Joulukalenteri 2008 – Luukku 11

Tässä yhdennentoista luukun kokemukset.

Chooma kirjoitti:

Tämä tapaus sattui minulle noin 12 vuotta sitten. Olin tuolloin 11-vuotias mutta muistan silti tapahtuman kuin eilisen. Olin ystäväni luona kylässä. Oli talvi ja kello oli noin 9 illalla, eli oli jo pimeää. Vain lumi valaisi jonkin verran maastoa. Ystäväni perheellä oli melko suuri maatila. Pari navettarakennusta, yksi heinien säilytys suuli ja toinen suuli muutaman kymmenen metrin päässä piha-alueesta pellon reunassa. Itse peltoa ympäröi lähes koko matkalta metsä. Leikimme ystäväni kanssa heidän pihassaan. Satuin vilkaisemaan suulin suuntaan ja näin siellä ”ilmiön”, jota pyysin ystävänikin katsomaan. Suulin edessä näkyi kolme valopalloa, tai oikeastaan ne eivät olleet aivan valojakaan vaan enemmänkin kuin lunta, mutta silti hieman kirkkaampia kuin mitä lumi oli. Pallot leijuivat pystysuunnassa melko kovaa vauhtia. Kuulostaa typerältä mutta näytti aivan kuin joku olisi jonglöörannut niillä, paitsi että liikerata muuttui välillä omituisesti ja vauhti koveni ja hidastui välillä. Seurasimme palloja muutaman minuutin ajan ja yritimme nähdä oliko suulilla joku joka tämän olisi aiheuttanut. Emme kuitenkaan nähneet tai kuulleet siellä mitään. Ystäväni perhe oli tuolloin sisällä, joten kukaan heistä se ei voinut olla. Ja miksi kukaan siihen aikaan olisi ollut pilkkopimeässä suulilla heittelemässä outoja valopalloja? Emme uskaltaneet mennä katsomaankaan ja aloimme jo pelätäki sen verran, että menimme sisään. Jälkeenpäin harmittaa ettei meillä ollut rohkeutta mennä katsomaan lähemmin.

Maffi kirjoitti:

Seuraava tapaus tapahtui noin 2 vuotta sitten. Olin juuri ostanut eräältä ihmiseltä käytetyn nojatuolin ja katsoin yöllä myöhään tv:tä, kunnes kuulin outoa ääntä läheltä. En ensin tiennyt mistä ääni tuli, mutta sitten huomasin äänen tulevan nojatuolista, jonka olin juuri hankkinut viikko sitten. Menin lähemmäksi ja kuulin äänen vielä hetken, kunnes se lakkasi. Ääni oli kuin kissa olisi teroitellut nojatuoliin kynsiään muutaman sekunnin. Tapaus oli ensimmäinen, mutta ei viimeinen. Olen kuullut saman raapimisäänen vielä parikin kertaa kyseisen tapauksen jälkeen. En tiedä mitä nojatuolin historiaan liittyy, mutta tuolista löytyy kissan raapimia jälkiä. Epäilen historiaan liittyvän jotain ikävää.

Schavii kirjoitti:

Muistan kun olin matkalla nykyisen poikaystäväni luo Forssaan. Juuri Suomalaisen Kirjakaupan kohdalla kuulin kuinka jokin kosketti minua olkapäästä ja alkoi liikutella ”kättänsä” lantioilleni. Olin tietysti ihan peloissani, mutta kun käännyin, takanani ei ollut ketään. Huomasin myös, että katu oli tyhjä ja hiljainen, vaikka muutama minuutti sitten siellä oli meluisaa ja paljon porukkaa. Olin ihan ymmälläni ja vakuuttelin itselleni, että kyllä tämä tästä.  Yhtäkkiä olinkin poikaystäväni kainalossa, jonka jälkeen hän selitteli, että olin melkein jäänyt auton alle ja, että joku mies yritti pelastaa minut. Jotain omassa alitajunnassa oli häikkää, kun se tyhjä katu olikin mielessäni. Huomasin myös, että se ”mies” joka yritti pelastaa minut oudosti katosi suojatiellä. Tämän tapauksen jälkeen en ole uskaltanut enää kävellä yksin Forssassa ilman kaveria.

Freak kirjoitti:

Pari vuotta sitten kun asuimme vielä ”maalla”, olin nukkumassa ja näin unta kuolleesta papastani. Unessa oli minä ja pappani, jossa juttelimme kaikenlaista. Unen lopuksi hän vain sanoi minulle hyvästit ja lähti kävelemään sinisellä laatoitettuja portaita, jotka olivat aivan kuin meidän kellarimme portaat. Kun aamulla heräsin aikaisin kouluun, oli pakko käydä katsomassa kellariamme. Kävelin hiljaa portaita alas sydän jyskyttäen hullunlailla. Kun pääsin alas asti, katsoin ympärilleni ja aukaisin pannuhuoneen oven, astuin sisään. Siellä kuollut pappani seisoi edessäni. Pelästyin tajuttomasti ja huusin. Lähdin juoksemaan ylös, jolloin muut perheenjäsenemme heräsivät. En uskaltanut kertoa tästä kenellekkään, enkä enää käynyt kellarissamme ikinä sen jälkeen. Pian muutimmekin pois sieltä.

Harri kirjoitti:

Vietän vaimoni kanssa kohta hopeahääpäivää, mutta aivan seurustelumme alkuvaiheessa (1982) tapahtui seuraavaa. Opiskelimme musiikkia. Tuleva vaimoni toimi kesäkanttorina Suonenjoella ja hänet oli majoitettu vanhaan seurakuntataloon, joka, kuten myöhemmin saimme kuulla, oli rakennettu käytöstä poistetun hautausmaan alueelle. Matkustin Juhannusta viettämään Suonenjoelle. Morsiammeni oli vastassa varsin väsyneen näköisenä ja totesi valvoneensa monta yötä, koska hänen asunnossaan kummitteli. Naureskelin tietenkin, mutta pian alkoi tapahtua, sekä yöllä, että päiväsaikaan. Oli kuin astioita olisi katettu, kuului askelia, vessa vedettiin… Meteli oli sellainen, että nukkumisesta ei todellakaan tahtonut tulla mitään. Omituisinta oli, että äänet kuuluivat aina vanhasta seurakuntasalista, mutta kun sinne meni asiaa tutkimaan, äänet lakkasivat heti alkaaksen taas pian uudelleen kun salista oli poistuttu. Seurakunnan silloinen kirkkoherra lisäsi vettä myllyyn kertomalla, että edellinen kesäkanttori oli pelästynyt jotain niin, että oli häipynyt selityksittä kesken työsopimuksen.

Nykyään asumme noin satavuotiaassa hirsitalossa, jonka suurella vaivalla remontoimme. Talo oli ollut tosi pitkään asumattomana, ties mistä syystä. Alkuun kuului kaikkea kummaa: Ikäänkuin lapset olisivat leikkineet tunnelin päässä, aamuisin löi seinäkello, jollaista meillä ei kyllä ollut ja lastenhuoneen katossa liikkui valoja. Talomme on metsässä, joten ainakaan autonvalot eivät tule kyseeseen. Kaikki nuo ilmiöt ovat nykyään loppuneet.

Sekä vaimolleni ja minulle on tapahtunut paljon muutakin (itselleni lähinnä ufoihin liittyviä juttuja) mutta jääkööt ne odottamaan.