ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 03 Tammi 2019, 05:58
Nestle mainitaan yhtenä isona vaikuttajana ERT:ssä, ERT on 17 bisnesmiehen perustama ryhmä, jonka yksi tarkoitus oli ajaa Euroopassa sosiaaliturva alas, muitakin kansaa ja sen hyvinvointia vasstaan olevia päämääriä heillä oli, heidän päämäärät oli salaisia ja neuvottelivat niistä EU:n johdon myötämielisen avustuksen kanssa, ryhmään kuului mm. ASEA, ICI, Siemens, Fiat, Shell, Philips, Renault, Ec, Volvo, Nestle, United Technology, ja muutama meille tuntemattomampi iso firma sitä perustettaessa, ryhmä perustettiin jo 80-luvulla. Kansanmielinen aktivistiryhmä teki hyökkäyksen heidän toimistoon, häkeltyneet työntekijät lähti kahvitunnille ja sillä aikaa aktivistit saivat haltuunsa ERT:n salaiset tavoitteet mitä se neuvotteli EU:n johdon kanssa. ERT Ryhmä edusti 60% liikelaitoksista EU:ssa ja sen toiminta perustui mm. kiristykseen EU johdolta, "jos ette suostu ehtoihimme siirrämme liikelaitokset pois EU alueelta". 90-luvun puolivälissä ERT oli valloittanut kaiken informatiivisen, se oli komission kilpailukyvyn neuvontaryhmissä, asiantuntijaryhmissä, tutkimuslaitoksissa ja think tankeissa, jotku sanoivat ettei ERT ollut lobbausryhmä vaan olennainen osa EU:ta.
Eli herrakerho, vapaamuurarit päättämässä kansan puolesta EU lakeja eliitin eduksi.
Nyt jokainen voi vetää yhdysviivan Bilderbergin kokouksiin ja miksi ne pidettiin suljetuin ovin, kaikki tähtäsi kansan etujen ja kansan etua ajavien työmarkkinajärjestöjen ja muiden ryhmien alasajoon, kuten edelleen kansanmielisiä ryhmiä vainotaan Suomessa, täältä se juontaa. Kyse tällä porukalla on suunnattomasta ahneudesta ja korruptiosta sekä vallasta ohjata sekä kahtiajaosta, herrat sekä orjat näin kärjistetysti, kyse on myös NWO:sta, maailman valloituksesta, ovathan he niin suuria, olihan 70-luvulla saatu moniin maihin jo tasaarvo ja lähes tasaisemmat tulot, ainakin kaikilla meni hyvin jos halusivat sitä, paljon paremmin kuin nyt.
Paljon tarkempaa tietoa ERT:stä ja EU:n kytköksestä heihin löytyy Jaana Kiven Bryssel Myyty kirjasta.