ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2007

Sivu 2. Yhteensä 4.1234

Sekalaisia Faktoja

FaktojaYhdistyneiden kansakuntien (United Nations) raportin mukaan vuodesta 1947 nykypäivään yli 150 miljoonaa ihmistä on nähnyt UFOja. Yli 20 000 näistä on ollut dokumentoituja laskeutumisia.

70 % yhdysvaltalaisista uskoo, että USA:n hallitus ei kerro ihmisille kaikkea mitä se tietää UFOista ja avaruusolennoista.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

UFOt aiheuttavat hävittäjän tuhoutumisen

Miehistö selvitytyi ehjin nahoin.

http://www.youtube.com/watch?v=fEoLs8YDOTI

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Secret Space

Kiinnostava dokumentti NASA:sta, UFOista ja salaliitosta.

http://video.google.com/videoplay?docid=-2873806296713390453

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Ihmeellinen UFO Australiassa

http://www.youtube.com/watch?v=KvPaklWILrA

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Stranger Then Fiction

Videokokoelma, joka sisältää sekoituksen kuvamateriaalia oikeista elokuvista, sekä yksityisten ihmisten kuvaamaa alien ja UFO materiaalia.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Outoja UFOja

Putkimaisia UFOja, joita on nähty tarkkailemassa ympäristöä. Jotkut näistä UFOista ovat pysyneet paikallaan jopa päiviä ennen häviämistään.

http://www.youtube.com/watch?v=FOAjyfrdliQ

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Area 51 Alien Interview

Henkilö, joka haluaa esiintyä tuntemattomana julkaisi tässä dokumentissa näytettävän videon ja vastaa kysymyksiin videota koskien. Eri alojen expertit analsoivat videon aitoutta. Mitä mieltä itse olet, onko videolla näkyvä avaruusolento aito vai taitavasti tehty feikki?

http://video.google.com/videoplay?docid=8187495445232388399

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Paranormaalit Kokemukset (Kesäkuu 2007)

Kokemukset Kesäkuu 2007Sain sähköpostiini taas kiinnostavia kokemuksia, jotka haluan jakaa kanssanne.

Tuntematon kirjoitti:

Olen lapsesta lähtien ollut herkkä eri paikkojen aiheuttamille tunnetiloille, mutta hieman kasvettuani ajattelin, että eri taloissa ja tiloissa saamani tuntemukset ovat olleet sidonnaisia stereotypioihin (että hämärässä kellarissa pelottaa jne.), sillä en muistanut jälkeenpäin mitä olen tuntenut missäkin. En puhunut asiasta kenellekään aluksi.

Käännekohta tähän tuli muutama vuosi sitten, kun vierailin eräällä maatilalla. Tilan omistaja tunsi sukulaiseni, ja olimme menossa tilalle yön yli vierailulle. Mäellä oli puinen päärakennus, joka päällepäin näytti normaalilta, mukavalta omakotitalolta. Astelimme portaat ylös ja jätimme vaatteet verannalle. Sukulaiseni avasi sisäeteisen oven, ja silloin minusta tuntui aivan kuin jotain olisi hyökynyt aaltona ylitseni. Muistan, etten halunnut astua eteiseen, sillä se aiheutti minulle miltei läpipääsemättömän kauhuntunteen, joka ei mielestäni ollut omani, mutta saatoin silti tuntea huoneessa pelon. Päästyämme seuraavasta ovesta asuinhuoneiden puolelle kaikki tuntemukset hävisivät.

Olin niin järkyttynyt sisäeteisessä tuntemastani, etten kyennyt keskittymään kunnolla vierailuumme. Kun sitten lähdimme tilalta, uskalsin autossa mainita asiasta. Pelkäsin, että sukulaiseni kumoaa kaiken heti, mutta hän vain katsoi minua hämmästyneenä ja tiukkasi lisätietoja siitä mitä olin tuntenut. Sitten hän kertoi, että talossa oli ennen omistajan vaihtumista tapahtunut hirmutöitä, joita ei saanut kertoa omistajan pyynnöstä. Sisäeteinen oli varmasti ollut monen tapahtuman keskipisteenä. Olisi aivan oletettavaa, että tunnelataukset olivat jääneet sisäeteiseen, sillä siellä ei asuta niin ahkerasti, kuten talon tuvassa ja yläkerrassa. Edelleenkin talossa vieraillessani tarkkailen sisäeteistä, mutta huoneessa tehdyn remontin jälkeen en ole havainnut enää mitään.

Tube kirjoitti:

1. Istuin tietokoneella, kun yhtäkkiä tuntuu, että ”kaadun” eteenpäin. Muistaakseni näytti että näin näppäimistön yllättävän korkealta eli että olisin noussut hieman tuolistani.

Syy(?): Tämä taisi sattua kaksi kertaa ja luulen että tämä on jonkunlainen Ö-luokan hallusinaatio, istuttuani koneella liian kauan.

2. Tämä tapahtui kun olin noin 4-5.v.
Makasin sängyssäni, en saanut unta ja katsoin ulos ikkunastani. Muistaakseni minua ahdisti tuossa vaiheessa jokin.
Menin peiton alle piiloon. Halusin vielä varmistaa ettei kukaan tai mikään ole huoneessa ja katsoin ulos ikkunastani. Siinä sitten näen kammottavan naaman. En muista kunnolla miltä se näytti, mutta semmonen harmahtava 60.v ukon näköinen. Jostain syystä minulle on jäänyt päähän, että hän näytti keskisormea. Juoksin Äitini ja Isäni sänkyyn.

Syy(?): Tämäkin taitaa olla hallusinaatio. Pelätessään voi alkaa kuvitella asioita jotka sitten muka näet oikeasti. Äiti sanoi että voi olla että näin unta tietämättäni että nukuin (eli että uni olisi tuntunut todelliselta). Sen tiedän ettei tänne ainakaan tuon kaltaisia ukkoja pääse, sillä asun landella umpimetsässä.

3. Menin huoneeseeni pelaamaan PS2 :sta. Olin tuolloin nähnyt kauhuelokuvan ja oli pakko välillä katsoa ikkunaan (Hurr!). No siinä sitten pelailin jotain ja yhtäkkiä sydän hyppää minulla kurkkuun! Näin VALKOISEN KÄDEN vilahtavan ikkunassa. (God Dammit I Hate Windows, but not the computer one).

Syy(?): Hallusinaatiota. Tuo on melko varmaa tietoa. Tämän jälkeen pelkäsin että näen jotain hirvittävää vaikka tiesin tämän olevan hallusinaatiota.

Anii kirjoitti:

1. Koulupäivä päättyi ja kävelin kaverini kanssa kotiin päin. Kävelimme sellaista vanhaa jotain kahden metrin levyistä tienkaistaletta pitkin, joka oli vanhan tammimetsän ympäröimä. Emme puhuneet mitään, vaan katselimme metsään päin. Kummatkin kiinnittivät huomion muista puista erottuvaan isoon tammeen. Katsoimme sitä vähän aikaan juttellen jotain. ”Pitäisi ilmoittaa tuo puu johonkin Usko tai älä sarjaan, kun on niin paksu”, sitten huomasimme kummatkin, että sen takaa hivuttautui musta huppupäinen hahmo. Sitten juoksimmekin loppumatkan kotiin..

2. Istuin olohuoneen sohvalla yksin, ja silittelin kissojani. Olin yksin kotona. TV :n vieressä oli kylppärin ovi. Katsoin TV :tä samalla. Sitten katsoin oven kahvaa, joka liikkui! Miten se voi liikkua, kun ketään ei ole kotona, paitsi minä, ja kissani jotka istuvat vieressäni.. Mutta sitten ajattelin että kuvittelen, ja siirsin katseeni taas telkkariin. Vähän ajan päästä katsoin uudestaan oven kahvaan, joka liikkui.

_________________________________________________________________________

Onko sinulle tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen paranormaaliblogi(ät)wippies.com. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Viesti näkyy vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.

Lomake:

[contact-form-7 404 "Not Found"]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

Haamukokoelma

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Derren Brown – Värisokeus

Derren suggestoi naisen näkemään värit sekaisin.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 2. Yhteensä 4.1234

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto