Joulukalenteri 2008 – Luukku 7

Pahoittelen, että kuudes luukku ei jostain syystä tullut bugin takia näkyviin ajallaan. Nyt sen pitäisi kuitenkin näkyä. Tämä seitsemäs luukku viivästyi kiireiden takia, mutta nyt palaamme taas normaaliin rytmiin, jossa uusi luukku tulee näkyviin aina n. 00.00-01.00 välillä vuorokauden vaihtuessa.

~Karou~ kirjoitti:

Olin yksin kotona ja olin lähdössä kouluun (olin 5-luokalla). Aloin kuulla yläkerrasta askelia vaikka siellä ei pitänyt olla ketään. En uskaltanut mennä ylös vaan lähdin kouluun etuajassa.

Tämä tapahtui myös, kun olin 5-luokalla. Olin taas yksin kotona illalla ja olin lähdössä alakertaan hakemaan juotavaa. Kun olin puolessa välissä portaita, kuulin vessasta (kun portaat käveli alas niin vessaan pääsi käännyttyä vasemmalle) ääniä. Aivan niinkuin joku olisi laittanut vesihanan päälle ja kolistellut siellä. Juoksin takaisin omaan huoneeseeni enkä uskaltanut mennä enää hakemaan juotavaa.

Tämä tapahtui kun olin 4-luokalla. Tämä tapahtui useasti aina samassa vessassa, vaikka olin yksin kotona. Aloin kuulemaan vessan oven edestä pienen lapsen askelia, aivan niin kuin se olisi kävellyt paljain jaloin. Kun tulin vessasta, en nähnyt enää mitään.

Marja kirjoitti:

Joskus kavereiden kanssa päätimme pelata spiritismiä. Meitä oli 10 henkilöä. Pelasimme autiotalossa. Meistä kolme vanhinta teki laudan ja muut tarvittavat valmiiksi. Ikkunat oli peitetty ja laitoimme pieniä peilin palasia lattialle. Aluksi kuului kolinaa talon saunasta, aivan kuin siellä olisi pudonnut shampoopurkki lattialle vaikka siellä ei ollut mitään. Ääni kuului kovaa, vaikka olimmekin yläkerrassa. Huoneesta jossa pelasimme meni ovi ullakolle, sieltä kuului ääniä. Ovi avautui yhden pelaajan takana hiljaittain. Pyysimme lupaa lopettaa pelin ja samassa huoneen tapetti syttyi palamaan. Saimme sen sammuttettua ja sen jälkeen poltimme pelilaudan ja lähdimme äkkiä ulos, rikoimme myös snapsilasin.

Arto kirjoitti:

Asun vanhassa talossa, se on rakennettu joskus 120-vuotta sitten. Joka yö kissa tulee naukumaan viereeni (löysin kissan talon pihalta.). Kaksi viikkoa sitten olin matkoilla Saksassa neljä päivää. Kun palasin kotiin, kissa löytyi kuolleena sänkyni vierestä. Joka yö, kun olen menossa nukkumaan kuulen kissan naukumista. Herään siihen aina ja sen jälkeen näen näkyjä, joissa omahyväinen nainen, jolla on todella vanhat vaatteet pitää kissaani. Kun havahdun, hikoilen hirveästi kylmää hikeä. En ole hullu, minulla on lääkärintodistus. Kävin psykologilla ja kerroin tästä. Hän sanoi, että hänen serkkunsa isoisotäti on asunut kyseisessä talossa ja kun kuvailin naista näyssä, se täsmäsi hänen kuvaukseensa. Naisella oli ollut kissa, mutta hänen veljensä tappoi naisen. Luulen, että kissa on naisen oma ja että hän halusi sen takaisin.

Elinax kirjoitti:

Olin seitsemän tai kahdeksan vuotias. Nukuin äitini vieressä isän paikalla parisängyssä. Lapsuuteni oli onnellinen ja mitään muita traumoja, kuin tämän en kokenut, joten luotan siihen, että mieleni ei ole muuntanut jotain toista traumaa tämänkaltaiseksi muistoksi, kuten joku psykoanalyytikko voisi sanoa. Aamuyöllä heräsin tunteeseen, että joku seisoo sängyn vieressä. Kysyin ääneen ”kuka siellä” ja nousin melkein istumaan sängyssä. Äidin puolella sänkyä seistä tönötti jokin alle puolitoistametrinen. Tuijotin sitä kauhuissani ja epäuskoisena, kun tajusin että se ei ole elävä ihminen. En nähnyt mitään hahmon yksityiskohtia, muuta kuin että oli ihmisen mallinen, muuten hahmo oli harmaa ja piirteetön. Menin peiton alle piiloon ja herätin äidin selittämällä järkyttyneenä mitä näin. Aamulla äitini yritti selittää, että näin unta. Myöhemmin hän kuitenkin myönsi, että oli itsekin nähnyt hahmon ja osasi kertoa paljon yksityiskohtaisemmin, miltä se näyttää. Tällä oli ollut harmaansininen yöpaita päällä ym. Osasi nimetäkin hahmon vastakuolleeksi tuttavansa tytöksi. Minulle jäi kamalat traumat tästä näkemisestä ja nukuin valot päällä öisin noin 22-vuotiaaksi asti. Trauma tästä jäi myös sen takia, että lapsena sain tietää myös, että äitini on nähnyt tuttujen kuolleiden ihmisten haamuja öisin seitsemän ikäisestä asti, joten pelkäsin että minä näen niitä myöskin jatkossa. Äiti painotti että jos en halua nähdä niitä, niin en näe. Siten aloin varmuuden vuoksi kovasti pelkäämään ja joskus ääneenkin kuiskimaan, että en halua nähdä. Olin kokemukseni takia suhteellisen säpsy lapsi, joka usein varsinkin öisin tsekkaili huoneen jokaista varjoa. Nyt kun en enää niin kovasti pelkää näitä asioita, olisi mukava haastatella äitini kaikki kokemukset ja kirjoittaa ylös.

Kirsikkana kakun päällä olen nähnyt enneunia liittyen mahdollisiin tai toteutuviin onnettomuuksiin. Yhden unen jälkeen jouduin vakavasti loukkaantuneena sairaalaan, toisen unen jälkeen jäin melkein auton alle ja kolmas oli monimutkaisempi. Enneunet eivät pelota, mutta en tosiaan ole valmis hyväksymään mahdollisia muita paranormaaleja taipumuksiani ja eivät nämä asiat niinkään kiinnosta kuin kokreettinen elämä tässä ja nyt.

Heiima kirjoitti:

Tämä tapahtuma on totta! Se tapahtui meille yökylässä  perjantai 13:sta päivä. Olemme 13 (Maija),15 (Iida) ja 16 (Heta). Olimme Hetan luona yötä, koska hänen äitinsä oli sairaalassa yövuorossa ja isä oli työmatkalla. Meitä nauratti (ensin!), ja ajattelimme jos jotain ”pahaa” tapahtuisi. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja unohdimme koko asian. Kuitenkin kun kello tuli yhdeksän, Hetan äiti lähti töihin. Kun kello tuli kymmenen, päätimme ottaa Maijan digikameralla kuvia toisistamme. Otimme kuvia ikkunan edessä, että kuvista tulisi selvempiä, mutta emme halunneet laittaa valoja päälle. Otimme kuvia Hetan huoneessa tasan kolmetoista, tietysti tarkoituksella. Menimme nukkumaan kahdentoista aikoihin. Kun olimme sammuttaneet valot, Maija halusi vessaan, mutta hän ei uskaltanut mennä yksin joten muut lähtivät mukaan. Lähdimme vessaan ja Iida oli avaamassa wc:ovea kun Iida tunsi, että joku yritti vetää ovea kiinni. Yhtäkkiä ovi tempaantui auki ja Iida kaatui lattialle. Ajattelimme, että Iida vain esitti, mutta Iida näytti hyvin pelästyneeltä ja vakuutti, että oli yrittänyt aukaista ovea. Menimme kuitenkin vessaan ja palasimme sen jälkeen sänkyymme. Parinkymmenen minuutin päästä olimme nukahtaneet. Hetken kuluttua Maija heräsi, kun oveen koputettiin. Maija näki tumman hahmon ikkunassa, mutta nukahti uudelleen. Aamulla Maija kertoi tummasta hahmosta muille. Ajatelimme, että se oli varmaan unta, mutta emme olleet varmoja mistä oli kyse. Parin päivän päästä menimme kehittämään kuvia. Katsoimme kauhuissamme kuvia, jotka oli otettu ikkunan edessä ja näimme, että takanamme oli joku tumma hahmo. Maija kertoi, että se oli sama hahmo, minkä hän oli nähnyt yölllä. Emme kertoneet tapahtumasta kellekkään. Pelottelija saattoi olla naapurimme, mutta ketään ei asu neljän kilometrin säteellä meistä.