Maailman vanhin mies eli 256-vuotiaaksi
Normaalisti ihmiset elävät parhaimmillaan vähän yli 100-vuotiaiksi. Yrttitutkija Li Ching-Yuenin kerrotaan kuitenkin eläneen 256-vuotiaaksi.

Tässä istuu luultavasti maailman vanhimmaksi elänyt mies Li-Ching Yuen
Raporttien mukaan vuonna 1933 kuollut Lin oli syntynyt vuonna 1677 Sichuanin maakunnassa, Kiinassa, tehden hänestä kuollessaan 256-vuotiaan. Lin itsensä mukaan hän oli kuitenkin syntynyt vuonna 1736, lieneekö vanhuuden huonomuistisuutta vai sekotettiinko Li johonkin toiseen. Joka tapauksessa todisteiden mukaan Kiinan valtio onnitteli Li:tä hänen 150. ja 200. syntymäpäivinään.
New York Timesissä sekä Time Magazine -lehdissä julkaistiin vuonna 1933 muistokirjoituksia, joiden mukaan Li Ching-Yun ehti elämänsä aikana kasvattaa 180 lasta sekä hautaamaan 23 vaimoa.
Elämänsä aikana Li antoi elämänvinkkejä:
- Pidä sydän hiljaisena, istu kuin kilpikonna, kävele kuin pulu ja nuku kuin koira
Li harrasti säännöllistä meditointia ja hän kertoi, että pitkän elämän salaisuuteen liittyy sisäinen tyyneys ja mielenrauha.
Lähteet: virsmai.com, en.wikipedia.org
Sirius dokkari julkaistiin – Mielenkiintoisia tutkimustuloksia
Amardeep Kalekan ohjaama ja Steven Greerin vetämä Sirius -dokumentti on nyt julkaistu.

Katselin dokumentin eilen yöllä ja se vaikutti hyvin mielenkiintoiselta. Videolla käsiteltiin lääkäri, ufotutkija Steven Greerin elämänmatkaa sekä perehdyttiin siihen miksi ufoasioita salaillaan ja miten salaisiin projekteihin menee rahaa ilman hallituksen hyväksyntää.
Dokumentissa kerrottiin myös miten on olemassa vapaa energia -teknologiaa, jota halutaan pitää salassa koska öljy-yhtiöt haluavat pitää miljardibisneksensä ja osansa huipulla. Esittelyyn pääsikin ainakin yksi vapaa energia -sovellus, jonka kerrottiin menettävän toimintansa aikana osan massastaan tai painostaan.
- Tämä on yksi maailman kiistanalaisimmista asioista tieteen historiassa. Kylmäfuusiopatentteja ei ole hyväksytty, eikä niitä hyväksytä, amerikkalaisilta on kielletty heidän peruslailliset oikeutensa, tohtori Eugene Mallove kertoo taannoisessa haastattelussa, joka on julkaistu osana Sirius -dokumenttia.
Hän jatkaa kertoen miten niin sanotuissa peer review -tutkimuksissa on vääristelty tuloksia ja saatu näyttämään siltä kuin kylmäfuusiota ei olisi olemassa.
- Julkaisu oli tehty näyttämään negatiiviselta tulokselta, kun itseasiassa se oli positiivinen. Se data oli tieteellistä huijausta.
15 vuoden jälkeen vapaa energian tutkimuksen alalla toimimisen jälkeen, vuonna 2004 Mallove tapettiin kotiinsa. Tämä on yksi vapaa energia -alalla toimivien ihmisten hämäristä kuolemista, jotka on otettu dokkarissa esille.
Sirius dokumentissa nähtiin paljon hypetetty pikkuisen olennon ruumis, jota tutki lääkäri Steven Greerin lisäksi puolueettomat tutkijat. Tohtori Lachmanin mukaan ruumis ei omaa mitään tunnettua syndroomaa tai sairautta, hän tuli myös tulokseen, että olento oli kuollessaan noin 6-8 vuotiaan ikäinen, samalla saatiin siis suljettua pois sikiön mahdollisuus. Suurimmiksi eroavaisuuksiksi hän kertoo kirjoitetussa raportissaan olennon koon, sekä kylkiluiden määrän joita olennolla oli vain 10, kun ihmisellä on 12.
Olennolle tehtiin myös DNA-tutkimukset, joita oli tekemässä mm. tohtori Garry Nolan. Tutkimusten perusteella olento on miespuolinen ja sen äiti oli alkuperäisintiaani Chilen alueelta. Nolan tarkentaa, että kyseessä ei ole apina.
- Se on ihminen, tai no lähempänä ihmistä kuin apina olisi. Mutta kun laskemme kaikkien eroavaisuuksien (anomalioiden) määrän joita havaitsimme, muutoksia on enemmän kuin normaalissa mutaatiossa (simple cell division).
Nolan korostaa lisätutkimusten tärkeyttä ja varoo tekemästä liian pitkiä johtopäätöksiä.
- Haluan kertoa jotain muuta, mutta en halua avata itseäni hyökkäyksen mahdollisuudelle, Nolan lopettaa kryptisesti.
Data näyttää, että olennolla on suuri määrä poikkeavuuksia verrattuna ihmiseen, mutta Nolan vaikuttaa pelkäävän esim. työnsä puolesta. Alienmahdollisuuden heittämisestä kun on menetetty jopa työpaikkoja.
Pikkuisen olennon tutkimukset jatkuvat ja nykyiset tutkimustulokset tullaan julkaisemaan myöhemmin.
Videolla käsiteltiin pikaisesti myös yksiä kuuluisimmista ufotapauksista ja haastattelussa oli useita tiedemiehiä sekä alan tutkijoita. Kaikenkaikkiaan viihdyttävä dokumentti, jota voin suositella lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Dokumentin virallinen traileri.
Voit katsella Sirius -dokumentin sen kotisivuilta 9,99 dollarin hintaan. Pätkä on levinnyt myös laittomaan levitykseen: Osa 1 / Osa 2
Pikkuisen avaruusolennon tutkimustulokset julki ensi maanantaina
Steven Greerin tuleva Sirius -dokumenttielokuva tulee käsittelemään HC-kaliiberilla avaruusolentoja, sekä sitä millaista teknologiaa heillä on käytössään. Dokkarissa julkaistaan myös pienen avaruusolennon ruumiin tutkimustulokset.

Chilestä löydetty pieni avaruusolennon ruumis
Oudon näköisellä olennolla kerrotaan olevan kymmenen kylkiluuparia (ihmisellä näitä on 12) ja pituutta 15 cm. Se löydettiin Chilestä 10 vuotta sitten.
22 huhtikuuta julkaistavassa Sirius -dokkarissa tullaan julkaisemaan olennon tarkemmat tutkimustulokset, joista selvinnee onko olento maan ulkopuolista alkuperää vai ei.
Alla olevalla videolla lisää kuvia olennosta.
Tästä vielä lisätietoa.
Lähde: huffingtonpost.com
Totuus avaruusolentojen olemassaolosta paljastetaan pian!
Päivitetty 21.5.2013 klo 11.20: Konferenssivideoita päivitetty alas.
——————————————————————-
Totuus avaruusolentojen olemassaolosta- sekä maapallolla vierailusta aiotaan julkistaa huhtikuun 29 – toukokuun 3 välisenä aikana.

National Press Clubilla Washingtonissa pidetään The Citizen Hearing on Disclosure -konferenssi, johon osallistuu mm. senaattori Mike Gravel ja muita Amerikan kongressin entisiä edustajia. Viisipäiväiseen tapahtumaan osallistuu kongressilaisten lisäksi yhteensä yli 40 ihmistä/todistajaa, joihin kuuluu mm. tutkijoita, armeijan sekä hallituksen jäseniä.
Yksi paikalla olevista henkilöistä tulee olemaan Nasan entinen astronautti Edgar Mitchell.
- Konferenssin tarkoituksena on tehdä se missä (Amerikan) kongressi on epäonnistunut 45 vuoden ajan – etsimään faktoja maailman tärkeimmästä aiheesta (avaruusolentojen olemassaolosta ja vierailuista maapallolla), ryhmä kertoo tiedotteessaan.
Konferenssiin osallistuvat puhujat vannovat valan, ja suullisen lausuntonsa lisäksi antavat myös kirjallisia todisteita kongressia edustaville jäsenille.
Lisätietoa alla olevilta videoilta.
Konferenssin jälkipuintia Steven Greerin kanssa haastattelun muodossa:
Konferenssin jälkipuintia Stephen Bassettin kanssa haastattelun muodossa:
Konferenssin jälkipuintia Stephen Bassettin kanssa haastattelun muodossa:
::: KONFERENSSIVIDEOITA :::
Huom! Videot eivät välttämättä toimi ad-block-ohjelmien ollessa aktivoituina
Huhtikuu 29 – Osa 1, segmentti 1 (55min26sek)
Huhtikuu 29 – Osa 1, segmentti 2 (55min15sek)
Huhtikuu 29 – Osa 2, segmentti 1 (48min35sek) (äänenvoimakkuus lisääntyy kohdassa 4min14sek)
Huhtikuu 29 – Osa 2, segmentti 2 (37min22sek)
Huhtikuu 29 – Osa 2, segmentti 3 (72min03sek)
Huhtikuu 29 – Osa 2, segmentti 4 (8min55sek)
Huhtikuu 29 – Osa 2, segmentti 5 (37min08sek)
Huhtikuu 29 – Osa 3 (Steven Greerin luento) (36min)
Huhtikuu 30 – Osa 1, segmentti 1 (Bentwatersin / Rendleshamin tapaus) (51min24sek)
Huhtikuu 30 – Osa 1, segmentti 2 (Bentwatersin / Rendleshamin tapaus) (39min28sek)
Huhtikuu 30 – Osa 1, segmentti 3 (Bentwatersin / Rendleshamin tapaus) (15min29sek)
Huhtikuu 30 – Osa 2, segmentti 1 (Bentwatersin / Rendleshamin tapaus) (44min33sek)
Huhtikuu 30 – Osa 2, segmentti 2 (Bentwatersin / Rendleshamin tapaus) (44min39sek)
Huhtikuu 30 – Osa 3, segmentti 1 (Malmstron AFB:n tapaus) (31min37sek)
Huhtikuu 30 – Osa 3, segmentti 2 (Malmstron AFB:n tapaus) (13min45sek)
Huhtikuu 30 – Osa 3, segmentti 3 (Malmstron AFB:n tapaus) (46min55sek)
Huhtikuu 30 – Osa 3, segmentti 4 (Malmstron AFB:n tapaus) (55min23sek)
Huhtikuu 30 – Osa 4 (Stanton Friedmanin luento) (63min54sek)
Huhtikuu 30 – Osa 5 (Grant Cameronin luento) (52min31sek)
Huhtikuu 30 – Osa 6, segmentti 1 (Richard Dolanin luento) (44min46sek)
Huhtikuu 30 – Osa 6, segmentti 2 (Richard Dolanin luento) (42min56sek)
Toukokuu 1 – Osa 1, segmentti 1 (Erilaisia tapauksia) (60min06sek)
Toukokuu 1 – Osa 1, segmentti 2 (Erilaisia tapauksia) (54min04sek)
Toukokuu 1 – Osa 2, segmentti 1 (Tärkeitä asiakirjoja) (44min06sek)
Toukokuu 1 – Osa 2, segmentti 2 (Tärkeitä asiakirjoja) (45min14sek)
Toukokuu 1 – Osa 3, segmentti 1 (Roswellin UFO-tapaus 1947) (59min19sek)
Toukokuu 1 – Osa 3, segmentti 2 (Roswellin UFO-tapaus 1947) (49min36sek)
Toukokuu 1 – Osa 3, segmentti 3 (Roswellin UFO-tapaus 1947, kysymyksiä & vastauksia) (62min19sek)
Toukokuu 1 – Osa 4 (Donald Schmittin luento) (56min56sek)
Toukokuu 1 – Osa 4 (Linda Moulton Howen luento) (45min31sek)
Toukokuu 1 – Osa 4 (Peter Davenportin luento) (74min16sek)
Toukokuu 2 – Osa 1, segmentti 1 (Etelä-Amerikan tapauksia. Joitakin osia puuttuu
käännösten puutteellisuuksien vuoksi) (49min46sek)
Toukokuu 2 – Osa 1, segmentti 2 (Etelä-Amerikan tapauksia) (79min57sek)
Toukokuu 2 – Osa 1, segmentti 3 (Etelä-Amerikan tapauksia) (33min29sek)
Toukokuu 2 – Osa 2, segmentti 1 (Tapauksia muissa maissa) (43min43sek)
Toukokuu 2 – Osa 2, segmentti 2 (Tapauksia muissa maissa) (44min23sek)
Lisää tulossa myöhemmin…
——————————————————
Alla tarkempi lista konferenssiin osallistuvista.
- Stephen Bassett
- Sgt. John Burroughs (USAF, ret.)
- John Callahan
- Grant Cameron
- Alex Chionetti (Argentina)
- Dr. Anthony Choy (Peru)
- Peter Davenport
- Richard Dolan
- Maj. George Filer, III (USAF, ret.)
- Lt. Col. Richard French (USAF, ret.)
- Stanton Friedman (Canada)
- A. J. Gevaerd (Brazil)
- Dr. Steven Greer
- Paul Hellyer (Canada)
- Gary Heseltine (UK)
- Linda Moulton Howe
- Antonio Huneeus
- Dr. Roger Leir
- Dr. Jesse Marcel, Jr.
- Denice Marcel
- Jesse Marcel, III
- Dr. Edgar Mitchell (Capt. USN ret., NASA) [Via Skype)
- Sgt. Jim Penniston (USAF, ret.)
- Roberto Pinotti (Italy)
- Nick Pope (UK)
- Lt. Col. Kevin Randle (USAR, ret.)
- Col. Ariel Sánchez (Uruguay)
- Capt. Robert Salas (USAF, ret)
- Col. Oscar Santa-Maria (Peru)
- Donald R. Schmitt
- Daniel Sheehan, JD
- Dr. Sun Shili (People’s Republic of China)
- Geoffrey Torres for Dr. Milton Torres
- Dr. Thomas Valone
- Dr. Robert Wood
Tutustu tapahtumaan paremmin citizenhearing.org -sivustolta.
Aiheesta kirjoitti myös Stara.fi.
Lähteet: citizenhearing.org, cbsnews.com, telegraph.co.uk
Avaruusolento ui Kansainvälisen Avaruusaseman ohi?
Aikaisemmin kerroimme miten Kiinan avaruusaluksen lähellä havaittiin Ufo. Nyt myös NASA:n avaruustehtävän aikana saatiin taltioitua kummia.
NASA:n suorasta lähetyksestä napatussa clipissä näkyy miten Kansainvälisen Avaruusaseman taustalla liikkuu jokin otus.

Näyttää kuin taustalla lentelisi/uiskentelisi jonkinlainen lonkeromainen eläin. Vähän jälkeen olennon ilmestymisestä, lähetys päätettiin leikata näyttämään staattista kuvaa.
Katso mielenkiintoinen video kohtaamisesta alta.
Myös NASA:n 1983: STS-7 Challenger -videosta on bongattu outo clippi kohdasta 7:45.
Tässä sama clippi tarkemmin tarkasteltuna. Mitä avaruusaseman taustalla liikkuu?
Aikaisemmin NASA on jäänyt kiinni mm. kuviensa manipuloinnista.
Tiedemiesten mukaan ihmis-DNA sisältää merkkejä avaruusolennoista

Kaksi kazakstanilaista tiedemiestä kertovat, että ihmis-DNA sisältää merkkejä siitä, että meidän on mahdollisesti tehtailtu avaruusolentojen toimesta. Epäilys perustuu DNA:n sisältämään matemaattiseen viestiin, jota ei voi selittää normaalilla biologisella Darwinin evoluutioteorialla.
Fyysikko Vladimir I. shCherbakin ja astrobiologi Maxim A. Makukovin mukaan ihmisrotu on mahdollisesti voitu istuttaa maapallolle kauan aikaa sitten.
Lisätietoa löydöstä alla olevalla videolla.
Kaksikko on julkaissut myös tieteellisen tutkimuksen tästä DNA:sta löytyvästä matemaattisesta koodista.
Lähteet: news.discovery.com, huffingtonpost.com
SIRIUS -dokumenttielokuvan ensi-ilta 22 huhtikuuta

Disclosure movementin perustaja Dr. Steven Greerin dokumentti SIRIUS saa ensi iltansa tämän kuun 22 päivä.
- Ongelma ei ole maan ulkopuolisten avaruusalusten olemassaolon todistaminen, vaan se kun paljastat teknologian miten he pääsevät tänne, Steven Greer kertoo
Dokumentissa tullaan käsittelemään vapaata energiaa sekä avaruusolentoaihetta laajalla kaliiberilla.
Katso dokumentin kaksi traileria alta.
Dokumenttielokuva on rahoitettu täysin ulkopuolisten rahoittajien ja lahjoittajien voimin.
- Sirius on dokumenttielokuva ihmisistä, ihmisten tuottamana, ihmisille ja se on historian suurin lahjoitusperusteisesti rahoitettu dokumenttiprojekti
Siriuksen kotisivut: sirius.neverendinglight.com, siriusdisclosure.com
Disclosure-projektin kotisivut: disclosureproject.org
Kiinan avaruusaluksen lähellä havaittiin ufo
Shenzhou 8, Kiinan kansantasavallan miehittämätön avaruusalus laitettiin liikkeelle vuonna 2011.
Aluksen telakoitumisen aikana kuvatulla videolla näkyy kuitenkin jotain kummaa. Shenzhou 8 irrottautuu emäaluksestaan ja vähän matkan päässä liikkuu vilkkuva kohde. Pian kohde kiihdyttää huimaan nopeuteen ja tekee ihmeellisen käännöksen, tämän jälkeen lähetys leikataan näyttämään yleiskuvaa.
Ilmiölle ei ole löydetty luonnollista selitystä. Liikkuuko videolla kenties maan ulkopuolinen avaruusalus?
Rupert Sheldraken luento jota sinun ei haluta näkevän!
Tiedemies Rupert Sheldrake kutsuttiin taannoin TEDxTalksien vieraaksi pitämään luentoa. Video aiheutti kuitenkin tietyissä nettiskeptikkopiireissä kohun ja he päättivät laittaa koneiston pyörimään, he väittivät jopa, että videossa on harhaanjohtavaa sekä väärää tietoa ja se olisi tästä syystä poistettava.
Mitä kävikään? Materialistista tiedettä edustavat nettiskeptikot saivat herätettyä tiedevaltakunnan kiinnostuksen ja heidän painostuksestaan video poistettiin TEDxTalksien kanavalta ja samalla sai mennä myös Graham Hancockin luento.
Miksi videot aiheuttivat niin suuren kohun? Materialistinen tiede on vallitseva maailmankuva ja sen kyseenalaistaminen saa tietyiltä tahoilta puntit tutisemaan, nämä tahot tekevät kaikkensa, jotta kyseisenlaisia videoita ei yhdistettäisi vakavastiotettavaan tieteeseen, sen sijasta henkilöt mustamaalataan ja videot pyritään saamaan pois maailmankartalta. Kyseinen reaktio perustuu kuitenkin täysin tietämättömyyteen ja harhautustaktiikoihin.
Mikä Rupertin videossa oli niin mullistavaa ja pelottavaa, että se oli saatava pois julkisuudesta? Katso video alta ja päättele itse.
TEDTalksien blogissa asiaa kommentoidaan seuraavasti.
- Tiedetutkimuskyselyn, tiedevaltakunnan sekä yhteisömme suositusten perusteella olemme päättäneet poistaa Graham Hancockin ja Rupert Sheldraken luennot YouTubekanavaltamme
- Emme sensuroi luentoja. Sen sijasta asetamme ne tänne [blogipostaukseen], missä ne voidaan katsoa tähdentäen niiden provokatiivisia ideoita ja faktuaalisia ongelmia
Tiedemies Rupert Sheldraken sekä Graham Hancockin vastaukset (videoiden kera) on julkaistu myös TEDTalksien blogissa, joka käsittelee asiaa:
http://blog.ted.com/2013/03/14/open-for-discussion-graham-hancock-and-rupert-sheldrake/
Postauksessa Rupert Sheldrake sekä Graham Hancock debunkkaavat täysin nettiskeptikoiden väitteet, jotka näyttävät perustuvan lähinnä kiusanteolle tai tietämättömyydelle. Rupetin matsku onkin sen verran HC-settiä, että ei ihme että materialistista tiedettä bookkaavat tahot ovat peloissaan. Pitää muistaa, että myös tiede on bisnestä… ja on rahallisia, poliittisia sekä uskonnollisia syitä miksi jotkut näkemykset halutaan pois keskustelupöydältä.
Tällainen videoiden poistaminen ja mustamaalaaminen on kuitenkin hyvin epäeettistä toimintaa, jossa ei ole moraalin häivääkään. Tiede ei voi kehittyä jos sitä katsotaan vain politiikan ja uskonnon näkökulmasta, aito tiede kehittyy silloin kun asioita tutkitaan ja erilaisia näkökulmia hyväksytään.
Aito tiede on neutraalia totuuden etsintää ja totuus ei koskaan kuole! Ota asioista selvää, informoi itseäsi…
Tutustu myös Rupertin kotisivuihin tästä.
Korjaus: Artikkelissa mainittiin aikaisemmin, että videot olivat TEDTalksien kanavalla, tämä tieto oli väärä, ne olivat TEDxTalksien kanavalla (tieto korjattu artikkeliin).
Kiitos vinkistä Ogelille. ![]()
Russell Crowe kuvasi Ufon!
Les Misérables -elokuvassakin näytellyt tähtinäyttelijä Russell Crowe oli ystävänsä kanssa kuvaamassa tiistaina Sydneyn kasvitieteellisessä puutarhassa lepakoita, mutta sen sijaan hän onnistuikin kuvaamaan tunnistamattoman lentävän esineen.

Kohde näyttäisi lähettävän taivaalta maankamaralle oudon valon. Mikä mahtaa olla kyseessä?
Kohdetta on epäily mm. heijastukseksi lasissa, mutta näyttelijä tyrmää väitteet.
- Kamera oli parvekkeella, ei lasin takana, Crowe tarkentaa
Kuvat on otettu kameran timexposure -tekniikalla.
Lähde: thesun.co.uk
Kiitos vinkistä Jatulle ja Harrille. ![]()









Uusimmat kommentit