Uusi maksu käteisen nostamisesta nostattaa raivoa Ruotsissa
Julkaistu 26.06.2026 Pankkiautomaatteja käyttävien on nyt maksettava jopa 25 kruunun eli noin 2 euron suuruinen erityismaksu käteisen nostamisesta, joka on herättänyt vihaa sosiaalisessa mediassa. Ihmisten pakottaminen digitaaliseen ja valvottuun rahaan on siirtymässä "käteisvapauden" agendan mukaisesti uudelle asteelle.
Nokasin ylläpitämä Kontanten alkoi periä maksua 29. toukokuuta lähtien. Maksu koskee yhtiön 450 automaattia. 100-200 kruunun (9-18 euron) nosto maksaa 15 kruunua (1,4 euroa). 300-1 000 kruunun (27-91 euron) nosto maksaa 20 kruunua (lähes 2 euroa), kun taas 1 100-2 000 kruunun (100-180 euron) nostot maksavat 25 kruunua (yli 2 euroa).
Kontanten viittaa siihen, että nostojen määrät ovat romahtaneet. Kymmenessä vuodessa nostojen määrä on yhtiön mukaan vähentynyt 50 prosenttia. Mutta Facebook-käyttäjien keskuudessa kritiikki on ankaraa, Nyheter24 kertoo.
”Se on sairasta. Miksi minun pitäisi maksaa, kun nostan omat rahani?” kommentoi yksi käyttäjä.
Toinen kirjoittaa:
”Niin väärin kuin helvetti.”
Useat reagoivat myös siihen, että myös ruotsalaisia kehotetaan pitämään käteistä kotona kriisien edessä.
”Se on joka tapauksessa mennyt liian pitkälle, meitä kehotetaan pitämään käteistä ja sitten maksamaan siitä. Voi luoja.”
Jotkut lukijat kehottavat muita valitsemaan muita pankkiautomaatteja. Mutta se ei ole aina mahdollista, erään kommentin mukaan.
”Kaikki eivät voi tehdä sitä, koska Kontantenin automaatit ovat usein paikoissa, joissa ei ole pankkeja.”
Kontatenin maajohtaja Marcus Liljeblad sanoo, että yhtiö ymmärtää, että monet ihmiset reagoivat, kun aiemmin ilmainen palvelu alkaa maksaa rahaa.
https://mvlehti.net/2026/06/26/uusi-mak ... ruotsissa/
Ruotsi on kaikessa negatiivisessa kehityksessä edelläkävijä, mutta niin on myös viimeisten vuosien aikana Suomikin siirtynyt hulluuteen.
Oulussa on poistettu käteisautomaatit, vain muutama jäljellä suurkaupungissa Suomen mittapuun mukaan, vain Hesa ja Espoo selvästi isompia asukasluvultaan. Viimeisen vuoden sisällä poistettiin tai vaihdettiin polttoainemittarit joissa oli käteismahdollisuus, siis kallis poistaa tai vaihtaa koko mittari uuteen vain sen takia ettei siinä voi käyttää käteistä, aivan uskomatonta. Oulun kaatopaikka ei huoli käteistä vaikka se on EU määräys huolia, EU määräyksiä rikotaan käteisen lopettamiseksi kyllä Suomessa mutta ollaan myös ylitiukkoina ainoana maana Venäjän rajan tiukan kulunvalvonnan suhteen, Jos Suomalainen haluaa mennä Venäjälle tapaamaan tuttavaa niin Suomalaisen pitää kiertää Norjan kautta tai Viron kautta, kun Oulustakin pääsisi nätisti Venäjälle, tulee nyt tuhansien kilometrien mutka. Parkkiautomaatit vaihdetaan Oulussa käteiskelvottomiin, kallista sekin. Oulu nostaa myös vuokratonttien hintoja vuotuisen yleiskorotuksen lisäksi, noin 2030 eteenpäin päättyvissä noin 7 kertaiseksi, pyritään siihen mitä YK 2030 agenda ajaa, omakotialueet raivataan kansallispuistoiksi, toki se vie vuosikymmeniä, mutta toteutettu kehitys tukee tätä kommonismiä, jatkossa pienituloiset ei asu omakotitaloissa Oulussa. Energian hinta pidetään korkeana, oikeaa kilpailua ei ole, suljetaan raja Venäjältä tuotavaan energiaan syystä jolle ei löydy todisteita. Sota saisi loppua, mutta sitä vain tuetaan, mm. 90 miljardista Ukrainalle 60 miljardia menee sodan jatkamiseen, Suomi tukee vielä lisäksi miljoonilla Ukrainan drone toimintaa. Kaikessa on kyse alasajosta myös Suomen kohdalla.
Mielestäni Suomen globalistit, Oulu johtavana kaupunkina tekee etuajassa mahdolliseksi tulevan pisteytyksen, tuleeko se, riippuu kansan myöntymisestä, sitä ennen he pystyvät jo nyt valvomaan jokaisen asian mitä teet ja kansa on hiljaa työpaikkojen pelossa, miksei työttömät edes reakoi? Asennevamma syntynyt Suomeen valtamedian avulla, sitten toinen ryhmä, uskotaan hyvän tuloon kun ajatellaan vain hyvää, negatiivisiä ei käsitellä, se toimii omalla kohdalla muttei vaikuta piiruakaan valtion, politikkojen päätöksiin, tämä asenne kostautuu myöhemmin, ryhmä meditaatiot poistaa rikollisuutta joksi tämä muutos voidaan hyvin luetella, sekin että Orpo allekirjoittaa THL:än vaatimuksen pakkorokotukset tai vankila on aivan uskomatonta! Ukrainaa tuetaan Suomesta reilusti, mutta Usa paljasti sen että Ukrainan bioase laboratoriot joissa kehitettiinkin juuri Suomalaisten tuhoamiseen sopivia bioaseita, Jukka Dawidson toi tämän esiin Usan tiedustelupäällikön kertomana. Varokaa siis päättäjiä.
Lopuksi ei kannata vajota negatiivisuuteen Suomen alasajon suhteen jota toteutetaan nyt joka rintamalla tietyn kommonistisen EU agendan saavuttamiseksi päättäjiemme toimesta joita ohjataan negatiivisten tahojen toimesta joita nyt en luettele. Luen kirjaa nimeltään, Se oli ihme. Siinä on aivan uskomattomia tapahtumia ihmisille jotka ovat olleet hädässä, kuin jokin varjeleva voima auttaisi vastoin kaikkia luonnonlakeja, vastoin kaikkia mahdollisuuksia, yhteistä näille pelastujille on se että he ovat uskoneet ihmeisiin, kun nyt joku auttaisi, vähän kuin rukoilleet, asenne ratkaisee ja syvä usko. Kirjan lukemisen myötä, minulle on alkanut taas tapahtua todellisia ihmeitä jotka helpottivat työtaakkaani, miksen uskoisi. Olen myös palannut positiivisen näkemiseen, vaikka ympäristö on vain vittuillut minulle, oma kumppani ei auta minua projektissani vaan syytää vihaa päälleni, jopa kateellinen, ajelin autolla negatiivisuudessa ja muistin positiivisen ajattelun merkityksen, nyt ei sada edes, aurinko paistaa, on lämmin ja autokin vielä alla, miksi olla negativioissa? Pitää löytää positiivinen ja kukkasia kaikkealla alkoi näkemään.