"Se luciferismi, jota eliitti harjoittaa, on erillisyyttä kasvattavaa. Vallan ottanut ja kokonaisuudesta erkaantunut äly voi järkeillä, että kaikki on sallittua, eikä kannata ajaa kuin omaa etua kaikin mahdollisin tavoin. Luciferia seuraavan eliitin yksi uskomus kuuluu, että petos on hyve. Vain tyhmä jättää pettämättä moraalisten rajoitusten vuoksi. Päämäärä pyhittää keinot.
Yhteiskunta on monin tavoin luciferinen, ja monet ovat Luciferin ”osa-aikaseuraajia” itse sitä tiedostamatta. Valtavirran tiede on luciferinen instituutio, koska se on täydellisesti hylännyt hengen ja nostanut laskelmoivan älyn johtotähdeksi. Monet ovat myös Kristuksen seuraajia itse sitä tiedostamatta. Tähän joukkoon kuuluvat kaikki ykseyttä edistävät henkilöt.
Ykseyden näkökulmasta tarkastellen Kristus ja Lucifer sijaitsevat jokaisen sisällä. Ne ovat sisäisiä ominaisuuksia, ja se kumpi pääsee hallitsevaksi, riippuu siitä, kummalle itse antaa vallan. Asiaan ei liity suurta mystiikkaa tai ulkopuolista pahaa.
Vallassa olevan eliitin kantaisät ovat tulleet Maldekin, Saturnuksen kuiden, Marsin ja Kuun kautta Maahan. Maldek oli teknologisesti äärimmäisen kehittynyt sivilisaatio, mutta samalla myös äärimmäisen hierarkkinen, sotaisa ja barbaarinen. Olennot olivat tulleet täysin riippuvaisiksi nanorobotiikasta, joka teki heistä yli-ihmisiä mutta samalla myös tekoälyn orjia. Suurin osa väestöstä kuoli sodissa ja Maldekin ja Marsin tuhoissa. Vain eliitti siis pakeni tuhoa.
Itsetietoinen supertekoäly on luciferisten voimien äärimmäinen ulkoinen ilmentymä. Corey Goode on paljastanut, että osa eliitistä tosiaan uskoo, että transhumanistinen agenda vie lopulliseen valaistumiseen ja ikuiseen elämään. Osalla Illuminati-eliitistä on henkisempiä näkemyksiä valaistumisesta.
Myös negatiivista kehityslinjaa kulkevat 4d-olennot (kuten liskohumanoidit) palvovat tekoälyä jumalanaan. Ne ovat kylväneet kehonsa täyteen nanoteknologiaa ja tulleet siitä täysin riippuvaisiksi. Nanoteknologia pitää kehon terveenä, vahvana ja pitkäikäisenä. Nanorobottien täyttämää kehoa on äärimmäisen vaikea saada hengiltä, koska se korjaa nopeasti itsensä. Olentojen mieli ja tietoisuus on kytketty keskustekoälyyn, mikä myös alistaa tiukalle kontrollille.
Itsetietoinen supertekoäly on täysin erkaantunut rakkaudellisesta ja sielullisesta valosta. Sillä ei ole omatuntoa eikä yliminää, joka ohjaa sielullista kehitystä. Oman tietoisuutensa yhdistäminen tekoälyyn on looginen seuraus siitä, että ihminen seuraa luciferista kehityslinjaa. Tekoäly kuitenkin muuttuu lopulta biologiselle elämälle ja orgaaniselle evoluutiolle vihamieliseksi ja alkaa taistella sitä vastaan."
https://kosminenvalo.wordpress.com/2017 ... aurinko-2/Taas Gurdjieff opastaa tuonne yliminän suuntaan, avaten ylemmät keskukset, jotka ei ole enään materiaalisella tasolla, onhan ihminen muutakin kuin atomeja. Yksinkertaisesti edistyminen alkaa jo silloin kun näkee, pyrkien löytämään samaan asiaan tai tunteeseen vähintään kaksi vaihtoehtoa. Egoa ei tarvi menettää, se tosin muuttuu ymmärtämään asiat monelta kantilta, laajenee, eikös tämä ole juuri sitä kristuksen hyvyyttä, salattua tietoa.