Maailman ihmeellisimpiä muinaisjäännöksiä – Osa 1
Käsittelen tässä artikkelissa maailman ihmeellisempiä muinaisjäännöksiä/artifakteja.
Dropa-kiekot
Dropa-kiekkoja löydettiin Himalajan vuoristossa sijaitsevista luolista vuonna 1938. Niiden iäksi arvioitiin 10000-12000 vuotta. Halkaisija kiekoissa on noin 22 cm ja paksuus 2.5 cm. Keskeltä löytyy pyöreä n. 2 cm läpimittainen reikä ja pinnalla on hienosti kaiverrettu kierteinen ura. Kiekosta tulee helposti mieleen vanha fonografilevy.
Urat koostuvat lähes mikroskooppisen pienistä hieroglyfeistä, jotka ovat jonkinlaista kirjoitusta. Pekingin esihistoriallisen laitoksen tutkijat yrittivät tuloksetta tulkita niiden sisältöä 20 vuotta. Myöhemmin kuitenkin tri Tsum Um Nui sai tutkimukset kunnolla käyntiin. Hänen mukaansa kirjoitukset kertoivat ihmisistä, jotka käyttivät itsestään nimeä Dropa. Aluksi hän arveli tekstien liittyvän myytteihin tai uskonnollisiin seremonioihin, mutta saatuaan käännöksensä valmiiksi, hän tuli toisiin ajatuksiin. Hän laati asiasta lyhyen esityksen, mutta yliopisto kielsi julkaisemasta sitä, koska tarina oli liian kummallinen ollakseen totta.
Myöhemmin teksti kuitenkin julkaistiin. Tsum Um Nuin mukaan kiekot sisältävät tarinan siitä, miten toiselta planeetalta tullut avaruusalus joutui tekemään pakkolaskun Himalajan vuoristoon ja sen matkustajat löysivät luolia suojapaikakseen.
Kiekkojen valmistustekniikka ja alkuperä on tuntematon.
Antikytheran kone
Vuonna 1902 löydettiin mielenkiintoinen artefakti Antikyheran saarelta. Objekti löytyi sukeltamalla laivan hylystä. Sen arvioidaan olevan yli 2000 vuotta vanha.
Esineen käyttötarkoitus oli epäselvä, mutta 1970-luvulla historioitsijat tutkivat möykkyjä gammaradiografilla ja päättelivät niiden kuuluneen laitteeseen, joka muodostui 30 erilaisen hammaspyörän yhdistelmästä ja kolmesta erilaisella asteikolla varustetusta osoitintaulusta.
Myöhemmin esine saatiin uudelleen valmistettua. Tässä video laitteen toiminnasta.
Irakin muinainen paristo
Tässä on yli 2000 vuotta vanha paristo joka tunnetaan nimellä Baghdadin paristo. Paristo löydettiin Parthian kylästä, joka on nykyään osa Irakia.
Paristo on savimaljakko, jonka sisällä olevan kuparisylinterin sisällä oli rautasauva. Tämä viittaa löytäjän, arkeologi Wilhelm Königin mielestä siihen, että kyseessä oli jonkinlainen paristo. Teoriaa vahvistaa myös se, että sauvat olivat jonkin hapon (esim. etikan) syövyttämät.
Lähteet: netikka.net/mpeltonen/mysteerit.htm, ancientx.com, http://fi.wikipedia.org/wiki/Antikytheran_kone, http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2785.
Katso myös Osa 2, jossa on Klaus Donan mielenkiintoinen haastattelu.
Lue myös:













Dropa-kiekoista en ollut ennen kuullutkaan, mutta mielenkiitoinen juttu taas jälleen
Hieman lisää tietoa olisin kaivannut kyllä.
Dropa-kiekoista tuli joskus dokumentti, oli ihan mielenkiintoinen aihe kyllä. Harmi vaan nuo kiekot ovat nykyään kateissa, varmaan jonkun yksityiskeräilijän holveissa.
Myytinmurtajat joskus kokeili jäljentää tota irakin patteria mut ei ne saanu sitä oikein toimimaan.
Dropa-kiekoista olen lukenut ennenkin, mielenkiintoinen aihe sinänsä. Ihmettelen vain, että miten Tsum Um Nui on saanut selville kiekkojen kertoman tarinan, onhan täysin tuntematonta kirjoitusta varsin vaikea tulkita.
luulis et 10k vuodes alkaa kaiverrukset olee kulunu pois jo tommosista kiekoista
ihmekkää jos ei saa mitää selvää.
“Ihmettelen vain, että miten Tsum Um Nui on saanut selville kiekkojen kertoman tarinan, onhan täysin tuntematonta kirjoitusta varsin vaikea tulkita. ”
Totta, mutta kyseessä on kuitenkin hieroglyfien kaltaista kirjoitusta. Symboleja ja kuvia siis. Kuvista on helpompi tulkita kuin vain kirjaimista joiden alkuperää ei tunnista… Niinhän se sananlaskukin menee, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Mutta miten on mahdollista että noiden kiekkojen tekstit ovat niin vanhoja, sillä tunnetusti Sumerilaiset kehittivät kirjoitustaidon ja ne eli noin 6000 vuotta sitten
Joo wespa mutta jos sulla ei ole mitään referaattia että mitä mikäkin hieroglyfi tarkoittaa et voi tulkitat niitä oikein, varsinkaan jos se on ennestään tuntematonta tyyliä..
Ei egyptiläistenkään hieroglyfejä osannut kukaan tulkita ennen kuin löydettiin Rosettan kivi jossa oli sama teksti hieroglyfeillä kirjoiettuna, kreikaksi ja vielä joksikin kolmanneksi kieleksi.
Nuo dropa-kivet ovat Erich von Dänikenin kirjaansa keksimä urbaanilegenda.
http://skepticwiki.org/index.php/Dropa_Stones
1. Ei ole mainintaa Tsum Um Nuista kiinalaisissa lähteissä. Tsum Um Nui ei ole edes kiinalainen nimi.
2. Ensimmäinen maininta kivistä on Erich von Dänikenin kirjassa Chariots of the Gods, joka on tunnetusti täynnä virheitä. Dänikenin mainitsema lähde, scifikirjailija Alexander Kazantsev, on itse kieltänyt kertoneensa tarinan.
3. Tuntemattomia kieliä ei ole onnistuttu ratkaisemaan ilman Rosettan kiven kaltaisia avaimia tai tunnettuja sukulaiskieliä. Ratkaisematta nykyään on esim. Pääsiäissaarten rongorongo-kieli. Hieroglyfien ratkaisu ei onnistu kuvia tulkitsemalla.
4. “Dropa-kivet” muistuttavat muinaisia kiinalaisia jadekiekkoja, joita laitettiin hautoihin mukaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/Bi_%28jade%29
Totta Huttu, mutta yleismaallisia merkkejä voi tulkita kuten: puu, aurinko, taivas, pilvet yms. (jos on siis havainnollisesti kuvattu/piirretty) ja monet ovat aika suuntaa-antavia noidenkin lisäksi, joista voi päätellä jonkin verran. Egyptiläisistä hieroglyfeistäkin joistain voi päätellä jotain vaikka ei hieroglyfeistä tietäisi mitään…
Kiitos skeppo lisäinformaatiosta.
No jos lähdetään päättelemään kuvioista jotain merkitystä niin päästään Zacharias Sitzinin(?) maailmaan, kaveri keksi päästään merkitykset hieroglyfeille ja näin kehitti yhden naurettavimmista myyteistä ikinä, nimittäin nibirun ja muut annunaki myytit siihen rinnalle.
Tosiasia vaan on että jos sulla ei ole referaattia niin et voi millään saada mitään järkevää tulosta aikaiseksi. Toki voit sanoa että kuvassa on vaikka puu, mutta mitä se puun silhuetti meinasi sen ajan ihmisille? Mikä sen symbolinen sanoma on? Ei se oikeasti ole niin helppoa mitä luulet.
Esim hieroglyfeillä on jokaisella omat äänteet, katot puun ja pilven kuvaa ja päättelet että siinä kerrotaan kesästä, mutta kun ne oikeat äänteet otetaan mukaan niin siinä sanotaankin esim “koira”
Tuli noista hieroglyfeistä mieleen vielä, ettei Rosettan kiven löytyminen ratkaissut automaattisesti hieroglyfien arvoitusta, vaikka kivi sisälsi demoottista ja kreikkalaista tekstiä. Kesti 20 vuotta ennen kuin ranskalainen Champollion onnistui tulkitsemaan merkit, kun tunsi koptin kieltä, joka on sukua muinaisegyptiläisten kielelle. Tämäkään ei vielä ratkaissut kaikkia hieroglyfien saloja, koska Rosettan kivi on melko nuori (n. 200 eKr.) ja kieli oli muuttunut.
Nykyäänkin löytyy vielä selvittämättömiä tekstejä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Selvitt%C3%A4m%C3%A4tt%C3%B6m%C3%A4t_tekstit_ja_symbolit
Niin katsoinkin tässä YouTubesta dokkarin noista dropa-kiekoista,”UFO-Files-China’s Roswell”,taisi olla kyseisen pätkän nimi…
linkkasin joskus tajuntaan tällaisen linkin, jossa on ainakin pari hyvää mysteeriä lisää: http://www.cracked.com/article_16871_6-insane-discoveries-that-science-cant-explain.html
EIkös tuo patteri ollut egyptiläisten keksintö? ;o
O_O
Tuo paristo on kyllä aikamoista veikkailua.Tällaista naurettavaa ylitulkintaa tulisi välttää… Mihin sitäpaitsi moista olisi tarvittu, kun paristokäyttöisiä laitteita TUSKIN oli keksitty? Mielestäni kyseessä on vain jonkun tylsistyneen ihmisparan ajanviete.
Periaatteessa yksinkertaisiin luonnonilmiöihin perustuvia laitteita, kuten patterit on ihan hyvin voitu rakennella jo sumeriassa. Se että joku ihminen tai yhteisö tekee jonkin keksinnön, ei välttämättä tarkoita että se tulisi automaattisesti joka puolella käyttöön.
Antiikin kreikkalaiset tunsivat höyrykoneen, mutta ainut käytännön sovellus sille olivat lasten lelut. Muinaisilla kreikkalaisilla kun oli jo orjatyövoimaa tekemään kaikki raskaat työt, eikä konevoimaa tarvinnut valjastaa käytännön töihin.
Tälläkin hetkellä ne tekniset laitteet, joita käytämme kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua, ovat jo olemassa ainakin insinöörien pöytälaatikoissa. Luultavasti paljon on myös sellaisia keksintöjä, jotka eivät koskaan yleisty.
Dropa-levyt, jos olisivat 10000-12000 vuotta vanhoja, olisivat merkittävä löytö juuri siksi, että ne olisivat kouriintuntuva todiste esihistoriallisen korkeakulttuurin olemassaolosta. Itse olisin mielissäni, jos sellaisia löytyisi, mutta se ei tietysti tarkoita että niin kävisi. Silti on arvokasta kysyä itseltään aina joskus, että onko maailma tosiaan sellainen, kuin historian oppikirjoissa väitetään.