ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

the summoning tablet

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Hotellin ikävät kummitukset

Teksti: Dana Matthews / Week in Weird

Pieni ja kaunis Lawrenceburg Kentuckyssä on leimaantunut paikaksi jossa kummittelee, ja The Anderson-nimisessä hotellissa vielä enemmän. Hotelli on ollut hylättynä jo 30 vuoden ajan, mutta ennen paikan hylkäämistä sen sisällä on manifestoitunut aggressiivisen paranormaaleja tapahtumia: vierailijoita ovat purreet näkymättömät leuat ja esineitä on materialisoitunut kuin tyhjästä. Tutkijat ovat jo pitkään olleet äimän käkenä vaikka tapahtumia on monet kerrat todistettu äärimmäisen läheltä. Kummittelu hotellissa on muuttunut niin arvaamattomaksi ja väkivaltaiseksi että paikka on päätetty sulkea kokonaan. Saimme kunnian olla viimeinen ryhmä ennen paikan lukitsemista, ja nyt ymmärrämmekin paremmin miksi hotelli haluttiin laittaa säppiin.

Vierailin hotellissa ensimmäisen kerran heinäkuussa 2015 ja jäin paikkaan välittömästi koukkuun. Ilman ruosteista neon-kylttiä et tietäisi paikassa olevan hotelli. Ystävämme/kollegamme Jeff Waldridge (Lawrenceburg Ghost Walk, FB) kutsui meidät tutkimaan hotellia sen jälkeen kun paranormaali tutkija Donnie Irvin oli kokenut outoja tapahtumia. Normaalin kummitusjahdin aikana, Irvin alkoi tuntemaan polttavaa kipua jalassaan. Kivun voimistuttua oli hänen pakko ottaa kenkä pois jonka jälkeen huomattiinkin että jalkaan olivat ilmestyneet tuoreet hampaanjäljet. Tapahtuma oli niin outo ettei kukaan pystynyt selittämään sitä mitenkään.

Majoituspaikka löydettiin Waldridgen ansiosta muutama vuosi sitten kun se oli vielä yleisesti auki, ja hotellin historia osoittautui varsin tylyksi luettavaksi, sillä paikassa oli tapahtunut mm. huumeidenkäyttöä, prostituutiota sekä kuolemaa (paljon epäluonnollisia kuolemia ja ainakin kolme itsemurhaa). Waldridge aavisteli löytäneensä piilossa olleen helmen.

Kun lupa tutkimuksiin oli annettu, ei kulunut kovinkaan pitkään kunnes hotellin käytävillä kuultiin aaveaskelia sekä ihmisvarjojen sujahtelua pitkin poikin rakennusta. Waldridgen seuraava löytö päästi kuitenkin helvetin valloilleen. Rakennuksen takaosien syvyyksissä, erään portaikon alapuolella lymyili patja veritahroineen. Patjan päällä eräs nuori tyttö avasi ranteensa vuosikymmeniä sitten, ja täten kirjautti itsensä itsemurhien tehneiden joukkoon. Patjaa ei olisi kannattanut vetää portaikon alta pois, sillä tämän jälkeen mm. vieraiden hiuksia revittiin näkymättömien voimien toimesta, oudot olennot raahasivat itseään pitkin käytäviä, sekä tutkijaa purtiin – kuten edellä jo mainittiin. Tahrat varmistettiin vereksi kun Waldridge suihkutti luminolia ja patja syttyi loistamaan kuin joulukuusi. Samaista ainetta käytetään poliisin rikosteknisissä tutkimuksissa kun pitää saada selville ovatko tahrat verta.

Tutkimusten edetessä paikasta löytyi lisää merkkejä yliluonnollisista voimista, sillä eräs lankunpätkä oli täynnä merkillistä kirjoitusta. Puupätkällä oli ilmiselvä yhteys kummitteluun, sillä lankun vaihtaessa huonetta paranormaalit ilmiöt muuttivat luonnettaan. Lauta oli saanut nimekseen The Summoning Tablet ja se lahjoitettiin paranormaaleja esineitä keräävälle museolle (The Traveling Museum of the Paranormal & Occult). Laudan tekstin merkitystä ei ilmeisesti ole vieläkään saatu ratkottua. Laudasta tehtiin vielä yksi mielenkiintoinen havainto, sillä paikassa jonne esine sijoitettiin väheni kummittelu merkittävästi. Täten voidaankin spekuloida, että hotellin silloiset asukkaat yrittivät häätää pahoja henkiä pois – jopa kyseisen laudan ja mystisen tekstin avulla.

Lopulta hotellin tapahtumat kiirivät maineikkaiden aavetutkijoiden, Nick Groffin ja Katrina Weidmanin korviin, ja he tutkivatkin paikan ohjelmassaan Paranormal Lockdown (kausi 1). Kuvausten aikana ryhmän kameramiestä purtiin – kuulostaako tutulta toiminnalta? Episodin tv-ensi-illan jälkeen monet tutkijaryhmät tulivat paikanpäälle todistamaan samoja tapahtumia, ja useat vannoivatkin etteivät enää ikinä astu jalallaan samaiseen hotelliin. Tämän jälkeen hotellin omistajat päättivät yhteistuumin sulkea paikan kokonaan.

Hotellin historiasta voidaan toki vieläkin nauttia, mutta vain ulkopuolella. Rakennus on nyt tiukasti lukittu eikä kenelläkään ole sinne mitään asiaa. Kummittelu tulee kuitenkin olemaan ikuisesti Lawrenceburgin ”ruokalistalla”, ja esimerkiksi tulevana kesänä järjestettävä kummituskävely antaa osviittaa siitä mitä kaupungissa on tapahtunut paranormaalien ilmiöiden saralla – mukana tietenkin myös Andersonin hotelli!

Paranormal Lockdown: The Anderson Hotel-jakso YouTubessa

LÄHDE

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto