Bill Wood ja David Wilcock – Project Camelotin haastattelussa
Hieman päälle kolme tuntia kestävässä keskustelussa käydään lävitse mielenkiintoisia asioita. Navy Sealsiin kuulunut Bill Wood kertoo koulutuksestaan ja jakaa salaista tietoa koskien mm. Project Looking Glassia.
Project Looking Glassin kerrotaan olevan Yhdysvaltojen salainen projekti, jonka avulla pyrittiin näkemään tulevaisuuteen ja ennakoimaan tulevia tapahtumia. Tätä varten rakennettiin ihmisen käpyrauhasta toiminnaltaan jäljittelevä laite. Laitteella nähtiin joitain tulevaisuuden tapahtumia, mutta katsottaessa aikaa 2012 vuoden joulukuun jälkeen laite ei toimi normaalisti, tätä ongelmaa kutsuttiin arvoimaan Bill Wood joka on tunnettu intuitiivista taidoistaan armeijan piireissä.
Videolla puhuu myös Project Looking Glassista tietoja saanut David Wilcock.
Bill Wood ei ole ainut whistleblower, joka on tullut ilmi ja kertonut Project Looking Glassista.
Lisätietoa aiheesta löytyy Bill Woodin aikaisemmasta haastattelusta sekä Project Camelotin sivuilta.
Maya-kalenterin yhdeksäs sykli
Kuten varmaan teistä osa jo tietääkin, niin Maya-kalenterin yhdeksäs sykli/aalto alkoi 9.3.2011 Japanin maanjäristyksillä ja Libyan levottomuuksilla. Tällä hetkellä menemme kyseisessä syklissä kuudennetta vaihetta, joka on kolmas yö. Tämän yön kulminaatiopiste, eli keskipiste sijoittuu kesäkuun 15-16 päivän väliin jolloin on myös harvinaislaatuinen täydellinen kuunpimennys. Seuraava vaihe, eli neljäs päivä alkaa 25.6.2011.
Lisää kalenterin yhdeksännestä syklistä kerron alla olevalla videolla.
Aiemmin käsittelimme Maya-kalenteria ja sen syklejä tässä artikkelissa sekä tällä videolla.
Yhdeksännen syklin tarkemmat vaiheet ja päivämäärät näet tästä taulukosta joka näkyi videollakin.
Päivän piristys: Mitä huominen tuo tullessaan?
Film noir -elokuvatyylin ja nykykomedian elementtejä yhdistävän spotin päähenkilö on nainen, joka matkaa mystikoiden ja selvännäkijöiden kiehtovaan maailmaan ilmeisenä pyrkimyksenään saada selville tulevaisuutensa. Kohtaukset rakentuvat kohtaamisille eri etnisiin ryhmiin kuuluvien ennustajien kanssa, jotka eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan päähenkilölle tämän epätoivoisesti etsimiä vastauksia. Mutta mitä loppuratkaisu tuokaan tullessaan?
Jos video ei näy niin sinun pitää kytkeä adblock tai vastaava pois päältä.
Maailmanloppu 21. toukokuuta 2011
Maailmanloppu tulee (taas)!
Tästä oli Aamulehden mukaan ilmeisesti juttua Tammikuussakin jo, mutta tässä nyt uusinta:
Family Radio Worldwide -lahkon saarnaaja Harold Campingin kertoo brittilehti Independentille, että noin kello kuusi illalla kaksi prosenttia maailman asukkaista siirtyy taivaaseen ja loput päätyvät muualle.
Aamulehti tarkentaa: ”Saarnaaja ei täsmennä, minkä aikavyöhykkeen iltakuudesta on kyse. Koska lahkon kotipaikka on kuitenkin Yhdysvaltain Kaliforniassa, voisi päätellä, että Camping puhuu paikallisesta ajasta. Koska kello on Kaliforniassa kymmenen tuntia vähemmän kuin Suomessa, se tarkoittaisi, että täällä maailmanloppu koittaisi itse asiassa aamuneljältä toukokuun 22. päivän puolella.”
Tätä odotellessa…
Japanin maanjäristys ennustettiin etuajassa
YouTube -videosivutolle 9. maaliskuuta ladatussa videossa varoitettiin Japanin 11:sta päivän järistyksestä, siis kaksi päivää ennen varsinaista suurta maanjäristystä.
Videolla näytetään kuinka maanjäristykset ovat viime päivinä täristelleet maapallon useilla eri alueilla. Seismisen liikehdinnän perusteella hän varoittaakin ihmisiä tulevista suurista maanjäristyksistä varsinkin Japanin alueella.
Katso 9. maaliskuuta lisätty video tästä
http://www.youtube.com/watch?v=hG87v9-ROfw
Myös jotkut ihmiset ovat nähneet enneunia ennen maanjäristyksiä ja kokeneet outoja tuntemuksia.
Tutkimuksien mukaan päänsärky 1-2 päivää ennen voi olla merkki tulevista maanjäristyksistä.
Abstract In two surveys of headaches it was noted that their incidence had increased significantly within 48 h prior to earthquakes from an incidence of 17% to 58% in the first survey using correlated samples and from 20.4% to 44% in the second survey using independent samples. It is suggested that an increase in positive air ions from rock compression may trigger head pain via a decrease in brain levels of the neurotransmitter serotonin. The findings are presented as preliminary, with the hope of generating further research efforts in areas more prone to earthquakes.
http://www.springerlink.com/content/100429/?p=8a06e9a0af6f41eaa82b506638a63cda%CF%80=0
Lähde: iltasanomat.fi ja ATS
Kiitos vinkistä Gammalle. ![]()
IL: ”Japanin katastrofi sai maailmanlopun laskijat liikkeelle”
Iltalehti kertoo tällaista:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011031313355039_ul.shtml
World Trade Centerin tornien luhistuminen vuonna 2001 sekä vuoden 2004 tsunami saivat aikoinaan liikkeelle samanlaisia ilmiöitä, nyt nämä suuronnettomuudet viittaavat joidenkin mukaan maya-intiaanien laskelmiin.
Päivämääristä merkkejä etsivät ovat keksineet laskea yhteen vuoden 2001 sekä Japanin katastrofien tapahtumapäivät:
9/11/01 + 3/11/11 = 12/22/12
Maya-kalenterin sykleistä
Tällä videolla keskustelen hieman tarkemmin Carl Callemanin Maya-kalenteria koskevista tulkinnoista ja kalenterin yhdeksästä syklistä.
Yhdeksäs ja viimeinen sykli alkaa Callemanin laskentojen mukaan 9.3.2011 ja loppuu 28.10.2011.
Katso myös aiempi artikkelimme aiheen teemoilta (artikkelissa myös isompi kuva siitä jota videolla käsittelin):
Maya-kalenteri ja sen syklit
Tässä myös Ian Lex Lungoldin video jossa kerrotaan tarkemmin syklien eri vaiheista ja tarkotuksista:
Osa 1, Osa 2, Osa 3
Maya-kalenteri ja sen syklit
Maya-kalenterista on olemassa eri tulkintoja, ehkä suosituin on sen loppuminen ajankohtaan 21.12.2012. Kerron tässä artikkelissa kuitenkin Carl Callemanin laskelmista ja tulkinnoista joiden mukaan maya-kalenteri loppuu ajankohtaan 28.10.2011 sekä eri tulkinnoista mitä lähipäivinä voi tapahtua.
Mayoilla oli/on useita eri kalentereita ja tämä 2011/2012 päättyvä kalenteri on yhtä mittausjaksoa varten. Heillä on olemassa myös kalentereita jotka mittaavat vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Merkittävän 2011/2012-kalenterista tekee kuitenkin se, että se aloittaa laskentansa universumimme synnystä, joka mayojen mukaan alkoi noin 16,4 miljardia vuotta sitten.
Maya-kalenteri perustuu erilaisten syklien tiedostamiselle ja mittaamiselle. Nämä syklit ovat isoja muutospisteitä, joissa on tapahtunut evoluutiota, kehitystä ja muutoksia. Näistä sykleistä tarkemmin lisää alempana olevassa kuvassa.
Isoja muutoksia tapahtuu yhdeksässä eri syklissä, aina 20 kertaa nopeammin kuin aikaisemmin. Mayojen mukaan näitä yhdeksää sykliä edustavat/hallitsevat yhdeksän eri jumalaa. Jokainen sykli sisältää seitsemän ”valojaksoa” ja kuusi ”pimeysjaksoa”. Jokainen sykli voidaan siis jakaa kolmeentoista osaan, jossa jokainen osa edustaa kehitystä tai uuden tiedon julkistumista. Valojaksoina jonkin uusi tieto saadaan ilmoille, kun taas tulevana pimeysjaksona se otetaan käyttöön.
Carl Callemanin tulkintojen mukaan viimeinen (yhdeksäs) sykli päättyy siis ajankohtaan 28.10.2011. Tämä kyseinen yhdeksäs sykli on juuri aluillaan (laskentatavasta riippuen). Calleman käyttää kahta eri laskentakaavaa. Toisen mukaan sykli on alkanut 10/11.2.2011 (tuo on muuten päivä jolloin Egyptin presidentti julkisti eronsa), kun taas uusimman laskukaavan mukaan se alkaa 9.3.2011.
Kahdeksas sykli joka on juuri loppumassa (loppuu 8-9.3.2011) edustaa etiikkaa. Tämä kyseinen sykli alkoi vuoden 1999 alussa. Tänä ajanjaksona erilaisia skandaaleja ja muita on tullut julki ja olemme kokeneet etiikkaan liittyviä muutoksia. Ehkä huomattavimmat tapahtumat tänä ajanjaksona ovat tapahtuneet lähiaikoina syklin lopussa. Näihin kuuluvat mm. Wikileaksvuodot, Suomen korruptioepäilyt, Egyptin mullistukset sekä Berlusconin toljailut.
Yhdeksäs juuri alkava sykli edustaa yhdessä luomista ja kollektiivisuutta. Sen jokainen valojakso ja pimeysjakso kestää vain 18 päivää, joten muutosten odotetaan olevan nopeita. Vertauksena kahdeksannen syklin jokainen jakso kesti 360 päivää, kun taas ensimmäisen syklin jokainen jakso kesti 1,26 miljardia vuotta. Yhdeksäs sykli on nimeltään Universaalinen/Galaktinen sykli. Carl Callemanin mukaan syklin loppuminen ei edusta maailmanloppua, koko kalenterin loppumista, eikä ajan loppumista. Hänen mukaansa kalenteri tekee uuden askeleen eteenpäin.
Alla vielä lyhyt video alkavasta syklistä.
Tarkemmin kaikista sykleistä tällä videolla alkaen kohdasta 2:45 (katso myös videon muut osat).
Mainos:
Lähteet: Carl Callemanin haastattelut,
http://www.mayanmajix.com/lab_F1.html, http://www.mayanmajix.com/intro_fin.html
2012 lähenee ja WebBot
Vuoden 2011 ensimmäinen kuukausi on noin puolessa välissä ja mullistavia asioita on jo nyt havaittavissa. Magneettinen kenttä on muuttumassa ja aurinko on noussut Grönlannissa kaksi päivää etuajassa.
YouTubessa jsnip4 nimimerkillä esiintyvä käyttäjä on postannut videon aiheeseen liittyen, jossa hän kertoo hieman WebBotin ennustuksista ja muutoksista joita olemme kokeneet lähiaikoina.












Uusimmat kommentit