😀 tai sitte venäjä o teheny kepposia ja leikkiny tietokoneella

  • matu sanoo:

    varmaan optinen harha (niinku kangastus aavikolla) yhdestä kivi rykelmästä… uskoisin ainakin

  • Tommi sanoo:

    Tää nyt on vaan joku jenkkien keksimä hieno suunnitelma,jolla ne oikeuttaa ydinkokeet marsissa. Ei riitä et pilaa maapallon,pitää pilata kaikki muukin

  • idanblogi1 sanoo:

    Eikö nuo urat voisi muodostua jääkaudesta?

  • :/ sanoo:

    tuo ois muuten hyvä mutta jos ette sattuneet tietään niin nuo on feikki kuvia :/

  • idanblogi1 sanoo:

    Minähän sanoin! Hah, olin oikeassa.

  • Wespa sanoo:

    Eivät ne ole feikkikuvia, vaan ihan virallisista kuvista bongattu. Jos ne on muka feikkejä, niin lähdettä tuohon väitökseen saa tarjota.

  • Tomi sanoo:

    ne tyypit vois olla siel vaik monta kuukautta menis marssin ympäri ja miks ne ei menis tutkii niit isoi pallukoit tai niit ”rakennelmia” tarkemmin

  • meikkis sanoo:

    ihan selvää elämää. Varokaa ne hyökkää koht salee

  • Larty sanoo:

    Maapallolta löytyy 10 kertaa ihmeellisempiä, monimutkaisempia ja järjestäytyneempiä luonnollisia kivimuodostelmia.

  • Perttu sanoo:

    ”Ja vaikka joskus saataisiin kuvia jostain eksoplaneetasta jossa voisi muka olla elämää, emme saisi sitä ikinä selville” Tarkoitan, että emme ikinä pystyisi mitenkään ottamaan yhteyttä sinne, koska kun saapuisisimme sinne tai kun viestimme saapuisi sinne, aikaa olisi mennyt jo miljardi vuotta jolloin kaikki elämä olisi jo hävinnyt.

  • Perttu sanoo:

    ”ne tyypit vois olla siel vaik monta kuukautta menis marssin ympäri ja miks ne ei menis tutkii niit isoi pallukoit tai niit “rakennelmia” tarkemmin” Ainoa ongelma on että ihminen ei voi laskeutua Marsin pinnalle, koska kuolisi lämpötilojen takia -.-

  • Perttu sanoo:

    Lisäystä : ”Mars-planeetalta on löydetty lisää elämään viittaavia merkkejä Osa 2”
    noh ensinnäkin kaikki Marsista löydetyt ”elämän merkit” ovat olleet kusetusta tai luonnonmuodostumia, joten mites nyt yht’äkkiä sinne elämää olisi syntynyt parissakymmenessä vuodessa tai lyhyemmässä ajassa.

  • Shinryuu sanoo:

    Näille voisi olla yhtä hyvin luonnollinenkin ilmiö, kuten muodustuman ajan saatossa. Mars kyllä eroaa maan toiminnasta eikä sitä voi sataprosenttisesti verrata. Ennen kuin näitä kuvia julkaistaisiin pitäisi olla perinpohjin varmoja mihin ollaan ryhtymässä ja mihin ei olla.

    Muistan sen, että NASA julkaisi kauan sitten kuvia Marsistä joissa olisi ollut pyramidejä, mutta ne osottautuivat muokatuiksi kuviksi.

    Itse pidän avaruudesta ja sen toiminnasta, mutta tämä epäilyttää minua hieman. Olisi hienoa saada kunnon informaatiota tästä systeemistä, kiitos.

  • Ufomies sanoo:

    Cydonia or bust.

    On kyllä köyhiä nämä lähistön planeetat, sekä olosuhteiltaan että luonnonvaroiltaan. Miettikääpä kun olisi useita maankaltaisia planeettoja ja valtavasti erilaisia metalleja sisältäviä kiviplaneettoja ihan naapurissa. Tasan ei käy onnen lahjat, varsinkin kun maailmankaikkeuteen spawnaa…

    Kuukin on kyllä iso, mutta ihan tusinatavaraa metallivarojensa puolesta.

    Ei paljoa motivoi avaruusmatkailu:

    1. Rakenna ziljoonan dollarin avaruuslaiva ja planet landerit.

    2. ?

    3. Profit

  • Sami sanoo:

    Jos Marssissa on elämää niin tartteeko ne marssilaiset välttämättä vettä tai happee jos ne toimii ihan eritavalla ku ihmiset?

  • Wautsi! sanoo:

    kuvassa jossa sanotaan olevan jäljet näyttää tekaistulta. harrastelija-astronomina seuraan Mars-tutkimusta eikä nämä kuvat ole koskaan tulleet vastaan. aitoja Mars-kuvia ja todellista tutkimustieto voi lukea vaikkapa astronomiablogistani
    http://homeboyastronomy.com/2008/03/18/new-stunning-high-resolution-pictures-of-mars-taken-by-hisire-camera/

  • Totuus sanoo:

    Mä ihmettelen miks kaikki tommosest jutut pitää liittää ufoihin ym.
    Noin ei voisi muuten muka käydä? Älytöntä. Entä jos tuossa viimeisessä kuvassa ne on vain kiviä? Kiviä on muutama satamiljoonaa jos sitte vähän enemmänki tässä maailmassa niin kolme kivee niist kaikist ei voisi sitten asettua noin. Sanon että pelkkää sattumaa. Jokuhan voisi asetellakkin ne!

  • ParaCrazy sanoo:

    Se ”ura” näyttää pikemminkin kameran värähdykselta. joita usein ilmenee vanhoissa kuvaputkitelkkareissa.

  • Jaarno sanoo:

    Kerttu (08:08:47) :

    Piti vielä sanoman, että tuskin siellä enää on elämää vaan nuo ovat muinaisen sivilisaation jäänteitä, ilmakehä on tietysti lentänyt taivaan tuuliin magneettisuuden myötä tai jotain sellaista.

    Näin juuri. Uskon että marsissa on joskus ollut elämää mutta sen asukkaat ovat tuhonneet maapallonsa. Kuten ehkä maallekin joskus käy…

    Voi myös olla että nuo ovat vain sattumia. Esim nuiden kohteiden järjestys on yhtä todenäköinen kuin mikään muu järjestys. Epätodennäköistä mutta voi olla totta.

    Maassahan on myös kaikenlaisia luonnonmuovaamia ”kohteita” joita voisi luulla ihmisen tekemiksi .

  • Jiro sanoo:
  • Yks vaan sanoo:

    vika kuva näyttää kun siinä olisi jotakin moottori kelkkoja kääntymässä. kattokaaa tarkkaan sitä niin siinä näkyy ihan kun kääntymisen jäljet

  • Demi.fi sanoo:

    Hmm.. Kyl mä uskon et siel on elämää siel Marsis. Mutta ei ne mitää hulluja alieenejä oo mitkä tulee isolla lentävällä lautasella ja nappaa sinne ja tekee jotai ihme kokeita xD Tai kylhä ne voi lentävällä lautasella tulla mut mut..

  • Demi.fi sanoo:

    Yks vaan (15:26:38) :

    vika kuva näyttää kun siinä olisi jotakin moottori kelkkoja kääntymässä. kattokaaa tarkkaan sitä niin siinä näkyy ihan kun kääntymisen jäljet

    xD Kummiski otettu jostai vesiskootteri näytöksestä ylhäältäpäin ja tehty mustavalkoseks toi kuva 😀

  • gh0stb0y sanoo:

    En usko että Marsissa olisi alieneita mutta sielä voi olla muuta elämää. Juuri äsken tuli dokumentti että sielä saattaa olla bakteereita jotka voi aiheuttaa sairauksia ihmisille.

  • Höpöhöpö sanoo:

    Toihan voi olla ihan mitä tahansa. Kivimuodostelmia? Miten Marsisa muka voisi olla älyllistä elämää? Aivan absurdi väite! Marssissa on tuskin lainkaan ilmaa (1% maapallon ilmakehästä) ja siellä on kylmää. Kyllähän siellä saattaa ola bakteeritasolla mutta ei muuten.

  • tiramisu sanoo:

    Olisi erikoista jos maapallo olisi koko universumin ainoa paikka missä on elämää.

  • Kuolonuhri sanoo:

    Tuo ura/ tie näyttää aivan Saharasta tai jostan muusta elokuvasta, mitä nyt en saa päähäni, otetulta.

  • Sonja sanoo:

    Hmm… Tuo ura on ihmeellinen O.o Mutta ne 2 muuta kuvaa olivat myös iheellisiä.

  • Fake sanoo:

    Kyllä tuo on aika feikkiä tuo että Marssissa on elämää.
    Se vesihomma mikä aaltoilee näissä kuvissa, voi olla jopa muokattu siihen, tai sitten koko kuva on tehty todella taitavasrti esimerkiksi 3D-ohjelmalla, kuten Blender.
    Myös se ykkösen kuva Marssista, missä etualalla oli niitä rakennuksia, on selvä feikki, sillä ne jopa näyttävät niin piirretyiltä että.

  • mars/maa maa/mars sanoo:

    nimenomaan se että olemme ihmeissä ja matemaattisen tarkassa huomamaan, voisin olla varma kohdaneeni maassa kyseisen värin ja ihmisolion ja … kiinostuneena juuri 18032013 meno matkasta marsiin/ei paluuta, jätän parempien arvioijien varaan, olisiko totta, jotta maassa voi olla vierailua marsista ainakin ja niin ettemme tiedä taida mistä on kysymys toden totta, se etten täysin ole huijari voi osoittautua viisaaksi silmälläpitäen etten marsiin …

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto