ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 11 Joulu 2018, 07:17
Globalistisen maailmanhallituksen kannattajat huolestuvat aina kun ilmaantuu isompia mielenosoituksia, Pascal Kerneis, päälobbari EU:ssa, mm TTIP sopimuksen puolestapuhuja, Jaana Kivi haastatteli häntä ja kysyi mille firmalle lobbaat tai kenelle yleensä kun lobbaat TTIP sopimuksen puolesta, Kernes vastaa että kaikkien puolesta, hivenen tässä kohtaa on hyvä oikoa, että näin ei todellakaan ole. Juuri hastattelun aikaan 2015 oli pieni 200 ihmisen mielenosoitus TTIP sopimusta vastaan Brysselissä, josta Kivi kysyi, miten tämä vaikuttaa, johon Pacsal että ei mitenkään heitä on vain pieni ryhmä osoittamassa mieltä, mutta perään tuohtuu silminnähden raivoisaksi kun puhutaan lisää kansalaisyhteiskunnasta ja heidän vastustuksesta, mm. Berliinissä oli tuota ennen ollut 200000 ihmisen mielenosoitus TTIP sopimusta vastaan vain pari vikkoa aiemmin. Pascal valehtelee myös sen että sopimuksen teko on avointa. Todellisuudessa TTIP sopimuksen teko paljastui 2013 Wikileaks papereiden kautta, ilman sitä koko sopimus olisi viety läpi ilman kansalaisten huomiota hyväksymiseen asti.
Sirpa Pietikäinen Europarlamentikko kertoo myös törmänneen valtavaan salailuun TTIP sopimuksen yhteydessä. Nekin päättäjät jotka pääsevät sopimuksia näkemään eivät voi niistä sakkojen ja sanktioiden uhalla mitään puhua eteenpäin. Aiheesta ei päästä EU:ssa edes kunnolla keskustelemaan koska kaikki oikeat asiakirjat ovat vain harvojen nähtävillä. Sopimuksiin tutustuminen on tehty vaikeaksi eikä mitään tietoa saa vuotaa sen huoneen ulkopuolelle missä niitä säilytetään, näinpä vain harva europarlamentikko on edes tutustunut papereihin ja niistä piti silti äänestää lähinnä vain lobbareiden, ym. muun epämääräisen tiedon perusteella, eli markkinamiesten perusteella jotka valehtelee kuten Pascal. Jotain on tihkunut sopimuksesta, meillä on työlainsäädäntö, kuluttajasuoja, ympäristösäädökset, sopimuksen voimaan tullessa näitä asioita katsotaan vain investointien kannalta, investoinnit on etusijalla.
Pietikäinen sanoo kans suoraan että uusi TTIP sopimus polkee kuluttajasuojan ja ympäristösäädökset,
(myös työlainsäädännön, mutta kokoomuslaista Sirpaa se ei huoleta) lopuksi hän sanoo että on kaikkein pahinta kun asiat katoaa julkisuudelta. Mainittakoon että hän on bisnesmaailman puolestapuhuja kokoomuslaisena, muttei selvästikkään hyväksy EU:n tämänsuuntaista kehitystä, varmasti se ottaa omalle tunnolle, muttei selvästi voi mitään, mikä on EU jossa päättäjät ei voi mitään globaaleille suuryrityksille?
Esimerkiksi otetaan tulevaisuuden pahin skenaario, eli Talvivaara TTIP sopimuksen ollessa voimassa olisi sen ympäristönäkökohtiin puuttuminen ollut laitonta kansalta, samoin palkkojen pudottaminen minimipalkaksi olisi voitu tehdä ja siihen puuttuminen olisi ollut laitonta liitoilta tai että myrkytetyt kalat myrkyttäisi ihmiset, se ei olisi saanut haitata bisnestä, näin kärjistetysti, jos uusi hallitus olisi laittanut mitään tämänsuuntaisia uusia rajotteita olisi yhtiö heti haastanut valtion oikeuteen ja valtio eli veronmaksajat maksaneet firmalle jopa miljardeja menetyksistä, silti yhtiö olisi jatkanut halutessaan. Sopimus ei ole vielä voimassa koska Trump perui sen, koska hyöty olisi ollut vain globaaleille suuryrityksille, mutta Trumpin aika ei välttämättä jatku tätä kautta pitempään. Kyseessä on enempi painajainen kuin mitä Trump ilmaisi, mutta hänkin on bisnesmaailman eliittiä ja suhtautuu erillain kuin minä, onneksi kuitenkin vanhanaikaisena politikkona hulluutta vastaan.