ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Hämmästyttävä video – Lähikuvaa avaruusaluksesta

ThirdPhaseOfMoon on YouTuben suosituin ufovideoihin keskittynyt julkaisukanava.

Kanavalle lisättiin hiljattain kaksi videota, joissa näkyy lentävää lautasta muistuttava, taivaalla pyörivä lentohärveli. Videomateriaalin on toimittanut Ed niminen henkilö, joka on ollut kontaktissa avaruusolentoihin jo 80-luvulta asti.

Videosta päätelleen laitos sisältää huipputeknologiaa.

ThirdPhaseOfMoonin vieras kommentoi videota:

– Olen katsellut videota jonkin aikaa ja kupoli vaikuttaa mielenkiintoiselta, se miten se heijastaa valoa ja taivasta, varsinkin lähikuvissa tekee siitä mielestäni aidon
– Tässä saattaa olla aito emäalus

Toisella videolla videokuvaa tarkastellaan vielä lähemmin.

Kyseistä ufoalusta ja muita viime kuun mielenkiintoisimpia ufospottauksia käsitellään tällä videolla.

Mitä mieltä sinä olet, mitä videoissa näkyy?

 

Aijemmin myös Coloradossa saatiin ufoalus lähikuvaan.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

20 kommenttia aiheeseen: Hämmästyttävä video – Lähikuvaa avaruusaluksesta

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Taikuriku sanoo:

    Selevä ajto uhvo:)

  • Mazahito sanoo:

    Taitaapi olla CGI-kamaa. Valitettavasti.

  • Wespa sanoo:

    Heijastukset näyttää ainakin realistisilta mielestäni. En huomannut mitään selviä CGI-merkkejä vaikka kaikki on toki mahdollista. Jos oikein ymmärsin videoilta, niin alkuperäinen videomateriaali on kuvattu HI-8 kasetille, eli ei ole edes digitaalisessa muodossa.

  • Härski sanoo:

    @Mazahito, Wespa
    Haetaankohan vastausta nyt vähän turhan kaukaa? Se, että CGI onkin tänä päivänä niin kehittynyttä kuin on, ei sulje pois vanhoja kunnon pienoismalleja, muutamalla ledillä tuunattuja muovilautasia, lampunvarjostimia tms.

    Mutta jos kuitenkin hetki leikitään, ettei tekijä ole turvautunut noihin perinteisiin kikkoihin, pakko silti kysyä: Oletko Wespa edes pelannut yhtään mitään viimeiseen 10 vuoteen? Käykääpä huviksennen katsomassa millaisiin heijastusefekteihin nykypäivän kaupalliset pelimoottorit pystyvät. Ajatuskin siitä, ettei kukaan muka osaisi/pystyisi/jaksaisi väsätä tuollaista vaikka kotonaan uusimmalla Unreal Engine 4:llä on kiltisti ilmaistuna lapsellisen naiivi.

    P.S. Se, ettei selviä CGI:n merkkejä näy suhteellisen epäselvässä kameralla näytöltä kuvatussa videossa ei pitäisi olla kenellekään mikään ihme

  • Wespa sanoo:

    En väittänyt etteikö pystyisi, päinvastoin. Kerroin kuitenkin, etten huomannut selviä CGI:n merkkejä, heijastukset vastaavat tosimaailmaa jne… Toki olisi kivempi nähdä vähän pitempi clippi josta voisi asiaa tarkemmin tarkastella. Pienoismallilta kohde ei kauheasti näyttänyt, minkäänlaista propellia tai muuta vastaavaa siinä ei näkynyt. Muutenkin aika hienot/hämmentävät valot kohteessa, en ole vastaavanalaisia nähnyt. Toki mikään ei ole poissuljettua ja asiaa pitääkin katsella monesta eri näkökulmasta muodostaakseen oman mielipiteensä.

  • torsti sanoo:

    huomasitteko kohdassa 0:35 jotain lensi oikeassa yläkulmassa… näyttää hyönteiseltä? vai linnulta?

  • torsti sanoo:

    niin siis tuossa ensimmäisessä videossa..

  • JambaB sanoo:

    Vaikka olisikin aito suurin osa tästä yhteisöstä ei edes tajua mitä katsoo…

  • TheWonderer sanoo:

    Jos jollakulla on oikeasti rahaa ja aikaa, niin ei tuollaisen videon tekeminen ole temppu eikä mikään.

    CGI:n ym. vuoksi nykyään ei voi enää luottaa kuviin ufoista.

  • Akvinolainen sanoo:

    Mielenkiintoinen video. Ongelmana on kun on vain yksi (muokattu?) video, eikä kohdetta taaskaan ole kuvattu eri kameroilla ja kuvaajilla. Yksi ei riitä. Ei kuitenkaan edelleenkään vakuuta.

  • TheWonderer sanoo:

    @Akvinolainen

    Jos videossa näkyvä ufo oikeasti ilmestyisi paikalle jossa olisi enemmän kuin yksi ihminen, niin olisi Youtube ym. täynnä videoita siitä, eri kuvakulmista ja eri kameroilla otettuna.

  • kommunikoija sanoo:

    Luulen, että on kommunikoinnista kyse. Avaruusolennot ottavat yhteyttä maan olentoihin. Se vaatii meiltä ehkä jonkin ”erityisen” taidon kommunikoida. Se taas perustuu tietynlaiseen uskomukseen. Kommunikointi on luotu ihmiselle alun perin yhteisöllisyyden kannalta, ei kenenkään taloudellisen voiton. Samaa intuitiivista taitoa kommunikoida voi käyttää esim. viljapeltokuvioiden tulkitsemisessa.

  • ihmettelijä sanoo:

    Varaktorin pienoismalleja?

  • Lottas34 sanoo:

    Minun mielestäni tän videon alun leijuvat kirjaimet avaruudessa on mielenkiintoisempi ilmiö. Suosittelen muuten katsomaan Mirage Men-ufo dokkarin…silloin viimeistään te ituhipit tajuatte mistä tää kaikki ufo-hössötys on lähtenyt liikkeelle ja kuinka teitä huijataan. Onhan tää hauskaa viihdettä juu!

  • Matti sanoo:

    Ei oo nykypäivänä vaikeeta feikata näitä videoita
    http://www.alibaba.com/showroom/ufo-helium-balloon.html

  • raimo hietala sanoo:

    En vielä nähnyt mitään?

  • airoton sanoo:

    Ehkä 1 % on huomioinnin väärttiä näissä jutuissa. Kokemusta n. 40 v.

  • Muinaiset heprealaiset tuhansia vuosia vanhat Kirjoitukset kertovat, että tulee aikakausi jolloin nämä jumalina pidetyt olennot palaavat maailmaan.

    Mitä ovat nämä eri ulottuudessa käyvät aukset, joita ohjaavat superälykkäät olennot?

    http://ennustuksia.com/2013/12/01/ilmavallan-hallitsijan-joukot-tulevat/

  • tyy sanoo:

    Taas paskaa kuvankäsittelyä. Ja nyt tenavat, googlettakaa:

    You Suck At Photoshop

    Voitte vahingossa oppia jotain ja saadaan parempia uhvokuvia.

  • Risto Rinne sanoo:

    Minua ihmetytti että video oli kuvattu selvästi jostain muusta lähteestä kuten TV tai Monitori.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto