ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Suomessa havaittiin useita Ufoja tiistaina

YLE kertoo miten Pohjois-Karjalassa ja maan muissakin itäisissä osissa on havaittu tiistai-iltana outoja valoilmiöitä. Havaintoja on tehty mm. Kiteellä ja Rääkkylässä kello 20:n ja 21:n aikoihin.

Valojen muoto on vaihdellut. Kello 20 aikoihin havaittiin 3-5 valoa Imatran suunnalla, Ruokolahdella sekä Savonlinnan länsipuolella. Kiteessä nähtiin kaakon suunnalla neljä kirkasta valoa puiden latvojen yläpuolella, kun taas Rääkkylässä havaittiin neljä pystysuoraa valoa.

Näköhavaintoja on myös muilta paikkakunnilta.

Tiistainen valoilmiö saatiin myös kuvattua:
http://www.youtube.com/watch?v=NQ502gKDiGA

Myös ystäväni soitti tänään keskiviikkona joskus kymmenen aikoihin illalla ja kertoi miten hän oli nähnyt vähän aikaa sitten (keskiviikko iltana) kolme valopistettä taivaalla.

Lähde: yle.fi

Kiitos vinkistä Terhille. 🙂

[ad#tra-2]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

36 kommenttia aiheeseen: Suomessa havaittiin useita Ufoja tiistaina

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • jatu sanoo:

    Hienoa !!

  • joo-o sanoo:

    luulin eilen näköni pettäneen, kun näin taivaalla parikin kertaa illalla edestakas liikkuvan lentokoneen valoa muistuttavan valon. pistin sen pään liikuttamisen tai vastaavan piikkiin, mutta nyt en enää tiedä mitä ajatella 😀

  • Imatrallla sanoo:

    Imatralla näkyi tosiaan eilen illalla noin klo 20 aikoihin tuo kyseinen valoilmiö. Olimme ajamassa autolla kotiin kun huomasimme radiomaston lähellä, mutta korkeammalla toisen radiomastoa muistuttavan asian. Siinä oli tiheämpi valorykelmä josta ”roikkui” alaspäin pystysuorassa n.3 valoa. Luulimme sen olevan helikopteri, joka kuljettaa vaijerilla jotakin. Kummastukseksemme luimme aamulla lehdestä, ettei ilmiölle olekkaan mitään selitystä.

    Joku oli näköjään onnistunut kuvaamaankin tuon: http://www.youtube.com/watch?v=nv3sMCUxNIw
    ja http://www.youtube.com/watch?v=NQ502gKDiGA&feature=related
    Videoissa näkyy ylempi valorykelmä. ”roikkuvat” valot jäävät varmaan talojen tai puiden taakse piiloon.

  • HeavenShallBurn sanoo:

    Nice.

  • sambabaa sanoo:

    Näkyi myös meillä päin täällä lähellä itärajaa. Tapaus selvisi ja ilmiön aiheutti venäläisten sotaharjoitukset. Venäjältä vastaus FUFORAlle: ”This is a very terrestrial objects – big flares with the parachutes, dropped for the training in aerial shooting by our interceptors. Such claster of flares called in a Russian military slang ”lustra” (”chandelier”). Place of manoeuvres – only over big water surfaces (otherwise parts of flare can made a fire on the earth), usually over Ladoga lake.”

    Ja linkkiä vielä perään: http://www.fufora.fi/ufodb/ufodata.php?u=417&p=1

  • Terma sanoo:

    Jaa, että soihtuja laskuvarjoilla..mmkay..

  • Elmeri sanoo:

    Aluksi tuli mieleen, että olisiko nämä jotenkin yhteydessä käynnissä olevaan Häjy 2011-ilmasotaharjoitukseen, mutta tarkemman tutkinnan edetessä kävi ilmi, että itä-Suomessa HÄJY ei näy eikä kuulu missään muodossa.

    Lähinnä Hornetin pimeäammunta maaleiksi olisin veikannut, mutta eipä ne ainakaan niitä voi olla..

    Ufo?
    Kuka tietää, HD-tasoista kuvaa toisaalta, mutta ei mitään kummallista siitä huolimatta.

  • Volvom sanoo:

    Mä arvasin, että täällä otsikoidaan ufoina. Sen näki aika hyvin jo lehtien kuvistakin, että jotakin soihtuperäistä siellä on savuhännistä päätellen.

  • osku sanoo:

    Nuita samoja valoja näin jo viime talvella niitä oli 3 ja liikku ryhmässä sivuttain sitten ne katos ja ilmesty eri kohassa vähänajan kuluttua.

  • Mark91 sanoo:

    Ei tuo mikään UFO parvi ole. Ne on armeijan soihtuja.

    ”Soihdut ovat varjon varassa roikkuvia palavia kappaleita, joita hävittäjät käyttävät vihollisen ammuksia harhauttaakseen. Soihtuja käyttävät myös Suomen ilmavoimien hävittäjät harjoituksissaan.” – Yle.fi

  • Askapää sanoo:

    Leijoja ja ledivaloja

  • 1986 sanoo:

    Voi voi voivoivoiiiii.!! Mark91,Volvom,Elmeri. UFO = unidentified flying object. 😉

  • torkkeli sanoo:

    Luin iltalehdestä että itänaapurilta ei olisi tullut mitään raporttia asiasta, vaikka en aina usko että lehdet paljastaisi koko totuutta. esim. sen takia että myynti kasvaisi.

  • ahaa sanoo:

    juuri äsken näkyi kummia juttuja taas taivaalla …

  • Kryptidi sanoo:

    B.Borg kirjoitti suoli24:llä ”selvitin jo eilen että kyseessä oli Venäjän ilmavoimien sotaharjoitus luultavasti Laatokan yläpuolella.
    Tapauksesta lisätietoja SUT: n foorumeilla sekä Havaintotietokannan numeroissa 417-419.”

  • Ogeli sanoo:
  • lol sanoo:

    Siellä on jonkun joulukuusi noussut taivaalle herranen aika

  • Kimi sanoo:

    En nyt tarkkaan muista mut tais olla juuri tiistai kun kävin koiraa illalla kusettamassa, ja oli kirkas tähtitaivas, ja ”näin” kuin tähdenlennon, mutta näytti kuin tähti ois lentänyt n. 100 metrin korkeudessa, pieni valopallo vilahti ylitseni. Pistin hulluuden piikkiin, mutta mainitsin jopa emännälle asiasta. Tiiä sit liittyykö noihin, vai voinko edelleen pistää näköharhan piikkiin. Tiiä häntä.

  • Asdilan sanoo:

    2011 NUBURU TULEEE LENNETÄÄN POIS HAULIKOT SUUHUN NUBURU NUBURU NIBIRI NIBURU!!1132213

  • Vai oliko sittenkään sanoo:

    Hmm hyvin samanlainen video on kuvattu venäjällä, onko kyseessä samat palavat soihdut? entä tämä yksi valo pallero mikä lentää kohti näitä ”soihtuja” http://www.realufos.net/2011/03/ufos-over-st-petersburg-russia-22-march.html

  • Baabi sanoo:
  • Askapää sanoo:

    – ”Ne voivat olla naapurimaan sotaharjoituksiin liittyviä havaintoja”,,,Siinä ovat minun suurimmat veikkaukseni.” Eli näin veikka rajavartiolaitos. Alle viivaan saanan veikkaa eli eipä ne tiedä sen enempää kun me taviksetkaan

  • Mark91 sanoo:

    1986 osui pilkunviilauksellaan oikeaan. Korjaan, minulla ei ole mitään syytä uskoa näiden objektien olevan maan ulkopuolisia aluksia.

  • Jääkäri sanoo:

    Laskuvarjojääkärinä tiedän että kyseessä ei ole mitään soihtuja, eikä Venäjän kantoraketeista irronneita palasia. Laskuvarjohypyissä ei saa käyttää sotilas tarkoituksessa soihtuja suuren palovaaran vuoksi, kuka haluaa silkkivarjonsa syttyvän palamaan & taivaalla muutenkaan ei saa olla mitään punaista hehkuvaa valoa, ainostaan valopistoolilla ammuttu avunpyyntö. Lentokoneitten vilkkuvalot ovat erikseen. Kyllä nyt oli ulkoavaruuden muut hemmot asialla. Katsokaa Japanista olevaa tsunami videota, sielläkin lentää tsunamin edellä tunnistamaton esine jolle ei ole löytyny järkeenkäypää selitystä. Me emme ole ainoita universumissa. Näistä asioista ei vaan puhuta.

  • Hemmo sanoo:

    Lentokoneissa lämpöhakuisten ohjusten harhauttamiseen käytettäviä soihtuja ne eivät ole koska kyseiset ”flaret” palavat vain vähän aikaa eikä niissä ole laskuvarjoja: http://www.youtube.com/watch?v=KbI2Hj-xXGM

    Sen sijaan kyseessä voisi olla kranaatinheittimellä ammuttavia valaisuammuksia jotka laskeutuvat hitaasti laskuvarjon varassa ja palavat pitkään: http://www.youtube.com/watch?v=d7fb3XRjGRY

  • Masterpiece sanoo:

    Aika suurella todennäköisyydellä ne olivat ryssien jotain sotajuttuja sielä.

  • kekäläinen sanoo:

    Eiköhän totuus ole kumminkin tässä..

    http://www.youtube.com/watch?v=mTWC5pm29C0&feature=fvwrel

  • panssarijääkäri sanoo:

    Nuo on kyllä juurikin niitä intin soihtuja.
    Laskuvarjojääkäreiden soihtu+varjoista ( = D ) en tiedä, mutta me käytettiin pimeäammunta harjoituksissa valaisuraketteja, minkä valaiseva osa oli pitkään ja kirkkaalla liekillä palavaa kemikaalia, olisiko ollut fosforia.

    Tämä palava osa taas oli kiinnitetty semmoiseen pieneen laskuvarjoon, jotta valaisu olisi pidempiaikaista materiaalin hiljalleen laskeutuessa varjon kanssa maahan. Aika hyvin voi kyseistä soihtua verrata näihin helikopteri ilotulitteisiin, missä se laskuvarjoukko hyppää lopulta ulos. Vastaava idea, mutta vähän eri materiaalia palamassa ja isommalla lähtöpanoksella ammutaan se materiaali korkealle valaisemaan. Soihdun paloaika muistaakseni reilut puoliminuuttia kellertävällä liekillä. Tipahtamisaika riippuu hieman tuulista, mutta about puolenminuutin pintaan sekin oli.

  • Ogeli sanoo:
  • lolololol sanoo:

    Näin vähän samantyylisiä pari vuotta sitten. Ne tekivät suht. nopeita liikkeitä vasemmalle ja oikealle, sitten vaan nousivat taivalle ns. häiventyi pois. Kerroin heti kuvalaudalla, mutta sain vaan nauruja niskaan.

  • Hp sanoo:

    Täällä itärajalla kaiken voi kuitata Venäjän tekosiksi…

  • Ogeli sanoo:
  • kukko sanoo:

    Juu..
    Itekkin näin tuon Tohmajärvellä
    ja kiikareilla yritin tiirailla.
    Tosin olin humalassa tuona iltana ja eihän siitä mittää tullu.. Säikyttelin vielä pikku-serkkua kaikenlaisilla invaasioilla..

  • kukko sanoo:

    Luultavasti venäläisten leikkijääää

  • kukko sanoo:

    kännissäon kiva olla kännissä nauratta, kännissä pyöriä taivaalla ja se on ufoaaa

  • roflmao sanoo:

    askapää keksi ny jotai parempaa settii, toi o wanhaa ylikulunutta schaibaa 😀

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto