ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 23 Joulu 2018, 07:41
Sipilä saa valtavan kannustuksen päämedialta työllisyyden noususta, näinpä huomaatte kuinka päämedia sumuttaa kansaa äänestämään globalisteja, myös vapaamuurareita, syyt tähän taloudelliseen nousuun ei ole Sipilän ansiota ollenkaan, vaan maailman tilanne taloudessa seuraa noin 13 vuoden rytmiä, mihin kuuluu kaksi nousupiikkiä lasku ja noususuhdanteen aikana, nyt elämme laskusuhdannetta ja tämä pieni nousupiikki, sen kärki sattui juuri vuosi sitten olevaan ajankohtaan ja sen vaikutukset alkaa nyrt loppua, alkaa monen vuoden alamäki mikä tietää myös EU:n romuttumista, se ei tule sitä kestämään tuossa muodossa, tämä nousupiikki selittää yksin työllisyyden pienen kohentumisen, taas vastaavasti päämedia on tuulettanut sillä että velkataakkaa ensi kertaa olisi voitu pienentää, samasta syystä johtuvaa sekin sekä siitä että valtio on myynyt omaisuutta ja yksityistänyt globaaleille jäteille mikä ei ole hyvä asia, samoin tässä media nosti globalistikätyrit esiin aivan aiheetta, kunnia ei kuulu heille, mutta näin media ajaa tietyt henkilöt valtaasemaan, kyseessä on isänmaan myyneet henkilöt. SDP:tä tuuletetaan koska jopa media epäilee kokoomukselle ja keskustalle tappiota paskamaisesta politiikasta kansaa kohtaan, näinpä saadaan toinen susi johtoon, tosin pienempi paha ja kansa saa hiukan levähtää kiristyksistä. SDP:n johdossa on vapaamuurari ja täysin globalistien ohjattavissa, ehkäpä hänet pitäisikin vaihtaa heti vaalien jälkeen.