Maya-kalenteri loppui
Kuuluisa Maya-kalenteri loppuu tänään 21.12.2012. Tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa, mutta jokatapauksessa kalenteri on kiertänyt itsensä loppuun asti.

Mayjoilla oli useita eri kalentereita, joilla mitattiin mm. viljelyskausia ja muita toistuvia syklejä. 21.12, tai toisen tulkinnan mukaan 23.12 loppuva kalenteri mittasi evoluutiota pitemmällä aikajaksolla. Kalenteri mittasi mm. apinoiden kehitystä sekä sivilisaation eri vaiheita. Nyt tämä sykli on kiertänyt itsensä ympäri, 26 000 vuotta kestävällä aikajaksolla.
Osa Mayjoista puhuu uuden aikakauden alkamisesta. Maapallo on kokenut synnytyskipuja, jotka ovat ilmentyneet vaikeina aikoina ihmiskunnan historiassa (mm. tsunamit, korruptio yms.), mutta näistä ajoista on kasvettu kokoajan eteenpäin. Joidenkin teorioiden mukaan olemme saavuttaneet nyt kriittisen pisteen, jossa vaakakuppi alkaa kallistumaan pikkuhiljaa hyvän puoleen, eli on ihmiskunnan heräämisen aika, on aika kehittää ihmiskuntaa uusille radoille, kohti eheämpää elämistä, kohti parempia ratkasuja meidän sekä maapallomme hyväksi.
Nämä lähivuodet ovat olleet antoisia myös Paranormaali Blogin maailmassa, erilaisia salaisuuksia on tullut julki ja paranormaaleista ilmiöistä on tullut ihmiskunnassa tietynlainen positiivinen kiehtova asia. Paranormaalia ei ole enää Suomen alueellakaan pelätty niin paljon kuin aiemmin. Ehkä lähivuosina paranormaali ja rajatiedon maailma nostaa vielä enemmän päätään populääriin maailmaan.
Antoisaa Maya-kalenterin loppumisen jälkeistä aikaa kaikille. Tehdään eheitä päätöksiä ja vaikutetaan jokainen omalta osaltamme omaan sekä muiden hyvinvointiin, vielä on matkaa täydelliseen yhteiskuntaan…
Lue lisää aiheesta 2012 – maailmanloppu – uuden ajan alku alueelta.
Vuosituhannen aikameditaatio
21.12.2012. klo 19 paikallista aikaa ympäri Maa-planeetan.

Planetaarisen rauhan, tasapainon ja harmonian sekä ykseyden meditaatio.
Ohjaavat Aikain Viisaat ovat inspiroimassa Maan ihmiskuntaa planetaarisesti ottamaan vastaan ja välittämään Solaarisen Ohjauksen Suunnitelman virtauksen Tietoisuusaikaportista uudistavan Rauhan, Tasapainon ja Harmonian ykseyden energiavoiman kohdennuksen Maa-planeetalle.
Vetoamme kaikkiin yksilöihin ihmiskunnassa, luodaksemme yhdessä oikeudenmukaisuuden tasa-arvon Valon Energia-auran. Pyydämme Sinua yksin tai yhdessä ystäviesi kanssa keskittymään Korkeimman Itsesi ohjauksessa RAUHAN, TASAPAINON, HARMONIAN Ykseyden Energiakolmiovoimaan.
Tunnistele sielussasi mitä nuo kolme olevaisuuden perusenergialaatua: RAUHA, TASAPAINO, HARMONIA, merkitsevät Sinulle tai mitä niiden toteutuminen voisi käytännössä fyysistyneenä tarkoittaa koko ihmiskunnalle.
Riippumatta yksilökohtaisesta mielipiteistäsi, olemme ihmiskuntana yksi kokonaisuus. Maa-planeetta on yhteinen kotimme, jossa olemme samaa perhettä keskenämme.

Varaa meditaatiolle sopiva paikka, voit istua vaikka rennosti tuolissa tai makoilla sängyssä. Muista rentoutua. Meditaation on tutkittu parantavan mm. terveyttä ja yleistä hyvinvointia.
- Tähtitieto
Kosmiset Parapäivät 2013 – Salaisuudet Avautuvat!
Kosmiset Parapäivät tulossa myös Helsinkiin! Lue lisää tästä.
Jyväskylässä pidetyt Kosmiset Parapäivät 2012 oli yleisömenestys. Mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa on pian taas luvassa. Tällä kertaa Kosmiset Parapäivät pidetään Oulussa teemalla Salaisuudet Avautuvat.
Tuttuun tapaan kaksipäiväisessä tapahtumassa tullaan näkemään kovan luokan nimiä. Ääneen päästetään mm. Rauni-Leena Luukanen-Kilde sekä Kalevi Riikonen. Juhan Af Grann tulee esittelemään myös palkitun sarjansa videomateriaalia.
Tapahtuman tarkemmat tiedot alla.

La 26.1. klo 10.00 – 18.00 ja Su 27.1. klo 10.00 – 18.00
Lauantai 26.1.
Klo 10.00 Ovet avataan yleisölle!
Klo 11.00 – 12.30 Olli Pajula: Eksopolitiikka – tieteellistä ja henkistä näkökulmaa kosmisiin yhteyksiin
Klo 13.30 – 15.00 Kalevi Riikonen: Avaruusolennot keskuudessamme – Mistä he tulevat ja mitä he tahtovat
Klo 15.30 – 17.00 Juhan af Grann: Grann avaa ”Pandoralippaansa” tässä uudessa ajassa ja hengessä. Näemme myös Ufos & Paranormal Phenomena -filmimateriaalia: The Mystery of Life and Death II

Sunnuntai 27.1.
Klo 10.00 Ovet avataan yleisölle!
Klo 11.00 – 12.30 Tuija Robbins: Haasteet Suomen energiakentässä, sädeopin ja astrologian tulkinnan mukaan
Klo 13.30 – 15.00 Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Ilmaston muutokset, sähköyliherkkyys ja mikrosirutetun ihmiskunnan zombifioituminen
Klo 15.30 – 17.00 Juhan af Grann: Aikaansa edellä olevasta, kansainvälisesti palkitusta, dramatisoidusta TV-elokuvasarjasta valittua filmimateriaalia – The New Apocalypse – Mankind’s Last Exodus Part I – Antichrist

Menossa mukana molempina päivinä: Juhan af Grann, Rauni-Leena Luukanen-Kilde, Kalevi Riikonen sekä Wespa.
Sisäänpääsymaksu ovelta 20 € päivä tai 35 € kaksi päivää.
Tapahtumapaikka:
Pohjankartanon koulu – www.ouka.fi/oulu/pohjankartanon-koulu
Suvantokatu 1, 90140 OULU
Klikkaa tästä tarkastellaksesi paikkaa google mapsista.
Pohjankartanon koulu sijaitsee Oulun ydinkeskustassa ja tapahtumapaikan läheisyydessä onkin useita hotelleja, joissa voi yöpyä.
Etäisyyksiä Pohjankartanon koululta:
Omena Hotelli 1.5 km
Rautatieasema 1.3 km
Linja-autoasema 1.1 km
Lentoasema 14.9 km
Tilaisuuden järjestävät:
Paranormaali Blogi www.paranormaaliblogi.net
Mysteerien Aika www.mysteerienaika.com
Tähtitieto www.tahtitieto.fi
Kaikki sydämellisesti tervetuloa!
Lisää infoa:
Mukana myös näytteilleasettajia oheistuotteineen. Ilmoita itsesi mukaan näytteilleasettajaksi!
Pöytäkoko 125 x 70 cm, osastopaikkoja 27 kpl. Lisäksi osastopaikkoja omalla pöydällä 16 kpl.
Näytteilleasettajien paikkatiedot – Klikkaa sisään
Violettiset pöytäpaikat 125 €/kpl (2 päivää), sisältää alv:n + ohjelmien pääsylipun molemmille päiville (2 hlö x 35 €).
Lisäpöydästä – 50 % alennusta/pöytä.
Vihreät paikat, omalla pöydällä, 115 €/kpl (2 päivää), tilan koko 2 x 1.25 m, sisältää alv:n + ohjelmien pääsylipun molemmille päiville (2 hlö x 35 €). Lisäpaikasta – 50 % alennusta/tila.
Lisätietoa järjestelyistä ja näytteilleasettajien paikkavaraukset: Tähtitieto www.tahtitieto.fi Eija & Kalevi p. 09-2917075 tai 0400 468207.
![]()
Edullisia hotellihuoneita:
www.omenahotels.com
Paranormaali Blogin tarjoamalla alennuskoodilla huoneet Oulun Omenahotellista hintaan 65 €/huone/yö (1 – 4hlöä mahtuu huoneeseen).
Ennen varausta kysy koodia sähköpostilla vesa.aijala[ät]netti.fi
![]()
Matkusta edullisesti:
Halpoja lähtöjä Onnibussilla (mm. Turusta, Porista, Seinäjoelta, Kokkolasta ja Jyväskylästä)
www.onnibus.fi
Facebook:
Facebookin tapahtumakutsu – Ilmoita tulostasi ja kutsu kaverisi mukaan!
Lisätietoa/kysymyksiä tapahtumasta:
vesa.aijala[ät]netti.fi
Kosmisilla Parapäivillä menossa mukana luennoitsijoiden lisäksi mm. seuraavat yritykset ja/tai henkilöt:
Spiraaliportti
www.spiraaliportti.fi
Esoteerinen Alkemisti
www.esoteerisetalkemistit.fi
Kirsikkarumpu
www.cherrydrum.blogspot.fi
Airi Oja
www.airioja.fi
Kuukorento
www.kuukorento.fi
Horstmann Finland ry
www.horstmann.fi
Tähtitieto
www.tahtitieto.fi
Saltset
www.saltset.fi
Rakkausravintola Tuula Paunula
Terveelliset Pirtelöt ja suussasulavat raakasuklaat
Hyvinvointipalvelut Hyvissä Käsissä
www.jaanahotakainen.com
SynerKi
www.synerki.fi
Veli-Matti Hämeenniemi
Parantaja ja hieroja
Kotimatka kosmisille juurille voi alkaa…
The Journey Home
Paranormaali Blogi TV:ssä uusia videoita!
Kalevi Riikonen ja Rauni-Leena Luukanen-Kilde olivat luennoimassa Alva Karppisen ja Juhan Af Grannin kanssa Kosmisilla Parapäivillä 2012.
Jäikö sinulta tapahtuma välistä? Ei hätää sillä nyt Kalevin ja Raunin luento on katseltavissa Paranormaali Blogi TV:stä.
Ufokokontaktihenkilö sekä kirjailija Kalevi Riikonen luennoi videollaan aiheena Avaruusolennot keskuudessamme. Luennossa sivutaan mielenkiintoisia asioita: kerrotaan mm; että Maapallo on eräänlainen kokeiluplaneetta sekä kuvaillaan erilaisia avaruusolentorotuja ja niiden ominaisuuksia.
Lääkäri, kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde taas luennoi videollaan Mind Controllista, Mikrosiruista ja Suunnitelmista ihmiskunnalle. Käsittelyyn pääsevät niin NASA, HAARP kuin erilaiset salaiset projektit sekä ihmiskokeetkin.
Videoihin voit tutustua paremmin Paranormaali Blogi TV:n puolella, josta voit hankkia myös niiden katseluoikeuden.
Videoiden katseluoikeuden hankkiminen on helppoa, se onnistuu helposti painamalla videosta Buy Now nappulaa, jolloin pääsee maksamaan PayPal -tunnuksilla. Maksaminen onnistuu myös Visa- tai Mastercard kortilla, kun Buy Now nappulan painamisen jälkeen painaa Don’t have PayPal account? -tekstiä. Maksuvaihtoehdoista on selitetty tarkemmin videopalvelun Infoa sivulla.
Paranormaali Blogi TV:seen on tulossa myös lisää videomateriaalia, kannattaa olla kuulolla.
Rauni-Leena Luukanen-Kilde jakoi tietoa
Paranormaaliblogi.net järjesti viime viikonloppuna kirjailija, lääkäri Rauni-Leena Luukanen-Kilden luennon Porissa ja Helsingissä.
Rauni jakoi tietoa mm. mikrosiruista ja kemikaalivanoista. Paikalle luentoa kuuntelemaan saapui ihan mukavasti ihmisiä.
Katso pätkä Helsingin luennolta.
Maanantaina Rauni kävi myös Heikelä Korporaation haastattelussa.
Kuuntele Heikelä Korporaation haastattelu täältä.
Raunin alkuvuoden 1h 15 min kestävä Oulun luento on katsottavissa VideoChanneliltamme.
Suuri kiitos kaikille luennolla olleille. ![]()
Mysteerien Aika sivusto on nyt avattu!
MysteerienAika.com näki tänään päivänvalon.

Sivusto on nyt avattu ja sieltä löytyy jo muutama mielenkiintoinen artikkeli, juttua mm. vapaamuurareista ja Paavo Kinnusen kontakteista toisiin ulottuvuuksiin.
Mysteerien Aika käsittelee mm. henkisyyttä, paranormaalia, mysteereitä, rajatietoa ja hyvinvointia kaikessa laajuudessaan.
Käy tutustumassa uuteen sivustoon tästä linkistä. ![]()
mysteerienaika.com
Paranormaali Blogi toimii yhteistyössä Mysteerien Ajan kanssa ja sivustoilta löytyy mm. sama Tapahtumakalenteri & Palvelut -osio.
Robert Waggonerin selkouni-luento Helsingissä!
Selkounista mm. tunnetun kirjansa, Lucid Dreaming – Gateway to the Inner Self , kirjoittanut Robert Waggoner luennoi pohjoismaissa ja hänet on kutsuttu ja järjestetty nyt myös Helsinkiin luennoimaan.
Luento koostuu osioista, joissa pohditaan, mitä selkounet ovat ja mitä niiden avulla voidaan kokea ja saavuttaa? Robert Waggoner kertoo selkounikokemuksistaan yli 30 vuoden ajalta. Vinkkejä myös selkounitaidon kehittämiseen, tietoisuuden laajentamiseen ja itsetuntemuksen syventämiseen. Aikaa on varattu myös kysymyksille ja keskustelulle.
Paikalle mahtuu maksimissaan 40 ihmistä ja tilaisuuden hinta on 35€. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset ja tiedustelut osoitteeseen open.minded.dream@gmail.com Mikäli luennolle on vielä tilaa, lähetetään vastauksena ilmoittautumisvahvistus ja maksuohjeet.
Robert Waggoner: Lucid Dreaming As a Path to Personal Growth, Healing and Spiritual Wisdom
On the surface, lucid dreaming seems deceptively simple – a paradoxical state in which you know you are dreaming, while you are dreaming. There, you can fly through space, create fire breathing dragons, and cast spells like Harry Potter, all in the safety of your subconscious mind.
Historically though, experienced lucid dreamers have used lucid dreaming as an expressway to greater self-realization, spiritual wisdom and access to creativity’s source. The Indian Buddhist yogi, Naropa, suggested that the main technique of dream yoga, lucid dreaming, provided serious students one of the six pathways to enlightenment.
Scientifically validated for thirty years, recent neuroscientists have deemed lucid dreaming a “hybrid state of consciousness” since the dreaming brain and portions of the waking/conscious brain show simultaneous activation. In other words, when you are lucid dreaming, your conscious mind and your subconscious mind appear joined in a shared creative collaboration, or a unique, hybrid state of consciousness.
Now lucid dreamers have begun to explore lucid dreaming’s potential to investigate consciousness, the dream state and the psyche. Already, numerous accounts exist of lucid dreamers using this special state for emotional healing and even physical healing. Moreover, some lucid dreamers feel that they have encountered another layer of the Self and a reservoir of unconscious information; two concepts which Carl Jung theorized, but did not have the tool to validate. Could lucid dreaming serve as a revolutionary tool to scientifically validate some of Jung’s ideas, and renew interest in the murky world of the subconscious?
Author, Robert Waggoner, successfully taught himself how to lucid dream in 1975, and since then, has logged more than one thousand lucid dreams. Come and learn how to create a stable lucid dream, so you can explore the beauty, creativity and infinite potential of the subconscious mind.
Short Bio
Robert Waggoner is author of Lucid Dreaming: Gateway to the Inner Self, and a past President of the International Association for the Study of Dreams (IASD). For the last ten years, he has been co-editor of the online magazine, The Lucid Dream Exchange, the only ongoing publication devoted specifically to lucid dreaming. Robert conducts on-line workshops with GlideWing Productions and routinely speaks at colleges and conferences worldwide on the lucid dream experience.
Tervetuloa tapaamaan Robert Waggoner ja verkostoitumaan muiden selkouniharrastajien kanssa!
Paikkana Valmennuskeskus Arinna, Lönnrotinkatu 23 a 7, 00120 Helsinki.
Helatorstaina 17.5.2012.
Klo 12-14
Klo 14-15 Lounastauko
Klo 15-18
Lähde:
Selkounet?
Paranormaaliblogin artikkeli selkounista
Paranormaali Blogin VideoChannel on avattu!
Avasimme juuri vähän aikaa sitten Paranormaali Blogin oman VideoChannelin!

Parablogin VideoChannel on paranormaaleista asioista kiinnostuneille ihmisille suunnattu onlinevideopalvelu, jonka avulla voit katsella paranormaaleja luentoja oman tietokonetuolisi tai kotisohvasi mukavuusalueelta. Kanavalle tullaan lisäämään suomalaisten luennoitsijoiden, ufokontaktihenkilöiden, kanavoijien ja muiden mielenkiintoisten ihmisten luentoja.
Ideana palvelu on Suomessa täysin uusi ja vihdoinkin saamme suomalaisten ufokontaktihenkilöiden ja paranormaaleista luennoitsevien ihmisten luentoja nettiin katseltaviksi!
Onlinevideopalvelumme aloittaa Suomen tunnetuimman ufokontaktihenkilön, kirjailija, lääkäri Rauni-Leena Luukanen-Kilden 1h 15min kestävällä luennolla. Jos et ollut alkuvuodesta kuuntelemassa Oulun luentoa, niin nyt sinulla on madollisuus katsoa koko luento tietokoneeltasi. Sisältää myös kysymys -ja vastausosion, sekä bonusclipin Jyväskylän luennolta. Videon 90 päivän katseluoikeus maksaa 9,60 €.
Rauni-Leena on tunnettu mm. ruumiistairtautumiskokemuksistaan sekä toiminnastaan rokotteita vastaan. Hän on tehnyt pioneerityötä myös mikrosiruinformaation jakamisen saralla.
Tässä otteita videolta:
Koko luentovideon voit katsella VideoChanneliltamme. Siellä on myös lisätietoa videolla käsiteltävistä aiheista.
Parablogin VideoChannel löytyy helposti yläpalkista tai klikkaamalla tätä linkkiä.
Palveluun lisätään lisää videoita lähitulevaisuudessa. Ole siis kuulolla!














Uusimmat kommentit