Twitter, Fasebook joutunut ahtaalle

Salaliittoteoriat, paljastukset ja spekulaatiot suurista salaisuuksista esiripun takana
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4760
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Twitter, Fasebook joutunut ahtaalle

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 18 Loka 2020, 06:41

"Senaatin oikeusvaliokunta aikoo tulevana tiistaina äänestää siitä, valtuutetaanko Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg haastehakemuksella todistamaan konservatiivivastaiseen vaikuttamiseen koskeviin syytteisiin, Twitterin toimitusjohtajan Jack Dorseyn rinnalle, senaatin puheenjohtaja Lindsey Graham kertoi"


Graham on Trump vastainen vaikka on saman puolueen jäsen, mutta hän kertoo että se mitä tulemme tekemään on se, että meillä on lopulta tilinteon hetki, joka on jo kauan myöhässä, eli tähän Yuotuben ja Twitterin poliittiseen sananvapauden rajoittamiseen olisi pitänyt tarttua jo kauan sitten.

No katsotaan äänestääkö senaatin oikeusvaliokunta haasteen puolesta. jos näin, niin.
"Twitterin, Facebookin ja Googlen toimitusjohtajien on erikseen tarkoitus todistaa senaatin kauppavaliokunnan kuulemistilaisuudesta 28. lokakuuta, koskien Internet-yhtiöiden oikeudellisia velvoitteita. Tekniikkamogulit suostuivat todistamaan sen jälkeen, kun paneeli oli äänestänyt kaikkien kolmen johtajan haastamisen puolesta."
https://suomi.valtamedia.org/2020/10/17 ... an-loppuu/

Lokakuu ja uusia käänteitä valon lisääntymisen puolesta, kuten WHO muutti täysin suuntaansa ja kehottaa hallituksia poistamaan kaikki rajoitteet koska korona taudin kuva on lievääkin lievempi ja rajoitteet aiheuttaa vain tuhoa.
Nyt Twitter ja Yuotube joutuu mahdollisesti syytteisiin sananvapauden rajoittamisesta ja jopa oikeussuojia ollaan poistamassa heiltä, jotka ovat suojanneet heidän sananvapauden vastaisia toimia, osa senaatista oli tätä mieltä että tähänkin epäkohtaan pitää puuttua kuten kuuluisikin.
Valo lisääntyy, mutta pimeys velloo edelleen tehden tihutöitä.

Koska negatiivinen eliitti vie agendaansa läpi nyt kuuntelematta WHO:ta, vaikka keväällä pyrkivät jopa suurempiin rajoitteisiin kuin oli tarve ja selviä ylilyöntejä on tapahtunut useissa maissa, kuten Kanadassa, Austraaliassa ja Filippiineillä ja nyt Saksassa ja Ranskassa. Deepstate toimii niin kauan kunnes se on kitketty alas. EU ero olisi parasta purkamista, koska EU:n johto koostuu bilderbergiläisistä, joiden tavoite viime bilderberg kokouksessa oli mm. sananvapauden rajoittaminen, median narratiivin edistäminen. Hyvin kyseenalaisia tavotteita Suuren nollauksen lisäksi. Uusi maailmanjärjestys on täysin väärä suunta toteutettiin se sitten kolminapaisesti tai yksinapaisesti, emme tarvitse sitä ja voin sen myöhemmin todistaa lähdekenttätietoudella joka on vaiettua pimeyden vallitessa. Rikollinen eliitti valtaa aina johdon kuten nytkin bilderbergeistä koostuvan EU johdon tavoitteet ovat laittomia, ihmisoikeusvastaisia, kansallisvaltioiden tuhoamiseen tähtääviä, kysynkin millä oikeudella he tuhoavat kansallisvaltioita?

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Twitter, Fasebook joutunut ahtaalle

ViestiKirjoittaja Andromeda » 18 Loka 2020, 09:12

Deep State toimii niin kauan kunnes nämä "alemman tason henget" on siivottu poies kuvioista.
Nämäkin em.suuryhtiöt tekivät miljardiluokan voittoja heti kun tämä valepandemia alkoi.

https://needtoknow.news/2020/07/watch-a ... ial-media/
Amerikan eturivin lääkäritkin on bannattu jo kuukausia sitten sosiaalisesta mediasta.

https://needtoknow.news/2020/03/rockefe ... ian-power/
Rockefeller Foundation Paper Published in 2010 Predicted How a Pandemic Can be Used as an Excuse to Establish Global Authoritarian Power

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4760
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Twitter, Fasebook joutunut ahtaalle

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 19 Loka 2020, 09:05

Tuo on aivan uskomatonta kuinka he pannaavat Usan eturivin lääkäreitäkin pois sosiaalisesta mediasta, sanoisin että jos voittaisivat niin meillä olisi edessä valtavan pahuuden yhteiskunta, missä ei olisi mitään inhimillisyyttä eikä oikeutta, mutta he ovat häviöllä.

Tuossa alemmassa jutussa kerrottiin että alussa arvioitu kuolleisuus olisi ollut 3,4% tartunnan saaneista, mutta luku oli tietysti tarkoituksellisesti vääristetty hurjaksi jotta saadaan julistettua keväällä aikaiseksi pandemia. Nyt luku on Saksaa pääpaikkana pitävän ACU järjestön, tuhansien lääkäreiden yhteenliitymän tiedon mukaan vain 0,14% tartunnan saaneista kuolee, pitää muistaa että tämäkin luku on yläkanttiin, koska korona PCR testi näyttää saman ACU järjestön tutkimusten mukaan 90% tapauksista kun todetaan positivinen, se onkin negatiivinen, eli olivatkin kuolleet johonkin muuhun koska kaikilla kuolleilla ei todellisuudessa ollut koronaa jotka kuitenkin merkattiin korona kuolleiksi. En tiedä onko ACU järjestö laskenut tätä virhettä mukaan ja todennäköisimmin eivät kun vertaa muita tilastoja, eli todellinen kuolinsyy tartunnoissa olisi vain 0,014% tienoilla, eli kuolisi koronaan tartunnan saadessaan ja keskiikä 84 vuotta. Eli näin meitä huijattiin keväällä pandemiaan joka aiheutti maailmanlaajuisesti valtavia vahinkoja joka suhteessa kaikkilla mittareilla. Tämän huijauksen takana olikin tuhoaminen, pyrkimys suureen nollaukseen jota ajaa mm. maailman talousfoorumi ja bilderberg ryhmä. Turha kait mainita edes että EU komissaarit koostuu bilderbergiläisistä. Maailman talousfoorumin kokouksessa tammikuussa oli mm. Marin ja Haavisto.
Taas bilderbergeihin on osallistunut moni suomalainen vaikuttaja ja politikko.
Viimeksi muokannut A MAN OF A TIME STORM, 19 Loka 2020, 09:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Twitter, Fasebook joutunut ahtaalle

ViestiKirjoittaja Andromeda » 19 Loka 2020, 09:11

Onhan se selvä merkki demokratian kaventumisesta kun tietynlaiset mielipiteet poistetaan näiltä sivustoilta. Sivistysvaltioon on kuulunut mielipidevapaus ainakin aiemmin.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Twitter, Fasebook joutunut ahtaalle

ViestiKirjoittaja Andromeda » 19 Loka 2020, 17:05

https://youtu.be/VFns39RXPrU
Edward Snowden: How your cell phone spies on you
Video 24:16
Älypuhelin ei sammu silloinkaan kun painat nappia ja kuvittelet sammuttaneesi puhelimesi. Pitäisi saada irroitettua akku puhelimesta jotta puhelin ei saisi virtaa toimiakseen. Älypuhelimista ei saa kuitenkaan akkua irti kovinkaan helposti. Sim-kortin saa helposti pois. Kuitenkin on olemassa IMEI koodi ja toinen lähes samanniminen koodi joista tunnistetaan puhelimen omistaja vaikka puhelimessa ei olisi sim-korttia. Se mitä Snowden ei maininnut, en ainakaan huomannut että olisi maininnut, niin se alumiinifolio estää kyllä yhteyden puhelimeen. Puhelin foliopussiin niin ei pitäisi onnistua sen käynnistäminen etänäkään. Tuosta en tosin ole aivan 100 varma kuitenkaan.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4760
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Twitter, Fasebook joutunut ahtaalle

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 19 Loka 2020, 20:45

Tuossa Jyrki tiesi kertoa että jos akku kuluu tavanomaista nopeammin jonakin aikana olet polpon seurannassa sekä kuuntelussa, ero on kuulemma huomattava. Olen kuullut tämän kyllä muualtakin.
Tietysti ensin pitää eliminoida kaikki muut syyt akun nopeaan tyhjenemiseen. Akkua ei tosiaan saa irti ja se on ehkä tarkoituksella tehty niin. Tuota alumiinipussia kännykän päälle ei ole tullut kokeiltua, toimiiko se, tällöin ei pitäisi tulla puheluitakaan, helppo kokeilla toisella puhelimella soiko puhelin alumiinipussissa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Twitter, Fasebook joutunut ahtaalle

ViestiKirjoittaja Andromeda » 20 Loka 2020, 16:14

Tarkoituksella tehty niin ettei akkua saa irti. Tarkoitit varmaankin että puhelin on kokonaan suljetun alumiinipussin sisällä. Pussin laittaminen kännykän päälle ei estä yhteyden ottamista puhelimeen. Et varmaan sitä tarkoittanutkaan mutta halusin tarkentaa vain. Ainakin tuttavat jotka muuttivat ns.matalaenergiataloon, ihmettelivät kun puhelimet ei toimi ollenkaan sisällä talossa. Matkaa tukiasemaan n.1 km ja näköyhteys tukiasemaan. Alumiinifoliota on käytetty seinissä. Muistaakseni parvekkeelta pystyi soittamaan kuitenkin. Talvella aika kylmää puuhaa.


Palaa sivulle “Salaliitot ja salaseurat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa