Dokumentti: Mielen salattu voima – YLE Areena
Yleltä on taas tiedossa erittäin hyvä, kolme osainen dokumentti-sarja nimeltä Mielen salattu voima.
Jaksot voit nähdä Yle Areenalta:
Mielen salattu voima 1/3
Usko, niin paranet. Useat tutkimukset osoittavat, että usko paranemiseen merkitsee jopa enemmän kuin annettu hoito. Jopa lumeleikkaus voi toimia. Ihmismieleen kätkeytyy toisaalta myös pelottavia ja tuhoavia voimia.
Mielen salattu voima 2/3
Onko meillä kuudes aisti? Telepatiaa tutkitaan uusin tavoin, mm. kaksoset koehenkilöinä. Voiko ennenäky muuttaa tapahtumien kulkua? Virginian yliopisto tutkii lapsia, jotka kertovat aikaisemmasta elämästään toisena.
Mielen salattu voima 3/3
Kuolema meno-paluu. Kuolemaa lähellä käyneiden kokemuksia on pidetty hallusinaatioina. Tutkijat myös kysyvät, onko tietoisuutta aivojen toiminnasta riippumatta. Aivokuolleina olleiden elämä voi muuttua yllättävästi.
Suosittelen erittäin vahvasti ja varsinkin skeptikoille
Paranormaalikeskustelua Pasiradiossa
Paranormaali Blogin perustaja ja ylläpitäjä Vesa Äijälä aka. Wespa oli hiljattain Pasi Viherahon haastateltavana Pasiradiossa. Lähetyksessä vieraana oli myös Tanja, jolla on ollut muutamia yliluonnollisia kokemuksia. Keskustelimme mm. ihmisten asenteista koskien paranormaaleja ilmiöitä, Area 51:stä, kummituksista, Bermudan kolmiosta, ufoista, telepatiasta ja avaruusolennoista/maan ulkopuolisesta elämästä.

Jos et ollut kuuntelemassa haastattelua, niin ei hätää. Nyt haastattelu on julkaistu henkilökohtaisella YouTubekanavallani ja sen voi myös kuunnella suoraan alta.
Audion voi ladata koneelle myös täältä.
Haastattelun aikana puhuin myös mm. Synkronisiteetistä josta kerron lisää tällä videolla.
Kiitos äänitteen taltioimisesta ja editoimisesta Vector_Monsterille. ![]()
David Wilcock: The Source Field Investigations
David Wilcockilta on tullut uusi videoluento. Videolla David käsittelee laajasti eri aiheita sekä tutkimuksia.
Käsittelyyn pääsevät mm. vuosi 2012, eri telepatiatutkimukset sekä egyptiläisten Jumalien mahdollinen extraterrestraalinen alkuperä. David kyseenalaistaa esitelmässään myös koko todellisuutemme yleisesti hyväksytyn muodon, elämmekö unessa?
Katso myös David Wilcockin aikaisempi videoluento.
Kiitos vinkistä Jullelle ja Jannelle sekä muille asiasta vinkittäneille. ![]()
Telepatiaa – Tuijotettavana olemisen tunne
Monille ihmisille tuijotettavana olemisen tunne on yleinen. Monesti tämä osoittautuukin oikeaksi. Asia on viety jopa niin pitkälle, että joitain vartioita opetetaan tuijottamaan varasta, nähdessään hänet valvontaruudusta, koska tämä saa heidän mukaansa varkaan epäröimään.
Tätä telepatian muotoa, eli tunnetta siitä, että meitä tarkkailaan on tutkittu myös empiirisissä tutkimuksissa. Lisää aiheesta alla olevalla videolla.
Puhelintelepatiaa
Monilla ihmisillä tämänkaltainen tilanne on tuttu: saatat ajatella vanhaa kaveriasi ja samalla hetkellä tai pienen ajan kuluttua hän soittaa pitkästä aikaa. Äidilläni on tapana joskus mennä puhelimen ääreen soittamaan isälleni, mutta samaan aikaan isä on soittamassa äidilleni ja puhelin tyyttää varattua. Vaikuttaa kuin heillä olisi jonkinlainen yhteys ja molemmille tulee samaan aikaan mieleen soittaa toiselle. Joskus äitini myös saattaa istahtaa valmiiksi puhelimen ääreen ja muutaman sekunnin sisällä se alkaa soida.
On havaittu, että ihmisillä on mitattu kyky joskus aistia kuka soittaa. Tämän asian tiimoilta on tehty useitakin tutkimuksia. Yksi asiaa tutkineista on Rupert Sheldrake. Parhaita tuloksia on saavutettu kun puhelintelepatiaa on mitattu läheisiltä ihmisiltä (esim. veljekset).
Nykytiede ei osaa selittää mitä telepatia on tai miten se toimii, tutkimukset kuitenkin osoittavat, että jotain on meneillään.
Paranormaalit kokemukset – Syyskuu 2010
Noniin! Nyt julkaisen nyt taas paljon himottuja kokemuksia. Nauttikaa. ![]()

Kokija: Anonyymi
Kokemuksen tyyppi: Hengellinen kokemus
Paikka ja aika: Kuopio, oma huone, vuonna 2005-2008
Kokemusikä: 10-13 vuotias
Tapahtuman kuvaus:
Kokemuksen aikaan minulla oli murrosikä, jonka takia tunteita tuli ja meni. Kun minua alkoi itkettämään, menin huoneeseeni ja itkin siellä.
Kerran kuitenkin itkin jostain asiasta jota en vain ymmärtänyt kunnolla ja minun oli vaikea käsitellä sitä. Kesken kovan suruni tunsin kosketuksen päälläni, päälaellani. Ensimmäisen kerran tämän tapahtuessa, se kesti noin 2 sekuntia. Hämmästelin tapahtunutta kovin, sillä ketään muita ei huoneessani ollut. Oudointa asiassa oli se, että tunsin sen kosketuksen selvästi: se painoi vähän päätäni, oli hieman lämmin, suuren käden kosketus. Kosketuksella tuntui olevan vaikutusta sillä suruni loppui siihen, koska minun oli aivan pakko miettiä ja hämmästellä sitä. Mitä se oli?
Vuosia eteenpäin ja taas sain suuren itkun aiheen, jota murehdin omassa huoneessani. Taas koin saman kosketuksen, eikä ketään ollut paikalla. Silloin kosketus ei kestänyt niin pitkään, vaan oli vain kevyt painallus päälaellani. Itkuni loppui myös silloin. Edelleenkään en ymmärrä mikä tai kuka minua kosketti, mutta hyvin outoa se oli. Mahdollisestihan se voisi olla joku kuollut sukulaiseni, mutta sitäkin pidän epätodennäköisenä, koska heitä ei ole paljoa ja en tuntenut heitä niin hyvin. Mutta siitä lähtien olen uskonut enkeleihin ja siihen, että jokaisella on oma suojelusenkelinsä.
Kokija: Juhani
Kokemuksen tyyppi: UFO
Paikka ja aika: Lappi, Talvella 2009
Kokemusikä: 18 vuotta
Tapahtuman kuvaus:
Olin tavalliseen tapaan katselemassa tähdenlentoja ja sateliitteja kun näin kaksi tunnistamatonta valopistettä, toinen kappaleista oli luultavasti sateliitti ja väistävä valopiste/esine oli lentävä lautanen sillä se väisti sateliittia NOPEIN liikkein. Olen tutkinut, että sateliiteilla on hieman polttoainetta väistöliikkeitä varten, mutta näkemäni väistöliike oli niin nopea, että se ei voinut olla ihmisen rakentama alus.
Nimitän toista kappaletta sateliitiksi siksi koska se jatkoi kulkuansa samassa linjassa (silmällä katsottuna).
Kokija: Jarmo
Kokemuksen tyyppi: Telepatia
Paikka ja aika: Suomi, 1.1.2000
Kokemusikä: -
Tapahtuman kuvaus:
Olin ollut koko ikäni 100% skeptikko (uskossa että apina on synnyttänyt ihmisen, sekä että olemme ihmiskuntana täällä sattumalta ilman mitään syytä), tosin aina ”selittämättömistä” asioista kiinnostunut. Yhdessä vaiheessa elämää aloin harrastaa ”rajatiedon” lukemista jossain määrin. Maailmankatsomus muuttui useaan otteeseen n. 9kk aikana. Olin ajautunut pisteeseen jossa olin ystäväni kanssa täydellisessä telepaattisessa yhteydessä kolmannen silmän kautta. Tätä emme yrittäneet, emme edes jutelleet ennen yhteyttä, istuskelimme ja vietimme iltaa muutaman metrin päästä toisistamme samassa huoneessa.
Kuvailen hieman tapahtumaa. Tuntui kuin minulla olisi kolmas fyysinen silmä minkä kautta näkisin jonkun tapahtuman, yhtä päivän selvästi kuin näillä kahdella silmällä mitä käytän jokapäivä. Kesken vision kaverini alkoi huutamaan ”mitä mie nään!! mitä hittoo mie nään!!!” itse en alkanut huutamaan mitään koska tässä vaiheessa tajusin etten ollut ainut kuka kyseistä visiota näki. Kun olin nähnyt ”vision” yhteys loppui.
Se mitä me näimme ei ole tärkeää.
Onko sinulle tapahtunut jotain outoa? Voit kertoa omista kokemuksistasi tällä lomakkeella. Mielenkiintoisimmat kokemukset julkaisemme blogissamme nimimerkillä tai täysin anonyymisti.
Tässä olis tämmönen tarina, ylläpito voi muokata sen paremmaks jos käy, luoda profiilin jne. Laittakaa nimeks ihan mikä vaan, tekstiä voi muutella 100% kunhan aihe säilyy eli Telepatia 3 silmän kautta on mahdollista.
Se mitä näimme niin sitä on turha kertoa.
Pelaamista mielen avulla
Tällä videolla esitellään laite joka lukee ajatuksiasi/mieltäsi ja täten voit mm. pelata pelejä pelkän mielesi avulla.
Erilaisia kanavointeja
Lisäilen yleensä tällaisia videoita vain tuonne Henkimaailma blogin puolelle, mutta heitetäämpäs nyt tännekkin välillä kanavointivideoita.
Hieno sekoitus erilaisia kanavointeja samasta aihepiiristä. Miten hallita omia uskomuksia ja omaa todellisuuttaan?
http://www.youtube.com/watch?v=2y39VqtyLcE
Keskustelua Telepatiasta
Pitkästä aikaa vlogausvideota. Ajatuksiani telepatiasta/kanavoinnista ja sen mahdollisuudesta.
Ihmisillä on hieman erilaisia käsityksiä siitä mitä on telepatia, tällä videolla kerron oman näkemykseni asiasta.
Ganzfeld
Termi ganzfeld tarkoittaa ”täyttä kenttää” ja juontuu efektistä, jossa aivot tuottavat hallusinaatioita visuaalisten ärsykkeiden puuttuessa. Tämä puutostila saadaan aikaan peittämällä koko näkökenttä staattisella, yksivärisellä peitteellä, esimerkiksi kahdella pingispallon puolikkaalla.
Parapsykologisissa tutkimuksissa, ns. ganzfeld-kokeissa, käytetään hermokohinasta syntyviä hallusinaatioita apuvälineenä ESP-ilmiötä etsittäessä. Ajatuksena on kutakuinkin se, että vielä tuntematon aisti tai jokin muu informaatiokanava siirtää visuaalista tietoa kahden ihmisen tajunnan välillä, ja satunnaisuudesta nousevat kuvat reagoivat jollain tapaa tähän informaatioon. Vastaanottava, pingispallot silmissä loikoileva henkilön siis odotetaan näkevän hallusinaatioissa lähettävän henkilön ajatteleman kuvan. Kokeilla pyritään todistamaan telepaattisen kommunikaatiokanavan olemassolo.
Standardisoidussa koeasettelussa lähettäjä ajattelee jotain kuvaa, ja puolen tunnin ganzfeld-session jälkeen vastaanottajalle näytetään lähettäjän ajattelema kuva sekä kolme muuta kuvaa. Näistä vastaanottaja valitsee yhden. Satunnaisesti valittaessa todennäköisyys oikean kuvan valitsemiseen on 25%. Ganzfeld-kokeissa tulokset ovat usein jotain aivan muuta.
Vuosien 1974 ja 1981 välillä toteutettiin 42 ganzfeld-koetta. Charles Honortonin myöhemmän meta-analyysin mukaan 55% kokeista tuotti positiivisen lopputuloksen ja oikeaan kuvaan osumisprosentti oli 38%. Yksittäisten kokeiden tulokset olivat hyvin vaihtelevia, toiset tutkijat saivat jatkuvasti parempia tuloksia kuin toiset. Parapsykologien mielestä tällainen vaihtelu voi aiheutua tutkijoiden, ja miksei tutkittavienkin, tiedostamattomista odotuksista, jotka vaikuttavat tuntemattomaan tiedonsiirtoväylään. Sinänsä järkeenkäypää, onhan tutkimuksen lähtökohdissakin kyse tajuntojen vaikutuksista toisiin. Skeptikot kuitenkin pitivät todennäköisempänä, että tutkimusasetteluiden virheet vaikuttivat tuloksiin. Honorton ja skeptinen psykologi Ray Hyman päättivät vuonna 1986 luoda yhtenäiset ohjeistukset Ganzfeld-tutkimuksille.
Tämän jälkeen tutkimuksia on tehty rutkasti lisää, niitä on analystoitu ja meta-analysoitu, varmaan löytyy myös meta-analyysien meta-analyyseja. Suurin osa analyyseistä antaa osumaprosentiksi suurinpiirtein kolmeakymmentä, eli tilastollisesti hyvinkin merkittävän poikkeaman. Vaihtelu on kuitenkin suurta, aina 25 prosentista 39:ään, riippuen siitä minkälaisia kokeita on otettu mukaan. Esimerkiksi negatiiviseen tulokseen päätyneet Julie Milton ja Richard Wiseman sisällyttivät analyysiinsä myös epästandardeja kokeita. Lähelle standardia pyrkineitä kokeita analysoidessaan tutkijat Deryl Bem, John Palmer ja Rickhard Broughton saivat sen sijaan jälleen tilastollisesti merkittäviä tuloksia.
Miksi sitten Ganzfeld-kokeiden tulokset eivät riitä todisteeksi telepatian olemassaolosta? Ensinnäkin meta-analyysi, jossa useamman tutkimuksen tulokset tulkitaan kuin yhden laajan tutkimuksen tuloksena, on yhtä altis tutkijan ennakko-odotuksille ja subjektiivisille näkemyksille kuin yksittäinenkin tutkimus. Toiseksi tilastollinen poikkeama ei vielä tee tuloksesta tieteellisesti merkittävää. Myöskään mitään olemassaolevaa, yleisesti hyväksyttyä ja testattavaa teoriaa ei telepatialle ole olemassa. Niin urpolta kuin se äkkiseltään kuulostaakin, täytyy ensin olla teoria, jota aletaan todistelemaan, pelkät todisteet eivät riitä tieteeksi. Siinä mielessä asia on kuitenkin järkeenkäypä, että poikkeamat eivät todista muuta kuin sen, että on olemassa poikkeamia. Vaikka ganzfeld-kokeissa siis saadaan jatkuvasti tilastollisesti merkittäviä tuloksia, ne eivät yksistään riitä todistamaan telepatian olemassaoloa. Jotain kummallista siellä pingispallonpuolikkaiden takana kuitenkin tapahtuu.
Lisää hyviä tutkimuksia siis tarvitaan. Joku vaan jos suostuisi niitä tekemään.
Kuudes aisti – aivojen yliaistilliset mahdollisuudet
Artikkeli on aiemmin julkaistu Tajunta.netissä, jossa myös hiukan lisää aiheesta.









Uusimmat kommentit