ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Päivittäinen arkisto: huhtikuu 4, 2013

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Lentävä alus ja muita kokemuksia

Nimimerkki Arkipäivää kertoo kokemuksistaan seuraavaa:

  • Kaikki alkoi talvella 2009

Ensimmäinen aikuisiällä tapahtunut yliluonnolinen kokemus sattui talvella 2009. Kokija oli ajamassa autolla Nallikarista Kuusamontietä pitkin noin puolen yön aikaan. Oli pakkassää ja taivas oli pilvetön.

Näin kirkkaan valon loistavan kaukana taivalla, joka lähestyi nopeaa vauhtia. Mitä lähemmäs valo tuli, sitä kirkkaampi se oli. Hidastin auton vauhdin lähes pysähdyksiin, koska muuta liikennettä ei ollut, nimimerkki Arkipäivää kertoo Paranormaali Blogille.

Valon tullessa lähemmäs nainen näki, että auton vierestä kaarsi lentävä alus

Alus teki auton yläpuolla 90 asteen käännöksen hidastaen vauhdin todella hiljaiseksi. Käännöksen tehtyä alus ampaisi huimaa vauhtia ja katosi nopeasti näkyvistä. Olin suunnitaltani pelosta ja ajoin kotiin. Tämä tapahtuma herätti uinuvan tietoisuuteni kasvun.

Arkistokuva mahdollisesta UFO-aluksesta

Arkistokuva mahdollisesta UFO-aluksesta

  • Asunnossa alkoi tapahtumaan outoja

Pian tapahtuman jälkeen naisen kotona alkoi kummitella öisin.

Kuului ovien narinaa. Joku kävi kääntämässä oven kahvoja ja istumassa suljetun vessan pöntön kannen päälle. Vauvan lelun äänen kuulin myös, joka sattumoisin oli kolmion muotoinen. Aina jonkun äänen kuuluttua pieni lapseni rupesi itkemään kesken yöunien ja oli kauhuissaan.

Hän kävi lapsensa kanssa kiertämässä talon lävitse, mutta mitään ihmeellistä ei löytynyt. Ainoastaan kolmion muotoinen lelu oli keskellä olohuoneen lattiaa.

Minä koin äänet jälkeen päin, että henget/enkelit/jotkin yrittävät herätellä minua toimimaan oman sisäisen ääneen mukaan ja elämään omaa elämääni todeksi. Elämäntilanne, jossa olin tapahtumien aikaan oli toiveideni vastainen, muttei minulla ollut uskallusta tehdä muutosta, koska pelkäsin etten selviä. Äänet pelottottivat toki silloin, mutta jälkeen päin ajatellen ne rohkaisivat minua menemään elämässäni eteenpäin. Tein suuria muutoksia elämässäni, jonka jälkeen äänet loppuivat. Sen jälkeen olen aistinut useasti jonkin läsnäolon ja kokenut sen voimaannuttavaksi. Nämä kokemukset herättivät uinuvan hengellisyyteni, kokija kertoo.

Muutosten jälkeen silmäni avautivat kaikelle. En pidä enää mitään mahdottoman ja olen avoin kaikelle mahdolliselle. Ensin perehdyin hengellisiin kirjoihin, astrologiaan, työskentelyyn omien unien kanssa jne. Tänä päivänä ”oudot” tapahtuman, yhteensattumat ja näkymättömien voimien johdatus on arkipäivää. Itsetuntemus ja vahva intuitio ovat voimani.

  • Uusi kohtaaminen kesällä 2012

Uskomattomin kohtaaminen tapahtui kesällä 2012. Olimme kahden ystäväni kanssa Kiimingissä. Makoilimme kolmestaan isolla sohvalla. Olohuoneessa oli suuri ikkuna, josta avautui näkymä järvelle. Yhtäkkiä ystäväni pomppasi ylös ja kehotti meitä katsomaan järven suuntaan. Kaukana taivaalla näkyi valkoinen valo, joka tuli järveä kohti.

Järven keskelle ilmestyi valo, joka pysähtyi ja leijaili sen yläpuolella.

Lähemmäs tullessa valkoisen valon takaa pystyi erottamaan kolme pienempää punaista valoa, jotka käärmemäisesti kiemurtelivat häntänä valkoisen valon perässä.  Yhtäkkiä valo ”laajeneni” näyttämään kirkkaalta ihmishahmolta. Pian valo himmentyi ja kääntyi lähtien kulkemaan pois päin, kolmivaloinen häntä perässään.

Vähän ajan päästä valo laskeutui metsän keskellä ja nousi sieltä pian takaisin ilmaan jatkaen matkaansa. Kohtaaminen kesti noin 10 minuuttia.

  • Tammikuussa 2013 annettiin merkki

Tammikuussa 2013 menin aamulla ulos ja pyysin ajatuksissani ohjausta elämäntilanteeseeni. Kysyin olenko oikealla polulla erään ideani suhteen ja pyysin merkkiä. Saman tien yksi ”tähdistä” lähti liikkumaan vasemmalle. ”Tähti” liikkui pitkän matkaa kunnes pysähtyi ja lähti liikkumaan suoraan alaspäin. Lähdin sisälle rakkauden täyttämänä ja hymyillen, että olin saanut vastaukseni.

Nimimerkki Arkipäivää lopettaa kertomuksensa sanoihin: Yliluonnollinen on luonnollista.

Tämä oli yksi yli 2500:sta Paranormaali Blogiin lähetetystä kokemuksesta. Voit jakaa kokemuksesi Parablogin kokemuslomakkeella. Mielenkiintoisimmat julkaisemme nimimerkillä tai anonyymisti sivustollamme.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto