ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Päivittäinen arkisto: helmikuu 16, 2011

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Lousianan suohirviö

Yhdysvaltojen Lousianassa tapahtuu kummia.

Anonyyminä  pysyttelevä henkilö lähetti kuvan NBC 33:n toimitukselle. Hän kertoo, että heidän metsästysleirinsä Berwick nimisellä alueella Lousianassa oli täysin tuhottu. Heillä oli käytössään tietyn ajan välein kuvia ottava metsästyskamera jolla seurataan eläimien liikkeitä. Hän sai kameranmuistikortin talteen.

Muistikortilta paljastui hämmästyttävä kuva olennosta. Asiasta raportoidaan alla olevalla videolla lisää. Uutiskanavan väki pitää kuvaa mahdollisena feikkinä, mitään tarkempia tutkimuksia ei kuvasta kuitenkaan ole ilmeisesti tehty.

Tarkempi kuvavertailu vielä alla olevalla videolla.

http://www.youtube.com/watch?v=o4u8Td6o_MY

Kiitos vinkistä Yokanilla. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Maya-kalenteri ja sen syklit

Maya-kalenterista on olemassa eri tulkintoja, ehkä suosituin on sen loppuminen ajankohtaan 21.12.2012. Kerron tässä artikkelissa kuitenkin Carl Callemanin laskelmista ja tulkinnoista joiden mukaan maya-kalenteri loppuu ajankohtaan 28.10.2011 sekä eri tulkinnoista mitä lähipäivinä voi tapahtua.

Mayoilla oli/on useita eri kalentereita ja tämä 2011/2012 päättyvä kalenteri on yhtä mittausjaksoa varten. Heillä on olemassa myös kalentereita jotka mittaavat vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Merkittävän 2011/2012-kalenterista tekee kuitenkin se, että se aloittaa laskentansa universumimme synnystä, joka mayojen mukaan alkoi noin 16,4 miljardia vuotta sitten.

Maya-kalenteri perustuu erilaisten syklien tiedostamiselle ja mittaamiselle. Nämä syklit ovat isoja muutospisteitä, joissa on tapahtunut evoluutiota, kehitystä ja muutoksia. Näistä sykleistä tarkemmin lisää alempana olevassa kuvassa.

Klikkaa suuremmaksi

Isoja muutoksia tapahtuu yhdeksässä eri syklissä, aina 20 kertaa nopeammin kuin aikaisemmin. Mayojen mukaan näitä yhdeksää sykliä edustavat/hallitsevat yhdeksän eri jumalaa. Jokainen sykli sisältää seitsemän ”valojaksoa” ja kuusi ”pimeysjaksoa”. Jokainen sykli voidaan siis jakaa kolmeentoista osaan, jossa jokainen osa edustaa kehitystä tai uuden tiedon julkistumista. Valojaksoina jonkin uusi tieto saadaan ilmoille, kun taas tulevana pimeysjaksona se otetaan käyttöön.

Carl Callemanin tulkintojen mukaan viimeinen (yhdeksäs) sykli päättyy siis ajankohtaan 28.10.2011. Tämä kyseinen yhdeksäs sykli on juuri aluillaan (laskentatavasta riippuen). Calleman käyttää kahta eri laskentakaavaa. Toisen mukaan sykli on alkanut 10/11.2.2011 (tuo on muuten päivä jolloin Egyptin presidentti julkisti eronsa), kun taas uusimman laskukaavan mukaan se alkaa 9.3.2011.

Kahdeksas sykli joka on juuri loppumassa (loppuu 8-9.3.2011) edustaa etiikkaa. Tämä kyseinen sykli alkoi vuoden 1999 alussa. Tänä ajanjaksona erilaisia skandaaleja ja muita on tullut julki ja olemme kokeneet etiikkaan liittyviä muutoksia. Ehkä huomattavimmat tapahtumat tänä ajanjaksona ovat tapahtuneet lähiaikoina syklin lopussa. Näihin kuuluvat mm. Wikileaksvuodot, Suomen korruptioepäilyt, Egyptin mullistukset sekä Berlusconin toljailut.

Yhdeksäs juuri alkava sykli edustaa yhdessä luomista ja kollektiivisuutta. Sen jokainen valojakso ja pimeysjakso kestää vain 18 päivää, joten muutosten odotetaan olevan nopeita. Vertauksena kahdeksannen syklin jokainen jakso kesti 360 päivää, kun taas ensimmäisen syklin jokainen jakso kesti 1,26 miljardia vuotta. Yhdeksäs sykli on nimeltään Universaalinen/Galaktinen sykli. Carl Callemanin mukaan syklin loppuminen ei edusta maailmanloppua, koko kalenterin loppumista, eikä ajan loppumista. Hänen mukaansa kalenteri tekee uuden askeleen eteenpäin.

Alla vielä lyhyt video alkavasta syklistä.

Tarkemmin kaikista sykleistä tällä videolla alkaen kohdasta 2:45 (katso myös videon muut osat).

Mainos:

Lähteet: Carl Callemanin haastattelut,
http://www.mayanmajix.com/lab_F1.html, http://www.mayanmajix.com/intro_fin.html

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto