ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 29 Helmi 2020, 10:18
"Kaikilla ei ole kiinnostusta henkimaailman juttuihin", Androkaan ei tiedä että ennen Fuforan sivustolle tuloa, joskus viime vuosisadan lopulla olin hyvin varma että ufot ovat konkreettisia ja sieppaukset mielikuvitusta, enkä pystynyt lukemaan mitään kanavointeja tai sieppaustapauksia, ne jopa tuntui niin vieraalta, poistyöntävältä, olin siis kiinnostunut etupäässä tekniikasta ja tieteestäkin, mutta monien ns. havaintojeni johdosta en löytänyt mitään selvyyttä havainnoilleni vaikka luin kaikki sen ajan ufokirjat, mm. myös uforaportit. Tieto alkoi karttua pikkuhiljaa ja oivalsin jossain vaiheessa että ajatteluni oli jonkun muun ohjaama eikä se ratkaisisi koskaan sitä mitä olen kokenut, näinpä olen päätynyt hyvin teknisestä ihmisestä selvittämään mysteereitä ja selvitykset ei löydy meidän valtavirta tieteestä, se on tosiasia että meillä on väärä liian konkreettinen tiede, joten ihan viime aikoina olen oivaltanut, tavallaan herännyt tieteen vallankumoukseen mikä selittää kaikki havaintoni, kyse ei edes ole henkimaailmasta, vaan toisenlaisesta tieteestä, eli toisesta tieteestä mitä olen viime aikoina tuonut enempi esiin, mm. Larsonin yhtenäisteoria mikä selvittää pitkälle myös "henkimaailman" ja paranormaalit ilmiöt, muttei perimmäistä rakastavaa älyä sen takana kuitenkaan. Monet Venäläistutkijat ovat päätyneet hyvin samanlaiseen tulokseen toisista tietämättä, mm. Tri Nikolai Kozyrev jo 1950 luvulla. Hän myös löysi "lähdekentän" ja todisti myös sen muunnetulla "kaukoputkellaan" että toinen ulotuvuus, nollapistekentässä aika on kolmiulotteinen, kaukoputki näki menneisyyden ja myös tulevaisuuden tähdestä kun hän suuntasi sen kohti sitä ja otti ennakon huomioon, eli valonnopeuden hitauden. tuloksen perusteella säteily oli tietysti voimakkain tähden kohdalta ja taas heikkeni etäisyyden kasvaessa, eli tulevaisuudesta tuleva tieto on voimakkainta läheltä ja heikkenee mitä kauemmas pyritään saamaan tietoa, taas ihmisen tietoisuus on myös lähdekentässä, eli tulevaisuuden voi aistia, toiset paremmin, toiset ei mitään.
Luen nykyisin myös sieppauksista ja kanavoinneista löytyy myös tieto, juttuni voi kuulostaa ajoittain henkimaailmalta, mutta lähinnä ajatteluni on uustieteellinen, paranormaali ja tiede on yhdistettävissä.