ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

muinaisjäännökset

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Salattu historiamme

Hidden Human History Movie kertoo uudenlaisen kuvan siitä millainen on ollut maapallon ja ihmiskunnan historia. Videon informaatio perustuu mm. Drunvalo Melchizidekin tutkimuksiin.

Historiamme ei ole mitä yleisesti luullaan! Kuluneiden tuhansien vuosien aikana olemme vääristäneet historiaamme. Meidän versiomme historiasta on vääristynyt käännösvirheiden, tarkoituksellisten muutosten ja nykyiseen maailmankuvaan sovittamisen takia. Historiasta on jätetty myös täysin pois monia asioita joita emme voi selittää. Nyt me näemme uuden vaihtoehtoisen version menneisyydestämme, version joka on taltioituna moniin vanhoihin kivitauluihin ja muinaisjäännöksiin, joista osa on vasta löytynyt. Tämä historia saattaa olla hieman kosminen, se ei välttämättä ole edes totta, mutta sinun on päätettävä itse.

Kiitos vinkistä paparzjuzille. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Nassim Haramein esittelee muutamia outoja artifakteja

Fyysikko Nassim Haramein esittelee alla olevalla videolla outoja muinaisesineitä, joissa kuvataan mm. avaruusmatkustusta.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Maailman ihmeellisimpiä muinaisjäännöksiä – Osa 2

Ajattelin tehdä artikkelia mm. Coso -artefaktista ja muutamasta muusta mielenkiintoisesta muinaisjäännöksestä, mutta kohdalle sattui tämä mielenkiintoinen haastattelu, jonka laitankin tähän osaan. Seuraavassa osassa käsittelen muinaisjäännöksiä taas artikkelimuodossa.

Project Camelot haastattelee muinaisesinetutkijaa nimeltään Klaus Dona. Klaus Donan koulutus lähtee taidealalta ja siksi hän on myös hyvä tulkitsemaan historiallisten esineiden taidetta. Hän rahoittaa työnsä täysin itse, eikä ole siis minkään tietyn yhtiön alaisena. Siksi hänen tutkintansa onkin vapaata ja hän saa tuoda julkisesti outoja asioita esille ilman potkujen pelkoa.

Hän on matkustanut ympäri maailmaa tutkien mitä ihmeellisempiä löydöksiä, jotka viittaavat, että maapallon historia on ihan erilainen mitä meille on koulussa ja normaaleilla dokumenttivideoilla opetettu. Hänen löydöksiinsä kuuluu mm. jättimäisiä luita, jotka ovat täysin samanlaisia kuin ihmisen luut, mutta viisi kertaa isompia. Klausiin on otettu yhteyttä myös tutkijoiden taholta, jotka ovat antaneet hänelle tietoja ja löydöksiä toivoen pysyvänsä nimettömänä, sillä julkisesti he eivät ole uskaltaneet sitä tehdä mm. työkavereiden pilkan tai/ja mahdollisen työpaikan menettämisen pelossa.

http://www.youtube.com/watch?v=VSmkcn1hJWI

Kiitos vinkistä Ylaille. 🙂

Katso myös Maailman ihmeellisimpiä muinaisjäännöksiä Osa 1, jossa kerromme mm. Dropa-kiekoista.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Maailman ihmeellisimpiä muinaisjäännöksiä – Osa 1

Käsittelen tässä artikkelissa maailman ihmeellisempiä muinaisjäännöksiä/artifakteja.

Dropa-kiekot

Dropa kivet

Dropa kiekot - Klikkaa suuremmaksi

Dropa-kiekkoja löydettiin Himalajan vuoristossa sijaitsevista luolista vuonna 1938. Niiden iäksi arvioitiin 10000-12000 vuotta. Halkaisija kiekoissa on noin 22 cm ja paksuus 2.5 cm. Keskeltä löytyy pyöreä n. 2 cm läpimittainen reikä ja pinnalla on hienosti kaiverrettu kierteinen ura. Kiekosta tulee helposti mieleen vanha fonografilevy.

Urat koostuvat lähes mikroskooppisen pienistä hieroglyfeistä, jotka ovat jonkinlaista kirjoitusta. Pekingin esihistoriallisen laitoksen tutkijat yrittivät tuloksetta tulkita niiden sisältöä 20 vuotta. Myöhemmin kuitenkin tri Tsum Um Nui sai tutkimukset kunnolla käyntiin. Hänen mukaansa kirjoitukset kertoivat ihmisistä, jotka käyttivät itsestään nimeä Dropa. Aluksi hän arveli tekstien liittyvän myytteihin tai uskonnollisiin seremonioihin, mutta saatuaan käännöksensä valmiiksi, hän tuli toisiin ajatuksiin. Hän laati asiasta lyhyen esityksen, mutta yliopisto kielsi julkaisemasta sitä, koska tarina oli liian kummallinen ollakseen totta.

Myöhemmin teksti kuitenkin julkaistiin. Tsum Um Nuin mukaan kiekot sisältävät tarinan siitä, miten toiselta planeetalta tullut avaruusalus joutui tekemään pakkolaskun Himalajan vuoristoon ja sen matkustajat löysivät luolia suojapaikakseen.

Kiekkojen valmistustekniikka ja alkuperä on tuntematon.

Antikytheran kone

Antikytheran kone

Osa koneesta - Klikkaa suuremmaksi

Vuonna 1902 löydettiin mielenkiintoinen artefakti Antikyheran saarelta. Objekti löytyi sukeltamalla laivan hylystä. Sen arvioidaan olevan yli 2000 vuotta vanha.

Esineen käyttötarkoitus oli epäselvä, mutta 1970-luvulla historioitsijat tutkivat möykkyjä gammaradiografilla ja päättelivät niiden kuuluneen laitteeseen, joka muodostui 30 erilaisen hammaspyörän yhdistelmästä ja kolmesta erilaisella asteikolla varustetusta osoitintaulusta.

Myöhemmin esine saatiin uudelleen valmistettua. Tässä video laitteen toiminnasta.

Irakin muinainen paristo

Irakin paristo

Kuva paristosta - Klikkaa suuremmaksi

Tässä on yli 2000 vuotta vanha paristo joka tunnetaan nimellä Baghdadin paristo. Paristo löydettiin Parthian kylästä, joka on nykyään osa Irakia.

Paristo on savimaljakko, jonka sisällä olevan kuparisylinterin sisällä oli rautasauva. Tämä viittaa löytäjän, arkeologi Wilhelm Königin mielestä siihen, että kyseessä oli jonkinlainen paristo. Teoriaa vahvistaa myös se, että sauvat olivat jonkin hapon (esim. etikan) syövyttämät.

Lähteet: netikka.net/mpeltonen/mysteerit.htm, ancientx.com, http://fi.wikipedia.org/wiki/Antikytheran_kone, http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2785.

Katso myös Osa 2, jossa on Klaus Donan mielenkiintoinen haastattelu.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto