Dokumenttielokuva: 2012 The Mayan Word – Katso video
Mayojen ennustuksista ja vuodesta 2012 liikkuu paljon juttua. Elokuvissa on populoitu maailmanlopputeemaa, jossa Maapallo tuhoutuu. Mutta mitä sanovat itse Mayat?
Kerroimme aikasemmassa artikkelissamme siitä mitä Mayat itse sanovat heidän esi-isiensä ennustuksista.
- Maapallo ei tuhoudu, se kokee transformaation
Nyt aiheesta on tehty myös dokumentti 2012 The Mayan Word. Dokumentti käsittelee eri Maya-kulttuureja, sekä heidän näkemyksiään maya-kalenterista ja ikivanhoista ennustuksista.
Katso dokumentti 2012 The Mayan Word tästä.
Pane Andov: Pian tulossa kosmisia muutoksia elämäämme maapallolla
Pane Andov kertoo miten lapsuudessa hän oli kontaktissa avaruusolentoihin. Hän kertoo saaneensa olennoilta paljon kosmista tietoa mm. viljapeltokuvioita koskien.
Luentovideon tärkeimmäksi aiheeksi jää kuitenkin tulevat kosmiset muutokset, jotka Andovin ja Nasalta kerättyjen tietojen mukaan ovat tulossa 2012 lopussa – 2013 alun välisenä aikana. Videolla kerrottujen tietojen mukaan galaksimme keskustassa tapahtui tuhansia vuosia sitten voimakas energiapurkaus, joka on nyt lähestymässä meidän aurinkokuntaamme, tämä voimakas magneettinen energia on vaikuttanut matkalla jo useisiin tähtijärjestelmiin.
Energian saapuessa 2012 lopulla – 2013 vuoden alussa tähtijärjestelmäämme, sen kerrotaan vaikuttavan suuresti aurinkomme toimintaan (auringosta saattaisi tulla punainen jättiläinen) sekä koko planeettaamme eliöiden DNA:han.

Peltokuviossa näkyy planeettojen asennot 23.12.2012 päivämäärälle sekä merkkejä tulevasta muutoksesta – Onko tämä avaruusolentojen viesti meille?
Katso koko luentovideo tästä.
Päivitys: Lisää 2012 vuoden mahdollisista muutoksista kerrotaan tällä videolla.
Onko 2012 loppu – 2013 alkupuoli uuden ajan alkua vai kenties paljon kohuttu maailmanloppu? Jos Andovin tiedot pitävät paikkansa, niin suuria muutoksia on ainakin tulossa. Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan.
Lisätietoa Pane Andovin sivuilta:
paneandov.com
paneandov.com/2012-pdf
paneandov.com/sun-goes-red-giant-23-dec-2012
Keshe-säätiö – Tekninen mullistus tulossa pian

Mikä on Keshe säätiö?
Keshe-yhdistys on ydinfyysikko M.T. Keshen perustama voittoa tavoittelematon säätiö. Yhtiö toimii Belgiasta käsin.
Keshe-säätiön periaatteisiin kuuluu uusien teknologioiden tuominen yleisön tietoon ja julkiseen käyttöön. Yhdistys onkin hakenut useita patentteja, jotka ovat nyt vapaasti käytettävissä. Yhtiö toivoo, että ihmiset jakavat tietoa sen toiminnasta ja periaatteista, jotta jokaisen maan hallitukset saisivat kaikkia hyödyttävää teknologiaa ihmisten käyttöön.
Mitä teknologiaa Keshe yhdistys sitten ajaa eteenpäin?
- Yhdistys on patentoinut mm. plasmateknologiaa hyödyntäviä energiasovelluksia, jotka ovat hyvä vaihtoehto öljylle, ydinteknologialle ja muille vanhanaikaisille energiasovelluksille
- Keshe-yhdistys ajaa eteenpäin myös uudenlaista vedenpuhdistusteknologiaa, sekä uusia sovelluksia sairauksien parantamiseen
- Sovelluksiin kuuluu myös erilaisten myrkyllisten päästöjen puhdistaminen ja muuntaminen mm. vedeksi
- + mm. uudenlaista matkustusteknologiaa
Lyhyesti kerrottuna Keshe-säätiö tuo julki uutta plasmateknologiaa, joka saattaa olla tämä vuosikymmenen suurin teknologinen mullistus.
Uusien teknologien toimintaperiaatteista
Kaikki lähti siitä kun ydinfyysikko M.T. Keshe ymmärsi miten gravitaatio/vetovoima toimii ja miten tämä efekti voidaan uudelleentoistaa/saada aikaan.
Lisää yhtiön toimintaperiaatteista ja lyhyt katsaus teknologiaan tällä videolla
Lisätietoa: keshefoundation.org
Kiitos vinkistä Sagrolle. ![]()
Owned & Operated dokumentti
Owned & Operated dokumentti käsittelee ihmiskunnan tilaa ja tulevaisuuden näkymiä. Se valaisee miten olemme kasvaneet kapitalistiseen yhteiskuntaan, jossa elämme orjan tavoin.
Olemme kuitenkin tietoisempia kuin koskaan ennen ja elämme muutosten aikaa, aikaa kohti parempaa tulevaisuutta, aikaa jossa luomme eheämmän yhteiskunnan ja paremmat olot kaikille. Maailma on heräämässä ja meillä on muutoksen avaimet.
Suosittelen dokumenttia lämpimästi kaikille.
Elämme muutosten aikoja. Nauttikaamme matkasta. ![]()
Outoja mullistuksia – 2012 joulukuu lähenee
Lähivuosina on tapahtunut paljon mielenkiintoisia asioita, joista olemme raportoineet aina välillä Paranormaali Blogissa. Olemme listanneet mm. outoja eläinkuolemia.
Eläinten massakuolemien lisäksi on tapahtunut myös muita outoja asioita, vaikuttaa kuin maapallo kävisi läpi jonkinlaista puhdistuskautta.
Alla olevaan videoon on kerätty uutisointeja maapallon läpi käyvistä muutoksista, videolla kerrotaan eläinten massakuolemista, oudoista äänistä joita on kuultu ympäri maailmaa, maapallon magneettikentän muutoksista, lisääntyneistä tornadoista sekä mm. auringon lisääntyneestä aktiivisuudesta.
Muutoksia ei ole tapahtunut pelkästään fyysisellä tasolla, vaan myös yhteiskunnassa ja ihmisten käyttäytymisessä sekä ajattelutavoissa. Mihin tämä kaikki johtaa? Sen näyttää vain aika. Joka tapauksessa 21.12.2012 lähenee.
Kiitos vinkistä Papiaanille.
Pane Andov: 2012 Equation Solved
Tällä esitelmällä Pane Andov kertoo omista kontaktikokemuksistaan, elämän matkastaan sekä käsittelee mm. galaktisia muutoksia, avaruutta, Maya-kalenteria, viljapeltokuvioita, auringon tulevia muutoksia vuonna 2012, DNA:ta yms.
Osa 1/8
Osa 2/8
Katso loput osat tästä: 3, 4, 5, 6, 7, 8.
Kiitos vinkistä Nexeonille. ![]()
What On Earth Is Happening
Mielenkiintoinen luento tietoisuudesta, totuudesta, aivoistamme, polariteeteista ja monista muista asioista. Kaikki hienosti kudottuna yhteen laajaan esitelmään joka käsittelee maailmaamme.
Osa 1 – Tietoisuus, polariteetti ja aivot
Osa 2 – Okkultistiset vaikutukset, mielenhallinta ja astroteologia
Osa 3 – Vallankumouksellinen symbolismi, globaalinen agenda
Osa 4 – Suvereenisuus, luonnollinen laki ja ratkaisut kunnollisiin muutoksiin
Lisätietoa: http://www.whatonearthishappening.com/
Pohdintaa vuodesta 2012
Tällä videolla jaan omia ajatuksiani vuodesta 2012.
Keskustelua vuodesta 2012, uuden ajan alusta, sekä mm. Maya-kalenterista. Pohdintaa myös siitä miten kehityksemme voi jatkua vuonna 2012?
Artikkeleita ja videoita aiheeseen liittyen:
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/07/22/2012-maailmanloppuko/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/01/27/2012-ennustuksia/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/09/05/david-wilcock-mysteerit/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2007/09/17/maailmanloppu-mayjojen-mukaan/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/07/20/uusi-2012-viittaava-viljapeltokuvio/
http://www.mayanmajix.com/
http://www.maya-portal.net/
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/76114-maailmanloppu-2012-%E2%80%9Dlaskettu-virheellisesti
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/57419-katastrofi-voi-iskea-vuonna-2012-%E2%80%93-syyna-aurinko
Ian Lungoldin esitelmä:
Osa 1 http://video.google.com/videoplay?docid=1030536695965417017
Osa 2 http://video.google.com/videoplay?docid=-2832986272853534626
Terence McKenna puhuu I-Chingistä ja ajasta:
http://www.youtube.com/watch?v=4GTuN2Lp0t0











Uusimmat kommentit