Joulukalenteri 2008 – Luukku 10

Tässä kymmenennen luukun kokemukset.

Juffe kirjoitti:

Olin kaverini kanssa meillä kesällä ja surffailimme netissä. Katselimme joitan paranormaaleja kuvia/videoita ja mieleeni muistui, että talomme kohdalla on joskus ollut ruumishuone tai jokin vastaava ja kerroin sen kaverilleni. Häntä rupesi pelottamaan ja alkoi kyselemaan asiasta. Hetkeä myöhemmin kerroin, että parvekkeen kohdalta kuuluu joskus huokauksia ja hengitystä. Kerrottuani sen noin 10 sekunnin päästä parvekkeen ovi aukesi. Sen jälkeen aukesi huoneeni ovi ja ikkuna. Eli aivan kuin joku olisi tullut parvekkeelta ja hypännyt huoneeni ikkunasta alas (huoneeni on kolmannessa kerroksessa).  Oliko parvekkeen ovi jäänyt vähän auki ja tuulenpuuska avannut sen, vetovoima avannut minun huoneeni oven ja huoneeni ovi avannut ikkunan?

Krissevaah kirjoitti:

Tämä tapahtui muutama vuosi sitten, parhaan ystäväni mummolassa. Kun istuimme olohuoneessa, josta lähtevät portaat yläkertaan, ne narahtelivat, kuin joku olisi kävellyt niissä. Kysyin, menikö joky ylös, ja huutelimme muutaman kerran, jos joku olisikin mennyt sinne, mutta ketään ei ollut. Seuraavana päivänä, kun ystäväni meni vessaan meikkaamaan ja laittoi oven lukkoon alkoi kahva liikkua, kuin joku olisi rämpyttänyt sitä merkiksi haluavansa sisään. Ystäväni luuli, että se olen minä ja huusi, että pääsen kohta vessaan. Rämpytys jatkui. Lopulta hän ei jaksanut kuunnella sitä, vaan avasi oven lukon ja ovi lennähti itsestään auki, mutta ketään ei seisonut sen edessä. Istuin sillä hetkellä syömässä aamupalaa hänen isovanhempiensa kanssa, kun hän tuli luokseni ja kysyi miksi halusin vessaan ja juoksin sitten oven avauduttua pois tai menin piiloon.  Katselin häntä epäillen ja pudistelin päätäni ja selitin, että olin istunut paikoillani tässä koko ajan ja jopa hänen isovanhempasa vahvistivat minun istuneen paikoillani. Sen tapauksen jälkeen, kun olen hänen mukanaan mummolassa ollut, mitään outoa ei ole sattunut, mutta jos ystäväni menee vessaan tai liikkuu talossa, minun on oltava aina hänen mukanaan.

Serafi kirjoitti:

Olin vuosi sitten parhaan ystäväni kanssa hänen enonsa luona yötä. Tapasimme valvoa aina myöhään aamuyöhön saakka, kunnes olimme liian väsyneitä. Kolmen aikoihin päätimme mennä petiin juttelemaan. Aikamme juteltua olimme puoliunessa; emme jaksaneet jutella henkeviä, mutta kuulimme kyllä, jos toinen sanoi jotain ja jaksoimme vastata toisillemme mumisten. Yhtäkkiä talon keittiöstä kuului valtava rysähdys, aivan kuin joku olisi kaatanut jonkinlaisen kaapin alas tavaroineen. Uskalsimme kahdestaan mennä katsomaan, mitä oli tapahtunut, mutta keittiössä ei ollut mitään erikoista. Ei astian astiaa lattialla. Vastaavaa tapahtui samassa talossa sen jälkeenkin; itse olin jo unessa, mutta ystäväni oli hereillä. Hän kuuli tasaisin väliajoin täsmälleen samanlaisen äänen, joka muistutti oven paiskahdusta. Ystäväni herätti minut, koska pelkäsi. Vaikka olin väsynyt, päätin kuunnella jonkin aikaa. Kuultuani saman äänen tasaisin väliajoin kuusi kertaa, päätimme nousta ylös. Herätimme aikuiset ja hekin kuulivat sen, mutta emme saaneet selville, mistä se tuli. Mikään ovista ei paukahdellut eikä talossa ollut muita. Olemme kuulleet myös pientä rapistelua eräästä huoneesta, missä säilytetään nykyään huonekaluja, joita ei käytetä. Rottia ei siellä ole. Talo on vanha, jota kaupunki ei pura. Se on arvokas ikänsä takia ja se on ikäisekseen erittäin kunnokas sisältä. Ulkoa se näyttää aivan kummitustalolta.

Paranoia kirjoitti:

Tämä sattui kun olin 7-8 vuotias. Olin mennyt nukkumaan illalla ennen vanhempiani, vanhemmat olivat huoneeni vieressä olevassa keittiössä ja ovi keittiöön oli auki. Heräsin siihen kun tunsin painon jonkun istahtaessa vuoteelleni, oletin että se olisi ollut jompikumpi vanhemmistani. En kuitenkaan jaksanut käännähtää katsomaan vaan jatkoin uniani. Hetken päästä painon tunne katosi ja ilmestyi samantien uudestaan, tällä kertaa pääni päälle niin, etten saanut henkeä tai pystynyt huutamaan tai mitään. Yhtäkkiä paino taas katosi. Se ilmestyi vielä viimeisen kerran niin, että tuntui kun joku olisi hyppinyt päälläni. Tässä vaiheessa aloin kirkumaan, jolloin äitini ryntäsi huoneeseen katsomaan. Samalla hetkellä, kun äitini tuppautui huoneeseen, tämä ”otus” joka minua oli kiusannut, painui vanhempieni sängyn alle ja katosi. Äitini sanoi pari vuotta sitten kun asiasta puhuttiin, että hänkin oli nähnyt ihan selkeän hahmon katoavan, kun hän oli tullut huoneeseen katsomaan mitä on tekeillä. Outoa, eikö? Itselläni ei ole mitään havaintoa mikä se mahdollisesti olisi ollut.

Toinen tapaus taas, jonka muistan on se kun muutimme yhteen historialliseen omakotitaloon. Itse sain koko yläkerran, vintin mukaanlukien. Huoneeni oli sijoitettu siten, että ne jäivät vintin väliin, vintti kun siis oli jaettu kahteen osioon. Eräänä yönä kun nukuin siellä, kuulin selkeitä askelia portaista  ja ikäänkuin oven avauksen. Seuraavan kerran, kun avasin silmät seisoi sänkyni päädyssä vanha mies! Vieläkään ei ole avautunut että kuka ko. henkilö mahtoi olla. Kenties talon entinen isäntä?

Tämän asunnon vintin ovet avautuvat itsekseen. Niissä on kuitenkin lukot, joiden ei missään tapauksessa kuuluisi aueta itsekseen.

Kulkija kirjoitti:

Olin lapsuudessa paljon mummun hoivissa ja sittemmin aikuistuessani kävin iäkästä mummuani auttelemassa, kun hän asui kotimatkani varrella. Kerran muistan, että minulle tuli pakottava tarve mennä mummuni luokse vaikka olin jo sopinut kavereiden kanssa menosta kaupungille. Kun menin mummun luokse, hän sai vaivoin oven auki ja oli heikkona. Soitin ambulanssin ja mummun sappitulehdus hoidettiin. Mummu kertoi myöhemmin rukoilleensa kotona, että Jumala lähettäisi jonkun hänen luokseen. Mummu eli miltei 90-vuotiaaksi. Hän kuoli kotonaan ja sain tietää samana päivänä. Seuraavana yönä heräsin puolen yön jälkeen ja kuulin mummun tyypillisen äänen, joka tervehti minua. Katsoin hölmistyneenä nukkuvaa poikaystävääni ja käänsin katsettani olohuoneesen päin. Siellä mummuni valoisa, kirkas hahmo hymyili ja vilkutti. Tämän jälkeen hahmo katosi. Minulla oli hyvä olo, enkä pelännyt-miksi olisin? Tiesin, että mummu kertoi näin omalla tavallaan elämän jatkuvan.

Toinen tarina myös kerrottavana. Olen eritysilapsen äiti ja minulla on herkkä, vilkas neurologista sairautta poteva poika. Hän kertoi minulle kerran innolla kuinka on aina välillä nähnyt enkeleitä. Ajattelin ensin, että vilkas mielikuvitus tekee taitaa olla takana. Kuitenkin hän kertoi, että esim. mummun luona ollessaan hoidossa hän on nähnyt pienen, vaaleanpunaisen, kultatukkaisen enkelin, joka lennähti mummun keittiössä ja hymyili. Kerran kotona poikani juoksi kertomaan minulle, että hänen sängyllään istuu kultatukkainen enkeli ja kutoo. Menin katsomaan, mutta enkeli oli hävinnyt. Poikani on näitä enkeleitä nähnyt, joskin nyt isompana ei aina heti kerro asiasta. Ihana ajatella, että lapsellani on vaaleanpunainen, kultatukkainen suojelusenkeli.