Facebook




Sivustomme käsittelee paranormaaleja sekä yliluonnollisia ilmiöitä, joihin kuuluvat mm. kummitukset, avaruusolennot, ufot, viljapeltokuviot ja enkelit.

PB sisältää tuoreita uutisia yliluonnolliselta saralta, kiinnostavimpia kuvia sekä videoita. Jo yli 1700 artikkelia/postausta!

evoluutio

Sivu 1. Yhteensä 2.12

7 päivää Maya-kalenterin loppuun

Maya-kalenterin loppuun 7 päivää

Maya-kalenteri loppuu yleisimmän tulkinnan mukaan 21.12.2012. Tähän ajankohtaan on nyt vain seitsemän päivää aikaa.

21.12.2012 on perjantaipäivä, josta alkaa Mayojen mukaan uusi kukoistuksen aikakausi.

Ennustukset ja arviot kyseiselle päivälle vaihtelevat hurjasti. Eri kanavoinneissa sekä ihmisten kirjoituksissa on hehkutettu 5D-ulottuvuuteen siirtymistä, avaruusolentojen saapumista ja mm. rahan sekä ajan loppumista. Niin tai näin, 2012 on kuitenkin ollut muutosten vuosi, niin kuin lähivuodet muutenkin. Yhteiskunnallisten muutosten määrä on suurentunut, sekä vaikuttaisi siltä, että todellisia mullistuksia on tapahtunut entistä enemmän.

Tarkkailijan asemasta voisi todeta, että maapallo käy läpi todellakin muutosten aikakautta. Erilaiset fyysiset mullistukset, kuten maanjäristykset ja tsunamit ovat jollain tapaa nostaneet päätään. Moni meistä muistaa varmasti mm. Japanin tsunamin. Fyysistä mullistuksista huolimatta elämä on jatkutnut ja uudelleenrakentaminen on käynnissä, syytä pelkoon ei ole, elämä jatkaa radallaan myrskyistä huolimatta.

Elämme internetin kultaista aikakautta, kaikki informaatio on nopeasti saatavilla, sekä nopeasti leviävää. Tästä johtuen fyysisten muutosten lisäksi mm. erilaiset protestit ovat nostaneet päätään useissa maissa, salaisuuksia on julkaistu niin julkaistujen ufo-raporttien kautta, kuin Wikileaksin vuotamien asiakirjojenkin avulla. Erilaisia korruptioita on paljastunut ja mm. suuret pankit ovat joutuneet oikeuskäynteihin rahanpesun takia.

Vanhat dogmat ja tabut ovat alkaneet myös rakoilla. Kannabis laillistettiin hiljattain mm. Coloradossa ja Washingtonissa.

Olemme kuitenkin vasta raappaiseet pintaa. Vaikuttaisi siltä kuin jonkinlainen evolutiivinen kehitysprosessi olisi käynnissä. Ehkä nyt määritellään mistä meidän on tehty, ehkä nyt voimme näyttää todellisen sisäisen voimamme. Tämä aika ennen tuota kyseistä maagista päivämäärää 21.12.2012 on ollut hieno matka niin ihmisenä, kuin suurempana kokonaisuutena (yhteiskunta, maapallo, ihmisrotu). Uskon, että aika tuosta pisteestä eteenpäin tulee olemaan vähintäänkin maagista, se mitä tarkoitan sanalla maaginen olkoon jokaisen itse tulkittavissa…

Parablogi jatkaa matkaansa vielä 21.12.2012 ajankohdan jälkeenkin ja on mukana Oulussa Kosmisilla Parapäivillä 2013.

Mitä 21.12.2012 -ennustukset sitten pitävät sisällään, mitä merkkejä muutokselle on ollut? Vuotta 2012, Mayoja ja mm. edellisiä kysymyksiä käsitellään sivustomme 2012 – maailmanloppu – uuden ajan alku -osiossa.

Mitä sinä odotat Maya-kalenterin loppumisen jälkeiseltä ajalta?

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Pane Andov: Pian tulossa kosmisia muutoksia elämäämme maapallolla

Pane Andov kertoo miten lapsuudessa hän oli kontaktissa avaruusolentoihin. Hän kertoo saaneensa olennoilta paljon kosmista tietoa mm. viljapeltokuvioita koskien.

Luentovideon tärkeimmäksi aiheeksi jää kuitenkin tulevat kosmiset muutokset, jotka Andovin ja Nasalta kerättyjen tietojen mukaan ovat tulossa 2012 lopussa – 2013 alun välisenä aikana. Videolla kerrottujen tietojen mukaan galaksimme keskustassa tapahtui tuhansia vuosia sitten voimakas energiapurkaus, joka on nyt lähestymässä meidän aurinkokuntaamme, tämä voimakas magneettinen energia on vaikuttanut matkalla jo useisiin tähtijärjestelmiin.

Energian saapuessa 2012 lopulla – 2013 vuoden alussa tähtijärjestelmäämme, sen kerrotaan vaikuttavan suuresti aurinkomme toimintaan (auringosta saattaisi tulla punainen jättiläinen) sekä koko planeettaamme eliöiden DNA:han.

Peltokuvio kertoo vuoden 2012 muutoksista

Peltokuviossa näkyy planeettojen asennot 23.12.2012 päivämäärälle sekä merkkejä tulevasta muutoksesta – Onko tämä avaruusolentojen viesti meille?

Katso koko luentovideo tästä.

Päivitys: Lisää 2012 vuoden mahdollisista muutoksista kerrotaan tällä videolla.

Onko 2012 loppu – 2013 alkupuoli uuden ajan alkua vai kenties paljon kohuttu maailmanloppu? Jos Andovin tiedot pitävät paikkansa, niin suuria muutoksia on ainakin tulossa. Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan.

Lisätietoa Pane Andovin sivuilta:
paneandov.com
paneandov.com/2012-pdf
paneandov.com/sun-goes-red-giant-23-dec-2012

Jaa sosiaalisissa medioissa:

The Collective Evolution II: The Human Experience

The Collective Evolution II: The Human Experience dokumentissa käydään lävitse ihmiselämää ja pohditaan sitä mahdollisuutta, että mitä jos tämä elämä olisikin ennalta valittu tiettyine haasteineen ja ympäristöineen. Ympäristön kautta olemme saaneet tiettyjä uskomuksia ja oppineet kulttuuriin, mutta harvoin mietimme sitä miksi olemme täällä tai mistä olemme tulleet. Mitä jos tämä olisikin peli jossa kasvamme ja opimme sitä minkälainen on ihmiskokemus.

Videon mukaan olemme kvanttitasolla kaikki yhtä ja kollektiivisessa yhteydessä toisiimme. Dokumentissa kerrotaan myös, että on tulossa siirtymävaihe evoluutiossa. Saatamme elää juuri nyt näitä muutosten aikoja, jossa ihmiskunta ja ihmiset yksilöinä kehittyvät seuraavaan evoluutioetappiin.

Katso The Collective Evolution II: The Human Experience dokumentti tästä:

http://www.youtube.com/watch?v=alcav1Ox9bg

CEvolutionTV:n YouTube-kanavalta löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista katseltavaa.

Collective Evolution III: The Shift keskittyy tarkemmin muutosvaiheeseen ja ilmestyy tänä vuonna. Alla teasertraileri kyseisestä pätkästä.

Kiitos Iirolle vinkistä. 🙂

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Vuonna 2012 tulossa evolutiivisia fyysisiä muutoksia ihmisrotuun?

YouTubeen lisätyllä Scientific Proof of 2012 Ascension nimisellä videolla esitellään miten vuoden 2012 aurinkomyrskyt saattavat vaikuttaa ihmiskunnan ja tarkemmin sanottuna ihmisrodun kehitykseen.

Aurinkomyrsky

Videolla spekuloidaan, että auringon tuottama energia tulisi vaikuttamaan kaikkeen elolliseen Maapallolla, spekulaation mukaan se tulisi muuttamaan hiiliperäistä rakennettamme. Mm. DNA:mme rakentuu osittain hiilestä. Hiiliatomi koostuu kuudesta protonista, kuudesta elektronista ja kuudesta neutronista. Tässä Auringon aiheuttamassa mutaatiossa ruumiimme sisältämä hiili (hiili-12) muuttuisi hiili-7 -muotoon. Tällöin hiiliatomi koostuisi kuudesta protonista, kuudesta elektornista ja yhdestä neutronista.

Kuvassa vasemmalla Hiili 12 ja sen vieressä vertailu Hiili 12 vs. Hiili 7

Onko mahdollista, että Aurinko voisi aiheuttaa tällaisen evolutiivisen fyysisen prosessin?

Videolla kerrotaan, että hiilen muuttuminen saattaisi johtaa uusiin kykyihin, parempaan muistiin, telepatiaan jne. Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan.

Katso video kokonaisuudessaan tästä.

http://www.youtube.com/watch?v=1KHMS3kHZXI

Mitä mieltä sinä olet videon sisältämästä informaatiosta?

Maapallolla on tapahtunut lähivuosina myös paljon outoja mullistuksia, lue lisää näistä Mysteerien Aika -sivuston artikkelista.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Owned & Operated dokumentti

Owned & Operated dokumentti käsittelee ihmiskunnan tilaa ja tulevaisuuden näkymiä. Se valaisee miten olemme kasvaneet kapitalistiseen yhteiskuntaan, jossa elämme orjan tavoin.

Olemme kuitenkin tietoisempia kuin koskaan ennen ja elämme muutosten aikaa, aikaa kohti parempaa tulevaisuutta, aikaa jossa luomme eheämmän yhteiskunnan ja paremmat olot kaikille. Maailma on heräämässä ja meillä on muutoksen avaimet.

Suosittelen dokumenttia lämpimästi kaikille.

Elämme muutosten aikoja. Nauttikaamme matkasta. 🙂

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Outoja mullistuksia – 2012 joulukuu lähenee

Lähivuosina on tapahtunut paljon mielenkiintoisia asioita, joista olemme raportoineet aina välillä Paranormaali Blogissa. Olemme listanneet mm. outoja eläinkuolemia.

Eläinten massakuolemien lisäksi on tapahtunut myös muita outoja asioita, vaikuttaa kuin maapallo kävisi läpi jonkinlaista puhdistuskautta.

Alla olevaan videoon on kerätty uutisointeja maapallon läpi käyvistä muutoksista, videolla kerrotaan eläinten massakuolemista, oudoista äänistä joita on kuultu ympäri maailmaa, maapallon magneettikentän muutoksista, lisääntyneistä tornadoista sekä mm. auringon lisääntyneestä aktiivisuudesta.

Muutoksia ei ole tapahtunut pelkästään fyysisellä tasolla, vaan myös yhteiskunnassa ja ihmisten käyttäytymisessä sekä ajattelutavoissa. Mihin tämä kaikki johtaa? Sen näyttää vain aika. Joka tapauksessa 21.12.2012 lähenee.

Kiitos vinkistä Papiaanille.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

The Quickening

The Quickening -nimisessä videossa käsitellään ajan nopeutumista, tietoisuuden kehitystä sekä uuden ajan alkamista.

Tai katso video YouTubesta.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Pane Andov: 2012 Equation Solved

Tällä esitelmällä Pane Andov kertoo omista kontaktikokemuksistaan, elämän matkastaan sekä käsittelee mm. galaktisia muutoksia, avaruutta, Maya-kalenteria, viljapeltokuvioita, auringon tulevia muutoksia vuonna 2012, DNA:ta yms.

Osa 1/8

Osa 2/8

Katso loput osat tästä: 3, 4, 5, 6, 7, 8.

Kiitos vinkistä Nexeonille. 🙂

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Maya-kalenteri ja sen syklit

Maya-kalenterista on olemassa eri tulkintoja, ehkä suosituin on sen loppuminen ajankohtaan 21.12.2012. Kerron tässä artikkelissa kuitenkin Carl Callemanin laskelmista ja tulkinnoista joiden mukaan maya-kalenteri loppuu ajankohtaan 28.10.2011 sekä eri tulkinnoista mitä lähipäivinä voi tapahtua.

Mayoilla oli/on useita eri kalentereita ja tämä 2011/2012 päättyvä kalenteri on yhtä mittausjaksoa varten. Heillä on olemassa myös kalentereita jotka mittaavat vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Merkittävän 2011/2012-kalenterista tekee kuitenkin se, että se aloittaa laskentansa universumimme synnystä, joka mayojen mukaan alkoi noin 16,4 miljardia vuotta sitten.

Maya-kalenteri perustuu erilaisten syklien tiedostamiselle ja mittaamiselle. Nämä syklit ovat isoja muutospisteitä, joissa on tapahtunut evoluutiota, kehitystä ja muutoksia. Näistä sykleistä tarkemmin lisää alempana olevassa kuvassa.

Klikkaa suuremmaksi

Isoja muutoksia tapahtuu yhdeksässä eri syklissä, aina 20 kertaa nopeammin kuin aikaisemmin. Mayojen mukaan näitä yhdeksää sykliä edustavat/hallitsevat yhdeksän eri jumalaa. Jokainen sykli sisältää seitsemän ”valojaksoa” ja kuusi ”pimeysjaksoa”. Jokainen sykli voidaan siis jakaa kolmeentoista osaan, jossa jokainen osa edustaa kehitystä tai uuden tiedon julkistumista. Valojaksoina jonkin uusi tieto saadaan ilmoille, kun taas tulevana pimeysjaksona se otetaan käyttöön.

Carl Callemanin tulkintojen mukaan viimeinen (yhdeksäs) sykli päättyy siis ajankohtaan 28.10.2011. Tämä kyseinen yhdeksäs sykli on juuri aluillaan (laskentatavasta riippuen). Calleman käyttää kahta eri laskentakaavaa. Toisen mukaan sykli on alkanut 10/11.2.2011 (tuo on muuten päivä jolloin Egyptin presidentti julkisti eronsa), kun taas uusimman laskukaavan mukaan se alkaa 9.3.2011.

Kahdeksas sykli joka on juuri loppumassa (loppuu 8-9.3.2011) edustaa etiikkaa. Tämä kyseinen sykli alkoi vuoden 1999 alussa. Tänä ajanjaksona erilaisia skandaaleja ja muita on tullut julki ja olemme kokeneet etiikkaan liittyviä muutoksia. Ehkä huomattavimmat tapahtumat tänä ajanjaksona ovat tapahtuneet lähiaikoina syklin lopussa. Näihin kuuluvat mm. Wikileaksvuodot, Suomen korruptioepäilyt, Egyptin mullistukset sekä Berlusconin toljailut.

Yhdeksäs juuri alkava sykli edustaa yhdessä luomista ja kollektiivisuutta. Sen jokainen valojakso ja pimeysjakso kestää vain 18 päivää, joten muutosten odotetaan olevan nopeita. Vertauksena kahdeksannen syklin jokainen jakso kesti 360 päivää, kun taas ensimmäisen syklin jokainen jakso kesti 1,26 miljardia vuotta. Yhdeksäs sykli on nimeltään Universaalinen/Galaktinen sykli. Carl Callemanin mukaan syklin loppuminen ei edusta maailmanloppua, koko kalenterin loppumista, eikä ajan loppumista. Hänen mukaansa kalenteri tekee uuden askeleen eteenpäin.

Alla vielä lyhyt video alkavasta syklistä.

Tarkemmin kaikista sykleistä tällä videolla alkaen kohdasta 2:45 (katso myös videon muut osat).

Mainos:

Lähteet: Carl Callemanin haastattelut,
http://www.mayanmajix.com/lab_F1.html, http://www.mayanmajix.com/intro_fin.html

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Elämme suurten muutosten aikoja – 2012 lähenee

Paranormaali Blogia ja muita medioita seuratessanne olette varmaan huomanneetkin, että suuria muutoksia tapahtuu ympärillämme jatkuvasti. Varsinkin viime ja tänä vuonna kasvu on ollut valtavaa.

Tuntuu siltä kuin muutokset ja mullistukset olisivat jo niin päivittäisiä, että perässä ei meinaa pysyä. Kasvu, kehitys ja evoluutio ovat huomattavia ja näkyvät monella eri alalla. Lääketieteessä, ympäristössä (tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset ym. mullistukset), teknologiassa, pelialalla, ufohavaintojen yleistymisessä, paranormaalien aiheiden lisääntyneessä käsittelyssä mediassa, sosiaalisten piirien muutoksissa, yhteiskunnallisissa muutoksissa jne. Jopa eduskunnan vilttikohu herättää tunteita.

Tässä muutamia esimerkkejä lähiaikojen muutoksista.

Tiesitkö, että / Shift happens

REALIST NEWS – Part of the Web Bot Tipping Point 2010?

Muutokset ylettyvät jopa politiikkaan asti.

Ron Paulin puhe

Markku Uusipaavalniemen haastattelu Osa1

Osa 2, Osa 3

Suuria muutoksia käsitellään myös Journey Toward Enlightenment -blogissa:
Lopunaikojen nopeutuminen
Talousrintamalla tuulee – Joku yrittänyt ostaa Iso-Britannian
Ydinohjuskohusta vaihtoehtoinen näkemys
Kuu kääntyi 90 astetta WTF?

Elämme jännittäviä aikoja. Onko tämä kaikki yhteydessä vuoteen 2012?

Terence McKenna kertoo Timewave Zero teoriassaan, että lähestyessämme vuotta 2012 kehitys kiihtyy kiihtymistään, joka näkyy mm. ajan nopeutumisena ja muutoksina (novelty).
http://en.wikipedia.org/wiki/2012_phenomenon (lue kohta Timewave zero and the I Ching)

David Wilcock ja monet muut henkilöt pitävät vuotta 2012 kuitenkin vain vanhojen aikojen loppumisena ja täten uuden paremman ajan alkuna, ei niinkään tuhoisana maailmanloppuna joka on Hollywood-elokuvissa hehkutettu näkökulma. Hopit puhuvat puhdistusajasta joka edeltää vuotta 2012. Elämmekö nyt tämän puhdistusajan hetkiä, joka näkyy muutoksina eri osa-alueilla?

Kuten joku joskus sanoi: 2012 ei ole tapahtuma vaan se on prosessi joka on jo käynnissä.

Oli mielipide muutoksiin mikä tahansa, joka tapauksessa näitä muutoksia on mielenkiintoista seurata. Ehkä muutokset saavat aikaan lumipalloefektin joka johtaa vielä perustuslaatuisempaan kehitykseen. Teknologian saralla odotetaan innokkaasti mm. vallitsevan öljyenergian siirtymistä taka-alalle, ehkä tuo aika koittaa piakkoin. 🙂

Pysykää kuulolla, pidän teidät ajantasalla aika ajoin. Sillä välin voit katsastaa aikaisemmat artikkelimme koskien vuotta 2012.

Jaa sosiaalisissa medioissa:

Sivu 1. Yhteensä 2.12