Brittien erohan ei ole vielä täysin selvä. "Sorosalmi" pyrkii estämään Brittien eron. Ero pyritään luonnollisesti tekemään niin kalliiksi ettei vaan kukaan muu valtio haaveilisi eroamisesta. Lisäksi kauppasopimukset tulleineen tulee neuvotella uudestaan ja niissäkin EU:sta eroava valtio tulee häviämään ainakin aluksi. Kauppaahan voidaan käydä muidenkin kun EU:n välillä jos päätetään erota. Ei tuo maailmanloppu ole jos päätetään erota. Sopimukset vaan neuvotellaan uudestaan. Onhan tämä tietysti jännää ettei jostain Unionista niin vaan pääse eroamaan jos on siihen joskus liittynyt. Kuulostaa ihan pakkoavioliitolta jossa toisen osapuolen mielipidettä ei kysytä eikä kuunnella ollenkaan.
http://seitsemäntähdenliike.fi Puoluesihteeri Seppo Hauta-aho: Kansanäänestys pääministeristä
26.01.2019
Vallanpitäjät ja valtamedia ovat päättäneet tehdä kevään eduskuntavaaleista pääministerivaalit. Ne pyrkivät kuitenkin siihen, että ylivoimaisesti kokenein eduskuntapuolueen puheenjohtaja suljettaisiin sen ulkopuolelle.
Yleisradion hallintoneuvosto teki 4. joulukuuta päätöksen, jolla Seitsemän tähden liikkeeltä evättiin muille eduskuntapuolueille arvottava puheenjohtajan puhe- ja vaalitenttipäivä. Päätös tarkoittanee myös sitä, että Tähtiliikkeen puheenjohtaja ei pääsisi eduskuntapuolueiden puheenjohtajille järjestettäviin vaalikeskusteluihin.
Puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Väyrynen: Vallan väärinkäytöstä kansan valtaan
24.01.2019
Edustuksellinen demokratia ei toimi Suomessa. Valtavirran puolueet ja poliitikot eivät edes puhu niistä asioista, joita kansan enemmistö pitää tärkeimpinä. Tämä on keskeinen syy siihen, että suuri osa kansalaisista ei käytä äänioikeuttaan.
Kun ryhdyin kesällä 2015 toimintaan suomalaisen kansanvallan pelastamiseksi, en voinut ennalta aavistaa millaisia vaikeuksia joutuisin kohtaamaan.
Viime kuukausina olen törmännyt suoranaiseen vallan väärinkäyttöön Suomen poliittisessa järjestelmässä ja joukkoviestinnässä.
Ylen hallintoneuvosto on tuon mukaan siis tehnyt päätöksen 4. Joulukuuta jolla pyrkisivät eväämään Tähtiliikkeen puheenjohtajan pääsyn puheenjohtajille järjestettäviin vaalikeskusteluihin. Eli tämähän todellakin tarkoittaa juuri sitä että Tähtiliike koetaan suureksi uhaksi perinteisille suurille puolueille. Täytyy toivoa että he ketkä eivät yleensä lähde äänestämään, aktivoituisivat nyt ja antaisivat tuon "protestiäänensä" Tähtiliikkeen edustajalle. Voiko Yle muuten oikeasti toimia noin typerästi kun sen rahoitus tulee meiltä veronmaksajilta eli käytännössä Suomen kansalta. Mitähän oikeusoppineet tähän sanoisivat?