ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Déjà-vu eli entiselämys

Déjà-vu on kokemus jonka aikana henkilö tuntee/muistaa, että on kokenut jollain tapaa saman tilanteen aikaisemminkin.  Kokemuksen aikana hän kokee hämmentävää ja vahvaa tuttuuden tunnetta.

Hmm olenko lukenut tämän aiemmin?

Käsitteen nimesi déjà-vuksi ensimmäisen kerran ranskalainen filosofi ja parapsykologi Émile Boirac kirjeessään vuonna 1876, ja F. L. Arnaud toi nimityksen tieteelliseen käyttöön vuonna 1896.

Déjà-vu voidaan jakaa muutamaan eri luokkaan. Heikommissa kokemuksissa henkilö kokee tuttuuden tunnetta, mutta ei osaa yhdistää sitä esim. aikaisempaan uneen, kun taas vahvemmassa déjà-vussa kokija voi muistaa nähneensä kokemuksen ennen esim. unessa. Vahvimmissa tapauksissa henkilö on kokenut vahvaa tuttuuden tunnetta, pysäyttänyt kaverinsa lauseen ja kertonut mitä hän oli sanomassa tai tekemässä seuraavaksi.

Vaikkakin déjà-vu:ta ei ole tarkemmin tieteellisesti todistettu, voidaan se nähdä aitona ja jopa kohtuullisen yleisenä ilmiönä. Ihmisistä 60-70% kertoo saaneensa Déjà-vu-kokemuksen ainakin kerran.

Ilmiö kytkeytyy uniin ja sitä voidaan pitää kokemuksellisena todisteena entisiin elämiin, enneuniin ja/tai rinnakkaistodellisuuksien olemassaololle.

Tässä vielä video aiheesta.

Oletko sinä kokenut Déjà-vu -ilmiön? Kerro kokemuksestasi kommenteissa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

18 kommenttia aiheeseen: Déjà-vu eli entiselämys

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Leeveli sanoo:

    Itselläni tämä vahvempi Deja-Vu ilmiö johti aikanaan epilepsiakohtauksiin. Sittemmin kirurgialla korjattiin se kohta aivoista josta epilepsiakohtaukset lähtivät (Oli ylimääräistä joka painoi toisen hippokampuksen lyttyyn eli alueen joka käsittelee muistoja ja muistia) Sen jälkeen en ole heikkoakaan Deja-VUta tuntenut. Aika mielenkiintoista.

  • kabanossi sanoo:

    En nyt hae netistä lähteitä, vaan pätijät voivat itse korjata sanomaani; koet Deja-Vu:n, kun toinen puolisko aivoista ”nukahtaa” hetkellisesti.

    En ole lääkäri enkä tutkija, mutta muistelisin lukeneeni tämmöisen tutkimuksen.

  • kepuli sanoo:

    Vau, parablogissa tieteellinen pätkä selittämässä ilmiötä!

  • fen1a sanoo:

    Viimiset 5 vuotta koettu jokapäiväistä dejavuuta 🙂

  • fen1a sanoo:

    Ja en nyt meinannu iha sellasta hetkellistä dejavuuta 🙂

  • Paladiini sanoo:

    Itselläni on myöskin välillä aika rajuja Dejavu-kohtauksia. Näen säännöllisesti unia joistain tapahtumista, toisinaan täysin merkityksettömistä, toisinaan suuremmista. Tyypillistä on kuitenkin se, että kuolen, tai joku muu kuolee näissä. Unen jälkeen herätessäni muistan sen, mutta unohdan sen jonkin ajan kuluttua. Muutamien viikkojen, tai jopa kuukausien päästä tilanne tapahtuu juuri kuten olen sen nähnyt, tismalleen samat ihmiset, paikat, vaatteet, vuorosanat, jne. Äitiäni säikytin nuorempana useampaankin otteeseen, kun aloin luettelemaan ”vuorosanoja” samaan tahtiin.

    Joskus aiemmin, useita vuosia sitten, kun kaikki alkoi.. Oli tyypillistä että tajutessani dejavu-kokemuksen, laattasin yleensä mahani tyhjäksi ja mieleeni nousi suuri, selittämätön, inhotuksen tunne.. Vähän samanlainen kuin mädäntyneen haju, ilman sitä hajua.

    Olen väitellyt näistä dejavuista monenkin ihmisen kanssa ja pariin otteeseen olen tosiaan itseäni todistanut luettelemalla muutaman lauseen verran ”vuorosanoja” ihmisille joko ennen kuin sanovat, tai tismalleen samaan aikaan. Aika pelottavaa, vai mitä? Uskon itse, että dejavulla on jotain tekemistä ns. neljännen ulottuvuuden(aika) kanssa, mutta tätähän emme siis kerro psykologeille, jottemme joudu ladattavaksi.

  • Maxsteel sanoo:

    Yhdessä elokuvassa just kerrottiin tästä ilmiöstä, En muista kyllä elokuvan nimeä mutta siinä kuvattiin deija wu ilmiötä sillä että koodiin tulee muutoksia mikä muuttaa matrixia ja luo tunteen että on kokenut saman joskus ennen. Heh… Itse kyllä uskon enemmän teoriaan joka menee näin, Silmät ovat yhteydessä erikseen molempiin aivon puoliskoihin. Joskus käy niin että toinen silmä reagoi toista nopeammin niin tulee tunne että näin on käynyt ennenkin. Hatusta heitetty teoria mutta uskon kyllä että liittyy johonkin tälläiseen……

  • TheWonderer sanoo:

    Deja vu-ilmiö voi olla myös merkki virheellisestä käsityksestämme ajasta. Mehän ajattelemme että aika on lineaarista ja ajattelemme asioiden olevan menneisyydessä, nyt tai tulevaisuudessa. Mutta fysiikan tutkimus on antanut vihjeitä siitä ettei aika ole lainkaan sitä miltä se meistä tuntuu. Tai ettei aikaa edes ole olemassa. Multiversumi-teoria ehdottaa että kaikkeus koostuu vain loputtomasta määrästä eri ”vaihtoehtoja” ja vaihtoehtoisia tilanteita. Kenties deja vu on sitä että me jollain tasolla havaitsemme tämän hetken aikana jonkin toisen, ”vaihtoehtoisen” hetken, mikä muistuttaa aistimaamme nykytilaa paljon. Koska jos vaihtoehtoja on rajaton määrä, niin jokin niistä voi olla miltei identtinen tämän hetken kanssa.

  • dejavu-kroonikko sanoo:

    Mulla on noita dejavu-ilmiöitä ollu pienestä pitäen. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen vahvempia ne on olleet. 2012 aloitin työt uudessa työpaikassa. Kun järjestelin omaa työpöytääni, niin ilmiö alkoi. Ajattelin, että taas sitä mennään. Sillä kertaa dejavu-ilmiö ensimmäistä kertaa löi mut kunnolla ällikällä. Yleensä dejavu-ilmiössä kokee, että se mitä parhaillaan tapahtuu, on tapahtunut aiemmin. Mulla meni sillä kertaa astetta pidemmälle. Tuli tunne tai jonkun sortin ”näky”, että harmaapukuinen pomomies tai vastaava sanoo, että työpisteeni on toisella osastolla. No, sekuntia tai paria myöhemmin harmaapukuinen kaveri asteli mun pisteeseen sanoi, että ”oletko sä se uusi suunnittelija? Vastasin, että joo. Ja hän jatkoi, että ”sun paikka on tuolla toisella osastolla”. Siitä tuli aikamoinen tunnekuohu ja paniikkihäiriökohtaus. Sanoin, että käväsen äkkiä vessassa. Kaikki tuntu sekavalta ja sydän hakkas ja tuli ikäviä rytmihäiriöitä. Huuhtelin naamaani kylmällä vedelllä ja yritin jollain järkeillä että nää on ihan normaaleja ”aivoilmiöitä”, mutta silti edelleen on aika huolestunut olo, että dejavu-ilmiö tavallaan ennusti mulle tulevan tapahtuman. Kokemus oli senverran pelottava, että en halua enää yhtään samanlaista. Noilla asioilla kun on taipumusta viedä sitä luonnollisuutta elämästä ja maailmankaikkeudesta, ja siitä seuraa luonnollisesti se perus turvallisuudentunteen järkkyminen.

  • jesse sanoo:

    Minä aikoinaan vuonna 2001 juuri ennen new Yorkin terrori iskuja unen missä minä olin jossakin rakennuksessa ja siinä unessa oli ovi mihin leikki lentokone osu

  • JambaB sanoo:

    Ja tämä on paranormaalia koska?

  • Laura sanoo:

    Sain kerran kesken matikan tunnin deja vun siitä että sain deja vun. Niin kuin olisin joskus ennenkin pysähtynyt kesken matikan tunnin miettimään sitä että sain Deja vun. : D

  • Wespa sanoo:

    ”Ja tämä on paranormaalia koska?”

    Tulevaisuuden ennustamisen (olkoon vaikka 5 seuraavaa minuuttia) menee mielessäni aika paranormaaleiden ilmiöiden piiriin, vaikka onkin kohtuu yleinen ja luonnollinen tapaus. 🙂

  • elina sanoo:

    Sain vuonna2009 ennalta näkemäki ulosajon jälkeen todella paljon dejavu tunteita joten ne tarkistettiin epilepsian varalta.testeissä minulla näkyi reaktio harvinaisesta epilepsia oireesta joka yleensä (lue aina tähä mennesä lääkärin mukaan) esiintyy hereilläollesa. Minulla tämä tapahtui kun nukahdin (tai olin siinä rajamailla nukahtaa) ja kun heräsin tämä hävisi. Lääkärikin oli ihmeissään. Yhtään epilepsia kohtausta en ole saanut. Yleensä pystyn dejavu tunteen mukaan pättämään teenkö niin kuin on tarkoitus vai vaihdanko toiseen ””tulevaa”” riippuen ahditaako tunne vai tuntuuko hyvältä/normaalilta.

  • Tabel sanoo:

    Itse olen keksinyt tälle ilmiälle ihan oman selityksen, joka tyydyttää minua: Kyseessä on häiriö omassa tietohermotoiminnassa. Henkilö kokee tapahtuman, mutta tieto tapahtumasta jää jumiin hermosoluihin. Eli tapahtuma jonka henkilö kokee, on sekunnin murto-osa aiemmin jo tallentunut aivoihin, mutta oma kokemus tulee hieman jäljessä. Henkilö kokee tämän deja-vu -kokemuskena. Sen minkä näkee, on jo tallentunut aivoihin. Vaikka aika tietojen välillä on vain äärimmäisen pieni, niin sama asia on kuitenkin tapahtunut mielessä aiemmin.

  • Suvi sanoo:

    Ihmetyttää, miten jotkut ihmiset pitävät näitä ”kohtauksia” jotenkin hienoina ja itseään erikoisena kun niitä saavat. Itse olen kärsinyt näistä Deja vu- kohtauksista nyt reilut 2 vuotta, ensi harvoin (noin 1 puoleen vuoteen ja nyt ne ovat todellisena riesana elämässäni. Saan ”näkyjä” jopa 3 kertaa kuukaudessa ja silloinkin lähes 20 kertaa vuorokaudessa!!! Ei kivaa. Mieheni ei niitä huomaa, koska ne kestävät niin hetken, mutta itselleni ne tuntuvat niin voimakkailta, että useimmin oksennan kohtauksen päälle. viime vuoden lopussa otin yhteyttä työterveyteen ja sitä kautta pääsin neurologille ja sitä kautta sairaalaan tutkimuksiin. Kävin aivokuvissa, eeg- kokeessa ka juttelemassa uudestaan neurologin kanssa. Kokeissa ei löytynyt mitään poikkeavaa. Nyt olen hätäjonossa eeg- testiin, jos kohtauksia tulee esim aamulla, on minun lähdettävä testeihin sairaalaan. Enpä ole vielä mennyt, koska sairaalamme sijaitsee eri kaupungissa, olen autoton (paitsi autoa en saa ajaa epilepsia epäilyn takia muutenkaan…) ja tietty ns. laiskuun on ajanut siihen, että kohtauksia on tullut, mutta tässä sitä vaan istun kotona. Tänään esim. taas paha päivä jo eilisestä alkaen. Alkoholilla, stressillä ei osuutta asiaan…isälläni on ollut saman tylinen epilepsia nuoruusiästä aina 60- vuotiaaksi asti.

  • Wespa sanoo:

    Normaali Deja-vu yhdistettynä ahdistuneisuuteen tai oksenteluun yms. ei ole tietenkään mukavaa. Toivottavasti saat Suvi apua ongelmaasi. Taidat kuitenkin kuulua harvaan joukkoon joille tästä ongelmia tulee, monille se on vain tunne/muistikuva aiemmin saadusta tiedosta, ilman mitään kuvailemiasi kohtauksia.

  • Suvi sanoo:

    Kiitos myötätunnostasi Wespa! Olen lukenut monia, monia samanlaisia kokemuksia ihmisiltä joilla on jo todettu ohimoepilepsia ja olen tietty itsekin sitä mieltä, että siitä täytyy myös kohdallani olla kysymys. Kun vain kokeissakin tuo tulisi ilmi niin lääkityksen saisin ja oireet menisivät pois. Tänään taas hyvä päivä. Monet ovat olleet helpottuneita, että kyse onkin epilepsiasta eikä mistään ns. paranormaalista. Hauskin tilanne kohtauksiini liittyen oli se kun kerroin näistä siskolleni ja hän iloisesti huudahti, että jos lottonumeroita näkyy niin soitto hänelle ja lappu vetämään. Valitettavasti tuollaiseen en pysty ;( …Tuollainen huumori on kuitenkin todella hauskaa, koska kuka sitä jaksaa ottaa liian synkästi sairautensa?

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto